Happy Wheel

Happy Wheel

torstai 31. maaliskuuta 2011

Sairaskuluja ja tutkimuksia (kilpirauhasen vajaatoiminta ja lisämunuaisten uupumus)

Sairastuin syksyllä 2007 akuuttiin kilpirauhastulehdukseen. En saanut tuolloin muuta hoitoa kuin beta-salpaajia sydämentykytykseen ja käsien tärinään (lepopulssi oli 104 ja verenpaine hipoi taivaita). Vähitellen kevään 2008 aikana ilmenivät kilpirauhasen vajaatoiminnan oireet. Työterveydessä oireita ei kuitenkaan otettu vakavasti. Sen sijaan lääkäri vitsaili, että kilpirauhasessani saattaa asua vaikka pieniä vihreitä miehiä... Syksyllä lokakuuhun mennessä olin paisunut kuin lumipallo ja vajaatoiminnan oireet olivat niin selkeät, että sain sairaslomaa uupumuksen ja anemian vuoksi. Samalla aloitettiin vajaatoiminnan hoito synteettisellä tyroksiinilla ja uupumuksen hoito Cipralexilla. Melko pian olo helpottikin. Mutta noin vuoden päästä huomasin, että synteettinen tyroksiini ei enää auttanut. Hiuksia lähti edelleen, iho oli korppua, jatkoin paisumista, olin aina väsynyt ja haluton, nenä tukossa ja silmät turvoksissa. Kuitenkin työterveydessä todettiin, että lääkitystä ei ole syytä muuttaa, sillä kilpirauhashormoniarvoni on viitearvojen sisällä.

Lopulta hyväksyin, että en saa apua työterveydestä. Lääkäri ei ottanut oireitani vakavasti vaan tuijotti pelkästään laboratoriotuloksia. Erityisen vastahakoisia lääkärit olivat mielialalääkitys Cipralexin purkamiseen. Olin kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että en ollut masentunut vaan väsynyt ja voin fyysisesti huonosti. Olen ollut elämässäni useita kertoja masentunut, jopa vakavastikin, mutta tämä oli erilaista. Olen neljän vuoden aikana lihonut yhteensä 20 kiloa siitä huolimatta, että olen yrittänyt laihduttaa ja liikun runsaasti. Olen myös joutunut leikkaamaan hiukseni melko lyhyiksi, sillä hiukseni ovat valtavan kuivat, vaikka kuinka niitä hoitaisin. Olen jatkuvasti väsynyt - jopa herätessäni -  ajatukseni pätkii ja koordinaationi pettää entistäkin useammin. Olen usein mustelmilla, sillä törmäilen pöytiin ja muihin huonekaluihin. Kuljen kuin usvassa. Ravaan vessassa, myös öisin. Nukun huonosti.  Minulla on krooninen pieni päänsärky. Välillä niveliini (etenkin sormissa ja ranteissa, myös lonkissa) sattuu ilman kummempaa syytä. Pääni on tosi tukkoinen, ikään kuin sen sisällä olisi painetta. Nenäni on usein täynnä kuivaa karstaa niin, että en meinaa saada ilmaa. Oma lukunsa ovat kuukautiset, joiden kanssa olen kokenut viimeisten vuosien aikana hyvin jännittäviä vaiheita ja kokemuksia. Silmäni ovat usein aamuisin niin turvoksissa, että näytän siltä kuin olisin ryypännyt pari viikkoa putkeen, vaikka en käytä alkoholia kuin muutaman kerran vuodessa, ja silloinkin lasin tai pari.

Helmikuussa 2011 oloni oli sekä henkisesti että fyysisesti lopen uupunut. Niinpä sitten varasin ajan Tikkurilan Mehiläisestä Erkki Antilalta, joka toimii myös Helsingin Antioksidanttiklinikalla. Hänen vastaanotollaan selvisi, että en ole hullu enkä luulosairas. Elimistöni ei selvästikään kykene hyödyntämään synteettistä tyroksiinia, ja minulla on kilpirauhasen vajaatoiminnan oireet hyvin selkeinä ja vaikeina. Lisäksi Antila epäili, että hoitamaton kilpirauhasen vajaatoiminta on saattanut aiheuttaa lisämunuaisten uupumisen. Tämä on kuulemma yleistä kipirauhasen vajaatoiminta -potilailla. Opin, että terve kilpirauhanen erittää 9:ää eri hormonia, synteettinen tyroksiini sisältää näistä vain yhtä. Krooninen puutos muista 8:sta on ilmeisesti saanut lisämunuaiseni uupumaan. Tässä lista oireista, joista pelottavan moni tuntuu sopivan.

