Happy Wheel

Happy Wheel
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 3. Kilpirauhasen vajaatoiminta ja lisämunuaisten uupumus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 3. Kilpirauhasen vajaatoiminta ja lisämunuaisten uupumus. Näytä kaikki tekstit

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Toivepostaus: Kilpirauhasen ja lisämunuaisten toiminnan tukeminen kotikonstein

Tämä aihe oli äänestyksessä viikonloppuna kärkisijalla, joten tässä tämä nyt tulee. Loppumetreillä ohi kiiti Mindfulness, joten sivuan hieman sitäkin ja kirjoitan siitä myöhemmin kunnon jutun. Stay tuned for more. :)  Haluan korostaa heti, että näille kilpparivinkille ei ole tieteellistä perustaa vaan ne ovat keinoja, jotka olen havainnut omalla kohdallani toimiviksi. Kannattaa siis keskustella oman lääkärinsä kanssa ja pyytää häneltä neuvoja. Seuraavaa lääkäriaikaa odotellessa näistä voi kuitenkin olla apua. Kannattaa myös huomata, että keinot eivät ole tärkeysjärjestyksessä vaan siinä järjestyksessä kuin ne tulivat mieleeni. Toivottavasti näistä vinkeistä on teille lukijoille iloa ja hyötyä! :)


  1. Panosta nukkumiseen. Univaje kuormittaa koko elimistöä sekä mieltä. Se sekoittaa koko hormonitoiminnan ja vaikeuttaa toipumista. Pyri nukkumaan 8 tuntia yössä tai sen verran kuit tarpeelliseksi voidaksesi hyvin. Tässä muutamia hyväksi kokemiani vinkkejä unenlaadun parantamiseen: Reishi-tee iltapäivällä ja illalla sekä magnesium-lisä illalla, rentoutuminen piikkimatolla, tehokas mutta ei liian raskas lihaskuntoharjoittelu, kahvinjuonnin lopettaminen viimeistään klo 14, melatoniini sekä valojen himmentäminen paria tuntia ennen nukkumaanmenoa, sähkölaitteiden poistaminen makuuhuoneesta lamppuja lukuunottamatta (kannattaa suorittaa siis jopa kännykän lataaminen muualla!), langattoman internetyhteyden modeemin sammuttaminen yöksi, tietokoneen ja muiden elektronisten laitteiden sulkeminen viimeistään tuntia ennen nukkumaanmenoaikaa, panostaminen kunnolliseen tyynyyn, makuuhuoneen kunnollinen tuuletus. Lisävinkki karvaisten ystävien omistajille: lattian pyyhkiminen nihkeällä useita kertoja viikossa sekä petivaatteiden kunnollinen imurointi parin viikon välein. Karvan ja hilseen määrä on uskomaton! Jos nenässäsi on paljon limaa tai kuivunutta karstaa (minulle ilmaantui karstaongelma kilpparivajauksen myötä sekä siksi, että työpaikallani on hometta), huuhtele nenä puhtaaksi neti-kannulla ennen nukkumaanmenoa. Näin hengitystiet pysyvät yön ajan auki ja ehkäiset/ vähennät kuorsaamista. Uusin lisä nukkumisvinkkeihin on se, että ei saa nukkua sydämen päällä. Toisin sanoen vältä nukkumista vatsallasi tai vasemmalla kyljellä. Itselläni tässä on ollut opettelemista, sillä edellämainitut ovat olleet nimenomaan tyypillisimmät nukkuma-asentoni. En edelleenkään osaa nukkua selälläni, mutta olen opetellut nukkumaan oikealla kyljelläni. Ja eron voinnissa todellakin huomaa! :D
  2. Vähennä stressiä. Listaa asiat, jotka aiheuttavat sinulle stressiä ja väsymystä. Mieti, miten voit vähentää niiden vaikutusta. Voitko esimerkiksi delegoida työtehtäviä tai sopia työaikoihin lisää joustoa? Olen kärsinyt jo monta vuotta homeisesta työpaikasta, missä ei ole ollut esimiesten tukea. Nyt sain vihdoin hankittua uuden työpaikan. Jee! Vaikka toistaiseksi olen vielä entisessä työpaikassani jo tieto siitä, että syksyllä aloitan uudessa paikassa, on piristänyt aivan kummasti. Kotiasioissa itseäni ovat kuormittaneet esimerkiksi laskunmaksu ja kissojen hiekan roudaaminen, kun en periaatesyistä ole halunnut hankkia itselleni autoa. Niinpä olen tehnyt verkkopankissa sopimuksen laskujen automaattisesta maksamisesta mahdollisimman monen laskuttajan kanssa. Kissanhiekkaongelmaan taas olen keksinyt mainion ratkaisun: iki-ihana Kauppahalli24.fi-palvelu! Ystävällinen herra kantaa ruokaostokset ja kissanhiekat sisälle asti. Ja kun toimituksen ottaa ruuhka-aikojen ulkopuolelle, kotiinkuljetus maksaa vain muutaman euron. Aivan mahtavaa palvelua!
  3. Panosta suoliston terveyteen. Suolisto on tärkeä osa hyvinvointia ja kilpparivajakin salainen ase nro 1. Suoliston hyvinvointiin voi panostaa esimerkiksi nauttimalla päivittäin maitohappobakteereita. Kapselit ovat ok, mutta niiden mukana tulee turhia säilöntäaineita ja kapselikuoren selluloosaa. Siksi maitohappobakteerit kannatta syödä tai juoda, ja sellaisessa muodossa elimistön on ne myös helpompi hyödyntää. Suosittelen siis nauttimaan esimerkiksi hapankaalia tai Boris-maitohappobakteerijuomaa. Suosittelen myös tekemään Food Detective -yliherkkyystestin ja selvittämään, mille ruoka-aineille elimistö on herkistynyt ja sitten välttämään niitä. Yleisimmät yliherkkyyttä tuottavat ruoka-aineet ovat vehnä, gluteeni, lehmänmaito, maissi ja soija. Myös kananmuna saattaa aiheuttaa oireita. 
  4. Poista myrkyt elämästäsi! Korvaa meikit, deodorantit, kosteusvoiteet, puhdistusaineet, shampoot, pyykinpesuaineet, tiskiaineet ja kodin muut kemikaalit luonnonmukaisilla tuotteilla. Vältä varsinkin parabeeneja ja silikoneja ja pitkiä INCI-listoja. Kaikki, mitä laitat ihollesi, imeytyy myös verenkiertoon ja siten kudoksiisi. Kodinpuhdistuksessa pääsee pitkälle jo pelkästään suolalla, ruokasoodalla, etikalla ja puhtaalla vedellä. Myös ihmekivi on mahtava, myrkytön apuväline. Huoneilman puhtaudesta kannattaa huolehtia esimerkiksi ilmanpuhdistimen ja huonekasvien avulla. Itse käytän Rainbow-monitoimilaitetta, joka toimii imurin ja sängyn sekä mattojen tampparin lisäksi maanmainiona ilmanpuhdistajana. Veteen imeytyy ilmasta järkyttävä määrä kissojen karvoja, omia hiuksiani sekä meidän kaikkien hilsettä ja ties mitä muuta töhnää. Järkyttävää katseltavaa, mutta tuleepahan hyvä mieli ja olo, kun moskat on putsattu pois hengitysilmasta. Suosittelen myös hankkimaan vedensuodattimen, joka suodattaa suihkuvedestä pois kloorin ja raskasmetallit. Itse hankin Ilon ja Valon Markkinoilta Aroma Sense -suihkupään, joka sekä suodattaa myrkyt että muodostaa negatiivisia ioneja. Olo on kuin vesiputouksen alla. Olo piristyy hetkessä eikä tarvitse pelätä hengittelevänsä kloorikaasuja. Tämän hankinnan myötä esim. hiukseni ovat paljon vahvemmat. Kun Aroma Sense -suihkupäästä vielä erittyy veteen C-vitamiinia ja raikasta sitruunantuoksua, aamun täydellinen luksushetki on valmis. Suorastaan odotan aamua, että pääsen suihkun alle. Usein kyllä menen suihkuun myös työpäivän jälkeen hakemaan piristystä ja virtaa kotiaikaan. Suosittelen myös nauttimaan chlorellaa (sinivihreä merilevä, jota saa luontaistuotekaupoista, Ruohonjuuresta, Ekolosta ja netistä), sillä se poistaa elimistöstä raskasmetalleja ja muita myrkkyjä. Jos vain rahatilanne sallii, kannattaa suosia luomuruokaa ja lähialueen pientuottajien tuotteita. Ja vielä yksi myrkynpoistovinkki. Onko elämässäsi myrkyllisiä ihmissuhteita tai sellaisia ihmisiä, jotka ovat aina negatiivisia ja imevät energiaasi? Minimoi heidän kanssaan viettämäsi aika ja etsi ympärillesi positiivisia, kannustavia ja elämästä innostuneita ihmisiä. Seura tekee kaltaisekseen. 
  5. Naura ja ilotse! Stressaantuneena ja kiireen keskellä nauru helposti unohtuu. Mutta tarvitsemme naurua, se on eliksiiriä sielulle. Nauraminen vahvistaa immuunipuolustusta ja hyvällä mielellä asiat sujuvat helpommin. Lisäksi hyvä mieli  vapauttaa elimistön omat parantamiskeinot. Tarvitsemme vatsanpohjasta kumpuavaa naurua vähintään 10 minuuttia päivässä. Mikä tahansa keino, joka saa sinut nauramaan, on hyvä (en tosin suosittelee vahingoniloa, ilkeys ei auta ketään). Voit nauraa lasten kanssa, soittaa ystävälle ja kertoa hauskoja kommelluksia, lukea vitsejä. Ehkäpä voitte sopia työkavereiden kanssa ilottelukahveista, joiden aikana kerrotaan vain hauskoja ja positiivisia juttuja. Tietysti voit myös laittaa ajastimen päälle ja nauraa tietoisesti 10 minuuttia, vaikka alkuun tekonaurua. Oma suosikkini on etsiä Youtubesta hauskoja pätkiä ja nauraa niille. Laitan tähän alle kolme suosikkiani. Jos nauraminen kotioloissa tai työpaikalla tuntuu vaikealta, naurujooga on takuuvarma keino nauraa. Ja siinä nauretaankin sitten 45 minuuttia tai 60 minuuttia putkeen, mikä on jo varsinainen terveyspaukku !       
  6. Opettele rentoutumaan ja hallitsemaan stressiä. Olen havainnut mainioksi stressinhallintakeinoksi to do -listan tekemisen: mitä haluan saada aikaan työpäivän tai -viikon aikana ja mitä pitää tehdä kotona. On upea fiilis, kun saa vetää suoritetun tehtävän yli ja kun koko lista tulee valmiiksi! Toinen vinkki: hermostoa kannattaa helliä huolehtimalla siitä, että saa riittävästi Omega-3-rasvahappoja sekä B12-vitamiinia. Oivallisia rentouttajia ovat lisäksi mindfulnessin kehomeditaatio, joogaperinteen syvärentoutus yoga nidra, syvä ja rauhallinen hengitys, makoilu piikkimatolla, intialainen päähieronta sekä ohjatut rentoutus- ja mielikuvaharjoitukset. Rentoutuskasetteja ja -cditä löytyy paljon kirjastostakin, joten rentoutuminen ei ole kiinni rahasta. Myös saunominen on oivallinen tapa rentoutua sekä puhdistaa niin keho kuin mielikin. Jos kilpparivajauksen vuoksi lämmönsäätelysi on sekaisin ja sinulle tulee saunassa huono olo, kokeile hyvin lempeitä löylyjä, istumista alempana tai vaikka oven avaamista välillä. 
  7. Ilmaise luovuuttasi ja haasta aivosi uudella. Laula, soita, piirrä, maalaa, tanssi, tee ristisanatehtäviä, hoida puutarhaa, kokeile uusia ruokareseptejä, remontoi tai tee käsitöitä. Kaikki, missä saat käyttää käsiäsi ja kehoasi sekä hyödyntää aivojasi monipuolisesti, tekee hyvää. Se pitää aivot terveinä ja nuorina sekä kohentaa mielialaa. Omia suosikkejani ovat ristisanojen ratkaiseminen, virkkaaminen värikkäillä langoilla, kissojen kanssa puuhastelu sekä bhajaneiden laulaminen. Tykkään myös ostaa värikkäitä kukkia ja asetella ne kauniisti. Lisäksi pyrin haastamaan itseni ja tekemään asiat uudella tavalla: olen opetellut kirjoittamaan vasemmalla kädellä; toisinaan valitsen uuden reitin, jota en ole ennen kulkenut;   menen kahville kahvilaan jossa en ole ennen käynyt; asioin kahvilassa ruotsiksi jne.
  8. Liikuta kehoasi ja havainnoi sen tuntemuksia. Aluksi liikkumisen aloittaminen voi tuntua vaikealta, mutta voit aloittaa vaikkapa 20 minuutin rauhallisella kävelylenkillä ja nostaa tehoa ja määrää hiljalleen. Tärkeintä on nauttia liikunnasta ja tehdä sitä, mikä tuntuu hyvältä. Itse tykkään olla ulkona, jo luonnon aistiminen tekee hyvää. Etsi kuitenkin sellainen laji, josta juuri sinulle tulee hyvä olo: punttis, aerobick, zumba, tanssi, kahvakuula, uinti, rauhallinen työmatkapyöräily, sienestys, marjastus, kävely ulkona, puutarhanhoito, jooga (jonka sisällä on varsinainen runsaudensarvi eri lajeja), lasten kanssa leikkiminen. Kannattaa aloittaa varovasti ja kuulostella kehon tuntemuksia. Kilpirauhasen vajaatoiminnan seurauksena monilla lihasvoima heikentyy ja väsymys yllättää tavallista helpommin. Jos kärsii lisämunuaisten uupumuksesta, liikunnan aloittaminen kannattaa tehdä todella varovasti ja pienin askelin, sillä liian raskas liikunta voi rasittaa lisämunuaisia entisestään. Kannattaa myös varautua siihen, että liikunta, joka ennen oli aivan normaalia, voi nyt tuntua raskaalta ja kuormittavalta. Kuuntele siis kehosi tuntemuksia ja muista levätä sekä venytellä. Hiljaa hyvää tulee! 
  9. Keskity hyvään ja pidä Kiitollisuuden Päiväkirjaa. Se, mihin keskität huomiosi, lisääntyy. Siksi kannattaa keskittää huomionsa asioihin, jotka ovat hyvin ja olla niistä kiitollinen. Hanki itsellesi kaunis kirjanen, johon kirjaat päivittäin kolme asiaa, joista olet kiitollinen. Jos haluat haastaa itsesi, voit kirjata jopa 5 - 10 kiitollisuudentunteen herättävää asiaa. Ja kun olet tehnyt harjoitusta jonkin aikaa, mielesi oppii automaattisesti etsimään hyvää ja onkin vaikea valita vain ne 10 asiaa. Damn, kun haluaisi kirjoittaa vähintään 20 huippujuttua! On todettu, että kiitollinen mieli on tärkeä seikka hyvinvoinnissa ja paranemisessa. Parasta kiitollisuudessa on se, että se on täysin ilmaista - ja se lisääntyy, mitä enemmän sitä käyttää!
  10. Etsi ympärillesi yhteisö ja luotettava tukiverkosto. Sosiaalinen tuki on tärkeää. Etsi ympärillesi ihmisiä, joiden seurassa voit olla aidosti oma itsesi ja joille voit kertoa avoimesti, jos väsähdät. Etsi ihmisiä, jotka tukevat ja kannustavat sinua ja luovat positiivisen ilmapiirin. Vältä negatiivisia valittajia, he imevät viimeisetkin voimavarasi. Ole omalta puoleltasi hyvä ja luotettava ystävä. Kokeilkaa yhdessä uusia asioita ja hullutelkaa. Jakakaa hyväksi kokemanne vinkit toisillenne ja pitäkää toisistanne huolta. Panosta omaan henkiseen kasvuusi ja itsesi kehittämiseen ja etsi ympärillesi ihmisiä, jotka panostavat omaan kehittymiseensä. Sanotaan, että ihminen on keskiarvo kuudesta läheisimmästä ihmisestään. Valitse siis seurasi huolella - ja ole itse paras versio itsestäsi. 
  11. Tärkeät lisäravinteet. Olen huomannut, että kilpparivajakille tärkeitä lisäravinteita on paljon. Niihin kuluu toki rahaa, mutta toisaalta hyöty kohentuneena olona on mittaamaton. Tässäpä oma päivittäinen listani: omega-3-öljy (ZinZinon Balance Oil), seleeni (voi ottaa joko tablettina tai nauttia kolme parapähkinää päivässä), kupari, D-vitamiini, B-vitamiini, jodi, viherlevä eli spiruliina tai klorella, magnesium, Boris-maitohappobakteerijuoma, ubikinoli, Two-Per-Day -monivitamiinitabletti tai jokin muu laadukas tabu. Lisäksi kuuriluontoisesti nestemäistä rautaa. 
  12. Hemmottele itseäsi. Tämä ei nyt tarkoita ruoalla hemmottelua, sillä kilpparivajakkina kiloja kertyy helposti lisää. Mieti sen sijaan muita keinoja hemmotella itseäsi: mene kumppanin tai ystävien kanssa leffaan, varaa itsellesi kampaaja-aika, käy hierojalla tai kosmetologilla, varaa itsellesi aikaa olla yksin ja hiljaa, käy saunassa kynttilänvalossa, käy lämpimässä kylvyssä. Tai jos kotityöt tuntuvat raskaalta mieti, voisitko tilata kotiisi siivoajan. You are worth it!

