Tervetuloa lukemaan blogiani! :) Blogini sai alkunsa tarpeestani löytää keinoja toipua työuupumuksesta, kilpirauhasen vajaatoiminnasta ja lisämunuaisten uupumukseta. Matkan varrella löysin useita toimivia keinoja kohentaa terveyttä. Toivottavasti oivalluksistani on apua juuri Sinulle!
Toivuttuani olen löytänyt uuden suunnan, ja nyt blogin jutut keskittyvät kehon ja mielen hyvään oloon, iloon ja tasapainoon. Tällä hetkellä kutsumuksenani on yhdistää naurujooga ja työnorsujen auttaminen.
Kaipaatko kohotusta kevään energioihin? Läheisyyttä, iloa ja hyväksyvää kosketusta? Halaus on nopein keino lievittää stressiä ja lisätä hyvinvointia. Mutta mikä tahansa nopea halaus ei riitä vaan hyvä halaus on lämmin, hyväksyvä ja läsnäoleva. Se perustuu aitoon kohtaamiseen ja laajaan kehokontaktiin.
Jos haluat tulla nauttimaan läheisyydestä, päivittämään halaustaitosi uudelle tasolle ja oppimaan, miten voit nauttia halausten antamisesta ja vastaanottamisesta sekä läheisten ihmisten että uusien tuttavuuksien kanssa, tule mukaan tähän lämminhenkiseen ja hauskaan workshopiin, jossa opettelemme halaustaitoja hauskasti turvallisessa ilmapiirissä. Pimp My Hug - päivitä halaustaitosi pärähtää käyntiin tulevana lauantaina 6.5.2017 Roots Helsingin joogasalissa (Vaasankatu 14) klo 15-17.
Olin viime viikonloppuna Uskalla Innostua -tiimin järjestämässä upeassa Passion for Success -seminaarissa, jossa pääpuhujana oli amerikkalainen Janet Bray Attwood. Janet on kehittänyt ex-miehensä kanssa Passion Test -nimisen menetelmän, jonka avulla saa selkiytettyä itselleen viisi intohimomaan kristallinkirkkaiksi. Kirjoitan tästä myöhemmin lisää.
Tällä viikolla erityisen ajankohtaista omassa elämässäni on ollut irtipäästäminen ja kärsimyksestä luopuminen. Suru ja menetykset kuuluvat jossain määrin meidän jokaisen elämään. Mutta kuten joku viisas on sanonut, kärsimys on vapaaehtoista. Janet palautti mieleeni toisen henkisen opettajan Byron Katien upean työn omien ajatusten kyseenalaistamisesta. Itselläni ainakin on tapana luoda tapahtumista erilaisia katastrofitarinoita, jotka eivät auta yhtään vaan luovat tarpeetonta kärsimystä ja saavat suorastaan lamaantumaan. Byron Katien mukaan todellisuus on aina lempeämpi ja hyväntahtoisempi kuin siitä kertomamme tarinat...
Voisin kertoa Janetin jakamista Katien viisauksista paljon. Mutta tärkein on ehkä se, että kaikki kärsimyksemme johtuu pohjimmiltaan siitä, että vastustamme sitä, miten asiat ovat. Minun pitäisi olla hoikempi, minulla pitäisi olla isompi talo, kotini pitäisi olla siistimpi, minulla pitäisi olla kumppani, kumppanini ei pitäisi olla niin ajattelematon, tämän onnettomuuden ei olisi pitänyt tapahtua minulle, töissä asioiden pitäisi olla eri tavalla, valtion ei pitäisi myöntää sudenkaatolupia... Taisteluiden lista on loputon. Mutta asiat ovat sellaisia kuin ne ovat. It is what it is. Tilanteen voi joko hyväksyä ja pyrkiä ehkä muuttamaan sitä tai sitten vastustaa elämänvirtaa ja kokea tuskaa. Valinta on joka hetki meidän.
Janet tiivisti Byron Katien opetukset hienoon yhteenvetoon. Aina, kun tunnemme
1) Surua
2) Erillisyyttä muista
3) Kärsimystä,
olemme sodassa todellisuuden kanssa. Hyväksy siis todellisuus. Luovu tarinoistasi. Kyseenalaista ajatuksesi. Ovatko ne edes totta? Kun opit hyväksymään asiat, ihmiset ja tilanteet sellaisina kuin ne ovat, koet sisäisen vapauden. Voit olla onnellinen ja vapaa. Ja tuntea yhteyttä toisiin, sillä et odota heidän tekevän sinua onnelliseksi. Haluat vain heidän olevan onnellisia - ja huolehdit itse omasta onnellisuudestasi seuraamalla intohimojasi. Parasta, mitä voimme toisille tehdä ja suurin rakkaudenosoitus on se, että haluamme heidän olevan onnellisia ja tekevän itselleen tärkeitä asioita. I want for you what you want for you.
Siispä. Pysytään elämän virrassa. Avataan sydämemme ja katsotaan toisiamme syvälle silmiin. Silloin ei ole mitään pelättävää. Olemme samaa tuhkaa, samaa kevyttä ilmaa. Joten rauha nyt. Tää mailma on vihaan kyllästynyt.
Tässä tulee aika raju menetelmä purkaa stressiä. Opin tämän työterveyspsykologilta, kun olin toipumassa vakavasta työuupumuksesta, mutta esimieheni ei suostunut keskustelemaan työnkuvani muuttamisesta. Minulla on taipumus hahmottaa asiat helpoimmin musiikin ja biisien kautta. Niinpä nimesin menetelmän tästä Kelisin biisistä Caught Out There otetun sloganin mukaan I Hate You So Much Right Now -menetelmäksi.
Menetelmä itsessään on melko yksinkertainen. Se saattaa silti laittaa liikkeelle ison energiavyöryn. Tunteet ovat energiaa, ja padottujen tunteiden pitämiseen tukahdutettuina sitä kuluu runsaasti. Tämän vuoksi kannattaa antaa itselle aikaa toipua kirjoittamisen jälkeen. Lisäksi asiat saattavat palata seuraavan yön aikana käsiteltäviksi uniin. Siksi kannattaa pidättäytyä vain yhden asian käsittelyssä eli yhdessä kirjoitussessiossa kunakin päivänä. Jos tuntuu, että asia kaipaa vielä lisää työstämistä, voit jatkaa sitä seuraavana päivänä ja taas seuraavana niin kauan, että asia ei enää vaivaa sinua.
Kyseessä on vihakirjeen kirjoittaminen. Kun otat kynän käteen ja kirjoitat, joudut nimeämään tunteita ja käyttämään aivojen eri osia. Näin ollen a) vapautat patoutuneen tunteen, b) saat tilaisuuden sanoa, mitä olisit halunnut sanoa, mutta mitä et kohteliaisuudesta tai pelosta tai muusta syystä sanonut ja c) voit saada asiaan uusia näkökulmia. Muista kuitenkin, että et missään tapauksessa lähetä vihakirjettä sen kohteelle! Tässä ei ole tarkoituksena loukata ketään tai lisätä kierroksia vihan kierteeseen vaan katkaista se. Kirjeen ainoa tarkoitus on purkaa vihaa/ pelkoa/ surua/ katkeruuttaa pois sinun sisältäsi. Kun olet saanut kirjeen valmiiksi, voit polttaa tai repiä sen. Jos taas haluat säilyttää sen, talleta se paikkaan, missä se pysyy salassa.
Menetelmä on yksinkertainen:
Ota esille paperia ja kynä.
Ajattele ihmistä/ tilannetta/ asiaa, joka on saanut sinut tuntemaan vihaa/surua/kaunaa, joille ei ole ollut tilaa ilmetä. (Itse olen kirjoittanut irtipäästökirjeitä niin ihmisille kuin esimerkiksi kilpirauhasen vajaatoiminnalle ja yksinäisyydelle.)
Aseta kännykkäsi hälyttämään 20 minuutin päästä.
Kirjoita kirjeeseen kohteen nimi ja päiväys sekä se, miksi olet vihainen/ surullinen. Älä pidättele itseäsi vaan anna mennä. Muista, että et tule koskaan lähettämään tätä kirjettä, joten voit olla täysin rehellinen. Asia voi olla suuri tai lapselliselta tuntuvan pieni. Mutta jos se kismittää sinua, se riittää.
Ala kirjoittaa vimmatusti, täysin sensuroimatta. Anna tulla paperille kaikki vitut, perkeleet ja solvaukset, jotka olet padonnut kurkkuusi, vatsaasi tai muualle kehoosi. Kirjoita juuri se, mitä tunnet ja juuri niin karkeilla sanoilla kuin haluat. Voit vaikka liioitella viestin karkeutta ja käyttää sellaista kieltä, joka saisi paatuneen merimiehen ja yläasteen koviksetkin punastumaan.
Ole täysin rehellinen. Ennen kaikkea uskalla olla rehellinen itsellesi ja myöntää kaikki negatiiviset tunteesi ja ajatuksesi sekä antaa niille sanat. Nyt on sinun tilaisuutesi. Mitä olisit halunnut sanoa kohteelle?
Kun hälytys soi, on aika lopettaa. Halutessasi voit lukea kirjeen. Yhtä hyvin voit jättää sen myös lukematta. Hengitä syvään ja anna tunteen hälventyä. Jos se tuntuu yhä vahvana, kirjoita seuraavana päivänä uusi kirje.
HUOM! Tämä on todella voimakas menetelmä. Joskus voi käydä niin, että ensimmäisen kirjeen jälkeen tunne pikemminkin vahvistuu kuin laimenee. Tämä johtuu siitä, että olet antanut nimen tunteille ja ajatuksille, joita et ehkä ole aiemmin sallinut itsesi kokea. Lisäksi jotkin asiat vain vaativat useamman kirjeen. Minun kokemukseni mukaan useimmat asiat haihtuvat ja höllentävät otettaan viimeistään kolmannen irtipäästökirjeen jälkeen. Joten tsemppiä matkaan! Ja muista olla itsellesi armollinen tämän prosessin aikana. Lohduttavaa on se, että olen usein huomannut tunteen purkautuneen jo ensimmäisen kirjoitussession aikana ja stressin lievittyneen huomattavasti. Padotut tunteet todellakin kuluttavat valtavasti energiaa, ja niistä irtipäästäminen vapauttaa sitä muuhun.