Ajattelin, että nyt asia selvitetään ja haluan tietää missä mennään. Maksoi mitä maksoi. Olen lopen kyllästynyt sairasteluun ja väsymykseen. Niinpä Erkki Antila kirjoitti minulle lähetteen Antioksidanttiklinikalle kilpirauhaspaneeliin sekä MDD:lle lisämunuaisten stressitestiin. Mielenkiintoista tässä on se, että osa testeistä on sellaisia, joita ei voida tehdä Suomessa, ja näytteet on lähetettävä analysoitaviksi USA:aan. Siksi vastausten saaminen kestää, ja saan tulokset vasta 18.4. Toistaiseksi ei voi muuta kuin odottaa. Mutta ihmetellä täytyy, että Suomessa ollaan näin takapajuisia. Täällä on koko maassa vain noin 5 lääkäriä, jotka ovat perehtyneet kilpirauhasen kokonaisvaltaiseen hoitoon. No, onneksi löytyi Erkki Antila, ja on toiveita siitä, että tilani alkaa vihdoin kohentua!

Tässä alustavia kustannuksia. Kevään aikana tulossa vielä lisää.
  • Lääkäriaika 60 min Tikkurilan Kielotien Mehiläisessä  136,50 €
  • Thyroid Erfa 60 mg 100 tablettia 71,12 €
  • Erityislääkelupamaksu pikana 18,00 €
  • Tablettileikkuri 12,30 €
  • Magnesium, seleeni ja käsirasva noin 36,00 €
  • Lisämunuaisen stressitesti 158,00 €
  • Kilpirauhaspaneeli 273,44 € (KELA-korvaus 36,41 € eli ilman sitä 309,85 €)
  • Kehon rautakylläisyys eli ferritiini 29,00 € (sis. 10 € Kela-korvaus)
  • Aktiivinen B12-vitamiini 33,00 € (sis. Kela-korvaus 25,00 €)

30 kommenttia:

  1. Erkki Antila teetti mulla MSQ-oirekyselyn eli Metabolic Screening Questionnaire. Googlettamalla löysin siitä seuraavan selityksen:

    "MSQ-oirekysely
    Varaa täyttämiseen riittävästi aikaa n. 10-15 min.
    Lähteet:
    MSQ = metabolic screening questionnaire myös > medical symptoms
    questionnaire
    Käytännöllinen ja vakioitu potilaslähtöinen kysymyssarja oiretilojen ja sairauksien luonteen ja
    aktivisuuden selvittämiseksi. Helpottaa lääkärin ja terapeutin työtä sekä antaa välineen
    toipumisen seuraamiseen.
    Kysymysosiot ryhmittyvät seuraavien kokonaisuuksien alle: pää, silmät, korvat, nenä,
    suu/nielu, iho, sydän, keuhkot, ruoansulatus, nivelet/lihakset, paino/ravitsemus, aktiivisuus,
    ajatustoiminta, tunteet, muut.
    Textbook of Functional Medicine. Toim.David S.Jones & Sheila Quinn. Institute for Functional
    Medicine, Gig Harbor, WA. 2005. 820s."

    VastaaPoista
  2. Itseäni helpottaa, kun asiat on listattu selkeäksi listaksi pallukoilla eikä juoksevana listana. Tässä saattaa vaikuttaa lukihäiriö, mutta oli mikä oli, tykkään enempi selkeistä listoista.

    Osioita on siis 15:
    * pää
    * silmät
    * korvat
    * nenä
    * suu / nielu
    * iho
    * sydän
    * keuhkot
    * ruoansulatus
    * nivelet / lihakset
    * paino / ravitsemus
    * aktiivisuus
    * ajatustoiminta
    * tunteet
    * muut

    VastaaPoista
  3. Kuulin tänään ystävältäni parista muusta kilpirauhasen hoitoon erikoistuneesta kokonaisvaltaisesta lääkäristä. Tässä tämänhetkinen tietoni suositeltavista lääkäreistä:

    Päivi Mäkeläinen, Antioksidanttiklinikka (vaikea saada aikoja)

    Erkki Antila, Antioksidanttiklinikka ja Tikkurilan Mehiläinen

    Tiina Keldrima, Porvoon Luontaiskeskus Marius

    Taina Harjumaaskola, Tampereen Mehiläinen

    VastaaPoista
  4. Erkki Antila kertoi, että kilpirauhasen toimintaa voi tukea myös vitamiineilla ja hivenaineilla. Kilpirauhasen toiminnan kannalta tärkeitä ovat:
    * D-vitamiini
    * seleeni
    * magnesium

    Näyttäisi siltä, että funktionaalisen lääketieteen edustajat toimivat Etelä-Suomessa. Onko kenellekään tietoa muista hyviksi todetuista lääkäreistä? Millainen tilanne on vaikkapa Turussa, Oulussa jne?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, Itse kärsin näistä vajaatoiminnan aiheuttamista oireista, jotka eivät poistu Thyroxinilla. Hoitoalalla työskentelevänä olen yrittänyt Oulusta etsiä lääkäriä joka olisi perehtynyt kokonaisvaltaiseen hoitoon, ei ole löytynyt. Täällä ollaan vain sitä mieltä, että Thyroxin riittää ja loppu on mielikuvituksen tuotetta.
      t.Ansku