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Hei hei, mitä kuuluu? Kilpparikuulumisia

Moni on kysynyt, mitä mulle nykyään kuuluu. Voin vastata aidosti: "Kiitos, hyvää!" Voin paremmin kuin vuosiin. Siksi en ole enää juuri kirjoittanut kilpirauhasen vajaatoiminnasta, koska en juurikaan ajattele sitä. Ja sellaisena haluan tilanteen pitääkin. Se, mihin kiinnität huomiosi, vahvistuu. En halua keskittyä sairauteen ja siihen, mikä on huonosti - vaan terveyteen ja kaikkeen siihen ihanaan ja hienoon, mitä maailmasta löytyy. Vihdoin jaksan tehdä asioita, joita rakastan ja jotka tuovat valtavasti iloa. Siitä olen äärettömän kiitollinen. Ehkä tarvitsin sairauden, jotta osaisin arvostaa sitä, mitä minulla on. Ja mullahan on vaikka mitä - ja joka päivä löydän uusia hauskoja, huvittavia, kauniita ja innostavia asioita. :) Fyysisellä tasolla on ollut ihanaa huomata, että hiukset eivät enää katkeile tai putoile päästä vaan ovat alkaneet vahvistua - moni uusi tuttavuuskin on kehunut vahvoja hiuksiani. Olen siis selvästi terveyden polulla. 

Mutta vastatakseni kysymykseen laitan tähän nyt jotain siitä, millainen lääkitykseni on tällä hetkellä ja miten muuten elän:


  • En ole käynyt kilpirauhaspaneelissa tai lisämunuaisten stressitestissä vuosiin. Enkä koe niitä enää tarpeelliseksi. Lääkitys näyttää toimivan, ja Hydrocortisonia olen vähentänyt huomattavasti. Tein annoksen pienentämisen todella varovasti ja hitaasti kehon tuntemuksia kuunnellen vähentäen annosta 2,5 mg/ kk eli tabletin neljäsosan kuukaudessa. Vauhti oli äärettömän hidas, mutta se kannatti - ei ole tullut takapakkeja. Tässä annoksessa olen ollut nyt monta kuukautta. Välillä olen yrittänyt tiputtaa Hydrocortisonin 5 mg:aan, mutta siitä seuraa parin päivän viiveellä närästystä, päänsärkyä ja kilpparin liikatoiminnan oireita. Selvästikin Hydrocortison auttaa Thyroidia imeytymään verenkierrosta kudoksiin niin, että lääke ei jää pyörimään vain vereen ja nostattele sieltä sykettä ja verenpainetta. 7,5 mg/ vrk on siis tällä hetkellä se määrä Hydrocortisonia, millä paletti pysyy tasapainossa. 
  • Toistaiseksi lääkitykseni kilpirauhasen vajaatoimintaan on Erfa Thyroid 60 mg X 2/ vrk eli yksi tabletti aamulla ja toinen iltapäivällä noin klo 14 aikaan (illalla otettuna piristää niin, että nukkumaanmeno viivästyy monella tunnilla).
  • Lisämunuaisia tuen yhä Hydrocortisonilla. Mutta kuten aiemmin mainitsin, annokseni on vain 7,5 mg/ vrk: aamulla 5 mg eli puolikas tabletti ja iltapäivällä 2,5 mg eli neljäsosa tabletti. Leikkelen tabletteja annoksiksi leikkurilla jo etukäteen,  jotta niitä ei tarvitse yrittää leikellä esimerkiksi työpaikalla. 
  • Aamuisin nautin heti herättyäni mukillisen eli reilut 2 dl Boris-maitohappobakteerijuomaa (tällä on ollut todella huomattava vaikutus yleisvireyteen ja vatsan toimintaan).
  • Muiden lisäravinteiden kanssa olen hövelimpi: otan niitä, jos muistan. 
  • ZinZino Balance Oil, 15 mg. Tämä tasoittaa omega-3:n ja omega-6:n suhdetta.
  • Two-Per-Day -monivitamiinikapseli, jotka sisältävät kaiken muun hyvän lisäksi jodia, 2 kpl
  • B-vitamiinia
  • Kuparia (tämä on yllätyksekseni selvästi tukenut raudan imeytymistä, homeopaatti oli oikeassa!)
  • D-vitamiinia suihkeena tai kapselina, vaikka tämän suhteen olen aivan toivottaman huono. Muistan ottaa D-vitskua max. pari kertaa kuukaudessa.
  • Magnesiumia kuureittain, auttaa nukahtamaan illalla otettuna. Juuri nyt on kyllä tietenkin loppu.
  • Four Sigma Foodsin sieniuutteet: aamulla Cordyceps tai Lion's Mane ja iltapäivästä iltaan Reishi. Reishi on aivan huikeaa! Rentouttaa ja rauhoittaa ja auttaa nukahtamaan. My best friend! Cordyceps taas antaa virtaa ja Lion's Mane edistää aivojen toimintaa. 
  • Muutaman kerran viikossa makoilen piikkimatolla ja teen Mindfulness-harjoituksia
  • Tunnen päivittäin kiitollisuutta kaikesta hyvästä, mitä elämässä on.
  • Katselen päivittäin huvittavia YouTube-pätkien ja nauran ääneen.
  • Puhdistan kodin ilman Rainbow-laitteella parin viikon välein tai kerran kuukaudessa. 
  • Ilon ja Valon Markkinoilta hankkimani Aroma Sense -suihkupää, joka suodattaa vedestä kloorin ja raskasmetallit ja lisää siihen C-vitamiinia sekä raikasta sitruksen tuoksua - aivan huikea löytö!
  • Kemikaalikuorman välttäminen ja mahdollisimman luonnonmukainen kauneudenhoito. 
  • Perinteiset shampoot hylkäsin jo vuosia sitten. Sen jälkeen olen testannut vinon pinon luonnonkosmetiikkaa. Nyt olen löytänyt täydelliset tuotteet luonnonkiharille hiuksilleni: Argan-öljypohjaiset luomushampoo, hoitoaine ja hiusöljy. Pesen hiukset joka toinen kerta shampoolla, joka toinen kerta pelkällä hoitoaineella. Hamppuinen afro on hävinnyt ja tilalla on vahvat, kiiltävät ja kauniisti kihartuvat (tai toisinaan vain taipuisat) hiukset. Mahtavaa!
  • Vältän parhaani mukaan vehnää ja luen tuoteselosteet tarkasti. 
  • Vältän maitoa ainakin nestemäisessä muodossa, juustoa vielä syön. Samoin jäätelöä. 
  • Olen ryhtynyt nauttimaan aamuisin Bulletproof-kahvia. Tosin teen omani ilman MCT-öljyä, jonka raaka-aineen tuotanto on usein eettisesti ja ekolologisesti kestämätöntä. Omaan bulletproofiini tulee luomukahvia, kardemummaa, pakuria, jotain sieniuutetta, hieman merisuolaa ja maidon sijasta nokare voita. 
  • Aktiivinen toiminta niiden asioiden korjaamiseksi, jotka ovat elämässä vinksallaan. Esim. sain riemukseni uuden työpaikan ja pääsen pois koulusta, jossa on hometta ja hankala ilmapiiri. 
  • Daily Yoga Journalin kirjoittaminen aamuisin eli henkinen ja positiivinen ote päivään heti aamusta.
  • Tietoinen panostaminen hyvään uneen (joskin tässä on vielä petrattavaa, että malttaisin nukkua riittävästi): illalla reishijuomaa, magnesiumia, nenän huuhtelu puhtaaksi neti-kannulla, valojen pimennys ja oleilu hämärässä jo paria tuntia ennen nukkumaanmenoaikaa, melatoniini. Suurin haasteeni on se, että malttaisin sulkea kännykän, tietsikan ja iPadin...
  • Panostus itseen: Fustra-valmennus, Marie Forleon B-school. 'Cause I'm worth it!
  • Niiden asioiden tekeminen, jotka innostavat ja ravitsevat sielua: osallistuminen bhajaneihin, naurujooga, ystävien tapaaminen, ajan viettäminen luonnossa, lintujen ruokkiminen ja niiden ihailu, kissojen kanssa hengailu, kukat, musiikki
Näillä eväillä olen itseäni hoitanut ja hyvin näyttää toimivan. Kannustan nyt jokaista etsimään itselleen toimivat keinot oman hyvinvointinsa kohottamiseen. Minun keinoni eivät välttämättä ole sinun keinojasi, mutta etsimällä jokainen löytää itselleen toimivat eväät terveyteen ja hyvinvointiin. Voi hyvin! 

lauantai 8. maaliskuuta 2014

Yllättävä syy anemian taustalla: kuparinpuutos

Hello!

Olen kärsinyt vuosia sitkeästä anemiasta ja raudanpuutoksesta. Tankkaamalla hevoskuurit spiruliinaa ja klorellaa olen saanut hemoglobiinin kohoamaan, mutta elimistön rautavarastot ovat silti olleet lähes pakkasen puolella. Normaalisti ferritiinin eli elimistön rautavaraston pitäisi olla vähintään 20 g; jotta Liothyroin-hoito voidaan aloittaa, ferritiinin täytyy olla yli 80 g ja mielellään yli 100 g. Liothyroin kun kuluttaa elimistöstä rautaa. Oma ferritiinitasoni on ollut järkyttävän alhainen: 1,3 g. Olen pysynyt nippa nappa hengissä. Yksi syy näihin katastrofin aineksiin on ollut kohtuuni kehittyneet kolme myoomaa, jotka aiheuttivat niin hirvittävää verenvuotoa kolmen viikon välein, että lääkäri Erkki Antilan mielestä olisin tarvinnut verensiirron. No, myoomat ja vuodot ovat nyt hoidossa, ja sillä saralla vallitsee tasapaino. Ihanaa, kun en ole enää verenvuodon lamauttama! :)

Toinen syy alhaiselle ferritiinille oli se, että suolistoni oli niin huonossa kunnossa, että rauta ei imeytynyt. Olli Sovijärvi määräsi minulle joulukuussa 2012 suolistoanalyysin pohjalta antibioottikuurin ja kehotti tiukasti siirtymään viljattomaan ja maidottomaan ruokavalioon. Lisäksi aloin ottaa päivittäin voimakkaita maitohappobakteerikapseleita ja juomaan VSL#3-jauhetta veteen sekoitettuna. Tehostin kuuria vielä suolihuuhteluilla. Ensimmäiset 3 kk noudatin hyvin tiukkaa ruokavaliota: maidoton, viljaton, maissiton, soijaton, sokeriton. Suolihoitajan ohjeistuksesta sokerittomuus meni niin pitkälle, että jopa hunaja ja hedelmät olivat kiellettyä. Niinpä sitten lopulta kyllästyin liian tiukaksi kokemaani ruokavalioon ja palautin mukaan hunajan, hedelmät ja luomumaitotuotteet.

Kun suolisto oli saatu parempaan kuntoon, aloin tankata nestemäistä rautaa, spiruliinaa ja klorellaa. Tankkaus tuottikin tulosta: toukokuussa hemoglobiini oli 156! Oloni oli hyvä, joten lopetin raudan tankkaamisen. Lipsuin myös viljattomuudesta ja aloin syödä ruisleipää.

Viime syksynä koin itseni jälleen väsyneeksi. Käydessäni Tikkurilan postissa piipahdin viereiseen luontaistuotekauppaan. Sattumalta siellä sattui olemaan paikalla homeopaatti Anne Räisänen tekemässä hivenainemittauksia. Ja kuin tilauksesta hänellä oli juuri sopivasti aikaa ennen seuraavaa asiakasta tehdä minulle mittaus. Normaalisti mittaus maksaa 80€, mutta tuolloin mittaus maksoi vain 50€. Ja mitä sieltä paljaistuikaan: huomattava kuparinpuutostila! No huh. Sitä en ollut osannut epäillä. Homeopaatti kuitenkin selitti, että on lähes mahdotonta saada hemoglobiinia nostettua pysyvästi, jos kehon kuparitaso on alhainen. Kuulemma rauta ja kupari toimivat yhdessä. Lisäksi minulla oli puutetta seleenistä, B-vitamiineista (etenkin B9-vitamiinista), raudasta ja D-vitamiinista. Mielenkiintoista!