Toivotan Sinulle voimakkaita kirjoitussessioita! Ja jos haluat, voit tehostaa prosessia kuuntelemalla vihaista musiikkia. Voit myös kirjoittaa hiljaisuudessa, mutta älä vesitä prosessia kuuntelemalla hempeää musiikkia. Sen aika on sitten kirjeen valmistumisen jälkeen. :)
Miltä kirjoitusprosessi sinusta tuntui? Entä miltä olosi tuntui jälkeenpäin? Olisi mielenkiintoista kuulla sinun kokemuksiasi. :D
Kaikkihan me tiedämme vanhan viisauden "terve sielu terveessä ruumiissa". Ollessani sairaimmillani sain havaita, miten yhtälö toimii toisinkin päin - kun keho on sairas, sielukin sairastuu. Kilpirauhasen vajaatoiminta on hoitamattomana tai väärin hoidettuna karmea sairaus, joka runtelee niin kehon kuin mielen. Ja vastaavasti, kun kilpirauhasen hoito on oikealla mallilla ja keho alkaa tervehtyä, mielikin tervehtyy ja elinvoima lisääntyy.
Ennen sairastumista harrastin aktiivisesti tanssia, joogaa ja uintia. Asuin Töölössä ja pyöräilin tai kävelin kaikkialle (myös töihin Malmille tai Espoon Olariin sekä tätini luokse Vantaan Myyrmäkeen). Mutta sairastumisen jälkeen liikunta jäi. En vain pystynyt siihen enää. Muistan erään kerran, kun olin lähtenyt pyörällä töihin. Matkaa töihin ei enää olllut kuin 6 km suuntaansa, mutta paluumatkalla tunsin voiman häviävän koko kropasta. Lihakset eivät kerta kaikkiaan enää totelleet käskyjä eikä niissä ollut voimaa poljinten pyörittämiseen. Muistan yhä sen kauhun ja epätoivon sekaisen tunteen, kun lyyhistyin tien poskeen. En yleensä itke julkisesti. Mutta siellä tien pientareella itkin lohduttomasti. En päässyt eteen- enkä taaksepäin. Pelkäsin, että en enää koskaan pääse kotiin. No, aikani itkettyä ja kerättyä voimia sain jotenkin kerättyä voimia niin, että pystyin taluttamaan pyörän kotiin.
Tuosta tapahtumasta jäi niin kova pelko ja trauma, että en pyöräillyt vuosiin. Itse asiassa en liikkunut vuosiin. Tein vain pieniä kävelyitä ja lyhyitä joogaharjoituksia hyvin epäsäännöllisesti. Jos kilpparivajaus aiheuttaa paljon muutakin kärsimystä (huimausta, palelemista, mittaamatonta väsymystä, kaikkien nivelien särkyä), oli tuo liikkumattomuus kuitenkin pahinta. Tunsin, miten energia jähmettyi kehossani ja mielessäni. Koko elämäni jähmettyi ja minusta tuli muumioitunut fossiili. Samalla elämästä katosi ilo ja innostus, pyrkimys eteenpäin. Olin hengissä, mutta en elänyt. Olin nainen, jolle ei koskaan tapahdu mitään.
Oman kokemukseni perusteella voin nyt sanoa: älä jätä liikuntaa pois elämästäsi! Olipa olosi kuinka huono tahansa, pidä kiinni jonkinlaisesta liikunnasta. Voi hyvinkin olla, että et jaksa entisiä liikuntaharrastuksiasi, joita sinulla oli ennen sairastumista. Mutta etsi keinoja, joilla voit liikkua nyt ja jotka tuottavat sinulle iloa. Ui, vesijuokse, kävele, käy sauvakävelyllä, pyöräile, tanssi, käy punttiksella, hölkkää. Ihan mitä vain, mutta älä jähmety. Älä lopeta liikkumista. Liikunnan on tutkimuksissa todettu lisäävän iloa. Tähän voi riittää jo 10 minuuttia liikuntaa, jossa hengästyy. Kannattaa siis tehdä vaikka lyhytkin liikuntasuoritus joka päivä. 10 minuuttia jokainen jaksaa - ja tehon ja lajin saa valita itse.
Yksi pahimmista virheistäni sairastumisessa oli tosiaan se, että lopetin liikkumisen. Kuntoni romahti, painoa tuli 25 kiloa enkä enää tuntenut kroppaani. Pahinta oli kuitenkin se, että en tuntenut enää itseäni. Ja kun sitten päätin vihdoin alkaa liikkua tavoitteellisesti ja kohottaa kuntoani, kuntoni oli niin huono, että järkytyin. Jouduin nöyrtymään ja aloittamaan kuntoprojektin pitkästi pakkasen puolelta.
Ihan aluksi menin fustraan saadakseni korjattua virheasennot ja tutustuakseni taas kehooni. Sen jälkeen olen osallistunut Elisa Mattilan Hyvinvointistarttiin ja Tomi Kokon Lean In Five Weeks Challengeen. Molemmat noista intensiivisistä kehonpainolla tehtävistä korkeainterveallisista treeneistä olivat minulle liian rankkoja. Yritin tsempata treenejä veren maku suussa ja pyörtymisen partaalla - kunnes lisämunuaiseni romahtivat uudestaan. Niinpä jouduinjälleen nielemäään ylpeyteni ja ottamaan takapakkia. Päätin, että periksi en anna, mutta etenen omaa tahtiani.
Mutta sinnikäällä työllä ja pienillä kehitysaskeleilla on vihdoin tultu tähän: aloitan Tomin valmennuksen uudestaan 3.8.2015. Vieläkään en ole siinä kunnossa, että voisin tehdä treenejä täysimittaisesti tai osallistua yhteistreeneihin (porukassa lähden helposti kilpailemaan ja kirittämään unohtaen itseni kuuntelemisen). Mutta olen paljon paremmassa kunnossa kuin edellisen valmennuksen aikaan viime marraskuussa, ja nyt lisämunaiseni kestävät treenin. :) Eilisen testitreeni sujui kaksi kertaa nopeammin kuin vastaava treeni viime marraskuussa! Marraskuussa tein Burner 200 -treenin huohottaen niin, että silmissä meinasi sumentua 20 minuutissa. Eilen tein sen 9:25 minuutissa. Edelleen huohottaen, mutta myös pitäen pieniä hengityksen tasaamistaukoja kierrosten välissä. Kehitys on siis ollut huikeaa! Kannattaakin edetä omaan tahtiinsa ja kuulostella oloaan. Tavoitteita kohti voi edetä myös riittävän rauhallisesti, itselle sopivaan tahtiin.
Olen edellä jo kertonut kamppailusta mieleni ja kilpailuviettini kanssa. Tässä tulee sitten se varsinainen taistelu. Säännöllinen ja tavoitteellinen treeni vaatii itsekuria ja tahdonvoimaa. Vaikka treenin lopuksi on yleensä tosi hyvä olo, treenin aloittaminen ei aina ole kivaa. Itse asiassa aloittaminen ei yleensä koskaan ole kivaa. Oma tahdonvoimani on kuitenkin vahvimillaan aamulla. Niinpä teen treenin yleensä heti herättyäni. Esimerkiksi keväällä kävin hölkkäämässä ennen lähtöä töihin. Heräsin klo 06.00. Olin laittanut juoksukamat valmiiksi keittiön tuolille. Kun sitten kömmin keittiöön ottamaan aamun kilpparilääkkeen, puin juoksukamat saman tien päälle ja lähdin ulos. Ei sen enempää miettimistä. Ei arpomista sen suhteen lähdenkö vai enkö vai teenkö treenin kenties myöhemmin. Hoidin sen heti alta pois, jotta päivään vapautui energiaa eikä takaraivossa ollut koko ajan piinaava ajatus tekemättömästä treenistä.
Oman kokemukseni mukaan harjoittelusta kannattaa tehdä mahdollisimman helppoa ja sen aloittamisesta automaattista niin, ettei siihen tarvitse käyttää tahdonvoimaa - muuten treeni jää helposti väliin. Keväällä kävin siis noin 25 minuutin pituisella lenkillä heti herättyäni. Sen jälkeen palasin kotiin, venyttelin, kävin suihkussa ja söin aamupalan. Sitten olin valmis töihin, ja koko päivä sujui aivan eri tavalla kuin jos olisin vain raahautunut normaalisti bussille. Olin lenkillä saanut aimoannoksen happea, hengitellyt sisään heräävän luonnon kauneutta ja pitänyt huolta itsestäni - ja tämän kaiken myötä syntyneen endorfiiniryöpsyn oikein tunsi!
Toinen hyväksi havaitsemani tapa helpottaa treenin aloittamista liittyy urheiluliiveihin. Jostain syystä itselläni treenivaatteiden vaihtamisen pullonkaula on ollut normirintaliivien riisuminen ja urheiluliivien pukeminen. Hirmu vaivalloista! Hassua, tiedän. Mutta minulle tämä on ollut iso kynnys. Jos en ole ehtinyt tehdä treeniä aamulla (on ollut tavallista aikaisempi aamu), olen kuitenkin pukenut jo valmiiksi työvaatteiden alle urheiluliivit. Kun sitten olen tullut kotiin, olen vaihtanut saman tien muut urheiluvaatteet ja tehnyt treenin pois alta.
Tässä muutamia minun hyväksi kokemiani vinkkejä. Sinun kokemuksesi, pullonkaulasi ja vinkkisi voivat olla toisenlaisia. Olisi mielenkiintoista kuulla teidän muiden kokemuksia. Jättäkää siis kommentteja! Miten treenisi ovat muuttuneet sairastuttuasi? Mikä on sinun suurin haasteesi treeneissä? Millaisia vinkkejä sinulla on treenien automatisoimiseen ja liikunnan ilon löytämiseen?
Sain syntymäpäivälahjaksi Roy F. Baumeisterin ja John Tierneyn kirjoittaman kirjan Tahdonvoima - ihmisen suurin vahvuus. Kirjoittajat ovat sosiaalipsykologeja, jotka ovat tutkineet, mistä tahdonvoima koostuu ja miten sitä voi kehittää. Todella mielenkiintoista luettavaa! Erityisesti innostuin siitä, miten tuhlari kuten minä voi oppia itsekuria rahankäytössä.
Kirjassa on raportoitu useita mielenkiintoisia tutkimustuloksia. Nyt, kun olen vasta kirjan puolivälissä, olen jo oppinut paljon:
- Ihmisen menestystä elämässä ennakoivat selkeimmin kaksi tekijää: älykkyys ja itsekuri. Älykkyyttä on vaikeaa lisätä kovin paljoa, mutta itsekuria jokainen voi vahvistaa.
- Itsekuri ja tahdonvoima ovat kuin lihaksia. Ne väsyvät jokaisen päivän mittaan tehdyn päätöksen ja valinnan myötä. Juuri tähän perustuu se, että iltapäivällä alkaa tehdä kovasti mieli makeaa.