      Poista
    2. Ansku, kamalaa! Muistan edelleen, miten hirveä olo mulla oli Thyroxin-lääkityksen aikaan. Työterveyslääkärin käsityksen mukaan kaikki oli tosiaan kunnossa, kun kilpirauhashormonien arvot olivat viiterajoissa. Voi, kun tulisi laajempaan tietoon, että kilpirauhassairauksissa on tärkeää selvittää niin moni muukin asia kuin TSH:n ja T4:n tasot. Ratkaisevan tärkeitä ovat myös T3, käänteinen T3 eli rT3, seerumin rauta, lisämunuaisten kunto, suoliston tila jne. Toivottavasti löydät jonkin hyvän lääkärin! :D

      Poista
    3. Ansku, kyselin Facebookin vertaisryhmässä, kuka olisi Oulun alueella hyvä kilpparilääkäri. Pertti Kuusela kuulemma voi kirjoittaa eläinperäistä kilpirauhaslääketta (Armour tai Erfa Thyroid; itse käytän Thyroidia).

      Paras lääkäri, joka ymmärtää erilaisia kilpparipulmia, mm. käänteisen T3 syndrooman, on Leena Furubacka, joka toimii Alavetelissä. Sinne asti useimmat kuulemma matkustavat lääkärissä. Ja eräs oululainen ystäväni käy kilpparilääkärillä Hyvinkäällä. Mutta Leena Furubackan yhteystietojen pitäisi löytyä osoitteesta http://www.medwind.fi

      Poista
    4. Itse käyn Leenalla, tosin harvemmin enään, kun paraneminen on jo hyvällä mallilla. Leenaa parempaa lääkäriä saa etsiä. Harmi vain, että hänelläkin on niin pitkät jonot, ettei aina voi uusia potilaita ottaa. Itselläni kilpirauhasen vajaa toiminta ja lisämunuaisen uupumus.

      Poista
  5. Hei Liisa!

    Löysin juuri blogisi googlatessani netistä tietoa Erfan Thyroidista. Olen aivan valtavan pahoillani ja tunnen suurta myötuntoa sinua kohtaan sen vuoksi, miten sinua on kohdeltu työterveyshuollossa - valitettavasti se on vielä tosi yleistä. Olen käynyt itse aika samat kokemukset läpi kilpirauhasen vajaatoimintani kanssa, kuin sinäkin; työterveydestä tuputettiin vain Sepramia, vaikka yritin selittää, että olen masentunut vain siksi, koska olen niin väsynyt, etten jaksa tehdä mitään. Omasta pyynnöstäni pääsin lopulta kilpirauhasverikokeisiin, ja kilpparin edelleen päällä ollut krooninen tulehdushan se oli aiheuttanut vajaatoiminnan. Lääkäri vakuutteli, että kyseessä on helposti hoidettava sairaus, minun ei tarvitsisi tehdä muuta, kuin syödä Thyroxinia. Se ei vain alusta alkaen sopinut minulle, arvoni heittelivät koko ajan vajaa- ja liikatoiminnan välillä, ja vaikka ne välillä olivat kohdallaankin, ei olo ollut häävi. Onneksi löysin netistä tietoa Armour Thyroidista (AT on kutakuinkin vastaava eläinperäinen hormonivalmiste, kuin Erfan Thyroidikin. Viisaammat: korjatkaa, jos olen väärässä!;)), sillä onhan se nyt aivan järjen vastaista, että kun kilpirauhanen erittää useita eri hormoneita, miten sen korvaamiseen riittäisi vain yksi, ja sekin synteettinen hormoni?

    Olen itsekin käynyt juurikin Erkki Antilalla, hän on oiva, empaattinen ja ammattitaitoinen lääkäri. Muita vaihtoehtoiseen (kilpirauhasen vajaatoiminnan) hoitoon perehtyneitä lääkäreitä löytyy Antioksidanttiklinikalta, jossa mm. mainitsemasi Päivi Mäkeläinenkin on, hänelläkin olen joskus käynyt. Antioksidanttiklinikalla oli aiemmin toimipiste (Biomedes) myös Turussa, jossa työskenteli myös "Armour Thyroid -myönteinen" Karin Munnsterhjelm-Ahumada, mutta toimipistettä ei enää ole, enkä tiedä, missä Karin nyt ottaa vastaan. Ilmeisesti hänellä on oma vastaanotto Tammisaressa? Oulussakin on Antioksidanttiklinikan toimipiste, mutta en tiedä, keitä lääkäreitä siellä on, mutta uskoisin, että kaikki Antioksidanttiklinikan lääkärit ovat suuntautuneet kilpirauhasen vajaatoiminnan hoitoon kokonaisvaltaisesti, eli muulla tavalla, kuin Thyroxinilla. Lisää tietoa lääkäreistä löydät kilpirauhanen.comin lääkärilistasta: http://www.kilpirauhanen.com/forum/viewtopic.php?f=24&t=497.Kilpirauhanen.comista löytyy muutenkin aika kattavasti tietoa niin kilpirauhasen vajaatoiminnan hoidosta, kuin lisämunuaisen uupumuksestakin. Sinun kannattanee lukea Armour Thyroidistakin, vaikka Thyroidia käytätkin, sillä tieto liippaa myös Thyroidia käyttävää. Ja tervehtymistarinat ovat mahtavia ja antavat toivoa!