Ostin lisää nestemäistä rautaa sekä kuparia ja D-vitaminia. Seleenit popsin parapähkinöiden muodossa (3 kpl riittää takaamaan vuorokausiannoksen). Aluksi kuparikuuri oli melko haasteellinen: kun kuparitaso oli alhainen, kuparilisä aiheutti todella kuvottavan olon. Ensimmäisinä aamuina oksensin aamupalan lähes saman tien ulos (kupari nautitaan aina ruokailun yhteydessä). Olo oli kuin konsanaan aamupahoinvoinnista kärsivällä odottavalla äidillä! Onneksi tabletin puolittaminen ja jakaminen kahdelle eri aterialle kuitenkin auttoi. Ja vähitellen kuvotuskin helpotti.

Nyt olen pian syönyt kuparikuurin loppuun. Olo on huomattavasti parempi kuin syksyllä, vaikka rautakuuri loppui jo uutena vuotena. Tukkakin näyttää muuten paljon paremmalta kuin vielä syksyllä. Uskoisin, että rautataso on kohonnut reippaasti. Nyt voisin taas uskaltautua ferritiinin mittaamiseen. Ehkäpä elimistöni on nyt vihdoin ja viimein valmis Lio-kuuria varten. :)

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Kuulumisia - näin olen hoitanut rT3-dominanssia ilman Lioa

Monet ovat kyselleet, miten voin ja mitä kuuluu. Kiitos hyvää! Olen taas päivitellyt blogia laiskasti, kun olen keskittynyt moniin muihin asioihin. Mutta täältä tullaan! :D

Asetin tämän vuoden tavoitteeksi panostaa terveyteen ja toipumiseen, ja niin olen todellakin tehnyt. En ole vielä ennallani, mutta voin huomattavan paljon paremmin kuin vielä vuosi sitten. Esimerkiksi en pystynyt viiteen vuoteen ajamaan pyörällä, koska lihaksistani hävisi Wilsonin oireyhtymän vuoksi voimat.  Eräällä työmatkalla tuuperruin tien poskeen ja vasta pitkän kotvan kuluttua pääsin kotiin pyörää taluttaen. Niinpä olenkin ollut pohjattoman onnellinen ja riemuinnut siitä, että voin jälleen pyöräillä! Aivan huikea edistysaskel! Työmatkani on vain 6 km suuntaansa, mutta matkalla on pitkiä ja jyrkkiä mäkiä. Ennen sairastumista pyöräilin kevyesti 15 km suuntaansa, mutta tosiaan vuosia olin lähes täysin liikkumatta tuon pelottavan tuupertumisen jälkeen. Mutta nyt tilanne on toinen, joten listaanpa tähän asiat, jotka ovat tähän onnelliseen tilanteeseen johtaneet. :D

(Huom! Yleensä Wilsonin oireyhtymää eli rT3-dominanssia hoidetaan Liothyronilla. Minulle Lioa ei kuitenkaan ole voitu vielä aloittaa, koska kehoni on ollut liian heikko. Lisämunuaiseni ovat olleet huonossa kunnossa ja kehoni rautavarastot ovat olleet olemattomat. Niinpä olen joutunut hoitamaan itseäni ilman Lioa, ja tässä käyttämäni keinot. Tällä hetkellä lääkityksenäni on Erfa Thyroid 60 mg x 2/ vrk kilpirauhasen vajaatoimintaan sekä Hydrocortison 10 mg x 2/ vrk lisämunuaisten uupumukseen. Kesälomalla pärjäsin mainiosti puolikkaalla Hydrocortisonilla, mutta nyt, kun olen palannut töihin ja aloittanut päivittäisen pyöräilun, nostin annoksen 20 mg:aan.)

1. Olli Sovijärvi teetätti minulla syksyllä 2012 laajan suolistoanalyysin. Siitä selvisi, että vaikka parin vuoden takainen matokuuri on häätänyt suolistostani parasiitit, oli bakteeritasapaino pahasti vinksallaan. Analyysi paljasti haitallisten bakteereiden huomattavan liikakasvun. Sen lisäksi suolistostani puuttui tyystin kaksi eri maitohappobakteerikantaa. Niinpä jouduin joululomalla tiukalle 10 päivän antibioottikuurille. Tuin sitä käymällä neljä kertaa suolihuuhtelussa, jotta suoleen jumittuneet kuonat ja kuolleet bakteerit saatiin huuhdeltua. Eihän se suolihuuhtelu mitään miellyttävää ollut, mutta kannatti. Lisäksi aloin tankata voimakkaita probiootteja, mm. VSL#3:sta sekä Terveyskimpasta tilaamaani Enzymedican Pro-Bioa, jota syön edelleen.

2. Tukeakseni suolistoni tervehtymistä ryhdyin noudattamaan kahdeksi kuukaudeksi todella tiukkaa ruokavaliota suolihoitajan ja Ollin ohjeita yhdistellen: maidoton, viljaton, maissiton, soijaton, palkokasviton, sokeriton ja jopa hedelmätön niiden runsaan sokeripitoisuuden vuoksi. Söin paljon valkoista riisiä, päivittäin hirmuisen määrän (300-500 g) marjoja, vaihdellen kasviksia, avokadoja, siemeniä, pähkinöitä, lihaa, kalaa, kanaa, kananmunia. Lisämunuaisen uupumusta sairastaville suositellaan, että hiilihydraatteja saa vähintään 100g/ vrk (mielellään jopa 120-150g), sillä matalahiilihydraattinen ruokavalio rasittaa lisämunuaisia. Niinpä pyrin syömään marjojen lisäksi valkoista riisiä (täysjyväriisi on herkälle suolistolle samalla tavalla hankalaa kuin viljat). Riittävien hiilareiden saamiseksi kehittelin varsinaisen herkun: vesi-kookosmaitoseokseen keitetty ja kardemummalla maustettu luomuriisipuuro, jonka keitin huolellisesti huuhtomistani ja yön yli liottamistani luomuriiseistä. Sitä söin usein sekä aamupalaksi että iltapalaksi.

3. Tammikuun lopussa aloitin Aleksi Litovaaran 8 viikon mittaisen mindfulness-kurssin. Olli Sovijärvi oli sanonut minulle, että olin niin stressaantunut ja ahdistunut, että kehoni ei kestänyt moista stressikuormaa vaan hajoili alta. Surullista mutta totta. Olli kehottikin minua vähentämään stressiä keinolla millä hyvänsä. Niinpä sitten menin Aleksin mindfulness-kurssille. Kurssi oli suorastaan käänteentekevä. Opin tekemään päivittäin rentoutumisharjoituksen aamuisin ennen töihin lähtöä (työ on suurin stressini; olen työpaikassa, missä voin huonosti). Lisäksi opin kohtaamaan ahdistavat ja pelottavat tilanteet rauhallisesti, lamaantumatta tai karkaamatta. Tajusin, että en kuole pelkoon vaan voin hengittää sen läpi ja pysyä tietoisena. Huikeeta! Ja mindfulness-ryhmässä meillä oli aivan tolkuttoman hauskaa. Naurettiin vedet silmissä ja saimme kaikki runsaasti vuosia lisää, niin hauskaa meillä oli. Aleksin mindfulness-kurssi ja meidän huikea ryhmä on parasta, mitä minulle on tapahtunut pitkään aikaan. Siispä jos joku kysyy, kannattaako mennä, niin KYLLÄ! EHDOTTOMASTI!

4. Syksyllä hirvittävän verenvuotoni syyksi paljastui kolme myoomaa kohdussa. Kuukautiset tulivat kolmen viikon välein, kestivät noin 10 päivää ja menetin niiden aikana hirmuisia määriä verta. Jotenkin sitä vain tottuu kaikkeen, mutta näin jälkikäteen ajateltuna oli kyllä järkyttävää meininkiä. Jättiside-supertamponiyhdistelmä täytyi vaihtaa tunnin välein. Jouduin aina miettimään, missä on lähin vessa enkä uskaltanut käydä paljon muualla kuin kotona ja töissä. Useammin kuin kerran hyvästä yrityksestä huolimatta systeemit pettivät ja koko vaatekerta meni uusiksi. Yöksi vuorasin alushousut kauttaaltaan jättisiteillä ja suojasin sängyn kylpypyyhkeellä tai parilla. Silti en uskaltanut nukkua kunnolla, sillä jos nukahdin paria tuntia pitemmäksi aikaa, heräsin verilammikosta. Yritin kompensoida verenhukkaa syömällä hevosannoksia spiruliinaa ja pinaattia. Lisäksi aloin syödä lihaa. Mutta eihän tuollaista verenhukkaa mikään korvaa. Rautatableteistakaan ei ollut mitään apua. Hemoglobiinini oli romahtanut 146:sta 99:ään. Lisäksi varastorautani eli ferritiinini oli vain 1,3.Toisin sanoen olin nippa nappa hengissä. Erkki Antilan mukaan olisin tarvinnut verensiirron.

Yleisesti ottaen pyrin minimoimaan kaikki ylimääräiset hormonit ja myrkyt, ja olen luopunut ehkäisypillereistä tästä syystä jo yli 10 vuotta sitten. Valitettavasti hurjan verenvuodon aikaansaavat myoomat olivat kohtulihakseni sisällä, joten niitä ei voitu poistaa leikkaamalla. Niinpä ainoaksi vaihtoehdoksi jäi asentaa hormonikierukka kohtuun tasoittamaan limakalvoa, hillitsemään myoomien kasvua ja vähentämään vuotoja. Näin on tapahtunutkin, ja keväällä hemoglobiinini oli noussut jo 156:een!

Kuulemma kilpirauhasen toimintahäiriöt ja ylipaino altistavat kuukautishäiriöille ja myoomille. Surullista vain, että nämä kaikki kietoutuvat yhteen. Itse olen lihonut kilpirauhasen vajaatoimintaan sairastuttuani 20 kiloa. Gynekologi kehottikin minua laihduttamaan. Huh, yritetty on kaikki nämä vuodet ties millä keinolla, mutta ilman tuloksia! Nyt olenkin päättänyt, että en enää kiusaa kehoani yrittämällä saada sen laihtumaan vaan panostan terveyteeni. Ehkäpä painokin sitten lähtee putoamaan, kun keho on saavuttanut terveyden ja tasapainon. :) Harmittaahan se, että olen pullukka ja liikkuminen on raskasta. Mutta on parempi hyväksyä tilanne kuin vastustaa sitä ja taistella sitä vastaan. What you resist persists.

5. Vuodenvaihteen supertiukan ruokavalion jälkeen olen ottanut rennommin. Pyrin kuitenkin edelleen välttämään gluteenia. Vehnän ja soijan olen siivonnut ruokavaliostani täysin. En myöskään enää käytä lehmänmaitoa perusmuodossaan vaan käytän kahvimaitona pienen lorauksen luomukermaa, kookosmaitoa tai yleisemmin itse tekemääni manteli/seesam/hamppu/kurpitsansiemenmaitoa tai joskus näiden kaikkien siementen yhdistelmää. Jäljellejäävästä mäskistä teen herkullisia leipäsiä. Lisäksi olen löytänyt Ruohonjuuresta taivaallisen herkun:  hasselpähkinä-riisimaito.

6.  Kun olin saanut suoliston kuntoon ja verenvuodon kuriin eli oli toiveita siitä, että rauta imeytyy, aloin tankata nestemäistä rautaa. Muistaakseni Ferrofortea tai jotain vastaavaa.

7. Olen alkanut liikkua. Kuten sanottua, viiteen vuoteen en pystynyt liikkumaan. Ei ollut energiaa juuri muuhun kuin hengittämisen, kehon päällä tuntui olevan lyijypanssari ja lihakset eivät totelleet käskyjä. Se oli aika kummallista aktiivisesti liikkumaan tottuneelle ihmiselle. Ennen sairastumista olin aina ollut vahva, notkea ja hyväkuntoinen. Uin, pyöräilin, tanssin ja joogasin. Kauhukseni huomasin, että lisääntyneen massan ja heikentyneiden lihasten vuoksi en kyennyt enää tekemään edes kurkiasanaa. Bollywood-tunnin jälkeen taas olin niin uupunut, että ruumiinlämpö laski moneksi päiväksi lähelle 35 astetta. Pelkkä ajatus salille lähtemisestä ja painojen nostamisesta tuntui utopistiselta. Hyvä, että jaksoin nostaa itseni sängystä ja kävellessä jalkaa toisen eteen. Kävelyvauhtini olikin hidastunut huomattavasit.  Niinpä olin hiljalleen luopunut kaikesta liikunnasta rauhallista kävelyä lukuunottamatta.

Joudun siis nyt kasvattamaan kuntoani aivan pohjalta, rapakunnosta. Se on toisaalta turhauttavaa ja masentavaa. Toisaalta olen valtavan iloinen, että pysyn taas pyörän selässä. Iloitsen siitä, että kehoni toimii päivä päivältä paremmin. Väsyn toistaiseksi pyöräilystäkin niin, että jaksan käydä pyörällä töissä vain neljänä päivänä viikossa ja tarvitsen väliin yhden huilipäivän. Silti viikossa tulee pyöräiltyä noin 50 km, mikä on jo aika hyvin. Kesälomalla tein päivittäin noin 20-30 minuutin joogaharjoituksen. Iloitsin siitä, kun jaksoin yhä paremmin tehdä aurinkotervehdysten hypyt eteen ja taakse. Nyt iloitsen siitä, että jaksan pyöräillä. Lisäksi teen noin 10 minuutin joogavenyttelyn aamulla availlen kehoani päivään. Täältä vielä noustaan!

8. Mindfulnessin lisäksi olen käyttänyt rentoutumiseen ja kehoni eheyttämiseen piikkimattoa. Yleensä olen yhdistänyt piikkimaton ja mindfulnessin body scan -harjoituksen 30 minuutin pituiseksi totaalirentoutumiseksi.

9. Olen panostanut nukkumiseen ja lepoon. Olen opetellut nukkumaan vähintään 8 h yössä.

10. Olen pitänyt kiitollisuuden päiväkirjaa ja kiinnittänyt huomioni siihen, mikä on hyvin.

11. Olen opetellut asettamaan rajani ja ottamaan etäisyyttä ihmisiin, jotka eivät kunnioita rajojani, arvojani tai tarpeita tai ole minulle muuten hyväksi. Silloinkin, kun he ovat lähisukulaisia.

