Kuten Lily Allen toteaa: " The sun is in the sky, oh why oh why would I wanna be anywhere else!" Olin tänään ensimmäistä kertaa Hietsun kirppiksellä itse myymässä. Meillä on ollut siskon kanssa tarkoitus mennä myymään vanhat vaatteemme kirppikselle jo ties kuinka kauan. Valtteri-kirppiksellä ei ole ollut pöytiä vapaana silloin, kun meillä molemmilla oli vapaa viikonloppu. Nyt päätettiin täräyttää ja lähteä kirpparimyyjien mekkaan eli Hietsuun. Vähän jännitti, kun emme olleet tehneet pöytävarausta ja sää oli mitä upein. No, johdatus oli puolellamme ja erinäisten onnellisten yhteensattumien kautta saimme kuin saimmekin peruutuspöydän loppuunmyydyltä torilta. Jes!
Kylläpä tuntui hyvältä päästää irti vanhasta. Tämä on mulle iso teema muutenkin, josta kirjoitan ihan oman postauksen. Möin halvalla mm. entisen suosikkipuseroni, jonka olin saanut nepalilaiselta ex-poikaystävältä. Sen myyminen ja lopullinen irtipäästö tuntui todella hyvältä! Jes, olen vihdoin vapaa toivekuvastani hänestä ja voin jatkaa eteenpäin. :D
Sää oli tosiaan mitä mainioin: + 28 astetta ja aurinko porotti pilvettömältä taivaalta. Suorastaan paahtoi. Tein varmaan oman aurinkoennätykseni. Olen niin kuuma pitta, että yleensä en viihdy auringossa puolta tuntia pitempään. Nyt oltiin paahteessa 5,5 h. Ja niinhän siinä kävi, että rasvauksesta huolimatta kärähdin. Siis kookosrasvauksesta. Sen pitäisi antaa suojakerroin 15. Ilmeisesti kookosöljy ei kuitenkaan ollut aivan riittävä suoja mun vaalealle iholleni näin hardcore-menossa. Mutta perinteisiä aurinkomyrkkyjäkään en halua käyttää. Täytyy siis käydä ostamassa Dr. Hauschkan aurinkovoiteita. Mutta itse asiassa yllättävän vähän nahka kärähti olosuhteisiin nähden. Olen palanut pahemminkin - ja vielä perinteisiä aurinkovoiteita käyttäen ja lyhyemmässä ajassa. No mutta hölmöähän se ihon käräyttely on. Pyrin välttämään sitä ja olen mieluummin kalpea kuin kärähtänyt. Mutta aina oppii uutta, ja joskus tulee takapakkia tai virhearvioita.
Positiivinen yllätys oli se, että mulla ei ollut nälkä koko kirppiksen aikana. Yleensä mulla on todella kova ruokahalu ja vatsa ilmoittaa nälästä kurnimalla ja jopa kramppaamalla. Join ison pullon Vichyä (sisälsi suoloja, joita menetin hikoilun myötä) ja söin ison omenan sekä jäätelöpallon. Kävin kotimatkalla vielä Sokoksella ruokaostoksilla hamstraamassa luomutarvikkeita, joten olin yhteensä matkalla 8 h. Kotiin tultuani mulla oli lähinnä armoton jano ja teki mieli hedelmiä. Niinpä tein seuraavanlaisen salaatin:
HELLEPÄIVÄN HERKKUSALAATTI
- luomusalaatinlehtiä
- pala avomaankurkkua
- 1/2 avokado
- 1 reilun kaupan banaani viipaleina
- pala luomuomenaa (noin 1/4) kuutioinia
- kourallinen yön yli lionneita kurpitsansiemeniä
- kourallinen yön yli lionneita pähkinöitä (cashew, saksanpähkinä, para, hassel)
- pieni pala mangoa silputtuna
- hieman Punnitse & Säästä -kaupan eväsmixiä (mm. kuivattu banaani, pähkinä)
- muutama manteli
- loraus punaviinietikkaa
- reilusti pellavansiemenöljyä
- hieman jauhettua luomukardemummaa
- hyppysellinen Himalajan vuorisuolaa
- yrttimaalta sitruunamelissaa, korianteria ja persiljaa
Tästä tuli todella iso annos, iso kulho. Nälkä loppui jo alkumetreillä, mutta oli niin hyvää, että nautiskelin koko kulhollisen. Sen jälkeen olinkin ulkoilmasta, auringonpolttamasta ja täydestä vatsasta niin tainnuksissani, että nukahdin kahdeksi tunniksi. Tulipahan kuitattua viime aikoina huonosti nukutut yöt pois. Salaatti oli suorastaan palauttava. :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ihanaa, että jätät kommentin! Pidäthän kommenttisi sävyn rakentavana ja kaikkia kunnioittavana. Erilaiset mielipiteet ja rakentava kritiikkikin ovat tervetulleita, niistä voi aina oppia uutta. Toivon kuitenkin, että blogin sävy säilyy positiivisena. Kiitos! =D