    Olen tosiaan aiemmin syönyt Armour Thyroidia, mutta kun sen saatavuudessa noin vuosi sitten oli ongelmia, jouduin siirtymään takaisin Thyroxiniin. Nyt olen siitä ja sen tehottomuudesta saanut jälleen tarpeekseni, joten haluan siirtyä takaisin luontaisempiin kilpirauhaslääkkeisiin, ja Thyroid kiinnostaisi nyt Armour Thyroidia enemmän, koska se on aika paljon edullisempaa. Sen vuoksi googlailin nyt tietoa Thyroidista, ja onneksi googlailin, koska löysin blogisi! Sivuillasi näyttää Thyroidin lisäksi olevan kovasti muutakin kiintoisaa ja monet aihealueet ovat minunkin sydäntäni lähellä (ekologinen elämäntapa, jooga, raakaruoka...), joten taisit juuri saada itsellesi uuden lukijan. Valtavan mukava olisi kuulla kokemuksiasi Thyroidin käytöstä, joten toivottavasti kirjoitat siitäkin vastaisuudessa!

    Lähetän sinulle voimia kilpirauhasesi kanssa, uskon vankasti, että olotilasi alkaa vähitellen helpottamaan nyt, kun vihdoin olet päässyt hyvään hoitoon!

    Lämpimin terveisin,
    Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MONIKO TEISTÄ TÄSSÄ RYHMÄSSÄ KÄRSII YLIPAINOSTA,MIELENTERVEYSONGELMISTA YM.HALUATTEKO VÄKISIN LYTÄÄ SYYN KAIKELLE PELKÄSTÄÄN FYYSISESTÄ PUOLESTA?ESIM.KILPIRAUHAS.COM SIVUSTON VERENPAINETESTI ON OIKEALTA NIMELTÄÄN ORTOSTAATTINEN SEKE TESTI JA SAATTA KERTOA TEVEYSONGELMISTA MUTTA EI VÄLTÄM,ÄTTÄ SANO ETTÄ KYSE OLISI AUTOMAATTISESTI KILPIRAUHANEN.ANTIOKSIDANTTIKLINAKAN LÄÄKÄREISTÄ SUURIN OSA ON YLEISLÄÄKÄREITÄ,HEILLÄ EI EDES OLE RIITTÄVÄÄ TIETOA IHNISTEN HORMONI YM.TOIMINNASTA.RAHASTAA OSAAVAT 300% KALLIIMPI HINTA KUIN NORMI YLEISLÄÄKÄRILLÄ JA KAQLLIIMPI KUIN ERIKOISLÄÄKÄRI.OVAT KYTKÖKSISSÄ LUONTAISTUOTE VALMISTAJIIN (BIOMED)SEKÄ MYÖS LUONTAISTUOTEKAUPPOIHIN.

      Poista
  6. Kiitos, Sanna, kannustavasta kommentista. =) Samalla tuli myös uutta tietoa esim. noista lääkäreistä. Ja tosiaan, tarkoitukseni on jatkaa raportointia. Reilun viikon päästä saan tulokset, sitten tulossa päivitystä asian tiimoilta. =)

    Kiva, että pidät myös muista jutuista. Tervetuloa lukijaksi! Joogaa tulossa lisää, etenkin kesän koulutuksen jälkeen. Jooga on mun intohimo Nro 1!

    VastaaPoista
  7. Itselläni on tuo kilpparin vajaatoiminta ollut synnynnäinen riesa ja olen siihen koko ikäni thyroxinia popsinut. Viimeiset 6 vuotta olen noiden TSH arvojen kanssa taistellut, eilen kävin lääkärissä (elimellisen masennuksen vuoksi) ja lääkärikin jo totesi että on nuo TSH arvot mulla aika komeaa luokkaa (140) ... Kuullut tuon saman ennenkin, muttakun yksikään lääkäri ei tuon 6 vuoden aikana ole saanut arvoja kohdilleen.. Olisi tosi mahtava jos täältä Vaasan suunnalta löytyisi vihdoinkin joku lääkäri joka saisi jotain aikaan.. Lohduttava on kuitenkin tietää että jossain päin on lääkäreitä jotka pystyvät johonkin!

    VastaaPoista
  8. Jenni, oletko käynyt Ulla Slamalla? Ottaa vastaan ainakin Seinäjoella ja Närpiössä, muista paikkakunnista en tiedä.

    VastaaPoista
  9. Kiitos, Pogue, tiedosta.