12. Olen opetellut käsittelemään vaikeita tunteita Emotional Freedom Techniquen eli EFT:n eli Tappingin avulla.

13. Olen ottanut päivittäin voimakasta vitamiinivalmistetta, 2-per-day:tä.

14. Olen tankannut D-vitamiinia purkista ja kesällä auringosta, samoin olen tankannut B-vitamiinia.

15. Nautin viherpirtelöitä, joihin sekoitan macaa (tasoittamaan hormonitoimintoja), chlorellaa (puhdistamaan elimistöä raskasmetalleista), viherjauhetta tai pinaattia/lehtikaalia, chiasiemeniä (omega-3-rasvahappoja) ja mustaherukoita (C-vitamiinia). En juo pirtelöä päivittäin, mutta kuitenkin useita kertoja viikossa.

16. Olen vähentänyt kemikaalikuormaa siirtymällä ekologisiin pesuaineisiin ja luomumeikkeihin (ripsiväriä lukuun ottamatta) sekä luomukosmetiikkaan. Kasvot puhdistan yleensä kookosöljyllä, ja Bottega Verdeltä olen löytänyt ihania parabeenittomia, silikonittomia ja aluminisuolattomia TOIMIVIA luomudeodorantteja.


perjantai 19. huhtikuuta 2013

5 Tärkeintä toipumisen edistäjää kilpparivajakille

Tervehdys!

Useimmat saamani kommentit ovat koskeneet sitä, että päivityksiä kaivataan useammin. Olen tosiaan päivitellyt blogia laiskasti, mutta nyt tulee päivitys ja tilannekatsaus. Here goes. :D

En väitä, että seuraavat asiat olisivat avain onneen jokaiselle kilpirauhasen vajaatoimintaa tai rT3-dominanssia sairastavalle, mutta omalla kohdallani nämä ovat yhdessä saaneet aikaan huikean edistysaskeleen voinnissa ja energiassa. Kannattaa kokeilla. Osa vinkeistä maksaa, osa taas on täysin ilmaisia!


1. Hakeudu funktionaaliselle lääkärille (esim. Päivi Mäkeläinen Antioksidanttiklinikalla, Erkki Antila Antioksidanttiklinikalla ja Tikkurilan Mehiläisessä, Olli Sovijärvi Antioksidanttiklinikalla ja Ympyrätalon Mehiläisessä, Tiina Keldrima Hyvinvointikeskus Mauritiuksessa Porvoossa sekä vastaanotto Hyvinkäällä; lisäksi olen kuullut kehuja Taija Sompista, mutta en ole itse käynyt hänen vastaanotollaan) ja pyydä lähete MDD:n kilpirauhaspaneeliin. Paneeli on kallis, sillä verinäytteet täytyy lähettää analysoitaviksi Usaan. Vastausten saapumisessa kestää noin 3 viikkoa, mutta se kannattaa. Paneelista selviää kilpirauhasen tilanne kattavasti. Perinteiset terveyskeskuksissa ja työterveydessä käytetyt T4- ja TSH-hormonien mittaukset eivät kerro vielä mitään hormonien välisestä suhteesta. Terve kilpirauhanen erittää nimittäin 9:ää eri hormonia, joten pelkästään T4:n ja TSH:n tsekkaaminen on kuin ampuisi haulikolla hyttystä. Kilpirauhaspaneelista taas selviää T4- ja TSH-hormonien lisäksi myös verenkierrossa olevan vapaan T3-hormonin (T3V) sekä käänteisen T3:sen eli rT3:sen määrä. 

[Tarkempi selitys, voi myös hypätä yli: Kaikilla ihmisillä muodostuu T4-hormonista jonkin verran rT3-hormonia, joka on T3-hormonin peilikuva (nimeltään siis reverse T3 eli rT3). Joillakin ihmisillä rT3:sta muodostuu kuitenkin aivan liikaa, jolloin sitä sitoutuu solujen reseptoreihin T3-hormonin sijaan. Tällöin solujen oikeanlaiset toiminnot ja aineenvaihdunta estyvät. Syitä liialliseen rT3:sen muodostumiseen voivat olla mm. stressi, elimistön tulehdukset, lisämunuaisten uupumuksen asteen mukaisesti liiallinen tai liian vähäinen kortisolin tuotanto, raudanpuutos jne.] 

Kilpirauhaspaneelin T3:sen ja rT3:sen määristä voidaan laskea niiden välinen suhde: jos se on alle 20, kyseessä ei olekaan perinteinen kilpirauhasen vajaatoiminta vaan rT3-dominanssi, joka vaatii toisenlaisen lääkityksen (elimistön niin salliessa Liothyroin eli Lio) tai elintapojen kokonaisvaltaisen muuttamisen. Itselläni on todettu nimenomaan tuo rT3-dominanssi, mikä johtuu kroonisesta stressistä ja siitä, että elimistöni ei kyennyt hyödyntämään Thyroxin-lääkettä. 

2. Pyydä samaan syssyyn lähete MDD:n laajaan suolistoanalyysiin. Rahaahan näihin testeihin menee, mutta esimerkiksi suoliston kunnon on useissa tutkimuksissa havaittu olevan yhteydessä kilpirauhasen toimintahäiriöihin. Huonosti toimiva suolisto voi saada kilpirauhasen sekoamaan ja toisaalta kilpirauhasen vajaatoiminta altistaa ruoansulatuspulmille ja vuotavan suolen oireyhtymälle. Edelleen vuotavan suolen oireyhtymä ylläpitää ja pahentaa kilpirauhaspulmia ja voi edistää rT3-dominanssin kehittymistä. Lisäksi monilla ihmisillä (myös länsimaissa) on suolistossa loisia, vaikka he eivät olisi siitä tietoisia. Edelleen suolistossa voi olla haitallisten bakteerien liikakasvua esim. liian sokeripitoisen tai muuten runsaasti hiilihydraatteja (leipä, pasta, riisi, murot, myslit, pullat jne.) sisältävän ruokavalion seurauksena tai puutetta hyvistä bakteereista esimerkiksi antibioottikuurien seurauksena. Omassa analyysissani paljastui useiden haitallisten bakteerien huomattavaa liikakasvua ja kahden eri maitohappobakteerikannan täydellinen puuttuminen. Tätä on nyt hoidettu antibioottikuurilla ja 6 kk pituisella maitohappobakteerien tankkaamisella, joka jatkuu siis juhannukseen asti. Hoidon alussa kävin myös 4 kertaa suolihuuhtelussa saadakseni vanhat moskat pois paksusuolesta ja edistääkseni kehon puhdistumista.

3. Siisti ruokavaliosi suolistoystävälliseksi. Monet autoimmuunisairauksista (kilpirauhassairaudet, psoriasis, reuma, MS, diabetes jne.) kärsivät ihmiset ovat tietämättään yliherkkiä gluteenille. Pahinta on vehnän gluteeni, mutta useimmat ovat herkkiä myös muiden viljojen gluteenille. Samaan syssyyn kannattaa jättää pois tai ainakin minimoida maitotuotteet, sillä lehmänmaidon proteiini kaseiini on rakenteeltaan hyvin lähellä gluteenia. Juustoja ja hapanmaitotuotteita voi käyttää pienissä määrin, mutta maito sellaisenaan on usein liian vaikeasti sulavaa. Kannattaa myös muistaa, että vuohen-, lampaan- ja alkuperäiskarjanmaidosta tehdyt tuotteet sisältävät toisenlaista kaseiinia, joka on helpommin sulavaa. Itse käytän vain hieman juustoa tai herkuttelen harvakseltaan jäätelöllä. Maidon korvaan itsetekemälläni manteli- tai siemenmaidolla. Alkuun voi olla hyvä jättää pois myös sokeri kaikissa muodoissaan (myös hunaja ja makeat hedelmät) ja käyttää makeutusaineena ainoastaan steviaa (keinotekoiset makeutusaineet kuten aspartaami yms. taas ovat varsinaisia myrkkyjä). Saadaksesi riittävästi kuitua käytä runsaasti kasviksia ja marjoja. Itse olen käyttänyt marjoja päivittäin noin 300-500 g.

4. LEPÄÄ, HYVÄ IHMINEN! Kävin talvella kuuntelemassa upean Kaisa Jaakkolan mahtavaa luentoa hormoneista. Siellä tajusin konkreettisesti, miten tärkeää riittävä lepo on elimistön kaikille toiminnoille. Monet aikuiset nukkuvat aivan liian vähän. Useimmat ihmiset tarvitsevat 8-9 h tuntia unta, kilpirauhasen vajaatoiminnassa usein vielä tätäkin enemmän. Itselleni tämä on ollut suuri haaste. Hyvin usein olen nukkunut 6 h tai jopa alle. Jotenkin on ollut syyllinen olo siitä, jos olen nukkunut enemmän - puhumattakaan päiväunien ottamisesta. Nyt olen panostanut tietoisesti ja aktiivisesti siihen, että saan levättyä riittävästi. Yleensä se tarkoittaa sitä, että tietokone on suljettava klo 21 ja sen jälkeen on oleskeltava hämärässä. Nimittäin myöskään melatoniinintuotantoni ei ole toiminut kunnolla vuosiin. Tässä sitä nyt korjaillaan. Otan iltaisin rauhoittavaa magnesiumsitraattia sekä kausittain melatoniinia/tryptofaania/valeriaanaa. Edelleen on välillä huonoja öitä. Mutta voi sitä riemua ja energiaa hyvin nukutun yön jälkeen! Saan tehtyä töissä vaikka mitä, jaksan lähteä käymään Helsingissä ja voisin vain halata ja suukottaa koko maailmaa! :D

5. Opettele hallitsemaan stressiä. Omaa terveyttäni eniten nakertanut tekijä on ollut jatkuva hurja stressi. Joulukuussa Olli Sovijärvi sanoi minulle suoraan, että elimistöni ei kestä sellaista stressikuormaa vaan hajoili alta. Karua tekstiä, mutta totta. Hän käski minua vähentämään stressiä keinolla millä hyvänsä. Niinpä menin tammikuussa alkaneelle 8 viikon pituiselle Aleksi Litovaaran Mindfulness-intensiivikurssille. Paras päätös pitkään aikaan! Kurssi oli aivan huikea, ja sen aikana olen oppinut rentoutumaan ja selviämään ahdistavistakin tilanteista työpaikalla. Elämääni on tullut tyyneyttä, kiitollisuutta, levollisuutta, rauhaa, tilaa, iloa, rohkeutta ja innostusta. En voi kylliksi hehkuttaa ja suositella Aleksia ja mindfulnessia. Aleksi on aivan huippu! Zen-munkin rauhallisuudella hän otti vastaan loputtomat kysymykseni, vastasi niihin kokemuksen syvällä rintaäänellä tai etsi vastaukset seuraavaksi kerraksi. Toisaalta meillä oli kurssilla aivan mielettömän hauskaa, naurettiin usein vedet silmissä. Aleksista ja koko ryhmästä tuli tosi tärkeitä ja oli ihanaa ihmetellä yhdessä mindfulnessin eri ulottuvuuksia. Minulle tuo kurssi ja mindfulnessin löytäminen on ollut siis avaintekijä toipumisessa. Mutta eihän kaikki koskaan ole kaikkia varten. Siispä etsi ja löydä oma tapasi purkaa stressiä ja rentoutua. Minulle päivittäiset mindfulness-harjoitukset piikkimatolla maaten ovat hetki, jota odotan ja joka antaa mittaamattomasti voimia ja iloa. I LOVE MINDFULNESS!

BONUS: Tarkista elimistösi rautataso mittauttamalla esimerkiksi ferritiini. Jos elimistössä on rautaa vähän, se häiritsee kilpirauhashormonien muodostumista ja altistaa rT3-dominanssille. Esimerkiksi runsaat kuukautiset voivat syödä rautavarastoja huomattavasti. Lisäksi jos suolisto on huonossa kunnossa, rauta ei pääse imeytymään, vaikka sitä olisi ravinnossa runsaasti. Mulla oli monestakin syystä johtuen elimistön rautavarastot huvenneet lähes nollille. Ferritiini oli vain 1,3, kun  se voisi hyvässä tilanteessa olla jopa 80 (viiterajat 5-100). Lisäksi hemoglobiinini oli romahtanut 142:sta 98:aan. Eipä ihme, että hengästytti, väsytti ja meinasin pyörtyillä töissä! Panostettuani suoliston eheytymiseen ja alettuani nauttia rautalisää huomaan oloni kohentuneen todella paljon!

Edit: Itse asiassa elimistön rautatason parempia mittareita ovat seerumin rauta tai transferriinin saturaatio. Kannattaa mittauttaa myös B12- ja D-vitamiinien taso ja huolehtia niiden riittävästi saannista. Tärkeitä kivennäisaineita puolestaan ovat magnesium, sinkki ja seleeni.

Edit 2: Sain 1.- ja Bonus-kohtien lääketieteellisiin faktoihin valtavasti apua Facebookin vertaistukiryhmältä! Kiitos kanssasiskot ja -veljet! :D

torstai 11. lokakuuta 2012

Lisämunuaisten tukeminen - Hydrocortisonilla, yrteillä ja vitamiineilla

Kävin kaksi viikkoa sitten Olli Sovijärven vastaanotolla Hakaniemen Ympyrätalon Mehiläisessä. Olo oli tuolloin aivan hirveä. Syke oli pelkästään seisoessa 124, ja kun kävelin ylämäkeen, sykemittari näytti 169. Välillä tuntui, että sydän räjähtää. Hikoilin kuin sika, kävin ylikierroksilla enkä saanut nukuttua. Olin myös niin ahdistunut, että siskoni huolesta soikeana varasi minulle ajan psykiatri Liisa Lahdelmalle. Se olikin hyvä veto, sillä Lahdelma ehdotti minulle kuvataideterapiaa, joka tuntuu mielekkäälle vaihtoehdolle käsitellä sairauden tuomia muutoksia, työstressiä, muutosta työuraan sekä lapsuuden hankalia kokemuksia.

Kaikella hankalallakin on siis tarkoitus. Kun olo oli kaikin puolin aivan hirveä, kaveri suositteli minulle Olli Sovijärveä. Hyvä niin! Sovijärvi osoittautui todella hyväksi lääkäriksi, joka ymmärtää sekä kilpparipulmaa + lisämunuaispulmaa = niitä yhdessä. Hänkin tosin hämmästeli mun valtavan korkeaa sykettä ja verenpainetta. Jopa siinä määrin, että ei aivan purematta tuloksia niellyt vaan mittasi verenpaineen ja sykkeen kolmesti. Kyllä ne vaan joka kerta hipoivat taivasta. Niinpä hän kirjoitti minulle kaksi viikkoa sairaslomaa. Ja se tuli todella tarpeeseen, sillä olin henkisesti ja fyysisesti aivan loppu. Mutta nyt on taas elämä voitolla! =D Ja ensimmäistä kertaa on sellainen olo, että selviän tästä.