- Aivot tarvitsevat toimiakseen glukoosia. Samaten tahdonvoima edellyttää glukoosia. Jos elimistö on käyttänyt kaiken glukoosin, sitä ei ole käytettäväksi tahdonvoimaan. Sokerin nauttiminen auttaa hetkellisesti, mutta sen seurauksena verensokeri romahtaa nopeasti taas alas. Jotta elimistössä olisi glukoosia, kannattaa syödä tasaisin väliajoin hitaita hiilihydratteeja sisältäviä ruokia.
- Tahdonvoiman määrä on yksilöllinen ja rajallinen. Tahdonvoima kuluu sitä käytettäessä. Siksi ei kannata haalia useita tavoitteita samaan aikaan vaan keskittyä yhteen tai kahteen kerrallaan.
- Tahdonvoimaa ja itsekuria on mahdollista kehittää, joskaan ei suurin harppauksin vaan pienin päivittäisin muutoksin.
- Oman toiminnan monitorointi auttaa kasvattamaan itsekuria. Sain kirjasta erinomaisen vinkin rahankäytön seuraamiseen. Siinä ehdotettiin Mint-palvelua, mutta sitä en löytänyt puhelimestani. Sen sijaan latasin toissapäivänä iPhoneeni Daily Budget -sovelluksen.
Tykästyin sovellukseen heti. Ohjelmaan voi itse syöttää tulot, kiinteät menot, säästötavoitteen, velat jne. Tämän jälkeen ohjelma laskee päivittäin käytettävissä olevan budjetin. Minulla se on tällä hetkellä 23,13 €/ päivä. Jos pysyn budjetissa, loistavaa. Vielä parempi, jos en kuluta koko päiväbudjettia - silloin sitä on enemmän käytettäväksi seuraavana päivänä. Jokainen ostos kirjataan ohjelmaan, ja kuluille on omat alaluokat kuten Groceries (ruokaostokset), Clothing (vaatteet), Education (koulutus; tämän alle olen laittanut mm. kirjat ja kynät), Pets (lemmikit) sekä Drinks (juomat).
Ohjelman avulla on helppo seurata, mihin rahat kuluvat ja mistä olisi mahdollista säästää. En tiedä, liittyykö se lukihäiriööni vai mihin. Joka tapauksessa minun on vaikea hahmottaa rahaa ja sen käyttöä, kun se ei ole konkreettisia seteleitä ja kolikoita lompakossa vaan virtuaalista rahaa. Tämä sovellus kuitenkin tekee rahankäytöstä helposti ymmärrettävää jopa lukihäröille. Ja nyt näen selkeästi, kuinka paljon rahaa minulla on vielä käytettävissä tälle viikolle. Ihan mahtavaa! Tämä helpottaa omaa elämääni huomattavasti. Voisin jopa sanoa, että tämä sovellus on tuhlarin tuho. :)
Katkaisen pitkän hiljaiselon. Syy siihen, miksi olen päivittänyt blogia hyvin laiskanlaisesti on se, että tämä mäkkini alkoi reistailla. Lisäksi myös kotini nettiyhteys pätki pahasti. Päivitysten tekeminen oli todella hidasta ja työlästä, sillä lyhytkin juttu tallentui todella hitaasti ja saattoi jäädä tallentumatta tyystin. Myös tekstin kirjoittaminen oli työlästä, sillä teksti takkuili ja pätki hirvittävästi. No, lopulta päätin viedä mäkkini huoltoon ja sain sen tänään.
Periaatteessa siis asioiden pitäisi olla nyt hyvin. Sain kuitenkin enemmän kuin tilasin eli puhtaan pöydän. Kävi nimittäin niin onnettomasti, että tässä oli mukana Murphyn laki koko voimallaan. Mäkki oli minulla mukana Tampereella, kun kävin ihanan oululaisystäväni Päivin kanssa meidän perinteeksi muodostuneella nautintareissulla Tampereella. Koneessa oli todella vanha käyttöjärjestelmä, enkä ollut voinut päivittää sitä, kun koneelta oli mystisesti kadonnut Apple Store. Tampereen toimipisteessä epäiltiin virusta (vaikka ne mäkeillä harvinaisia ovatkin) ja tehtiin työpyyntö Helsinkiin. Tampereella sovittiin niin, että otan koneesta varmuuskopion ja vien sen sitten huoltoon.
Pahaksi onneksi kävi kuitenkin niin, että kone ei enää tunnistanut ulkoista kovalevyäni. Niinpä vein koneen huoltoon ja kerroin, että alkuperäiseen suunnitelmaan on tullut muutos. Varmuuskopion tekeminen ei onnistunut, joten se pitäisi tehdä liikkeessä. Näine hyvineni jätin koneen huoltoon uuden käyttöjärjestelmän asentamista varten. Kun sitten tänään hain koneen, järkytys oli suuri: toissapäivänä sopimiani asioita ei oltu kirjattu järjestelmään tai ne eivät olleet sinne kirjautuneet, joten varmuuskopiota ei oltu tehty. Sinne menivät kuvat, musiikit (eihän tässä ollut ollut käytössä iCloud) ja tekstit. Opetusmateriaali, gradu... Ja tulossa oleva kirja.
Niin. Surkeiden sattumusten päivän toinen puoli on se, että nyt mulla on aivan puhdas kone. Kun en valitettavasti ole kovin järjestelmällinen, kuvat ja tiedostot, e-kirjat yms. olivat sikin sokin kaaoksessa. Mutta nyt tiedän, mitä koneelle suunnilleen tulee, niin voin laatia selkeän tiedostopuun. Ja saan aloittaa alusta. En ollut sitä tilannut, mutta kai vanhan puhdistus oli sitten tarpeen, kun se nyt näin vahvasti tuli.
Ja sitten se hyvä uutinen. Olen kirjoittamassa e-kirjaa. En ole aivan varma, milloin se valmistuu ja mitä kautta sen julkaisen. Nimittäin en halua ryhtyä yrittäjäksi päivätyön ohella. Täytyy siis löytää yritys, joka haluaisi ottaa kirjani myyntiin. Ja nyt on lisäksi vähän näitä teknisiä ongelmiakin matkalla, heh.
Eniveis, kirjan teema liittyy kyllä tähänkin tilanteeseen. Kirjan nimi on nimittäin 10 Minuutin Buddha. Jaan helppoja ja nopeita vinkkejä lievittää stressiä ja lisätä iloa. Mukana on joogaa, ajatusten muokkaamista, naurujoogaa sekä mindfulnessia/ meditaatiota. Joten kun tehtyä ei saa tekemättömäksi, on parasta vain suunnata ajatukset eteenpäin. Ja nytpä kyllä itse tarvitsen kirjani menetelmiä. Joten ehkäpä tämä kaikki vielä kääntyy parhaaksi.
Blogini lähti liikkeelle heinäkuussa 2010 halustani tutustua raakaruokaan ja löytää elämälleni uusi suunta. Halusin myös löytää tien terveyteen kilpirauhasen vajaatoimintaan ja lisämunuaisten uupumukseen sairastumisen jälkeen. Tämän vuoksi blogi oli sairauspainoitteinen: esittelin näiden perusterveydenhuollossa huonosti tunnettujen sairauksien oireita, hyväksi todettuja lääkäreitä sekä tarvittavia tutkimuksia hintoineen. Kuitenkin pelkkä sairauteen keskittyminen tuntui minusta synkältä, minkä vuoksi olen alusta asti käsitellut muitakin aiheita ja etsinyt terveyttä edistäviä keinoja. Vaikeimpina aikoina kyky nauraa ja löytää huumoria arjessa ovat pitäneet minut järjissäni ja antaneet toivoa. Toivottavasti oivalluksistani ja jutuistani on ollut myös Sinulle iloa ja hyötyä.
Vuosien varrella olen löytänyt useita keinoja, jotka ovat edistäneet parantumistani. Näitä ovat olleet naurujoogatuntien ohjaamisen ja päivittäisen nauramisen lisäksi jooga, meditaatio, mindfulness, rentoutuminen, pysähtyminen ja vauhdin hiljentäminen, lisäravinteet, mahdollisimman myrkytön elämä (olen raivannut pois fyysisiä ja henkisiä myrkkyjä), tutustuminen positiiviseen psykologiaan sekä aidon itseni esiin tuominen. Sanotaanhan, että kilpirauhasen vajaatoiminta kurkkuchakran alueen sairautena on oire oman sisäisen äänen ja totuuden nielemisestä.
Blogin aloittaessani halusin löytää elämälleni uuden suunnan ja kutsumuksen. Nyt olen sen löytänyt. Olen niin terve, että oksat pois! 1.6.2015 saavutin huikean tavoitteen: pystyin jättämään lisämunuaisia tukemaan määrätyn Hydrocortison-lääkityksen kokonaan pois! Olen voinut hurjan hyvin, vaikka olen treenannut todella kovaa Elisa Mattilan Hyvinvointi-valmennuksessa. Ja lopulta uusi suunta löytyi helposti. Olen aina rakastanut kaikkia eläimiä hyönteisistä valaisiin. Mutta aivan erityisesti rakastan kissoja ja norsuja. Niinpä olen päättänyt yhdistää kaksi sydämenasiaani: ilon ja norsut. Mielestäni Suomeen tarvitaan enemmän iloa ja naurua. Se edistää kaikkien hyvinvointia ja nostattaa yleistä ilmapiiriä. Nauru on ilmainen ilopilleri laman ja säästöjen keskellä! Nauru ja ilon etsiminen ovat olleet myös aivan keskeisellä sijalla omassa paranemisessani. Sen vuoksi haluan auttaa muitakin nauramaan ja löytämään iloisen asenteen naurujoogan avulla. Miten sitten norsut liittyvät tähän? No, naurujoogan tuotoilla aion lähteä vapaaehtoistyöntekijäksi Thaimaan Elephant Nature Parkiin! Siellä tehdään monipuolista työtä työnorsujen olojen kohentamiseksi ja aasiannorsun säilymiseksi luonnonvaraisena.
Mutta mihin sitten tarvitsen Sinun apuasi? Kuten olet varmaan huomannut, olen päivittänyt blogia viime aikoina harvakseltaan. En ole tiennyt, kiinnostaako uusi suuntani vanhoja lukijoitani. Siksi haluaisin kuulla mielipiteesi. Jätä kommentti ja kerro, mistä haluaisit minun jatkossa kirjoittavan. Vai olisiko parempi, että aloitan uusille asioille uuden blogin ja jätän tämän blogin ennalleen? Arvostan kovasti lukijoiden mielipiteitä ja toivomuksia. Siksi olisin hyvin kiitollinen, jos jättäisit alle toiveitasi ja ideoitasi.