    Tilasin David Wolfen Longevity Warehousesta muuttoinventaariosta Truth Calkinsin kilpirauhasohjelman. Kun se saapuu, laitan tänne lisätietoa. Stay tuned. =)

    Tähän mennessä voisin sanoa omista kokemuksistani yhteenvetona:
    - Jos synteettinen tyroksiini ei näytä tuovan tuloksia, pyri saamaan se vaihdettua mahdollisimman pian eläinperäiseen, aitoon kilpirauhastuotteeseen kuten Thyroid tai Thyroid Armour.
    - Harkitse, voisiko sinulla olla myös lisämunuaisten uupumustila. Tee tarvittaessa MDD:n sylkitesti ja pyydä lääkäriäsi kirjoittamaan sinulle hydrokortisonia
    - Lepää riittävästi, nuku 8-9 tuntia yössä ja vielä päiväunet päälle
    - Käytä chlorellaa poistamaan myrkkyjä kehostasi
    - Liiku säännöllisesti. Liiku niin, että tulee kunnon hiki, mutta muista NAUTTIA liikunnasta. Liiku sinulle mieleisellä tavalla: juokse, pyöräile, tanssi, souda. What ever makes you happy - ja saa energiat liikkeelle
    - Meditoi ja rentoudu
    - Anna anteeksi ihmisille, joiden kanssa sinulla on ollut hankaluuksia.
    - Vältä stressiä
    - Tee asioita, jotka tuovat sinulle iloa: sauno, ui, käy kylvyssä, osta kukkia, kutsu ystäviä kylään, katso kumppanisi kanssa elokuva, ota valokuvia, silitä kissaa jne.
    - Lähde pois stressaavista tilanteista, jotka eivät kohene yrityksistäsi huolimatta
    - Pidä päiväkirjaa, tutustu ajatuksiisi ja tunteisiisi ja niiden yhteyksiin elämäntapahtumiin ja terveyteesi
    - Ole kiitollinen elämässäsi olevista hyvistä asioista
    - Panosta laatuun ja puhtauteen: vaihda luonnonkosmetiikkaan; syö vaikka vähemmän, mutta puhtaammin => vältä lisäaineita ja kaikenlaista kemikaalikuormaa
    - Juo runsaasti, TODELLA RUNSAASTI, vettä. Lisää välillä veteen sitruunaa, aloe veraa tai merisuolaa
    - Vaihda suola merisuolaan
    - Nauti päivittäin viherpirtelö, varmista lehtivihreän saaminen

    VastaaPoista
  10. Stop the Thyroid madness on kirja, nettisivu ja myös facebookissa, valtavasti tietoa englanniksi. Itse olen 2 vuotta sairastanut kilpirauhasen vajaatoimintaa ja vasta viime viikolla luin että syynä voi olla myös lisämunuaisten uupumustila.
    Minulle määrättiin heti synteettinen tyroksiinivalmiste ja kun olin huolissani lääkärin ilmoittaessa lääkityksen olevan elinikäinen, hän uhkasi terveyteni saattavan mennä todella pahaan jamaan mm erilaisten tulehdusten myötä, jos en lääkettä ala syömään. Vaikka olen käyttänyt vaihtoehtolääkintää, en löytänyt mistään tietoa vaihtoehtoisesta avusta vaivaani, kunnes viimeviikolla. Eräs ihana nainen Porissa kehoitti menemään tapaamaan luontaiskeskukseen Marjo Sukeva-Hakanpäätä, joka tiesi enemmän. Mm. näistä kaikista USA:ssa tehtävistä testeistä. Tällähetkellä tosin sadat eurot pelkkiin tutkimuksiin ovat liikaa työttömän kuvataiteilijan lompakolle.
    Olin ällistynyt että tätä vaivaa ei kunnolla tutkita ja diagnosoida Suomessa, Miksi ihmeessä? Ainoastaan kalliisti yksityisellä puolella.
    Suurimman avun tähän ikään mennessä olen saanut v. 2004 tiibetiläiseltä lääkäriltä, ja toivoisin, että voisin samanmoista konsultoida myös tähän vaivaan. Varmasti jokainen kilpirauhaspotilas on huojentunut mikäli onnistuu saamaan tilansa balanssiin ja elinvoiman takasin.
    Itselläni esim. lääke toimii jos toimii, joinakin päivinä tuntuu ettei toimi ollenkaan. Ja epäilin itse lisämunuaisuupumusta oireiden perusteella, sillä ennen kilpparivaivan diagnosointia, minulla oli armoton stressi ja unettomuus vuoden verran henkilökohtaisen elämän haasteiden vuoksi.
    Mahtavaa muuten että on tällainen blogi, todella informatiivista ja mukavaa luettavaa, ja mukavaa että löytyy samaa kokeneita ihmisiä!