Tein lääkärikäyntiä varten esitekansion: keräsin excel-tiedostoon kaikki vuosien varrella otettujen labrakokeiden tulokset. Tein TSH:n ja T4V:n vaihtelusta jopa graafiset kuvaajat. Taulukko on helposti luettavissa omana aukeamanaan. Laitoin kilpirauhaspaneelin ja lisämunuaisen stressitestin tulokset samaten omiin taskuihinsa. Aikaahan tuohon värkkäämiseen meni, mutta kyllä kannatti! Nyt kaikki tarvittava tieto on lääkärin helposti nähtävillä. Ja Olli Sovijärvi oli ensimmäinen lääkäri, joka oli aidosti kiinnostunut mun olosta kokonaisvaltaisesti. Hän tutki huolellisesti kansion ja kuunteli mun fiiliksiä. Hän totesi, että laboratoriotuloksia tärkeämpää on potilaan olo. Wau! Olli on aivan ihana!

Olimme Sovijärven kanssa yhtä mieltä siitä, että minun kohdallani Thyroid-annoksen nostaminen ei ole ollut järkevää. Se selvästikin muuntuu kehossani käänteiseksi T3:ksi ja aiheuttaa liikatoiminnan oireita. Sen sijaan lisämunuaiseni tarvitsevat kovasti tukea. Näin ollen Hydrocortison-annosta ei pidä pienentää vaan nostaa.

Olen ollut hieman huolissani pitkästä kortisonilääkityksestä (samoin lääkärisiskoni) ja sen mahdollisista sivuvaikutuksista. Sovijärvi kuitenkin lohdutti, että jos kerta-annos ei ylitä 10 mg:aa ja vuorokausiannos on enintään 30 mg:aa, haittavaikutuksia ei tule. Pikemminkin haittavaikutuksia tulee siitä, että elimistössä ei ole riittävästi kortisonia. Hän neuvoi myös uuden tavan ottaa Hydrocortisonia, joka noudattaa terveen kehon omaa kortisolintuotantoa. Hydrocortisonia otetaan neljän tunnin välein seuraavasti:
  • aamulla heti herättyä 10 mg (käynnistää elimistön ja aineenvaihdunnan)
  • 4 h kuluttua 5 mg
  • 4 h kuluttua eli iltapäivällä 2,5 mg
  • 4 h kuluttua eli illalla 2,5 mg

Tämä uusi tapa ottaa Hydrocortison sekä Thyroid-annoksen laskeminen takaisin 2 x 60mg:aan on tehnyt ihmeitä! Syke ja verenpaine ovat laskeneet, ahdistus on väistynyt ja olo alkaa olla hyvä. Tosin noin kuukauden jatkuneet sydänoireet romahduttivat kunnon ja verottivat voimia. Nyt sairaslomalla olenkin nukkunut todella paljon. Vähän harmittaa, että hyvin alkanut 3 kk kuntoiluprojekti tuloksineen romuttui, nyt joudun aloittamaan pisteestä 0 tai jopa miinustilasta. Mutta takapakkeja tulee, sille ei voi mitään. Taaksepäin ei kannata katsoa, sillä sinne en ole menossa. Sen sijaan kannattaa katsoa eteenpäin ja tehdä tästä hetkestä paras mahdollinen. Täältä vielä noustaan!

Ai niin. Muita Sovijärven ehdottamia keinoja tukea lisämunuaisia (ne tarvitsevat nyt kaiken mahdollisen tuen):

  • ruusujuuriuute (saa ainakin tilattua Puhdistamolta, ehkä jopa Ruohonjuuresta)
  • magnesium
  • C-vitamiini
  • ashwagandha (löytyy mm. iHerbistä ja Ruohonjuuresta)
Näillä mennään ja näillä noustaan! Rok rok! =D

torstai 5. heinäkuuta 2012

Tiina Keldriman neuvoja

Tervehdys aurinkoisesta ja lämpimästä Portugalista! Ilmeisesti aurinko ja lämpö seurasivat mua tänne Suomeenkin, sillä täälläkin on nyt ihanan lämpöistä ja kesäistä. Muutaman päivän olen nyt ollut kotimaassa. Eilen vietin synttäreitäni, tiistaina kävin päiväretkellä Porvoossa kilpirauhasen toimintahäiriöihin ja lisämunuaisen uupumukseen erikoistuneen Tiina Keldriman vastaanotolla. Tässä Tiinan suositukset mulle:


  1. Viime keväänä otetun kilpirauhaspaneelin tulosten ja oireideni (väsymys, paino ei edelleenkään putoa, hiuksia lähtee aivan tolkuttomasti) perusteella Keldrima arveli, että kehoni voi tuottaa liikaa T3-hormonia. Käänteisen T3:sen testi maksaa noin 100 euroa (sekin on lähetettävä analysoitavaksi USA:aan). Parasta siis ottaa koko kilpirauhaspaneeli uusiksi. Tällä hetkellä taloudellinen tilanne ei anna myöten, sillä mulla ei ole kesän aikana lainkaan tuloja. Mutta kun menen elokuussa taas töihin, voin syksyllä otattaa noin 250 €:n kilpirauhaspaneelin, mistä selviää tämänhetkinen kokonaistilanne. Paneelin tulosten saapumisen jälkeen varaan uuden ajan Keldrimalle.
  2. Jo nyt voi Erfa Thyroid -lääkityksen nostaa nykyisestä annostuksesta. Tällä hetkellä otan 1x 60 mg aamulla ja iltapäivällä. (Suosituksen mukaan otetaan illalla, mutta se piristää mua niin paljon pitkäksi aikaa, että olen siirtynyt ottamaan "iltalääkkeen" jo hyvissä ajoin iltapäivällä, n. klo 14-15.) Kuulemma monien päiväannos on 2,5 - 3 tablettia. Ajattelin tehdä noston varovasti. Mun keho reagoi herkästi muutoksiin. Mulla on tablettileikkuri, mutta Thyroid-tabletti murenee jo puolitettaessa. Neljäsosiksi sitä ei kannata laittaa, tai se on pelkkää murua. Ajattelin siis tehdä noston näin: seuraavan kahden viikon aikana +0,5 tablettia JOKA TOINEN päivä. Jos ei tule sivuoireita kuten sydämentykytystä ja silmänpainetta, voin ottaa seuraavan kahden viikon aikana lisäpuolikkaan joka päivä.
  3. Siirryttävä vähähiilihydraattiseen ruokavalioon. Gluteeniton ei auta. Gluteenittomat jauhot sisältävät yleensä maissia/ riisiä yms., jotka sisältävät runsaasti hiilihydraatteja ja lihottavat. Kaikki viljat voivat hidastaa kilpirauhasen toimintaa. Jätettävä pois leipä, pasta, peruna, riisi ja jopa hedelmät niiden korkean sokeripitoisuuden takia. Ruokavalion perustaksi mahdollisimman vähän prosessoidut maitotuotteet, liha, kala, kana, siemenet, pähkinät, kasvikset, juurekset, marjat, voi, oliivi- ja kookosöljy. Oman kokemukseni mukaan runsas hyvienkin öljyjen ja pähkinöiden & siemenien syöminen lihottaa. En aio niitä kovin paljon käyttää. Lisäksi aion käyttää pois kaapissa olevat viljatuotteet ja siirtyä hiljalleen viljattomaan ruokavalioon. Eniten vaikeuksia tuottaa hedelmien poisjättäminen. Miten tehdä mehuja tai smoothieta ilman hedelmiä? Lisäksi mulla on pihalla kaksi omenapuuta, jotka tuottavat runsaasti hurjan herkullisia omenoita. No, en aio hedelmättömäksi ryhtyä. Mutta hedelmiä kohtuudella. Paitsi omenakautena omenia runsaasti. =D
  4. Kun Thyroid Erfa -lääkitys on kohdallaan, voi alkaa purkaa Hydrocortison-lääkitystä. Lääkitysten muuttoa ei voi tehdä yhtäaikaa. Koska olen käyttänyt Hydrocortisonia niin pitkään, purkaminen on tehtävä TODELLA hitaasti. Tällä hetkellä otan 10 mg aamulla ja iltapäivällä. Mahdollisesti purkamisen voi aloittaa elokuussa. - 5 mg (siis 1/2 tablettia)/ KUUKAUSI. Jos elimistö kestää eikä tule komplikaatioita, Hydrocortison-lääkitys saadaan purettua jouluun mennessä.
  5. Jo nyt voin alkaa tukea lisämunuaisten toimintaa mustaherukanlehtiuutteella. Sattuuko jollakin olemaan pihallaan mustaherukkapensaita? Olisin kiitollinen lehtilähetyksestä! =D Jos joku ihana ihminen herukka-apajan omistaa, lehtiä saisi lähettää mulle osoitteeseen LIISA KORHONEN, LIHTAKUJA 3 AS. 30, 01260 VANTAA. KIITOS!!!
  6. Hiuksia, ihoa ja kynsiä tukemaan sekä nivelkipuja helpottamaan voi ottaa MSM:ää eli luontaista rikkiä. Olen ottanut sitä ennenkin, mutta vissiin liioitellut annostuksen kanssa. Jäi MSM-drinksut ja -pirtelöt juomatta. Ostin Ruohonjuuresta CocoVin Opti-MSM:ää. Olen sekoitellut sitä teelusikallisen juomalasiin. Ei maistu juuri miltään. Eilen join juoman 3x päivässä, tänään aloitin aamuni sillä. Vähitellen määrää voi nostaa sitä mukaa kun keho tottuu. Ei pelkästään makuun vaan muutenkin. Liian suuri määrä MSM:ää voi aiheuttaa ripulia. 

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Kilpirauhasen vajaatoiminta = gluteeniyliherkkyys?

Olen ollut nyt muutaman päivän kirjautuneena amerikkalaiselle joogasivustolle. Kerron siitä myöhemmin lisää. Tuo joogaohjelma on todella kokonaisvaltainen terveyttä edistävä elämäntapa, ja sivustolla on monenlaisia ryhmiä. Tuolla sivustolla ja muuten netissä pyöriessäni olen viime päivinä törmännyt yllättävään seikkaan: autoimmuuniperäisessä kilpirauhasen vajaatoiminnassa saattaakin olla kyse gluteeniyliherkkyydestä. Monet joogasivustolla olevat kilpparivajakit/ Hashimoton oireyhtymää sairastavat ovat saaneet helpotusta nivelkipuihin ja väsymykseen siirtymällä gluteenittomaan ja maidottomaan ruokavalioon. Samalla paino on alkanut laskea. Gluten = the glue that sticks fat to your body. Ja niin, toinen joogasivustolta oppimani uusi asia: lehmänmaito sisältää paljon kaseiinia, joka on gluteenin kaltainen aine. Vuohen- ja lampaanmaidossa ei ole yhtä paljon kaseiinia, joten niitä voi käyttää kohtuudella. 

Eräs ystäväni puolestaan kärsii sappikivistä. Ehdotin hänelle Hulda Clarkin maksan- ja sappikivien puhdistusta, mutta runsas oliiviöljyn nauttiminen hirvitti häntä. Pienikin määrä rasvaa kun aiheuttaa seuraavana yönä kovat kivut. No, tässä yksi yö hän kipujen kourissa valvoessaan ja netissä roikkuessaan ajautui sivustolle, jossa amerikkalainen tutkija-kirjailija Datis Kharrazian kertoi kilpirauhasen vajaatoiminnan ja sappikivien välisestä yhteydestä. Ystäväni vinkkasi linkin mullekin, täytyy liittää se tähän. Tuo amerikkalainen tutkija on käynyt läpi yli 600 lähdeviitettä. Hänen mukaansa useimmat autoimmuuniperäistä kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavat ihmiset sairastavat tietämättään Hashimoton oireyhtymää, jolloin lääkityksestä huolimatta voi olla oireita sekä kilpirauhasen vajaa- että liikatoiminnasta. Tämä pätee ainakin omalla kohdallani. Tutkijan mukaan Hashimoton oireyhtymää sairastavilla muutkin elimet kuin kilpirauhanen ovat vaarassa, ellei tulehdusta ja kehon immuunipuolustuksen hyökkäystä omia kudoksia vastaan saada kuriin. Hänen mukaansa jokaisen Hashimoton oireyhtymää sairastavan on elintärkeää siirtyä gluteenittomaan (ja mielellään maidottomaan) ruokavalioon. Jos heitä ei siihen kehoteta, on kyseessä hoitovirhe. Tutkija on myös julkaissut kirjan Why You Still Have Thyroid Symptoms When The Lab Tests Are Normal. Tutkijan noin 5 min pituinen tiukan asiapitoinen haastattelu löytyy täältä.

Hmm... Aika rankkaa tekstiä. Mutta eipä tässä ole mitään menetettävää. Kokeilen kesäkuun ajan (lukuunottamatta viikon reissua Portugaliin, jee!) gluteenitonta ja lehmänmaidotonta ruokavaliota. Haasteellista se voi olla, sillä rakastan leipää, juustoa sekä maitokahvia. Olen jo vuosia käyttänyt vain luomumaitoa ja täysjyvätuotteita, mut nyt on sitten tullut aika vieroittua niistäkin. I'm a big, big girl in a big, big world.... Kerron sitten, miten kokeilu etenee ja huomaanko muutoksia olotilassa. Stay tuned! =D   

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Kilpirauhaspulmien taustalla olevia piileviä syitä

Wau! Aina oppii lisää. Vanha totuus, että kaikki liittyy kaikkeen, pitää paikkansa tässäkin.

Myös aivolisäkkeen toiminta on avainasemassa kilpirauhassairauksien parantamisessa.



Näyttää siis siltä, että kilpirauhasvaivojen hoidossa tasainen verensokeri on aivainasemassa. Verensokerin heittelyt vaikeuttavat aivojen välittäjäaineiden kuten serotoniinin muodostumista, ja serotoniinin vähyys voi ilmetä kilpirauhasoireina vaikka kilpirauhashormonia olisi veressä normaalisti. Siispä säännölliset ruokailuajat kunniaan!



Myös dopamiiniaineenvaihdunnassa voi olla häikkää, jos kilpirauhasoireet yhä vain jatkuvat. Liian alhaisen dopamiinitason oireita ovat mm. toivottomuuden ja alemmuudentunteet, reaktioherkkyys ja keskittymiskyvyttömyys. Ärsykeherkkyys ja keskittymiskyvyttömyys kuulostavat tutuilta ainakin mulla. Usein olo on kuin ADHD-lapsella, ja kykenen keskittymään vain muutamia minuutteja kerrallaan.



No niin. Tässä se tuli. Ei ole olemassa vain yhtä kilpirauhasen vajaatoimintaa vaan toimintahäiriöitä on 24 erilaista. Useimmilla lääkäreillä ei ole tästä hajuakaan, seuraavat vain TSH-hormonin tasoa, ja senkin viitearvorajat ovat liian laveat optimaalisen toiminnan kannalta.