Syreeninkukan tuoksuinen kiitos ja ihanaa keskikesän aikaa!
Usein ajattelemme, että ihminen nauraa, koska hän on onnellinen. Mutta itse asiassa yhteys toimii aivan yhtä hyvin myös toisin päin: ihminen on onnellinen, koska hän nauraa. Lapsi nauraa luonnostaan usein ja jopa ilman syytä. Aikuisena meillä on kuitenkin verraton apu käytössämme: voimme päättää tietoisesti nauraa ja nähdä asioissa huumoria. Niinpä suosittelenkin, että naurat 10 minuuttia joka päivä. Jos se tuntuu liian kovalta suoritukselta, naura ainakin 5 minuuttia. Jo se saa aikaan verenpaineen laskua, stressihormoni kortisolin määrän laskua. Vastaavasti keho alkaa muodostaa onnellisuushormoni endorfiinia. Tällä videolla annan sinulle myös helpon vinkin, miten voit aloittaa nauramisen.
Jos taas haluat nauraa enemmän ja osallistua naurujoogatunnille, mutta et tiedä, mitä tapahtuu - katso silloin tämä video. Selitän videolla naurujoogatunnin kulun ja kerron miten naurujooga on syntynyt. Lisäksi kerron naurujoogan 5 periaatetta: katsekontakti, kunnioitus, leikkimielisyys, nauru ilman syytä sekä hengitys.
Norsuprojekti on nyt virallisesti käynnistetty. Sen ensimmäiset naurut olivat Funky Elephant festareilla 10. ja 11.4.2015.
Projekti toimii siis näin: minua voi tilata ohjaamaan naurujoogaa kaveriporukoille, työpaikoille, polttariporukoille jne. Yleensä naurujoogatunti maksaa 15 €/ osallistuja. Tämä projekti kuitenkin toimii vapaaehtoisten lahjoitusten periaatteella. Jokainen saa lahjoittaa projektille sen verran kuin kokee itse hyväksi. Naurujoogatunneilla kerään matkakassaa niin, että pääsen loppuvuodesta lähtemään vapaaehtoistyöntekijäksi Thaimaan Elephant Nature Parkiin, missä edistetään norsujen hyvinvointia monin tavoin niin luonnossa kuin työnorsuina.
Allaolevalla videolla kerron lisää norsuprojektista. Ja ei kun nauramaan! :D
Norsuprojektilla on myös julkinen, kaikille avoin Facebook-ryhmä. Tervetuloa liittymään mukaan jäseneksi, niin kuulet norsu-uutisia tuoreeltaan. Ryhmä löytyy täältä.
https://www.facebook.com/groups/1648544225369028/
Pitkän kirjoitustauon jälkeen minulla on taas sanottavaa. Ja innostavaa sanottavaa onkin! Voin paremmin kuin vielä kertaakaan kilpirauhasen vajaatoimintaan sairastumisen jälkeen. Vuosia olin niin huonossa kunnossa ja väsynyt, että en oikeastaan elänyt vaan olin ainoastaan olemassa. Mutta nyt todellakin elän! Elän joka solullani. Teen asioita, joita rakastan. Monen vuoden sitkeän työn tuloksena olen saanut terveyteni niin hyväksi, että voin vihdoin kuntoilla tavoitteellisesti. Syy? Start with why. Minulle syy ovat norsut.
Olen siis rakastunut. En mieheen, vaikka ihana mieskin on toki tervetullut elämääni (niin, nyt jopa jaksaisin taas olla parisuhteessa). Olen rakastunut unelmaani. Olen päättänyt, että tämän vuoden lokakuussa toteutan monivuotisen haaveeni ja lähden vapaaehtoistyöntekijäksi Elephant Nature Parkiin. Puisto sijaitsee Pohjois-Thaimaassa Chiang Main lähettyvillä. Rahat aion saada kasaan ohjaamalla naurujoogaa. Siispä iloa ja hyvinvointia ihmisille ja eläimille. :D
Miksi Thaimaa ja norsut? Norsu on voimaeläimeni. Älykäs, oppivainen, huolehtivainen uljas eläin, joka on vaarassa kuolla sukupuuttoon. Ja työnorsuiksi vangittujen norsujen kohtelu on puistattavaa. Mielenkiintoinen yksityiskohta: työnorsut ovat useinmiten naaraita. Siispä naisten alistaminen ja naisiin kohdistuva väkivalta ulottuu myös norsuihin. Mutta Sangduen Chailertin eliLekin perustama puisto on eräänlainen turvakoti huonosti kohdelluille norsuille, ja siellä on kaikenlaisista vaivoista kärsiviä norsuja. On äiti, joka on masentunut, kun sen poikanen on otettu siltä pois ja viety työskentelemään sirkukseen (missä poikanen pian kuoli jäätyään vaille emonsa hoivaa ja rakkautta). On norsuja, jotka ovat olleet liian vanhoja tai sairaita raskaaseen fyysiseen työhön, minkä vuoksi niitä on piesty päivittäin. On norsu, jonka silmät on puhkaistu keihäällä, kun se oli pellolla syömässä nälkäänsä, kun sen omistajalla ei ollut varaa ruokkia sitä. Ja joka tapauksessa jokainen työnorsu on käynyt läpi raa'an koulutuksen, jossa sen mieli on murrettu ja se on oppinut tottelemaan ihmistä pelosta välttääkseen hirveän kivun. Tähän Elephant Nature Park haluaa tehdä muutoksen kouluttamalla mahouteja eli norsunajajia siitä, miten norsuja on mahdollista kouluttaa positiivisesti palkitsemalla perinteisten raakojen menetelmien sijaan. Ja kolmanneksi puistossa tehdään äärimmäisen arvokasta työtä sen puolesta, että aasiannorsu säilyy luonnossa eikä kuole sukupuuttoon.
Miksi sitten norsut? Onhan Suomessakin paljon parannettavaa tuotantoeläimien kohtelussa. Se on aivan totta. Mutta minulla on tapana musertua eläinten kärsimyksen edessä. Etenkin, jos en tiedä, miten voin auttaa niitä. Silloin jään vain voimattomana itkemään. Masennun ja näen painajaisia päiviä, viikkoja tai jopa kuukausia. En tiedä vielä tarpeeksi eläinsuojelutyöstä voidakseni auttaa täällä Suomessa. Mutta Elephant Nature Parkissa voin tutustua siihen, miten eläinsuojelutyötä voi tehdä niin, että kaikki voittavat: ihmiset, eläimet, ympäristö, alkuperäiskansojen kulttuuriperintö. Ja vaikka norsujen tarinat ovat hirveitä ja vammat yhä näkyvissä, puistossa on saatu aikaan valtavasti hyvää. Se luo optimismia ja toivoa, että asioihin on mahdollista vaikuttaa. Sitä toivoa tarvitsen.
Toisaalta syy lähteä norsujen luokse on puhtaasti tunteellinen. Olen lapsesta lähtien rakastanut norsuja. Esimerkiksi alle kouluikäisenä olin isäni kanssa sirkusnäytöksessä. Isäni lähti ostamaan meille syötävää juuri siihen aikaan, kun esiintymisvuorossa oli eläimiä. Olen rakastanut syntymästäni lähtien kaikkia eläimiä. Niinpä isäni ei edes yrittänyt ottaa minua mukaansa ruokakojulle vaan tiesi voivansa jättää minut paikalleni katsomaan haltioituneena eläimiä... Tai näin oli siihen asti, kunnes kehään tuli norsu. Tirehtööri kysyi, haluaisiko joku tulla ratsastamaan norsulla, ja minä kirmasin lavalle sen minkä pienistä jaloistani pääsin. Muistan, kuinka minut nostettiin valtavan norsun selkään. Tunsin sen selässä oloni turvalliseksi ja suurta kunnioitusta ja rakkautta tuota uljasta eläintä kohtaan. Siinä vaiheessa olimme jo aika lailla yhtä. Olin painanut pienen kehoni norsun selkää vasten ja hengitimme samaan tahtiin. Olin hetken yhtä norsun kanssa. Tuo hetki on painunut ikuisesti mieleeni. Mutta voin vain kuvitella isäni järkytyksen, kun ruokakojulta palatessaan penkkimme ammottivat tyhjinä, ja sitten hän näkee minut lavalla makaamassa norsun selässä. :)
No, tunneyhteys norsuihin on siis vahva. Ja kun olen Aasian-reissuillani nähnyt työnorsuja, joilla on päässään ja korvissaan verisiä haavoja ja joiden ohjastajat hakkaavat niitä norsukoukuilla, suruni on ollut pohjatonta. Norsut ovat nykyajan orjia, jotka kahlehditaankin samaan tapaan kuin menneinä aikoina afrikkalaisorjat. Ja kohtelu on aivan yhtä julmaa. Jos ei vielä julmempaa. (Huom! Myös sirkusnorsut ovat työnorsuja, joiden kohtelu ei ole yhtään parempaa. Valitettavasti myös se norsu, jonka lapsena kohtasin, on käynyt läpi raa'an koulutuksen ja fyysisen työn raskauden.)
No mutta. Olen tehnyt päätökseni. Lähden lokakuussa katsomaan näitä norsuja, jotka ovat vapautuneet orjuudesta sekä sitä, millaisia norsut ovat, kun ne saavat elää semi-vapaina. Ennen kaikkea ne ovat vapaita stressistä, kun niiden ei tarvitse pelätä jatkuvaa fyysistä kipua ja nälkää. Tämän vuoksi lähden Elephant Nature Parkiin.
Ja se muutos. No, olin tosiaan vuosia niin sairas kilpirauhasen vajaatoiminnan ja lisämunuaisten uupumuksen seurauksena, että en voinut harrastaa muuta liikuntaa kuin rauhallista kävelyä, pyöräilyä ja joogaa. Mutta nyt voin! En ole koskaan ollut mikään juoksija, mutta nyt olen alkanut käydä kolme kertaa viikossa lenkillä. Hölkkään vain pieniä pätkiä, mutta päivä päivältä matka pitenee ja 2,5 km lenkki sujuu yhä nopeammin. Kun syyni kuntoilla oli toive pudottaa painoa, en koskaan jaksanut innostua. Nyt painon pudottaminen on sivuseikka. Käyn lenkillä, jotta sitten lokakuussa jaksan työskennellä pellolla ja luoda norsunlantaa. Jokainen lenkki ja jokainen askel vie minua lähemmäs unelmaani, lähemmäs norsuja. Niinpä nykyään ponkaisen aamuisin ylös jo klo 6 ja lähden saman tien lenkille. Se on aivan paras tapa herätä uuteen päivään, kun saa hengitellä yhdessä heräävän luonnon ja nousevan auringon kanssa kullanhohtoisessa maastossa. Olen äärettömän kiitollinen kauniista maisemista ja raittiista ilmasta. Ja niin koko päivästä tulee onnistunut. Alla onkin Brendon Burchardin mainio video innostavien tavoitteiden asettamista.