    VastaaPoista
  11. orvokki porista.2.heinäkuuta 2012 11.15.Olen kulkenut terveyskeskuslääkäriltä lääkärille,myös endrogrinologi pirkko korsovilla.EI TIEDÄ MITÄÄN?Onneksi on porissa luontaislääkintäkeskus ja marjo sukeva-haanpää sekä merja lindfors.Heillä on tietämys kilpirauhasasioissa

    VastaaPoista
  12. MUllakin kokemus tuosta pirkosta.. ja viiterajojen sisäpuolella oli minun arvoni, niin oon kuulemma kunnossa. Se piti mua ihan pimeenä :) mun t4v arvoni on 10. ja oirelistani on valtava. :/

    VastaaPoista
  13. Hei Liisa,
    törmäsin blogiisi vasta nyt. Minun tapaukseni on monessa suhteessa samanlainen kuin sinunkin.

    Minulla ilmeisesti amalgaamisaneeraus v. 2005 aiheutti lisämunuaisen uupumisen ja se vuorostaan kilpirauhasen vajaatoiminnan. Ensin minua lääkittiin Cipralexilla ("potilas on vastaanotolla itkuinen") ja sitten muutaman vuoden päästä sain Thyroxinia. Olin todella huonossa kunnossa, pelkäsin jo itsekin itseäni aivan kauheiden raivo- ja itkukohtausten kanssa. Itsemurha-ajatukset olivat usein mielessä. Joskus tulee vieläkin kyyneleet silmiin kun ajattelen, miten mieheni kesti noin 1,5 vuoden pahimman ajan.

    Jokin sai minut kuitenkin jatkuvasti etsimään tietoa sairauksestani ja netissä sitten törmäsin lisämunuaisen uupumukseen, jonka oireista ymmärsin heti, että minulla on jotain vakavampaa kuin vain vajis. Lääkäreistä, muutamaa harvaa lukuunottamatta, ei ole mitään apua näissä sairauksissa, enkä valitettavasti päässyt Päivi Mäkeläisen vastaanotolle, jonot olivat niin valtavat. Hoidin itseäni itse netistä löytämieni artikkelien ja Stop the Thyroid Madness-kirjan avulla hyvään kuntoon ja paremmassa kunnossa ollessani jaksoin jo vaatia lääkäriä vaihtamaan Thyroxinin Armour Thyroidiin.

    Otan nyt Armour Thyroidia hyvin pienenä annoksena, kilpirauhasarvot ovat viiterajojen ulkopuolella, mutta oloni on nyt loistava, enkä suostu enää katsomaan mitään arvoja, vaan kuuntelen omaa elimistöäni.

    On tosiaan uskomatonta, miten Suomessa koululääketiede tuntuu jämähtäneen vuosikymmenien takaiseen aikaan. Minä menetin elämästäni pari vuotta (en tosiaan muista kahdesta vuodesta juuri mitään muuta kuin että olin päivät töissä ja illat itkin kotona), ja ainoa mihin lääkärit pystyivät oli Cipralex-resepti...Ja kuten sinäkin, minäkin tiesin, että en ole masentunut, mutta paremman tiedon puutteessa uskoin lääkäriä.

    Kiitos, että olet kirjoittanut tästä julkisesti. Uskon, että tämä on paljon laajempi ongelma kuin mitä lääkärit ajattelevat ja mitä enemmän tietoa löytyy, sitä varmemmin muutkin löytävät apua.

