Hei!
Raakaruokailun aloitettuani fiilis on ollut tosi hyvä: olen ollut innostunut, kierroksilla ja fiiliksissä. Olen ollut tosi pirteä ja energiaa on riittänyt vaikka mihin, olen nukkunut todella vähän ja innoissani pompannut aamulla ylös tsekkaamaan uusimmat käänteet ja päivän ihmeet. Tänään on kuitenkin ollut vähän hankala päivä. Mikään ei ole huvittanut, ja olo on ollut tukkoinen. Edes meditaatio ei tuntunut sujuvan. Olen nukkunut ja kiukutellut itsekseni koko päivän. Edes ruoka ei ole maistunut. Mahdollisia syitä on monia:
1) Alkamassa olevat kuukautiset.
2) Raakamaito, jota kehoni ei yllättäin tunnukaan sulattavan vaan josta tulee pahoja ilmavaivoja.
3) Kierroksilla oleminen on aiheuttanut univelkaa, joka purkautuu nyt.
4) TM-meditaatio puhdistaa hermostoa ja mieltä, ja sivuoireet voivat olla epämiellyttäviäkin.
5) Ajatus loman loppumisesta ja paluusta töihin hirvitti.
6) Tänään oli pitkästä aikaa pilvinen päivä eikä ollut saatavilla auringon energiaa.
Tai sitten nämä kaikki yhdessä. Mutta onnekseni löysin Olli Postin blogista todella ajankohtaisen ja herättelevät videon. Sisäisestä motivaatiostahan kaikessa on kyse. Mulla on niin suuria ja innostavia unelmia ja ideoita, että... No, jätän sanomatta. Uutta suuntaa elämälle on silti löydyttävä tai nahistun sisältä. Raha ei riitä poistamaan sisäistä pahaa oloa ja paloa innostaviin asioihin. Tässäpä siis päivän innostavin video. Nauttikaa. Unelmoidaan suuresti! :D
Ja tässä alla eräs elämäni parhaista ja innostavimmista kokemuksista. Kouluttautuminen Hatha Vinyasa Flow -opettajaksi Thaimaassa. Kuvassa olen juuri valmistumassa ja saamassa opettajadiplomin opettajaltani Stephen Thomasilta. Joogaa voisin opettaa vaikka ilmaiseksi! :D
http://www.facebook.com/photo.php?pid=4608955&l=f384a492b9&id=610573207
Tervetuloa lukemaan blogiani! :) Blogini sai alkunsa tarpeestani löytää keinoja toipua työuupumuksesta, kilpirauhasen vajaatoiminnasta ja lisämunuaisten uupumukseta. Matkan varrella löysin useita toimivia keinoja kohentaa terveyttä. Toivottavasti oivalluksistani on apua juuri Sinulle! Toivuttuani olen löytänyt uuden suunnan, ja nyt blogin jutut keskittyvät kehon ja mielen hyvään oloon, iloon ja tasapainoon. Tällä hetkellä kutsumuksenani on yhdistää naurujooga ja työnorsujen auttaminen.
Happy Wheel
lauantai 24. heinäkuuta 2010
Sisäinen motivaatio
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ihanaa, että jätät kommentin! Pidäthän kommenttisi sävyn rakentavana ja kaikkia kunnioittavana. Erilaiset mielipiteet ja rakentava kritiikkikin ovat tervetulleita, niistä voi aina oppia uutta. Toivon kuitenkin, että blogin sävy säilyy positiivisena. Kiitos! =D