Siispä: Start with why. And create some D.U.M.B. goals.
Olin eilen Jenni Emilia Kauppilan mahtavassa Rakkaus-illassa, joka oli jatkokurssi Rakkaus-kurssin käyneille. Tarkastelimme asioita, jotka tuottavat meille tällä hetkellä eniten tuskaa.
Tajusin, että oma tuskani johtuu siitä, että kannan mukanani vanhoja tarinoita. Olen lopen kyllästynyt niihin! Ne estävät minua elämästä, rakastamasta ja kokemasta. Ympärilläni on suojamuuri, jonka läpi murtautumiseen tarvitaan ninja tai dynamiittia. Toisaalta kun uskaltaudun katsomaan pelkojani rohkeasti silmästä silmään ja olemaan rohkeasti avoin ja läsnä, ei olekaan mitään pelättävää. Ja ne uskomukset, jotka estävät minua nauttimasta elämästä ja ottamasta vastaan rakkautta, ovat vain tarinoita. Ja tarinan voi aina muuttaa.
Toinen oivallus oli se, että joka päivä voi olla lomalla. Miksi en olisi? Lomalla kaikki on uutta ja tuntematonta - ja mahdollista. Ei ole mitään ennakko-oletuksia, ja siksi on avoin kokeilemaan uusia asioita ja kohtaamaan uusia ihmisiä. Vaikka toki konkreettinen ympäristön vaihtaminen auttaa, on loma ennen kaikkea mielentila. Miksi en voisi olla lomalla joka päivä? Mitä hauskaa voisin tänään tehdä? Mitä uutta ruokaa voisin tänään kokeilla? Minne suuntaisin kahville? Voisinko mennä töihin uutta reittiä?
Lomalla voi olla myös fyysisesti. Ja ihan tässä hetkessä. Kun hengittää syvään rauhallisesti, voi keskittyä aistimaan uloshengityksen jälkeistä hiljaisuutta. Tyhjyyttä. Ja tuossa tyhjyydessä voi levätä. Se on tuntematon. Sen tutkiminen voi tuntua pelottavalta, ja usein meillä on kova kiire hengittää nopeasti sisään. Suurinta rohkeutta on rohkeus kohdata tyhjyys, tuntematon. Itse huomaan, että monesti kiskon ilmaa sisälleni lähes pakonomaisesti ikään kuin ilma voisi loppua minä hetkenä hyvänsä ja minun on ehdittävä vetää sitä sisälleni niin kauan kuin sitä riittää. Mutta totuus on se, että ei ilma minnekään katoa. Sitä on riittävästi meille jokaiselle. Tässä hetkessä, seuraavassa ja vielä huomennakin. Kun rentoudun ja annan hengitykseni rentoutua, olen lomalla. Kun luotan siihen, että happea on vielä seuraavassa hetkessäkin ja annan hengitykseni rauhoittua, myös mieleni rauhoittuu.
Lopuksi vielä mainio vanha biisi Ismo Alangolta. Tämä tuli eilen mieleeni kohtaamisharjoituksessa. Sain kokea, että ei ole mitään kauniimpaa ja arvokkaampaa kuin hetki, jossa kohtaamme toisen ihmisen täysin avoimena, tuomitsematta, odottamatta mitään. Puhtaana peilinä. Itse prosessoin asioita biisien kautta. Kohtaamisharjoituksen aikana tämä biisi nousi mieleeni, vaikka en ole kuunnellut tätä vuosiin. Tai vuosikymmeniin. Mutta sanat ovat aivan timanttia.
"Olen tyytymätön, koska olen tyytyväinen.
Tyytymättömyys on voimaa, sanotaan.
Vain sekaisin saa olla iloinen.
Vain hullut taikka juopot nauravat ja itkevät, muut ei.
Mun täytyy olla allapäin, on romanttista murjottaa...
Kun murheen syövereissä saa yksin pyöriskellä,
Kellä voisi olla hauskempaa?
Kaunis katala, valheen maja matala.
Valheet yössä uiskentelee, huhuilee kuin kuolemalle,
Pilkkaa tahtois tehdä yksin tein.
Survoutuu jo šakettiin, puristautuu kravattiin.
Mä päätän unohtaa ystävän.
Sukellan tyrskyihin, irrotan kravatin ja hautaan vien...
Kun sähkö kitarasta viedään, silloin vasta
Tuodaan hevosjouhikäyttöinen
Kauniin, katalan valheen majaan matalaan.
Mä liisteröidyn valheisiin. (3x)
Olen tavallinen ihminen, kolmikulmainen.
Mä olen siinä kymmenen, valheita kotiin kuskailen,
Taas koulupäivän kidutukset jää.
Mä olen kahdenkymmenen, roinaa kotiin kuskailen,
Taas joulupäivän kidutukset saa.
Mä olen kolmenkymmenen, aseita ja timantteja vaan.
Kun sähkö kitarasta viedään, silloin vasta
Saadaan lyijy-vapaa -aikakin
Kauniin, katalan valheen majaan matalaan.
Perkele, onnenpekkoja, voi meitä onnenpekkoja.
Oikeita onnenpekkoja, voi meitä onnenpekkoja.
Pulleita onnenpekkoja...
Olen tavallinen ihminen, kolmikulmainen"
Usein vuoden lähestyessä loppuaan mietin, mitä haluan saavuttaa seuraavana vuotena ja mitä haluan muuttaa. Se on toki aivan normaalia ja hyvää. Mutta tästä Matthew Husseyn videosta oivalsin, että on aivan yhtä tärkeää miettiä kulunutta vuotta ja sen onnistumisia ja opetuksia. On huikeaa, että olen yhä elossa ja saan elää elämääni siten, kuin itse parhaaksi koen. Suurin osa maapallon ihmisistä ei ole läheskään yhtä onnekkaita.
Olen kiitollinen vuodesta 2014, koska:
- Minulla oli rohkeutta lähteä pois työpaikasta, jossa olin ollut 7 vuotta. Kaipasin uusia haasteita ja ammatillista uudistumista. Olen ollut töissä ammatillisessa koulutuksessa, mutta tänä syksynä siirryin töihin peruskouluun. Sain myös 6 kuukauden virkavapauden, jonka aikana sain tehdä lopullisen päätökseni. Olen oppinut tämän syksyn aikana aivan huikean paljon ja innostunut taas työstäni. Ja helmikuussa palaan takaisin entiseen työpaikkaani entistä viisaampana. Ja nyt osaan arvostaa sitä!
- Olen kiitollinen, että peruskoulussa viettämieni kuukausien aikana olen saanut tutustua upeisiin opettajiin ja ihaniin nuoriin. Olen myös saanut takaisin uskon omaan ammattitaitooni.
- Olen oppinut, että viljaton ja maidoton ruokavalio todella auttavat pudottomaan painoa. Vaikka yritin vuosia pudottaa painoa, se ei hievahtanutkaan. Tänä syksynä painoa on kuitenkin lähtenyt 3 kiloa. Jee!
- Olen ymmärtänyt sen, että onnellisuus tulee läheisistä ihmisistä. Kaipaan ystäviäni, jotka asuvat kaukana. Haluaisin asua heidän kanssaan samassa kaupungissa.
- Olen saanut terveyteni ja vireystilani niin hyviksi, että olen kiinnostunut taas seurustelusta ja parisuhteesta.
- Olen oivaltanut sen, että vaikka olenkin introvertti ja kaipaan yksinäisyyttä latautuakseni, siinä on vaara eristäytyä liikaa. Olen viettänyt erakkoelämää vuosia. Työn vastapainoksi kaipaan ihmiskontakteja, joissa saan olla ja nauttia yhdessäolemisesta. Vaikka olisin väsynyt, on hyvä lähteä välillä ihmisten ilmoille. Sekin voimaannuttaa.
- Olen tavannut ihmisiä, jotka ovat kritisoineet reikiä ja tarotia yms. Siitä olen oivaltanut, että kaipaan elämääni mystiikkaa ja taikaa; asioita, joita ei voi selittää älyllä.
- Iloitsen siitä, että tänään saan osallistua Talvipäivänseisauksen Suklaaseremoniaan Pihasalilla.
- Päätösten tekeminen on minulle vaikeaa. Sitä helpottaa, kun kysyn itseltäni: "Tuleeko tämä päätös Rakkaudesta?" tai "Kummassa vaihtoehdossa on enemmän Valoa ja Rakkautta?".
- Minulla on paha tapa roikkua Facebookissa. Minulle jää aikaa lukea ja liikkua, kun vähennän FB-aikaani.
- Olen todella kiitollinen siitä, että päätin kesällä lähteä ex tempore Ouluun Rotuaari Piknikille, ja isäni onnistui saamaan minulle sinne lipun. Näin siellä Haloo Helsingin sekä Cheekin aivan huikean keikan. Cheek vakuutti minut livenä niin vahvasti, että olen sen jälkeen ollut käännynnäinen ja fanittanut häntä. :D
Kävin heinäkuussa vanhempieni luona Oulussa ja näin Haloo Helsingin keikan Rotuaari Piknikillä. Elli on ihana! Tykkäsin Haloo Helsingistä jo aikaisemminkin, mutta nyt olen suuri fani. Tässä ihana biisi Hetki on kaunis, jonka sanat ovat niin totta. Ihanaa päivää ihan jokaiselle. Nautitaan hetkistä!
Haloo Helsinki! : Hetki on kaunis
Mä tajuta sain, että hetki on kaunis.
Mä tajuta sain, että nyt tai ei koskaan.
Tän hetken mä tahdon tallentaa.
Mä hengittelen, olen täynnä voimaa.
Mä tajuta sain, että
Onni on se, että mun sydän pomppailee.
En odota aina uutta,
muuten mä jään ilman mahdollisuutta
Elää elämää.
En laula tänään niistä sydänsuruista.
Enkä laula tänään niistä hetkistä, jotka hukkasin turhiin toiveisiin.
En laula tänään surun kyynelistä.
Mä onneni nään olemassa tässä, nyt ja se pulppuaa
Jokainen sielu on kaunis.
Talven tai kesän sävel on kaunis.
Ja laula, jos tunnet tän onnen.
Laula siellä tai tuolla tai täällä tai missä se on.
Hetki on kaunis. Vaan missä se on?