Myös keltarauhashormonin vähyys voi haitata kilpirauhasen toimintaa. Siis jos on vaikka estrogeenidominanssi (mikä on nykyään yleistä, kun ympäristössä on niin paljon estrogeenia ja estrogeenin kaltaisia yhdisteitä irtoaa esim. useista muoviastioista ja myös monet kosmetiikkatuotteet sisältävät niitä), TSH-hormonia ei erity riittävästi pitämään yllä kilpirauhasen normaalia toimintaa.



Krooninen stressi ja erilaiset tulehdukset (näkyvät ja näkymättömät) saavat lisämunuaiset käymään ylikierroksilla ja erittämään liikaa kortisolia.


Vika voi olla myös siinä, että maksa ei puhdista kehosta myrkkyjä tehokkaasti. Pitäisiköhän kokeilla Hulda Clarkin maksanpuhdistusta? Onko jollakulla siitä kokemusta?

maanantai 20. helmikuuta 2012

Uusi päivä

Aika usein mulla on ollut viime aikoina sama fiilis kuin tässä Ismo Alangon biisissä. Olen kolunnut syntyjä syviä, kieriskellyt yksikseni murheen syövereissä. Niin on ollut enemmän tai vähemmän viimeiset kolme vuotta, kilpparivajauksen myötä. Ja voi tätä uhriasennetta!



"Mä liisteröidyn valheisiin." Voisiko sitä enää osuvammin sanoa? Kyseessä on ollut ajatusharha. Kaunis katala, valheen maja matala. On ollut helpompaa luovuttaa ja antaa periksi. Olen ollut hengissä ja elossa vain osittain. Olen antanut kuntoni romahtaa. Olen eristäytynyt kotiini, kun ei ole ollut energiaa matkustaa Helsinkiin ja takaisin. Espoosta ja useammasta kulkuvälineen vaihdosta nyt puhumattakaan. MUTTA, ja nyt tulee iso mutta. Olen ollut jumissa ja väsynyt, koska olen elämäni sellaiseksi ajatellut. Olen keskittänyt huomioni sairauteen ja kaikkeen siihen ikävään, mitä siitä on seurannut. 

Todellinen lamauttajani ei ole kilpirauhasen vajaatoiminta vaan omat ajatukseni. Kerron itselleni päivittäin hirveitä asioita. "Senkin pullero! Turha ostaa mitään uusia vaatteita, kun ei mikään voi näyttää hyvältä TUON ruhon päällä. Miten VOI ihminen vanhentua muutamassa vuodessa NOIN paljon? Turha vaiva lähteä minnekään, tuskin siellä kuitenkaan on hauskaa. En jaksa lähteä, menee niin paljon aikaa ja alkaa väsyttää. Älä mene julkisille joogatunneille, teet vain itsesi naurunalaiseksi. Eihän tuolla elopainolla VOI tehdä kunnon joogaharjoitusta. En VOI JAKSAA nostaa tai kannatella itseäni. Älä edes haaveile haastavammista asanoista. Olet yksi iso pelle! Ja hei, tähän mennessä sun OLISI JO PITÄNYT oivaltaa edes jotain henkisellä polullasi." Huh huh. Jos joku opettajakollega puhuisi jostain oppilaasta noin, raportoisin epäammatimaisesta ja epäeettisestä toiminnasta. Miten voi sitten olla hyväksyttävää puhua itselleen noin?

No niin. Ajatukseni ovat toimineet tehokkaammin kuin yksikään sähkötainnutin: ovat lamauttaneet mut tyystin. I've been stuck in a moment that I couldn't get out of. Mutta ajatukset ovat vain ajatuksia. Ja ne voi muuttaa. Tästä lähtien otan tavaksi sanoa päivittäin edes yhden kauniin asian itselleni. Kymmenen olisi parempi, mutta jostain on lähdettävä liikkeelle. Samoin tein päätöksen, että viimeistään kesäkuun alussa menen mukaan akrojoogatunneille. Se on sen verran innostava tavoite, että jaksan alkaa kehittää huvenneita lihasvoimiani. Ennen sairastumistani olin fyysisesti hyvin aktiivinen ja vahva. Sairastumisen myötä olen ottanut melkoisesti takapakkia. Ja samalla luopunut elämästä. Mutta ei ole koskaan liian myöhäistä saada vahva keho takaisin. Kokemuksesta tiedän, että olen onnellisimmillani, kun liikun runsaasti. Vaikka tällä hetkellä kuntoni on pohjalukemissa, mulla on tässä koko kevät aikaa treenata. I choose to get unstuck. =D



Ja se henkinen polku. Polku itsessään on tavoite, ei päämäärä. Päivittäiset meditaatiot ovat nostaneet pintaan monia asioita ja sellaisia puolia itsessäni, jotka haluaisin kätkeä. Mutta tukahduttaminen ja piilottaminen pimeään ei ole ratkaisu vaan tuominen valoon ja tarkastelu rehellisesti ja avoimesti, hyväksyen. Tälläinen minä olen TÄLLÄ HETKELLÄ. Kaikkineni, hyvine ja huonoine piirteineni. Silti ainutlaatuinen, silti arvokas. Paras minä. Ja omalta osaltani arvokas osanen universumin palapeliä.

Heh. Karen Lo'n kirjassa "Blessed to Serve - Lessons learned and stories shared from torch-bearers of modern yoga" on muuten mainio lainaus tiibetiläiseltä opettajalta Chöyam Trungpa Rinpochelta: "In fact, if you haven't started the spiritual path, best not to begin! It's difficult, it's terrible, and you will have to face all kinds of things that you won't like." Toisaalta, sain meditaatiokurssikaverilta loistavan vinkin lukea Eckhart Tollen kirjan Uusi maa. Siinä kuulemma kerrotaan kipukehosta ja raskaista ajatuksista. Laitoinkin kirjan varaukseen kirjastoon ja odottelen sen saapumista. =D

Ja kuitenkin, kaikkitenkin. TÄNÄÄN ON UUSI PÄIVÄ. Joka päivä on tilaisuus aloittaa alusta. I choose, my choice. I'm getting unstuck. Tänään VALITSEN olla onnellinen. Tänään VALITSEN jatkaa meditaatioharjoituksia ja olla juuri siinä missä olen. Tänään VALITSEN vahvistaa lihaksiani (yhdistin aamun aurinkotervehdyssarjaan askelkyykkyjä). Ja tänään VALITSEN kertoa itselleni positiivisia asioita. Tässä ensimmäinen, jonka kirjoitin erivärisillä tusseilla ja kuvitin päiväkirjaani: DARLING, Look at YOU. YOU ARE BEAUTIFUL !

lauantai 22. lokakuuta 2011

Haasteen keskeytys - ja uusi superhaaste

Joudun pyörtämään päätökseni kirjoittaa postaus päivittäin 30 päivän ajan. Meillä alkaa nimittäin maanantaina uusi, sangen intensiivinen jakso. Mukana on mm. anatomiaa, mistä en selviä ihan vain hengailemalla niin kuin englannin kurssista. Joudun siis oikeasti opiskelemaan ja näkemään vaivaa. Lisäksi päivät alkavat lyhenemään ja pimeys lisääntyä. Koska mulla on taipumusta kaamosmasennukseen, joudun nyt ottamaan tomerat otteet ennaltaehkäisyssä. Jo tässä jaksossa yöuneni ovat jääneet aivan liian usein aivan liian lyhyiksi, koska olen viettänyt liikaa aikaa netissä. Päivien valoisuus ja suht kevyet koulupäivät ovat kuitenkin kompensoineet sitä. Tulevassa jaksossa meillä on sen sijaan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta täyspitkät päivät. Mulle se tarkoittaa matkoineen 9 h päivää.

Olen siis huomannut, että mun tulee jäntevöittää päiväohjelmaani ja tehostaa ajankäyttöäni.Toipumiseni lisämunuaisten uupumuksesta on vielä kesken. Synteettinen kortisoni ei sinänsä korjaa mitään. Stressinhallinta, säännöllinen liikunta ja riittävä uni sen sijaan mahdollistavat sen, että lisämunuaiset voivat alkaa korjata itseään. Koska olen jatkuvasti väsynyt, tarvitsen vähintään 8 h yöunet (nyt ne jäävät liian usein 6 tuntiin tai jopa alle). Lisäksi tarvitsen koulupäivän jälkeen puolen tunnin nokoset. Lisämunuaisten uupumuksesta kärsivillehän suositellaan VÄHINTÄÄN 9 tuntia unta. Aion myös tehdä aamuisin ennen kouluun lähtöä puolen tunnin joogaharjoituksen sekä pienen meditaation. Toisen, 45 minuutin pituisen harjoituksen + pienen hiljentymisen ja sisimmän kuuntelun teen koulun jälkeen. Sen jälkeen käyn koulutehtävien pariin. Ajattelin varata päivittäistä nettiaikaa vain tunnin, koska helposti jään roikkumaan nettiin niin, että nukkumaanmeno siirtyy. Ja silloinkin ajatukseni kiertävät tuhatta ja sataa. Niinpä päätän nyt netissäolon hyvissä ajoin ja kirjoitan illan päätteeksi päiväkirjaan päässä pyörivät ajatukset. Ja jos jaksan, teen vielä luovaa hommaa eli virkkailen. Näin saan mieleni rauhoittumaan ja voin nauttia kunnon unista.

Jonkun mielestä tämä saattaa kuulostaa äärimmäisen tylsältä. Jos ei muista, niin ainakin minusta itsestäni. Nukkumaan klo 22 ja herätys klo 06 ja tarkka päivärytmi. Tämä ei ole mulle lainkaan luonteenomaista. Mutta siksi se juuri onkin niin tärkeää. Mun on ikään kuin siirryttävä syrjään itseni tieltä ja annettava keholleni ja mielelleni tilaisuus ottaa parantavat voimat käyttöön. Tämän uuden, säännöllisen ja kurinalaisen elämäntyylin opettelu on mulle haasteista suurin. Kokeilen sitä maanantaista alkaen aina viikko kerrallaan. Saas nähdä, miten tytön käy ja tuleeko (tai pikemminkin millaisia) mutkia matkaan. Ja ei muuta kuin uusia haasteita päin!

torstai 20. lokakuuta 2011

Toipumisen apulaiset

Esittelen tässä luontaistuotteet, jotka ovat mulla päivittäisessä käytössä. Toipumiseni kilpirauhasen vajaatoiminnasta ja lisämunuaisten uupumuksesta on vielä kesken. Mutta paljon parempaan suuntaan on menty. En halua syödä lopun ikääni synteettistä kortisonia tai Thyroid Erfaakaan. Siksi etsin apua luonnosta. Tavoitteenani on tervehtyä niin, että jonain päivänä, vaikkapa kahden vuoden sisään, voin jättää lääkkeet pois.

1. Now Foods: Vitamin D-3, 5000 IU


Tämä on aivan avainasemassa, varsinainen hengenpelastajani. Nappaan näitä kaksi tai kolme päivittäin. Viime keväänä lääkäri Erkki Antila kehotti minua nauttimaan vahvinta D-vitamiinivalmistetta, mitä onnistun löytämään. Kesällä en D-vitamiinia käyttänyt, kun sitä sai näppärästi oleskelemalla omalla pihalla auringossa mahdollisimman vähäisessä vaatetuksessa. Mut nyt, mitä pimeämpää tulee, sitä tärkeämpää riittävä D-vitamiinin saanti on kilpirauhasen toiminnalle ja kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnilleni. D-vitamiini on paras kaverini!

Hinta 37,85€ /120 kapselin purkki


2. Enzymatic Therapy inc: Metabolic Advantage


NaturaZonen (Lönnrotinkadulla Helsingissä) omistaja suositteli tätä minulle kerrottuani hänelle kilpirauhaspulmastani. Ja toden totta. Tämä tuntuu auttavan. Otan näitä kolme päivässä. Suositus on 3 x 2 kapselia, mutta otan aamuin ja illoin Thyroid Erfan, päivällä sitten tätä. 


Tuoteselosteessa sanotaan (oma vapaa suomennos): 
Potkaise kilpirauhasesi käyntiin Metabolic Advantage TM kilpirauhasvalmisteella. Se sisältää tärkeitä ainesosia terveelle kilpirauhastoiminnalle. Koska kilpirauhanen säätelee aineenvaihduntasi tasoa tai sitä, miten nopeasti elimistö polttaa kaloreita, on tärkeää tarkistaa kilpirauhasen toiminta painonpudotusta aloitettaessa. 
* Sisältää L-tyrosiinia, joka on aminohappo, jota kilpirauhanen tarvitsee voidakseen tuottaa erästä tärkeimmistä aineenvaihduntaa säätelevistä hormoneista.
* Pitää sinut energisenä.

Hinta 27,80€/ 100 kapselin purkki





3. YogaBody Naturals: Stretch


Tämä on melkoinen superfoodpommi. Olen tilannut sitä suoraan Lucas Rockwoodin YogaBody Naturalsista. Lucas taas on joogaopettaja, terveysruokafanaatikko ja raakaruokakokki. Hän on eräs Thaimaan Absolute Sanctuaryn perustajista. Sain  joogaopettajakoulutukseni siellä, ja sitä kautta tutustuin Lucasiin ja hänen tuotteisiinsa.


Stretch on nimensä mukainen. Lucas on kehittänyt sen auttaakseen joogeja kehittämään notkeuttaan. Se myös auttaa palautumaan harjoituksesta nopeammin. Stretch-kapselit olivat olennainen osa joogaopettajakoulutustani, käytin niitä päivittäin palautuakseni kahdesta tai kolmesta päivittäisestä harjoituksesta. Käyttösuositus on 2 -  3 kapselia kahdesti päivässä runsaan veden kanssa (puoli litraa). Ei kannata ottaa illalla, sillä tuote piristää. Stretch on kyllä mainio tuote kaiken kaikkiaan. Samasta kapselista saa MSM:ää, spiruliinaa, chlorellaa ja C-vitamiinia. Niiden yhteisvaikutus eli synergia on parempi kuin jos nappailisi tuotteita erikseen pitkin päivää. Strech rokkaa!


6 kapselia sisältää: 
* 3 kaloria
* hiilihydraattia 0.17 MG
* proteiinia 0,67 MG
* natriumia 13 MG
* MSM (methylsulfonylmethane) 3219 MG
* ohranorasmehuauutetta 161 MG
* Luomuviljeltyä chlorellaa 161 MG
* Luomuviljeltyä spiruliinaa 746 MG
* C-vitamiinia (ascorbic acid with calcium ascorbate) 468 MG
* hivenaineita 44 MG 


Valitettavasti en muista tarkkaa hintaa. Yhden kuukauden annos on 180 kapselia. Muistaakseni 3 kk annos eli kolme purkkia oli noin 90€, tosin se oli alennettu hinta.



