FEELING GOOD - mussikin parantava voima

HOLA!

Elämä on aivan ihmeellistä. Ja musiikilla on ihmeellinen voima. Olen rakastanut musiikkia lapsesta saakka, todennäköisesti syntymästäni lähtien. Olen itsekin soittanut pianoa ja vähän kitaraa sekä laulanut. Kuuntelen kausittain musiikkia laidasta laitaan. Uppoaa niin klassinen, pop, rock, reaggae, singer-songwriter kuin leffamusiikki. Oikeastaan mikä tahansa, kunhan se on hyvin tehty. Silti kestosuosikkini vuodesta -99 lähtien on ollut brittiläinen Muse. Repesin totaalisesti, kun MTV:n ruotsalainen juontaja (itsekin musiikintekijä) Lars Beckung kommentoi bändin videota uutta musiikkia esitelleessä ohjelmassa: "I saw them playing live a few nights ago. He has an amazingly big voice... considering he's about the size of an apple!" UUAA! Mielenkiintoni heräsi välittömästi omenan kokoista tyyppiä kohtaan. Ja niin alkoi kaunis rakkaustarina... ;) Tuolloin näkemäni biisi oli siis Muscle Museum.



Olen nyt nähnyt Musen livenä neljästi. Ekan kerran Tavastialla -99, kun bändi oli lähes tuntematon. Mutta kaikki kolme (laulaja-kitaristi Matt Bellamy, rumpali Dominic Howard ja basisti Chris W.) soittivat instrumenttejaan niin hyvin, että meinasi järki lähteä. Ja todella, omenan kokoinen Matt sinkoili pitkin lavaa ja lauloi itseään puolta isommat tyypit suohon. Sen jälkeen olen nähnyt bändin vielä kolmesti (viimeisimpänä vaan ei suinkaan vähäisimpänä toissapäivänä Kaisaniemen puistossa). Ja kyllä taas lähti. Ylitin itseni ja lauloin koko keikan ajan mukana sydämeni kyllyydestä. Ihan mieletön keikka ja mieletön fiilis. Olen edelleen täpinöissäni. :D

Ja entäs sitten se ääniala! Huh huh! Eihän tuollaista ole olemassakaan. Superkorkea tenori - and then some. Olin itse lapsena koloratuurisopraano (eli siis Yön kuningattaren aaria Mozartin Taikahuilusta oli mun kauraa), mutta nyt aikuisena ei voi kuin ihmetellä, miten jostain MIEHESTÄ voi lähteä tuollainen ääni. Knights of Cydonia on jo epätodellinen, out of this world.



Ehkä kaikkien aikojen suosikkibiisini Muselta on Plug in Baby. Potkii kuin potkumoottori. Ja livenä meinaa taas lähteä järki. Joogaopettajakoulutuksessa biisi sai vielä uuden merkityksen. Juttelin kanadalaisen kurssikaverini kanssa. Hän kertoi, että olessaan surullinen, väsynyt, yksinäinen tai masentunut hän muistaa, että kaikki mitä tarvitsemme, on jo ulottuvillamme. Universumi on täynnä rakkautta ja antaa meille sen, mitä tarvitsemme. Meillä on vain taipumus unohtaa tämä. Mutta jos totuus pääsee unohtumaan, silloin pitää vain kytkeä itsensä takaisin universumin rakkauteen. PLUG IN BABY! <3 class="BLOGGER-object-element tr_noresize tr_placeholder" data-original-id="BLOGGER_object_3" id="BLOGGER_object_3" img="" src="//img2.blogblog.com/img/video_object.png" style="background-color: #b2b2b2; height: 385px; width: 480px;">


No, taidan lopettaa hehkutuksen tältä erää. Mutta olen äärettömän kiitollinen upeasta keikasta ja hyvistä fiiliksistä, joissa olen edelleen. Voisin sanoa, että olen edelleen feeling good ja plugged in. :) Olenkin sanonut usein: "to me, Matt Bellamy is a god!" Jouduin tästä jopa vaikeuksiin, sillä edellinen poikaystäväni oli todella mustasukkainen Mattiin kohdistamalleni ihailulle. Hänen mielestään tyyppi näyttää ihan hiireltä. Ei sillä ole mitään väliä. Silti Matt soittaa kuin piru ja laulaa kuin enkeli. Matt the Mouse singing... :D

Ja päätteeksi vielä suosikkipätkäni. Jos on kiukkuinen olo, tämä pätkä saa kyllä aina nauramaan. Ei hyvää päivää. Ja huh huh, mitä stooria Matt selitää Kanadan entisestä ulkoministeristä Paul Hellyeristä. HOH! Katsokaa ja naurakaa Mattin mukana! Laugh the day away! Aika paha tuo Dominicin Slipknot-parodia. "Sit the f*** down! What are you f***ing gonna say? F***ing idiot! F***!" LOL! :D