    VastaaPoista
  14. Huh sentään..minulta on poistettu koko kilpirauhanen 13v. sitten pahanlaatuisen kasvaimen vuoksi ja nyt voin todeta, että sen jälkeen ne ongelmat vasta on alkaneetkin. Kilpirauhasliittoon sain aikaiseksi liittyä vasta 3v.sitten, mutta onneksi edes silloin! Vasta edellisen Kilpi-lehden nron eräästä jutusta ymmärsin alkaa googlettamaan kilpirauhasasioita oikeilla hakusanoilla; armour thyroid ja liothyron.
    Olen alkanut löytämään tietoa selaisella vauhdilla, että hirvittää..
    Tällä hetkellä olen äärimmäisen vihainen, etten ole aiemmin kuullutkaan muusta kuin Thyroxiinista. Sillä p....lla tässä on yritetty kituuttaa kaikki nämä vuodet leikkauksen jälkeen. On tullut kyllä valitettua eräänkin kerran eri lääkäreille (ensimmäiset 10v.kävin kontrolleissa syöpäpolilla ja sisätautipolilla) vajaatoimintaoireita. Kaikki lääkärit on vaan säätäny Thyroxiinin vkoannosta ylös tai alas. Pari v. sitten ajauduin jo kokeilemaan masennuslääkettä, mutta ei siitä ainakaan apua ollut, joten jätin pois turhautuneena. Pahinta, kun lääkärit ei ymmärrä. Tiedän ettei mulla oo päässä "vikaa", mutta silti masentaa, mikään ei huvita yms. Kävin työterveyslääkärissä, tehtiin kaikenmaailman kuntotestiä ja olin sairauslomalla 4kk diagnoosina ahdistuneisuus/masennus. Viimesen lääkärikäynnin jälkeen s.loman lopussa todettiin, että minun pitäisi palata takaisin työhön,(joka mielestäni oli liian raskasta minulle).
    Lääkärillä ei ollut perusteita jatkaa s.lomaa, joten ehdotti työkokeilua Kelan tukemana. Ei siinä ollut vaihtoehtoa, kun en silloin osannut diagnosoida itseäni uupuneeksi ja sanoa sitä lääkärille ääneen. Asiassa kävi niin, että irtisanouduin vakituisesta työstän, kun ei ollut voimia taistella asiasta. Nyt olen ollut poissa työelämästä pian 2v. ja vieläkin tuntuu olo puolikuntoiselta. Tosiaankin järkyttävää, miten ns.hyvinvointivaltiossa voikin voida silti niiiin huonosti. Ja syy-seuraus siitä kun ei ole asiantuntevia lääkäreitä, huoh. No onneksi on google ja osasin vaatia seur.kilpirauhasverikokeeseen tk:ssa myös ferritiiniarvon (veren varastoarvo). Tämäkin käsite oli minulle täysin uusi, mutta tuiki tärkeä tällaisessa sairaudessa. Nyt mietin vakavasti armour thyroid-lääkitystä jatkoon, mutta pitäisi päästä pätevälle lääkärille, ei taida minun tilanteessa yhtäkkinen lääkkeenvaihto onnistua omin päin, täytyyhän tilannetta seurata. Tiedä vaikka on jo elimistö aivan sekaisin ja rT3 vallalla..Äärimmäisen rasittava tilanne, kun pitäis olla varaa mennä yksityiselle ja lähettää verikokeita Amerikkaan..
    noh, mut taistelu jatkuu tai nythän se vasta on alkanut, periksi en anna! :)

    VastaaPoista
  15. http://keskustelu.suomi24.fi/node/11399788

    Apua yritän hakea minäkin.
    Niinkuin teksistä näkyy, olo on aikalailla äärirajoilla ollut kuukausia. Oyista ja muualta ei sa mitään apua. Saatikka yleisestä terveyskeskuksesta. Ei ei. Voi hyvänen aika sanon minä että on asiat taas mallillaan.
    Hienoa Liisa että olet saanut avun. Tulin katsoneeksi että Pertti Kuusela on nykyisin Oulussa tai hänellä on vastaanotto siis Oulussa. Yiritn soittaa muttei kukaan vastannut. Ainoa ongelma on nyt raha. Mutta vaikka velkaannutan itseni jotta saisin avun. Äärirajoilla mennään. Kyllä nyt olen vakavasti miettinyt tätä yleistä terveydenhuoltoa että missä oikein mennään.

    VastaaPoista
  16. Yllä anonyymina kirjoittanut, toiseksi yllä, tilanteeni on tismalleen sama. Se on vain vähän surullista että taisto on alkanut vasta nyt minullakin, kun on voimat niin pois jo valmiiksi, mutta sinun lauseella periksi en anna
    Thyroksiinilla kituuttanut vuosia ja minusta on tehty/tullut oireideni kanssa mieleltäni sairas, kunnes lopetettiin j lopetin masennuslääkkeiden käytön, ja kas, oma aivotoiminta onlähtenyt liikkeelle ja tajuan vihdoin että jou mättää muussakin kun mielessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kamalaa! Tulen tosi surulliseksi lukiessani näitä kommentteja ja tajutessani, miten monet tässä maassa ovat yhä edelleen vailla kunnollista lääkäriä ja toimivaa lääkitystä. Ihan vihaksi pistää. Itse olin Thyroxinilla toimintakyvytön. Vessaan menemiseenkin piti kerätä pari tuntia voimia! Kutsunkin noita vuosia Thyroxin-helvetiksi. Kamalaa, miten huonosti kilpirauhasen toimintahäiriöitä vielä täällä tunnetaan ja kuinka paljon inhimillistä kärsimystä sairaus teettäkään - ja aivan turhaan!

      Poista
  17. Hei,

    Kirjoitin anonyymina tuossa 29.7, eli kuukausi sitten.
    Liisa, auttoiko sinulla thyroid erfa? entä oliko sinulla tämä rt3 ongelma? Olen lukenut teksiäsi tuolloin kk sitten, mutta tässä känniolossa eläminen vaatii veronsa, enkä enää muista. Mä painiskelen sen kanssa alkaako thyroid vaikuttaan ollenkaan. 3,5vkoa vasta kyllä syöntiä takana, en hoksaa voinnissa eroa juurikaan. Lisämunuaiset todennäköisesti olleet hyvinkin piipussa, mdd sylkitesti tehty, tuloksia odotellaan. Sain siis avun (yhdennellätoista hetkellä) ja pieni thyroxin annokseni vaihdettiin tuohon erfaan. Aloitin sen aika hurjasti, koska olin niin epätoivoinen. Ekalla viikolla nostin jo kahteen 60mg tablettiin, ja aika pian sen jälkeen 3 tabl.