Hetki on kaunis. Ja missä mä oon, siellä se on.
Perheissä, jengeissä, kouluissakin - siellä se on.
Kiireissä, yötöissä, arjessakin - siellä se on.
Linnoissa, bingoissa, puistoissakin - siellä se on.
Maailmanpyörissä, junissakin - siellä se on.
Hetki on kaunis.
Ja missä sä oot, siellä se on.
Mä tajuta sain, että hetki on kaunis.
Mä tajuta sain, että nyt tai ei koskaan.
Tän hetken mä tahdon tallentaa.
Jos joku ihmettelee, miksi en ole kirjoittanut pariin viikkoon mitään fustrasta, ei syytä huoleen. En ole luovuttanut, en ole lopettanut fustra-harjoittelua enkä edes kirjoittamista. Harjoittelussa on kuitenkin ollut parin viikon tauko, sillä valmentajani oli kipeänä. Mutta nyt taas mennään!
Eilen oli treeni nro #9. Aloitimme sen kehonkoostumusmittauksella. Se paljasti sekä hyviä, että huonoja uutisia. Kuten tiesinkin, paino ei ole tippunut kuin alle kilon. Tarkemmin sanottuna 800g. Se on toki hieman masentavaa. Toisaalta kilpparivajakin laihdutus ei suju yhtä helposti kuin sellaisen ihmisen, jonka aineenvaihdunta toimii normaalisti. Lisäksi tähän väliin on mahtunut pääsiäinen, vappu ja läksiäisjuhlani nykyisestä työpaikasta sekä yksi shamppanjailta ystävien kanssa, kun juhlimme ystäväni Kristiinan uutta työpaikkaa. Sitä paitsi huomasin mielenkiintoisen piirteen itsessäni: ruokapäivän pitäminen ei sovi minulle. Kalorilaskuri on todella hyvä ohjelma ja vieläpä edullinen. Mutta omalla kohdallani kalorit saavat liian suuren merkityksen. Jos olen liikkunut, ajattelen, että saan syödä niin ja niin paljon yli normin. Jos taas vaikkapa lounaan kaloripitoisuus yllättää, ahdistun ja koko loppupäivä on pilalla. Kun loppupäiväksi on käytettävissä vain pari sataa kaloria, ahdistun. Sen sijaan, että söisin normaalisti pieniä aterioita, ajattelen että aivan sama. Vedän sitten jäätelöä ja suklaata, kun tämä päivä on kuitenkin pilalla. Niinpä olen päättänyt luopua ruokapäiväkirjasta ja opettelen syömään nälkäni mukaan. Siinä tosin riittää haastetta ja opeteltavaa, sillä syön edelleen jättiannoksia ja toisinaan ateriavälit venyvät liian pitkiksi. Kuitenkin kuukauden aikana olen oppinut syömään säännöllisesti ja lisännyt proteiinin saantia huomattavasti.
No, onneksi kehonkoostumusmittaus paljasti positiivistakin: keskivartalosta on lähtenyt rasvaa, ja tilalle on tullut lihasta. Käsivarsien lihastilanne on pysynyt ennallaan, mutta sieltäkin on lähtenyt rasvaa. Sen sijaan jalkojen tilanne hämmästyttää: sinne on tullut lisää rasvaa! Tätä outoa ilmiötä ei osannut valmentajakaan selittää. Seurailemme tilannetta. Kokonaisterveyden kannalta positiivista on kuitenkin se, että kehon nestepitoisuus on kohonnut prosentilla! Jee! Yksi prosentti kiritty, enää viisi jäljellä! Nestepitoisuuden pitäisi siis olla ainakin 50%, mulla se oli alkumittauksessa 44%. Kun nestettä on enemmän, kaikki kiertää paremmin enkä ole pelkästään ruttuinen rusina. :)
No niin. Se mittauksista. Omat tuntemukset ovat kyllä varovaisen positiivisia. Kehoon on tullut voimaa. Jaksan kannatella itseäni hyvässä ryhdissä. Itse asiassa mieluummin istun ja seison ryhdikkäässä asennossa lapamatomaisen velttoilun sijaan. Polvi kipuilee silloin tällöin hieman, mutta ei ole enää kertaakaan tarvinnut levittää kipusalvaa. Notkoselkä on parantunut siinä määrin, että enää alaselkä ei tule työpäivän aikana kipeäksi. Mahtavaa! Kehonhahmotus ja voimat ovat kohentuneet niin, että nykyään pystyn tekemään äänettömiä Running Man -hyppyjä kymmenen kappaletta. Ja siis äänettömiä, ei hirveitä tömähdysrysähdyksiä. Laitan tähän alle videolinkin, missä liike näkyy.
Summa summarum: ensimmäisen kuukauden aikana on otettu pieniä kehitysaskelia, ja vähän on tullut takapakkiakin. Mutta tästä se matka vasta alkaa. Pelkkä fustra ei riitä laihduttamaan, ei edes nostamaan kuntoa merkittävästi. Kaksi kertaa viikossa on kuitenkin aika pieni määrä. Niinpä olen ottanut rinnalle työmatkapyöräilyn. Matkani on 6 km suuntaansa. Sinänsä lyhyt matka, mutta se sisältää kolme yllättävän suurta mäkeä eli käy ihan treenistä. Ai niin. Ihan hukkaan kuukauden treeni ei ole mennyt: myös jalkoihin on tullut voimaa. Työmatkan mäet ovat tosiaan sen verran pitkiä ja jyrkkiä (viimeisin mäki 450 metriä tiukkaa nousua kierteellä), että viime keväänä mulla kului 3 VIIKKOA, kunnes jaksoin polkea mäet ylös. Nyt meni 3 päivää. Matka on vasta aluillaan, mutta tästä on hyvä jatkaa. :D
Eilen sunnuntaina 4.5.2014 vietettiin jälleen kansainvälistä Maailman Naurupäivää (se on aina toukokuun ensimmäisenä sunnuntaina). Ohjasin oman tuntini Helsingin Ruttopuistossa. Aivan ihana ryhmä tuli nauramaan! Ja vitsi, mikä asenne kaikilla! Nauramista jatkettiin, vaikka niskaan tuli taivaan täydeltä niin vettä, räntää kuin rakeitakin. Onneksi joku osallistujista keksi, että lähellä oli rakennus, jonka ovisyvennykseen ryhmämme mahtui. Jatkoimme siis harjoituksia siellä. Täytyy sanoa, että aivan näin haastavissa olosuhteissa en ole ennen naurujoogaa ohjannut, mutta hienosti meni! Kiitos kaikille osallistujille! Todistimme, että nauru todellakin on kiinni asenteesta.
Ai niin. Pääsimme myös MTV3-kanavan Kymmenen Uutisten loppukevennykseen. Toimittaja oli saanut Suomen Naurujoogaopiston rehtorin Anu Saari-Gomezin laatiman lehdistötiedotteen, missä oli kerrottu Naurupäivän tapahtumat eri puolella Suomea. En edes tiennyt, että Anu oli lähettänyt meidän kaikkien puolesta yhteisen tiedotteen. Hauskaa! Mun tiedoissa oli vielä vanha puhelinnumero, joten toimittaja sai käyttää ammattitaitoaan kaivaakseen ajantasaiset tietoni. Mullahan ei ole toistaiseksi edes nettisivuja tämän blogin lisäksi, joten ihan helpolla ei toimittaja päässyt. No mutta onneksi hän löysi minut ja tuli kuvaamaan meitä. Sekä toimittaja että kuvaaja olivat todella mukavia ja ammattitaitoisia. En usko, että ketään pahemmin jännitti yksi televisiojuttu sen jälkeen, kun olimme selvinneet ääriolosuhteissa pidetystä naurujoogatunnista. Täytyy sanoa, että oli ikimuistoinen Naurupäivä! :D
Tästä linkistä pääset katsomaan uutisten kevennyksen. Pätkä voidaan varmaan laskea kategoriaan meanwhile in Finland....
Ja siltä varalta, että linkki ei aukea, tässä vielä Katsomon videopätkän osoite:
http://www.katsomo.fi/?progId=342666
Pahoittelen, että sain kuvattua tämän videon hieman myöhemmin kuin mitä oli tarkoitus. Kaiken lisäksi tällä videolla ääni kuuluu hyvin hiljaisena. Toisin sanoen kännykkä oli kuvatessa liian kaukana. Näyttää siltä, että hankintalistalle on laitettava mikrofoni. No, toivottavasti tästä saa jotain tolkkua. Pärjäillään siis tällä siihen asti, että saan hankittua mikrofonin ja kuvattua uuden videon. Taitaa mennä kesäkuun puolelle.
Heipsansaa ja mainiota toista pääsiäispäivää! Ainakin täällä Etelä-Suomessa aurinko on hellinyt lämmöllään ja kevät on jo pitkällä. On suorastaan kesäinen sää ja olo on kuin uudestisyntynyt. Hyvää fiilistä ylläpitääkseni ja levittääkseni naurua myös ympärilleni osallistun kansainväliseen Maailman Naurupäivään. Se on aina toukokuun ensimmäinen sunnuntai, ja silloin naurujoogaohjaajat ympäri maailmaa järjestävät ilmaisia naurujoogatapahtumia. Tarkoitus on levittää hyvää mieltä ja saada mahdollisimman moni ihminen kokemaan vatsanpohjasta kumpuavan naurun hyväätekevän vaikutuksen keholle ja mielelle.