4. Quality Supplements and Vitamins inc: Life Extension Sea-Iodine 1000 mcg


Tämän tuotteen tehosta en osaa vielä sanoa. Otan sitä silloin, kuin muistan. Kilpirauhasen vajaatoiminnasta kärsiville suositellaan kuitenkin merilevien syöntiä jodin saamiseksi. Kokeilin monia eri leviä, yritin sekoittaa niitä salaatteihin. En vain oikein pitänyt minkään mausta. Niinpä nautin levät mieluummin kapseleina.

Käyttösuositus: 1 kapseli päivittäin, sisältää
* Nova Scotian Kelp (Ascophyllum nodosum)
* Islannin Kelp (Laminaria digita)
* Coastal Bladderwrack (Fucus vesiculosus)
* Nova Scotian Dulse (Palmaria palmata)

Hinta 12,25€/ 60 kapselin purkki

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Väsymys

Huomasin ajaneeni itseni jälleen väsymyspisteeseen. Ensimmäinen kuukausi toimintaterapiaopintoja on ollut todella mielenkiintoinen. Samalla myös yllättävän raskas. Mietin jo kauhulla eikö musta olekaan opiskelijaksi, kun niin väsähdän. Koulupäivät ovat 7 tuntia, siihen päälle tulee vielä matkat noin 50 min suuntaansa. Kouluun menee siis noin 9 tuntia päivittäin. Lisäksi on tietysti vielä kirjallisia tehtäviä sekä mm. pajunoksien etsintää pajutöitä varten. Opiskelun lisäksi olen mukana Jenni Kauppilan todella ihanalla ja mielenkiintoisella Elä, opi, rakasta -kurssilla, jota voin suositella lämpimästi kaikille. Kurssin tarkoituksena on oppia rakastamaan itseään aidosti sekä elää avoimena elämälle. Jennillä alkaa piakkoin uusi kurssi sekä oma kurssinsa miehille. Kannattaa ehdottomasti mennä mukaan! Kurssilla on aivan ihana tunnelma, olen tehnyt valtavasti hyviä ja tärkeitä oivalluksia, ja ryhmän tuki on huikeaa. =D

No niin. Kouluun menee yllättävän paljon aikaa. Lisäksi Rakkauskurssiin kuuluu päivittäinen teksti ja tehtävät. Toki tehtävät voisi tehdä kevyemmin ja nopeamminkin, mutta ne ovat imaisseet mut niin mukaansa, että olen lukenut ja kirjoitellut myöhään yöhön. Tai no puolille öin ja vähän sen jälkeen, ylös on kuitenkin noustava kuudelta tai viimeistään klo 6.30. Yöunet ovat jääneet säännöllisesti 6-7 tuntiin, hälyyttävän usein jopa alle. 

Ei ihme, että mua väsyttää! Joillekin 6-7 tuntia on ihan riittävästi ja normaalia. Mutta mä tarvitsen 8-9 tuntia unta. Yritin taas hypätä Super-Liisaksi ennen aikojaan, kun Joseph McClendon III kertoi nukkuvansa 5 tuntia yössä ja voivansa hyvin. Ok, ehkä pääsen tuohon tavoitteeseen joskus, mutta en voi hypätä siihen kerralla. Tajusin myös, että toipumiseni lisämunuaisten uupumuksesta on vielä kesken. Voin jo huomattavasti paremmin kuin keväällä, mutta en ole vielä terve. Enkä voi terveeksi tullakaan, jos en salli itselleni riittävästi lepoa. Lisämunuaisen uupumuksesta kärsivillehän suositellaan 9 h yöunia + vielä päikkäreitä siihen päälle. Haloo, Liisa! 

Yksi suuri aikasyöppöni on netti ja Facebook. Onhan se kivaa vaihtaa kuulumisia kavereiden kanssa, mutta onko se oikeasti tarpeellista? Monta tuntia päivittäin? Jos seuraus on se, että olen niin väsyksissä, että en saa tehtyä koulutehtäviä tai jaksa tavata kavereita ja läheisiä livenä saati pitää kotiani siistinä niin, että tännekin voisi kenties joku tulla?

Päätin aloittaa vieroittumisen Facebookista. Hei, olen Liisa. Olen riippuvainen netistä ja FB:stä. Mutta netti ei määrää mua, minä määrään netinkäytöstäni. Ja nyt alkaa ryhtiliike. Tästä eteenpäin olen netissä vain max. 30 min/ päivä. Jos on kovat vieroitusoireet, voin sit olla viikonloppuna netissä pitempään. Nyt keskityn omaksumaan säännöllisen rytmin, liikkumaan päivittäin, nukkumaan riittävästi ja RENTOUTUMAAN. Sillä tällä stressaamisella kaikesta mahdollisesta ajan pian itseni jälleen burnoutiiin. Korostan vielä, lähinnä itselleni: avainsanoja ovat a) SÄÄNNÖLLINEN RYTMI, b) RIITTÄVÄ LEPO, c) RENTOUTUMINEN. 

Näillä mennään. 

lauantai 30. heinäkuuta 2011

Tilannepäivitys: kilpirauhasen vajaatoiminta ja lisämunuaisten uupumus

Healing Mandala
Healing Mandala



Vastaan saamiini kyselyihin tämänhetkisestä voinnistani ja tilanteestani. Kiitos, voin hyvin. =) Paino on lähtenyt laskemaan (tiukan treenin ansiosta) ja energiaa on aiempaa enemmän. Silti väsyn edelleen helposti ja tarvitsen paljon niin lepoa kuin omaa rauhaakin. Toipumiseni on vielä kesken, mutta huimaa kohentumista on jo tapahtunut. Tilasin myös David Wolfen Longevity Warehousen inventaarioalesta Truth Calkinsin Thyroid Programin. Raportoin täällä uusista tiedoista, kunhan paketti saapuu. =)


thyroid_1


Tähän mennessä voisin sanoa omista kokemuksistani yhteenvetona:
- Jos synteettinen tyroksiini ei näytä tuovan tuloksia, pyri saamaan se vaihdettua mahdollisimman pian eläinperäiseen, aitoon kilpirauhastuotteeseen kuten Thyroid tai Thyroid Armour.
- Oma lääkitykseni on tällä hetkellä seuraava: aamuisin 1,5 x 60 mg  (siis 1,5 tablettia)Thyroid Erfa + 20 mg Hydrocortison; iltaisin 1,5 x 60 mg Thyroid Erfa + 10 mg Hydrocortison
- Harkitse, voisiko sinulla olla myös lisämunuaisten uupumustila. Tee tarvittaessa MDD:n sylkitesti ja pyydä lääkäriäsi kirjoittamaan sinulle hydrokortisonia
- Lepää riittävästi: nuku 8-9 tuntia yössä ja vielä päiväunet päälle, hidasta tahtia
- Käytä chlorellaa poistamaan myrkkyjä kehostasi
- Liiku säännöllisesti. Liiku niin, että tulee kunnon hiki, mutta muista NAUTTIA liikunnasta. Liiku sinulle mieleisellä tavalla: juokse, pyöräile, tanssi, souda. What ever makes you happy - ja saa energiat liikkeelle
- Meditoi ja rentoudu päivittäin, mieluiten sekä aamulla että illalla
- Anna anteeksi ihmisille, joiden kanssa sinulla on ollut hankaluuksia. Eräs toimiva keino on ilmainen Radical Forgiveness worksheet 
- Vältä stressiä
- Tee asioita, jotka tuovat sinulle iloa: sauno, ui, käy kylvyssä, osta kukkia, kutsu ystäviä kylään, katso kumppanisi kanssa elokuva, ota valokuvia, silitä kissaa jne.
- Lähde pois stressaavista tilanteista, jotka eivät kohene yrityksistäsi huolimatta
- Pidä päiväkirjaa, tutustu ajatuksiisi ja tunteisiisi ja niiden yhteyksiin elämäntapahtumiin ja terveyteesi
- Ole kiitollinen elämässäsi olevista hyvistä asioista
- Panosta laatuun ja puhtauteen, vältä lisäaineita ja kaikenlaista kemikaalikuormaa: vaihda luonnonkosmetiikkaan ja syö vaikka vähemmän, mutta puhtaammin luomua ja lähiruokaa  
- Juo runsaasti, TODELLA RUNSAASTI, vettä. Lisää välillä veteen sitruunaa, aloe veraa tai merisuolaa
- Vaihda suola merisuolaan
- Nauti päivittäin viherpirtelö; varmista lehtivihreän saaminen syömällä muutenkin runsaasti tummanvihreitä lehtikasviksia kuten lehtikaalia ja nokkosta
- Varmista D-vitamiinin saaminen: ole auringossa, pese saippualla vain kainalot ja intiimialueet (saippua huuhtoo D-vitamiinin esiasteen iholta ennen kuin se on ehtinyt muuttua D-vitamiiniksi); syyskuusta huhtikuuhun ota vahvaa D-vitamiinivalmistetta
- Siivoa kotisi; tee siitä todella rentouttava paikka, missä voit nauttia ja latautua
- Kävele paljain jaloin: samalla voit nauttia jalkahieronnasta ja maan negatiivisesta varauksesta, jolla on tervehdyttäviä vaikutuksia. (Kilpirauhanen on negatiivisesti varautunut elin, mutta se menettää negatiivisuuttaan positiivisten ionien jatkuvassa pommituksessa. Altistumme positiiviselle sähkövaraukselle ollessamme kosketuksissa sähkölaitteisiin sekä matkapuhelimiin yms. Toisin sanoen jatkuvasti. Niinpä vastapainoksi meidän täytyy myös saada purettua positiivinen lataus kehostamme, ja helpoiten tämä onnistuu kävelemällä paljain jaloin.)


Kuvat täältä ja täältä

torstai 19. toukokuuta 2011

Lisämunuaisten uupumus

Tämä Luontaisnetissä julkaistu Marjo Sukevan kirjoittama blogipostaus lisämunuaisten uupumuksesta on niin loistava, että lainaan sen tänne kokonaisuudessaan. Kiitos lukijalleni Marille tästä loistolinkistä! =)


adrenal gland
Lisämunuainen. Kuva täältä





KÄRSITKÖ TIETÄMÄTTÄSI LISÄMUNUAISUUPUMUKSESTA?
Lisämunuaisuupumus on hyvin yleinen ongelma, mutta harva ymmärtää kärsivänsä siitä. Lääkärit diagnosoivat oireet usein burn out – loppuun palamiseksi tai masennukseksi ja hoitona on yleensä mielialalääke. Kyse on kuitenkin lisämunuaisten uupumuksesta eli kortisolin ja mahdollisesti myös DHEA:n vajaatuotannosta. Tunnistatko itsesi seuraavista oireista? Sinun on vaikea nousta aamulla ylös sängystä, olet jatkuvasti väsynyt eikä nukkuminen poista sitä. Himoitset suolaisia tai makeita ruokia, energiasi on nollissa ja asioiden hoitaminen vaatii suuria ponnisteluja. Seksuaalisuutesi on hukassa ja stressinsietokykysi on lähes olematon.

Sairauksista toipuminen kestää pitkään ja kärsit myös huimauksesta ylös noustessasi. Sinulle on tullut allergioita, joista et ole ennen kärsinyt. Ajatuksesi harhailevat, et pysty tekemään päätöksiä, muisti pätkii – unohdat mitä olit tekemässä ja ärsyynnyt pienistäkin asioista. Virkistyt iltaa kohden ja ilta-aterian jälkeen tunnet olosi huomattavasti pirteämmäksi ja yhdentoista jälkeen illalla energiasi on huipussaan, voisit jatkaa töitä pitkälle yöhön. Mikäli oireet tuntuivat täsmäävän, kärsit todennäköisesti lisämunuaisuupumuksesta.


Lisämunuaiset ovat pyramidin muotoiset, endokriiniset rauhaset munuaisten yläpuolella ja ne tuottavat hormoneita, mm. kortisolia ja DHEA:ta. Stressitilanteissa kortisolin tuotanto lisääntyy, mutta palautuu normaaliksi stressin loputtua. Pitkittyneessä stressissä kortisolin tuotanto on jatkuvasti koholla, jonka seurauksena lisämunuaiset väsyvät ja kun tätä jatkuu riittävän pitkään, ne eivät enää jaksa tuottaa kortisolia riittävästi ja näin on kehittynyt lisämunuaisuupumus.



Kortisolin tehtävät


Lisämunuaisten toiminta vaikuttaa kaikkiin elimistön kudoksiin, elimiin sekä rauhasiin ja niillä on myös tärkeä vaikutus henkilön ajatuksiin ja tunteisiin. Lisämunuaisten toiminnan laajuuden ymmärtää, kun miettii sairauksia ja vaivoja, joita hoidetaan lääkkeillä, jotka matkivat elimistön omaa kortisolia. Synteettisiä kortikosteroideja käytetään mm. erilaisissa nivel-, sydän-, veri-, hengitystie- ja keuhkosairauksissa sekä ruoansulatuskanavan, ihon, silmien ja hermojärjestelmän sairauksissa. Kortisonia käytetään myös turvotuksiin ja tulehduksiin, kuten myös allergiaoireisiin, syöpään, virusinfektioihin sekä immuuni- ja autoimmuunisairauksiin.











Valitettavasti synteettisellä kortisonilla on pahoja haittavaikutuksia ja tämän johdosta on tärkeää pyrkiä pitämään elimistön oma kortisolituotanto mahdollisimman optimaalisella tasolla. Lisämunuaisten hyvä toiminta on äärimmäisen tärkeää ihmisen fyysiselle ja psyykkiselle terveydelle.



Pelkoja, ahdistusta ja masennusta


Kuten mainittiin, lisämunuaiset vaikuttavat voimakkaasti myös psyykkiseen eli henkiseen terveyteen. Monilla lisämunuaisuupumuksesta kärsivillä on erilaisia pelkotiloja, ahdistuneisuutta sekä masennusta. He voivat olla sekavia, heillä on usein vaikeita keskittymisongelmia ja muistihäiriöitä. He ärsyyntyvät helposti, jokin pieni vastoinkäyminen voi saada heidät raivon valtaan. Heillä on usein myös tiheä pulssi, rytmihäiriöitä ja paniikkikohtauksia. Kun lisämunuaiset eivät eritä riittävästi hormoneita, siitä seuraa usein myös unettomuutta, joka entisestään pahentaa oireilua.


Lisämunuaisuupumuksen seurauksena monet alkavat kärsiä toistuvista hengitystietulehduksista, allergioista, nuhasta, flunssasta ja astmasta sekä monista muista terveysongelmista, kuten fibromyalgiasta, kroonisesta väsymysoireyhtymästä, alhaisesta verensokerista, kakkostyypin diabeteksesta, autoimmuunisairauksista ja alkoholismista. Läheisten mielestä lisämunuaisuupumuksesta kärsivät vaikuttavat usein laiskoilta, haluttomilta ja kunnianhimottomilta, mutta todellisuudessa uupumuksesta kärsivät joutuvat tekemään moninkertaisen työn selvitäkseen arjen normaaleista askareista.