    Liisa Voisitko kertoa miten pitkään meni kun se alkoi sinulla vaikuttamaan, entä millasta annosta syöt? Syöthän sitä erfaa vielä vai...
    Mä en nyt pysty kahlaamaan noita päivityksiä/tekstejä läpi. Olo on vieläkin kuin puolikuolleella. Jaksan sen vuoksi, koska tiedän että saan vielä elämäni takaisin.

    Mulla on vaan alkanut huolettaan se, jos erfa ei ala vaikuttaan, täytyy etsiä TAAS uusi lääkäri joka aloittaa lio kuurin. Toivon että huoleni olisi turha, mutta vaistoni sanoo muuta. :(

    Mielenterveystoimistoon en enää palaa, ainakaan nyt, aikaa siellä on kulunut periaatteessa hukkaan jo liiankin pitkään. Olen ymmärtänyt vihdoin sen, että se ei mua auta, vaan vointini juuret ovat jossain muualla, eli näissä kr asioissa.

    Terv, amelieamande

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi, Amelieamande!

      Kiitos kommentistasi. Anteeksi, että en ole vastannut kommenttiisi. Tämä juttu on niin vanha, että ajattelin tiedon tavoittavan ihmiset paremmin, jos laitan tiedon käytössäni olevasta lääkityksestä uusimpaan juttuun.

      No mutta laitan sen uudestaan tähän:

      Käytän tosiaan Erfa Thyroidia ja Hydrocortisonia. Thyroidia menee 2 x 60 mg, enempää ei elimistöni kestä (alkaa tulla selviä liikatoiminna oireita kuten hikoilua, korkea syke, unettomuutta, levottomuuta, ahdistuneisuutta jne). Kyllä eron Tyroksiiniin huomasi hyvinkin nopeasti, mutta ennallani en ole vieläkään. Hydrocortison-annokseni on 2 x 10 mg& vrk. Hydrocortisonin ihmeitätekevän vaikutuksen huomasin ensimmäisestä tabletista! :D

      Poista
  18. Ai Liisa sinäkin olet alkujasi Oulusta. : )


    amelieamande

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan, Tuirasta. Olin juuri viikonlopun Oulussa isäni 70-vuotispäivien tiimoilta. Majoituin ystäväni luokse Puu-Raksilassa. Kyllä on ihania ne vanhat puutalot ja se rauha! Siellä sielu lepäsi. Kävin myös katsomassa ruusutaideteoksen ja Ainolanpuiston sekä uimassa Oulujoessa. Kyllä se vaan taitaa niin olla, että ihminen voi lähteä pohjoisesta, mutta pohjoinen ei ihmisestä. :D

      Poista
  19. Moi ja Kiitos vastauksesta,
    Tosiaan, onhan tämä yli pari vuotta vanha ketju. Oliko sinulla tuota rt3 ongelmaa?
    Mä yritän myöhemmin kahlata tekstejä läpi. Mistä ne päivitykset löytää, tuossa sivussa on jotain muuta : )

    Terv, amelie

    VastaaPoista
  20. Tuossahan se isolla lukee. BLOGIARKISTO. :)
    ei kyllä oikasti hirveänä hymyilytä, nukuta varsinkaan.

    Minäpä katson jos alkaisinlukemaan noita.

    Kaikkea hyvää elämääsi Liisa! <3

    VastaaPoista
  21. Tulin lukeneeksi vasta nyt tätä blogia sen jälkeen, kun 25.6. olen kirjoittanut omaa kohtaloani..Hassua, että myös minä olen lähtöisin Tuirasta ;) Ja 1.9. olimme juhlimassa isäni 70-vuotispäiviä :D
    Pääsin 2.9. vihdoin viimein Kuuselan vastaanotolle (rahakysymys) ja kateltuaan hetken verikoearvojani, joita olin kesän aikana juossut TK:ssa otattamassa, tuumi et pistetäämpä thyroxin kokonaan vaihtoon, kun aiheuttaa minulle niin paljon sivuvaikutuksia..tilalle Erfa ja huomenna pitäisi tulla Fimean pikapäätös, että pääsen hakemaan lääkettä..tuskin maltan enää oottaa! On se hyvä, että vihdoin viimein löyty lääkäri, joka ymmärtää!! Ihanaa..eiköhän tästä suosta vielä nousta, mielenkiinnolla ootan kauanko siihen menee.

    VastaaPoista
  22. Kyllä Kuusela taitaa olla paras lääkäri Oulun suunnassa kr-asioiden kanssa, liian kiireinen vain.

    VastaaPoista

Ihanaa, että jätät kommentin! Pidäthän kommenttisi sävyn rakentavana ja kaikkia kunnioittavana. Erilaiset mielipiteet ja rakentava kritiikkikin ovat tervetulleita, niistä voi aina oppia uutta. Toivon kuitenkin, että blogin sävy säilyy positiivisena. Kiitos! =D