Ohjaan ilmaisen, kaikille avoimen naurujoogatunnin Ruttopuistossa eli Helsingin Vanhassa Kirkkopuistossa sunnuntaina 4.5. klo 15.00. Periaatteessa tunti kestää 60 min, mutta toisinaan innostumme porukalla niin, että tunti hieman venähtää. Mukaan kannattaa varata vesipullo, sillä nauru on yllättävän tehokasta liikuntaa ja siinä tulee kova jano. Samoin se laittaa kuona-aineet liikkeelle, ja niiden poistumista on hyvä tukea juomalla raikasta vettä. Kuitenkin naurujooga sopii kaikenikäisille, -kokoisille ja -kuntoisille. Nyrkkisääntö on, että jos pystyy kävelemään keskeytyksettä 30 minuuttia, pystyy osallistumaan naurujoogaan. Loppuharjoituksia varten kannattaa varata myös pyyhe, viltti, joogamatto yms., jonka päällä voi istua ja olla selinmakuulla. Muuta ei sitten tarvitakaan kuin utelias ja avoin mieli. :D
Täytetään Ruttopuisto naurulla! Tule siis ja tuo ystäväsikin! Hoh hoh hoo! :D
Entä miksi sitten kannattaa nauraa? Enää eivät naurun terveysvaikutukset ole pelkästään naurujoogaohjaajien tiedossa vaan aivotutkijatkin ovat havaineet sen edut. Tässä ote Raija Kivisen, Katja Keräsen ja Marja Ruutin vuonna 2010 julkaistusta kirjasta Parasta aivoillesi - ohjeita aivojen hyvinvointiin (s. 42-43). "Nauraminen auttaa jaksamaan. Se on myös oiva stressilääke. Nauraessa stressihormoni kortisolin määrä veressä romahtaa. Samaan aikaan vereen virtaa aivojen kemiallista hyvänolon täsmäainetta, endorfiinia. Ei siis ihme, että olo tuntuu nauramisen jälkeen hyvältä ja huolettomalta. Verenpaine laskee, kivut vähenevät ja immuunipuolustus vahvistuu. Yhdessä nauraminen saa myös onnellisuushormoni oksitosiinin virtaamaan. Ja nauru tarttuu! Kun joku nauraa kippurassa, lähellä olevat alkavat vääjäämättä nauraa mukana. Nauru vahvistaa palleaa sekä puhdistaa ja vahvistaa keuhkoja. Myös ruoansulatus vilkastuu. Vartin nauru on todellista kuntojumppaa, se vastaa energiankulutukseltaan 40 minuutin soutulaitteella soutamista. Nauru on myös tärkeä työkalu aivoterveyden ylläpitoon. Naurulla voi päästellä ulos paineita, laukaista jännityksiä ja purkaa lukkiutuneita tilanteita. Naurujoogan isä, intialainen lääkäri Madan Kataria sanoo, että tulevaisuuden työpaikoilla pitäisi olla tupakkahuoneiden tapaan nauruhuone, johon väki voi kokoontua päivän aikana kertomaan hauskoja tarinoita ja vitsejä sekä nauramaan yhdessä."
Edit: Pääsimme myös MTV3-kanavan Kymmenen Uutisten loppukevennykseen. :)
Jesh! Viime viikon kriisi oli tuiki tarpeellinen. Tajusin, että fustrassa (ja liikunnassa tai laihduttamisessa ylipäätään) on kyse niin paljon muustakin kuin hikoilusta ja kehon muokkaamisesta tiiviimpään pakettiin. Kyse on ennen kaikkea henkisestä prosessista. En ole koskaan treenannut kovin tavoitteellisesti vaan kaikki on ollut säännöllisen epäsäännöllistä. Olen tehnyt treeniä silloin kuin on huvittanut ja hyppinyt lajista toiseen. Multa ovat aina puuttuneet niin selkeät tavoitteet kuin pitkäjänteisyyskin. Olen yleensä jättänyt homman kesken viimeistään siinä vaiheessa, kun ei ole enää huvittanut tai eteen on tullut ensimmäinen takaisku. Nytpä siis opettelen pitkäjänteisyyttä ja tavoitteellisuutta - sekä sitkeyttä jatkaa haasteiden jälkeen.
Viime viikonlopun kriisin aikana juttelin siskoni ja parhaan ystäväni kanssa. He saivat mut ymmärtämään, että juuri siksi olen palkannut personal trainerin, että oppisin pois omista totutuista tavoistani. Niinpä päätin kääntyä valmentajani puoleen ja pyytää apua. Heikkouden näyttäminen ja avun pyytäminen - siinäpä kaksi isoa haastettani. Kumpaakaan en ole tehnyt mielelläni. Mutta nyt tajusin, että oma tietämykseni ei riitä, tarvitsen valmentajan ammattitaitoa. Niin ruokavalion tarkistamisessa kuin liikkeiden tekniikassa. En ole koskaan ollut liikunnallisesti kovin lahjakas, eivätkä perinteiset sanalliset ohjeet ole avanneet mulle liikkeitä millään tavalla. Tarvitsen kielikuvia ja liikkeen liittämistä johonkin tuttuun.
Johannan kanssa kävimme ensiksi läpi ruokavaliota ja laihtumista. Kaksi viikoittaista fustra-treeniä eivät ole riittävästi, jotta energiaa kuluisi ja rasva muuttuisi lihakseksi. Liikuntaa tarvitaan reilusti lisää. Niinpä tällä viikolla olen käynyt maanantaina ja tiistaina kävelemässä 4,5 km lenkin reipaaseen tahtiin. Pääsiäisen jälkeen aloitan varovasti työmatkapyöräilyn. Varovasti siksi, että matkalla on isoja mäkiä, ja mun täytyy kuunnella kehoani sen suhteen, miten se selviytyy uudesta rasituksesta. Joudun kuulostelemaan kehoni tuntemuksia todella tarkasti, jotta en rasita lisämunuaisiani. Aikaisemmin olen aina painanut verenmaku suussa enkä ole välittänyt kehoni viesteistä. Mutta kehon viestien ohittaminen juuri sai minut sairastumaan. Niinpä siis opettelen treenaamaan niin, että samalla kuuntelen kehoani. Pidän itsestäni huolta ja luon hyvinvointia. Vauhti ja kehittyminen voivat olla hitaampia, mutta tulokset ovat pysyviä.
Ja sitten se varsinainen treeni. Jee! Läpimurto! Vihdoin tajusin, mistä sammakkokyykyssä ja lantion nostossa on kyse ja miten ne on tarkoitus suorittaa. Kysyin Johannalta, onko sammakkokyykky periaatteessa niin kuin tanssin grand plie. Ja niinhän se on - paitsi että kannat eivät saa irrota maasta! Jesh, kyllä selkeni! Ja lantion nostossa jalkaterää saa vapaasti puskea palikkaa vasten. Mikä helpotus! Olin jostain syystä käsittänyt niin, että jalkaterän pitää olla rentona palikkaa vasten. Siten en saanut nostossa mitään tukea tai vastapainoa ja ihmettelin, että miten ihmeessä se on edes mahdollista suorittaa. Vaan nyt, kun tekniikka selkeni, liikkeen punainen lanka löytyi. Raskashan se on edelleen, mutta nyt sentään saan pakaran mukaan työskentelyyn eikä liike tapahdu pelkästään etureisillä. Voi tätä riemun tunnetta! :D
Tein myös pukuhuoneesta riemullisen löydön: suihkujen lisäksi käytössä on sauna. Oi nautintoa, kun treenin jälkeen väsymyksestä tutisevin lihaksin saa kammeta itsensä saunan lempeään löylyyn! Hikoillen huolet lähtee! Sitä paitsi saunan lämmössä on hyvä venytellä lihakset. Treenin ja saunan jälkeen onkin totaalisen kuitti olo. Väsynyt mutta onnellinen nainen. Bussimatkan aikana voimat kuitenkin elpyvät. Loppupäivän ajan on taas energinen ja onnellinen olo. Huikeaa huomata, miten paljon energiaa hyvä treeni antaa. Fustra on parasta, mitä olen antanut itselleni pitkään aikaan. :D
Tavallaan en haluaisi kirjoittaa tätä juttua. Haluaisin vain hymyillä ja sanoa, että kaikki on hyvin. Mutta se ei olisi totuudenmukaista. Eräs syy painonnousun taustalla on juuri taipumukseni tukahduttaa ja sivuuttaa vaikeat tunteet ja ajatukset. Yleensä selviytymiskeinoni vaikeiden tunteiden kanssa on ollut seuraava: keitän kahvia, pelaan jotain tietsikkapeliä ja ahmin siinä samalla suklaata. Ahmin levyllisen sitä sen kummemmin maistelematta kunnes hämmästyksekseni huomaan: "Oho, mites se levy jo loppui? Söinkö muka tosiaan sen jo kokonaan?". Tai sitten syön jättiannoksen leipää tai jotain muuta. Jälleen sen kummemmin keskittymättä ja ajattelematta. Kirjaimellisesti "stuffing it down". Tänään olisi ollut täydellinen stuff it down -päivä, mutta päätin toimia toisin.
Oikeastaan tämän päivän onnettomuus alkoi jo eilen. Mun oli määrä palauttaa tänään eräs essee. Tein kuitenkin pitkän päivän töissä ja selvittelin naapurin kanssa erästä asiaa. Erityisherkkänä ihmisenä aina väsähdän välienselvittelyistä. Niinpä vihdoin kotiin päästyäni olin niin väsynyt, että pelkkä ajatus esseen kirjoittamisesta ja kirjojen lukemisesta tuntui ylivoimaiselta. Vaikka tiedän, että mun ei pitäisi juoda kahvia klo 14 jälkeen, kuitenkin keitin kahvia. Ei auttanut. Niinpä päätin ottaa nokoset. Niistäkään ei tullut mitään, vaan olin valveen ja unen välitilassa. Ja samassa tilassa olin sitten yön, nukuin koiran unta. Nukuin syvemmin vain hetken aamuyöstä.
Alla oli siis huonosti nukuttu yö ja herääminen myöhässä. Aamulla tuli kiire. Lopulliset katastrofin ainekset selvisivät vaa'alla. Paino ei ole tippunut kuin vajaat puoli kiloa. Siis puoli kiloa! Voi hemmetin hemmetti! Valmennuksen alussa laskeskeltiin, että sopiva laihtumistahti olisi noin 800 g viikossa, jotta 40-vuotissynttäreihin tultaessa paino alkaisi numerolla 7. Mutta nyt olen laihtunut kahdessa viikossa 500 g. En kestä. Maksan itseni kipeäksi fustra-valmennuksesta ja olen taloudellisesti todella tiukilla seuraavat puoli vuotta. Mulla ei ole varaa järjestää edes juhlia nelikymppisille. Lisäksi esimies päätti, että en saa osallistua todella mielenkiintoiseen problem based learning -koulutukseen muuta kuin palkattomana ja joudun vieläpä maksamaan takaisin palkan helmi- ja maaliskuun koulutuspäiviltä. Tuntuu, että taloudellisesti seinät kaatuvat päälle. Ja minkä vuoksi? Tästä kaikesta on tullut tulosta vain puolen kilon verran. Ei hyvä ollenkaan. Nimittäin suurin syy lähteä fustraan oli se, että en ole omin voimin onnistunut pudottamaan painoa. Mutta ei se tunnu tippuvan valmennuksellakaan. Missä vika?
Toimitin valmentajalle Kalorilaskurin kautta pitämäni ruokapäiväkirjasivut 1.4. alkaen. Hänen mielestään ne näyttivät oikein hyviltä: olen oppinut syömään 3 h välein ja ruokavalintani ovat järkeviä. No ihan hyvä, mutta jotain täytyy selvästi muuttaa. Mutta mitä? Vähentää rasvaa? Tiputtaa kaloreita? Lisätä liikuntaa? Mitä? Luojan tähden, mitä mun pitää tehdä, että paino tippuu?
Tänään treeneissä turhautuminen purkautui sitten itkuksi. Lantionnosto ei edelleenkään suju yhtään paremmin. Peppu ei nouse kuin muutaman sentin ja siitäkin työstä suurimman osan tekevät etureidet. En vain saa kohdistettua liikettä pakaraan. En sitten millään. Ja voimat loppuvat aivan totaalisesti. Liike on jotain todella hirveää. Kun valmentaja sanoi, että on vielä neljä nostoa jäljellä, se tuntui suunnilleen maailmanlopulta. Miten helvetissä niitä voi olla niin monta jäljellä? Ei tule onnistumaan. Silloin valmentaja napautti minulle tiukasti: "HILJAA! Menee, menee. Nyt nostat!" Se vain oli minulle viimeinen niitti. Ei valmentaja varsinaisesti huutanut, mutta siltä se tuntui. Turhautuminen, pettymys ja hämennys oman voimattomuuden edessä purkautuivat itkuksi. Ei se vain mennyt niin.
No, treeni meni huonosti eikä kehittymistä ole havaittavissa. Toisaalta nyt näen selvästi, miten suuri merkitys on kunnollisella unella. Kahvi illalla on mulle tosi myrkkyä. Lisäksi olin eilen unohtanut ottaa töihin eväät mukaan, joten ruokailun rytmityksetkin menivät pieleen. Ja se näemmä kostautuu mulla heti energiassa ja olossa. Kotiin päästyäni olisin voinut syödä hevosen, mutta mikään ruokamäärä ei tyydyttänyt himoa.
Tänään olen kyllä välipalat muistanut hoitaa kunnolla. Mutta pettymys ja turhautuminen olivat sellaisia mörköjä, jotka olisin mieluusti tukahduttanut ruoalla. Lisäksi töissä selvisi, että joku tai jotkut työkaverit ovat laittaneet liikkeelle juoruja, joita jouduin sitten selvittelemään esimiehen kanssa. Työkavereiden juoruilu selän takana satuttaa kyllä kovasti. Toisaalta onni on se, että en ole nykyisessä työpaikassa enää kuin 1,5 kuukautta.
Summa summarum. Olen noudattanut valmentajan ohjeita tarkasti ja jopa pitänyt ruokapäiväkirjaa. Olen syönyt ohjeiden mukaisesti 6 pientä ateriaa päivässä. Mutta silti paino ei putoa. Eikä treeni suju yhtään paremmin. Olen kriisissä: kannattaako tätä jatkaa ja laittaa itsensä liemeen taloudellisesti? Toistaiseksi ainoa hyöty on se, että polvi ei ole kipeä. Fustran aloittamisen jälkeen en ole joutunut käyttämään kipusalvaa kertaakaan. Jotainhan se on sekin, vaikka ei aivan sitä, mitä olin odottanut. Ja toisaalta, vaikka tänään oli monia erilaisia ikäviä tunteita, en sortunut ostamaan kaupasta suklaata. En, vaikka mieli teki. En tunkenut tunteita alas kurkusta. Tiedostin ne, mutta vielä on matkaa siihen, että opin aidosti kohtaamaan ja käsittelemään ne. Ja käsittelemään nopeasti pois mielestä. Tänään ne ovat olleet seurani koko päivän. No, tänään voimat eivät riittäneet tunteiden käsittelemiseen ja työstämiseen. Mutta ehkäpä jo seuraavalla kerralla.
Kärsitkö
univaikeuksista? Itse kärsin niistä 24 vuotta, ja noiden pimeiden vuosien
aikana olen testannut lukemattomia eri asioita. Vihdoin olen saanut paletin
omalta osaltani kuntoon. Näillä ohjeilla olen nyt nukkunut kolmen viikon ajan
erinomaisesti. Kokeile, mitkä näistä toimivat sinulle. Tai oletko löytänyt
jotain muuta toimivaa? Laita ihmeessä kommenttia jutun alle!
Mieti, mikä stressaa sinua. Kirjoita asiat päiväkirjaan, pois
mielestäsi. Jos pyörittelet asioita vain mielessäsi, mantelitumakkeesi ja
alemmat aivoalueesi työstävät ahdistuksen tunnetta. Mutta kun
kirjoitat asiat paperille ja kielellistät ne, joudut käyttämään ylempiä aivorakenteita
kuten aivokuorta. Näin saat asioihin uutta näkökulmaa. Tämän jälkeen
muuta se, mikä on muutettavissa. Omalla kohdallani tämä on tarkoittanut työpaikan
vaihtamista ja omien rajojen asettamista. Opettelen myös käsittelemään
hankalilta tuntuvat asiat ihmisten kanssa mahdollisimman nopeasti, etteivät ne
jää vaivaamaan. Tässä on tosin vielä aika paljon parannettavaa.
Mindfulness: opettele hyväksymään asiat sellaisina kuin ne ovat ja
olemaan läsnä hetkessä. Luo yhteys mielen ja kehon välille kehomeditaation
avulla. Usein tehostan tätä vielä laittamalla selän alle piikkimaton, mistä
seuraa todella syvä rentous.
Syö ravinteikasta ruokaa (mielellään luomua, jos mahdollista).
Huolehdi siitä, että kehosi saa runsaasti ravinteita. Voit myös ottaa
monivitamiinitabletin. Itse suosin Two-Per-Day -kapseleita, joita saa Natura
Zonesta. Jotta ravintoaineet myös imeytyvät elimistöön, kannattaa ruoansulatusta tukea nauttimalla ruokailun yhteydessä suolahappotabletti tai ruoansulatusentsyymejä. Lisäksi kannattaa huolehtia maitohappobakteerien saannista.
Syökää klorellaa! Syökää klorellaa! Myrkkyjen poistumista kehosta voi
tehostaa nauttimalla klorellaa. Itse en pidä sen mausta, joten nautin klorellan
tablettimuodossa. Jos taas pidät klorellasta, voit lisätä sitä pelkään veteen
tai vaikka pirtelön joukkoon.
Huolehdi omega-3:n ja omega-6:n oikeasta suhteesta. Itselläni tämä oli
aivan pyllyllään. (Selvisi verikokeesta). Olen saanut omegojen välisen suhteen
kuntoon nauttimalla syyskuusta lähtien Zinzinon Balance Oilia, mutta muitakin
hyviä vaihtoehtoja varmasti on.
Harjoita lihaskuntoa. Kaisa Jaakkolan mukaan lihaskuntoharjoitus polttaa
elimistöstä ylimääräistä stressihormoni kortisolia ja toisaalta edistää
kasvuhormonin muodostumista.Tee niin raskasta treeniä kuin jaksat. Jos sinulla on lisämunuaispulmia, aerobinen harjoitus voi rasittaa niitä entisestään, mutta lyhyt lihaskuntotreeni sopii silloinkin. Tehokas lihaskuntoharjoitus on ollut itselleni aivan ratkaisevan tärkeässä asemassa. Aloitettuani fustran 3 viikkoa sitten olen nukkunut erinomaisesti, heräilemättä. Eli tehokas
lihaskuntotreeni oli itselläni se puuttuva palanen. Mutta ei kannata treenata
illalla vaan aamulla tai viimeistään iltapäivällä.
Selvitä ruokayliherkkyydet. Tee Food Detective - testi tai jokin muu
testi, millä saat yliherkkyydet selville.
Syö 3 h välein pieni ateria, jotta
verensokeri pysyy tasaisena ja huolehdi myös riittävän proteiinin saamisesta. Tässä toinen niksi, jolla on ollut itselleni huikea vaikutus. Aikaisemmin söin päivän mittaan 3 jättiateriaa.
Verensokerini heilahteli armottomasti: välillä se romahti ja ampaisi sitten taas pilviin. Hirveä rasitus elimistölle!
Lopeta kahvinjuonti viimeistään klo 14. Rakastan kahvia, niin en ole siitä
luopunut edes lisämunuaisten vuoksi. Mutta juon vain luomukahvia ja nykyään
bulletproof-versiona.
Juo iltapäivisin ja iltaisin reishiteetä, joka rauhoittaa
hermostoa. Helpointa on käyttää Four Sigma
Foodsin valmiita annospussukoita, jotka vain sekoitetaan kuuman
veden joukkoon.
Ota aamupäivällä B-vitamiinia, joka
myöskin hoitaa hermostoa. B-vitamiini piristää, joten sitä ei kannata ottaa
illalla. Ota ruokailun yhteydessä suolahappoa tai ruoansulatusentsyymiä,
joka auttaa ruoansulatusta.
Jos käytät Hydrocortisonia, jaa vuorokausiannos useampaan osaan. Itse otan viimeisen
annoksen noin klo 13-14, sillä muuten Hydrocortison tekee musta iltapörriäisen
eikä nukahtamisesta tule mitään. Tosin nykyään annokseni on vain 5 mg/vrk eli
2,5 mg aamulla ja 2,5 mg iltapäivällä. Huima pudotus, kun vielä puolitoista
vuotta sitten annokseni oli 30 mg/vrk eikä sekään tahtonut riittää.
Missä
asennossa nukut? Yritä välttää nukkumista vatsallasi tai vasemmalla
kyljelläsi. Silloin nimittäin nukut sisäelintesi päällä. Vatsa- ja
kylkiasento olivat omat tyypillisimmät asentoni. Kun olen opetellut tietoisesti
nukkumaan oikealla kyljelläni, eron olossa huomaa kyllä aamulla.
Ota illalla 400 mg magnesiumsitraattia. Se rentouttaa ja edistää unen
tulemista. Voit ottaa lisäksi melatoniinia tai valeriaanaa.
Pyri menemään nukkumaan sekä heräämään aina samaan aikaan, myös viikonloppuisin.
Näin sinulle syntyy sisäinen kello, joka helpottaa nukahtamista.
Himmennä valot paria tuntia ennen
nukkumaanmenoaikaa ja huolehdi unihygieniasta. On tärkeää
himmentää valot ja sammuttaa tietokoneen näyttö, jotta melatoniinintuotanto
käynnistyy. Yritä sammuttaa myös tablettitietokone ja kännykkä. (Tässä on
itselläni vielä tekemistä.) Suosittelen poistamaan makuuhuoneesta kaikki
sähkölaitteet lamppua lukuunottamatta. Lataa vempeleet muualla. Sammuta myös
langattoman netin modeemi yöksi, koska sen elektromagneettinen säteily voi
häiritä unta etenkin, jos olet herkkä sähkölle. Tuuleta makuuhuone ja
huolehdi siitä, että siellä on kunnollinen pimennys.