Dr. James L. Wilson kertoo kirjassaan, Adrenal Fatigue; The 21st Century Stress Syndrome, että keuhkosairauksien ja lisämunuaisuupumuksen yhteydestä kirjoitettiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1898. Kuitenkin vasta 1930-luvun puolivälissä lääkärit alkoivat painottaa lisämunuaisten tärkeyttä terveydelle ja erityisesti tulehdusten torjunnassa, he myös ymmärsivät kroonisten ja uusiutuvien hengitystieongelmien liittyvän lisämunuaisten toimintaan. Myöhemmin tuli myös tietoon, että sikiön keuhkojen kehitys on riippuvainen äidin lisämunuaisten hormonituotannosta, erityisesti kortisolin erityksestä. Jos lisämunuaiset eivät tuota riittävästi kortisolia sikiön kehityksen aikana, keuhkot eivät kehity kunnolla ja lapsi kärsii jo hyvin aikaisessa vaiheessa toistuvista ja vakavistakin keuhko-ongelmista, kuten keuhkoputkentulehdus, astma, jne.



Mikä aiheuttaa ja kuka sairastuu?


Kaikenlainen pitkäaikainen stressi aiheuttaa eriasteista lisämunuaisuupumusta. Yleisimpiä aiheuttajia ovat: Läheisen kuolema, akuutit ja krooniset tulehdukset, erilaiset ympäristö- ym. myrkyt ja allergiat. Myös huonot ruokatottumukset, tupakointi, lääkkeiden käyttö ja parisuhdeongelmat ovat usein aiheuttajina. Joskus lisämunuaisuupumuksen puhkeamiseen tarvitaan vain yksi raju stressitilanne, kun taas toisinaan stressiä ja vastoinkäymisiä on voinut jatkua monia vuosia ja lisämunuaisuupumus on tullut huomaamatta hiipien. Tällöin, jokin pieni vastoinkäyminen voi romahduttaa väsyneet lisämunuaiset.

Kuka tahansa, joka kärsii stressistä voi sairastua lisämunuaisuupumukseen. Vuorotyö, erilaiset stressaavat työ- tai kotiolosuhteet altistavat uupumukselle. Monilla stressi alkaa jo kouluiässä alaluokilla ja voi pahentua murrosiässä ikävin seurauksin. Murrosiässä alkaneet mielenterveysongelmat ovat usein seurausta lisämunuaisuupumuksesta, kuten myös aikuisiän masennus. Harmillisesti niitä hoidetaan pelkästään mielialalääkkeillä, vaikka oikea hoito olisi lisämunuaisten tukeminen, jolloin elvytetään elimistön oma kortisolituotanto, joka puolestaan korjaa uupumus- ja masennusoireet.



Rokotuksista väsymysoireyhtymää


Rokotukset ovat elimistölle stressitekijä, joka rasittaa lisämunuaisia. Kuten mikä tahansa sairaus lisää kortisolituotantoa, samoin kaikki rokotteet lisäävät sitä. Jos henkilöllä on jo ennestään ollut pitkäaikaisesti stressitaso korkealla, rokote voi olla se tekijä, joka romahduttaa kortisolituotannon. Tästä voi seurata krooninen väsymysoireyhtymä, joka mainitaan useiden rokotteiden haittavaikutuksissa. Myös pienten lasten rokoteohjelma on erittäin stressaava kokemus lapsen elimistölle ja erityisesti, jos lapsen äiti on odotusaikana kärsinyt lisämunuaisuupumuksesta. Tällaisen lapsen stressinsieto on paljon heikompi, kuin lapsen, joka syntyy täysin terveelle ja tasapainoiselle äidille. Rokotteiden sisältämä tiomersaali, eräs elohopean muoto, heikentää myös elimistön kortisolituotantoa.



Urheilijoiden ylikunto lisämunuaisuupumusta


Urheilijoiden ja kuntoilijoiden kerrotaan usein kärsivän ylikunnosta, joka on hyvin harhaanjohtava termi, sillä heidän kuntonsa on nimenomaan romahtanut. Liiallinen liikunta on voimakas stressi elimistölle. Niin kauan kun lisämunuaiset jaksavat tuottaa kortisolia ja muita stressihormoneita, ihminen jaksaa liikkua paljon ja on kaiken kaikkiaan hyvin energinen. Kun lisämunuaisia rasitetaan koko ajan liiallisella liikunnalla, lisämunuaiset väsyvät ja kortisolituotanto romahtaa, josta seuraa tyypilliset oireet: Korkea leposyke, voimakas väsymys, voimattomuus, unihäiriöt, ruokahalumuutokset, flunssankaltaiset oireet ja mielialan vaihtelut. Oireet johtuvat siis heikosta lisämunuaistoiminnasta, stressihormonien tuotanto on romahtanut.



Hammasongelmat altistavat uupumukselle


Eräs tyypillinen lisämunuaisuupumuksen aiheuttaja on amalgaamisaneeraus, varsinkin jos sitä ei hoideta asianmukaisin suojauksin. Myös muut hammasongelmat, kuten juurihoidot, ientulehdus, haljennut tai muuten vaurioitunut hammas sekä suun erilaiset tulehdukset altistavat lisämunuaisuupumukselle. Elohopea, jota pääsee elimistöön esim. amalgaamipaikoista, heikentää suoraan elimistön kortisolituotantoa.



Ruoka-aineallergiat tärkeä selvittää


Jos epäilee kärsivänsä ruoka-aineallergioista, ne tulisi ehdottomasti selvittää, sillä sopimaton ruoka aiheuttaa monenlaisia ongelmia ja pahentaa lisämunuaisuupumusta. Useimmissa allergisissa reaktioissa elimistöön vapautuu histamiinia sekä muita tulehdusta aiheuttavia aineita. Taistellakseen näitä aineita vastaan, elimistö tuottaa kortisolia, joka on tehokas tulehdusta estävä hormoni. Mitä enemmän elimistö altistuu allergeeneille, sen enemmän se kuluttaa kortisolia, jolloin lisämunuaiset joutuvat koetukselle ja pitemmän ajan kuluessa väsyvät, jolloin kortisolituotanto romahtaa ja allergiaoireet pahenevat. Monilla ruoka-aineallergiat ovat viivästyneitä allergioita, jolloin oire ei tule välittömästi, vaan vasta muutaman päivän kuluttua. Nämä viivästyneet allergiat eivät näy tavallisissa allergiatesteissä. Paras tapa selvittää mahdollisia ruoka- ja mausteallergioita, on MDD:n laaja allergiatesti, jossa selvitetään 88 eri ruoka-aineen sekä 24 mausteen IgG-vasta-aineet sekä 19 eri ruoka-aineen IgE-vasta-aineet. Tutkimukseen tarvitaan lääkärin lähete, lisätietoja testin ottamisesta saa liikkeestämme.



Lisämunuaisuupumuksen toteaminen


Monet ihmiset ovat juosseet lääkäristä toiseen ja yrittäneet saada apua vaivoihinsa, mutta heidät lähetetään yleensä kotiin tyhjin käsin tai mielialalääkeresepti toisessa kädessä. Koululääketiede tunnistaa vain äärimmäiset tilat, kuten vakavat sairaudet Addisonin tauti, jolloin kortisolin eritys on lähes kokonaan loppunut tai Cushingin syndrooma, jolloin elimistö tuottaa liian paljon kortisolia. Ennen kuin ollaan näin vakavissa sairauksissa, on terveen ja vakavasti sairaan välillä paljon oireilua. Ymmärtääkseen asian paremmin, voi terveyttä ajatella pitkänä viivana, jossa ovat luvut 1-20. Viivan alkupää, numerot 1 - 2 ovat Addisonin tauti, numerot 8 - 12 ovat optimaalinen terveys ja viivan loppupää, numerot 19 - 20 ovat Cushingin syndrooma. Mitä sitten ovat numerot 3 - 7 ja 13 - 18? Englanniksi niitä kuvataan sanoilla hypoadrenia (lisämunuaisen vajaatoiminta) ja hyperadrenia (lisämunuaisen liikatoiminta). Tämä on se alue, jossa suurin osa sairastuneista ihmisistä on ja jotka eivät koskaan saa apua käydessään lääkärissä.

Valitettavasti lääkärit eivät tunnista lisämunuaisuupumusta. Koululääketiede on antanut oireille monta eri nimeä, riippuen minkälaisesta henkilöstä on kyse. Suurin osa luokitellaan ”korvien välissä vikaa”-kastiin, joille hoidoksi tulee mielialalääke. Sitten tulee burn out – loppuun palaminen, mikä sinänsä pitää paikkansa, mutta valitettavasti sitäkin hoidetaan mielialalääkkeillä ja tiheää pulssia beetasalpaajilla. Urheilijoilla ja kuntoilijoilla puhutaan taas ylikunnosta ja heille hoidoksi suositellaan pelkkää lepoa. Pitkään lisämunuaisuupumuksesta kärsivät luokitellaan syvästi masentuneiksi ja heidät laitetaan masennuslääkkeille ja mahdollisesti terapiaan. Suurin osa tästä jälkimmäisestä kastista kärsii myös kilpirauhasen vajaatoiminnasta, jota ei ole diagnosoitu tai jonka oireita pelkkä synteettinen Thyroxin ei ole pystynyt poistamaan. Lisämunuaisten hyvä toiminta on oleellisen tärkeää hyvälle kilpirauhastoiminnalle. Liian korkea stressihormonitaso altistaa käänteiselle T3-dominanssille, josta seuraa kilpirauhasen vajaatoiminta, joka ei näy TSH ja T4v arvoissa. (Aiheesta artikkeli sivuillamme.)



Lisämunuaisuupumuksesta kertova sylkitesti


Elimistön kortisolituotanto vaihtelee päivän aikana voimakkaasti. Korkeimmillaan arvo on aamulla, jonka jälkeen se alkaa tasaisesti laskea kohti iltaa, jolloin se on alhaisimmillaan. Verikokeella mitataan pelkkä aamuarvo ja siinäkin normaali viiteväli on niin laaja, että lähes kaikkien arvot näyttävät normaaleilta. Paras tapa testata lisämunuaisten toimintaa on ottaa sylkitesti, joka otetaan neljä kertaa päivän aikana. Tässä testissä näkyy selvästi koko päivän kortisolituotannon vaihtelu. Testi on myös siitä hyvä, että sen voi tehdä itse kotona sunnuntaipäivän aikana. Monilta asiakkailtamme on otettu tämä sylkitesti, josta on käynyt ilmi mm. lisämunuaisuupumus ja myös lisämunuaisten liikatoiminta. On myös niitä, joilla on aamuisin kortisolit aivan liian alhaisia, mutta päiväarvot nousevatkin aivan liian korkeiksi, kunnes taas illalla romahtavat liian alas. Näillä henkilöillä on usein voimakkaita mielialavaihteluita, heitä on yleensä hoidettu myös mielialalääkkeillä, jotka eivät kuitenkaan ole helpottaneet vaivoja. Lisätietoa sylkitestistä saat liikkeestämme.



Kotona tehtäviä testejä


Voit kotona testata itse mahdollista lisämunuaisuupumusta. Ensimmäisessä testissä mitataan silmän pupillin supistumista ja laajenemista. Tarvikkeina ovat pieni taskulamppu, kello, peili ja pimeä huone tai tila. Istu tai seiso peilin edessä pimeässä tilassa, valaise silmää taskulampulla pään sivulta, mutta älä suoraan kohti silmää. Katso peilistä pysyykö pupilli supistuneena, niin kuin sen pitäisi, vai alkaako se laajentua 2 minuutin aikana, jolloin se pysyy laajentuneena 30 - 45 sekuntia, jonka jälkeen se supistuu uudelleen. Pupillin laajeneminen valosta huolimatta, on merkki lisämunuaisuupumuksesta. Jos et pysty tekemään testiä yksin, voi toinen avustaa ja seurata silmien reagointia. Tätä testiä on hyvä uusia kuukausittain, koska sillä pystyy myös seuraamaan lisämunuaisten toipumista.

Toinen kotitesti on verenpaineen mittaus. Lisämunuaisuupumuksesta kärsivillä on yleensä alhainen verenpaine, joka korostuu ylös noustessa. Mene makaamaan ja lepää noin 3 – 5 minuuttia, jonka jälkeen mittaat verenpaineen makuuasennossa. Mittauksen jälkeen nouse ylös ja ota verenpaine uudelleen. Sen pitäisi nousta 10 – 20 mmHg tai pysyä vähintään samana. Lisämunuaisuupumuksessa verenpaine laskee ylös noustessa, mikä aiheuttaa yleensä huimausta. Poikkeuksellisesti joillakin lisämunuaisuupumuksesta kärsivillä voi olla liian korkea verenpaine.

Kolmas kotitesti on nimeltään Sergentin valkoinen viiva. Testi on saanut nimensä ranskalaisen lääkärin Emile Sergentin mukaan vuonna 1917. Toimivuusprosentti on noin 40 lisämunuaisuupumuksesta kärsivillä. Tarvitset kuulakärkikynän, jossa ei ole kärki esillä. Vedä sillä vatsasi paljaaseen ihoon noin 10 cm viiva ja muutaman sekunnin kuluttua viiva näkyy vaaleana iholla. Normaalisti viivan pitäisi tulla nopeasti punaiseksi, mutta jos viiva pysyy vaaleana noin 2 minuuttia ja jos viiva jopa laajenee, on se merkki lisämunuaisuupumuksesta. Tämä on erittäin luotettava testi, mutta vaikka testi näyttäisi normaalia, se ei sulje pois lisämunuaisuupumusta.


Lisämunuaisuupumuksen hoito


Jos epäilet kärsiväsi lisämunuaisuupumuksesta, sinulla on useita eri keinoja, joilla voit elvyttää kortisolituotantoasi.
Lepo: Riittävä uni on äärimmäisen tärkeää lisämunuaisuupumuksesta kärsivälle. Nukkumaan pitäisi mennä viimeistään klo 22.30. Aamulla klo 7 ja 9 välillä on lisämunuaisuupumuksesta kärsivän paras uni, joten nuku mahdollisimman usein aamulla yhdeksään.
Ruokailu: Syö Luomuruokaa, aina kun se on mahdollista. Säännölliset ruokatavat ja vähähiilihydraattinen ruokavalio on erittäin suositeltavaa. Lisämunuaisuupumus altistaa myös alhaiselle verensokerille, joten muista syödä kolme kertaa päivässä kunnon ateria, vältä kaikkia viljoja, sokeria ja perunaa. Nauti runsaasti kasviksia, luonnon rasvoja (voi, oliiviöljy, kookosöljy) ja hyvälaatuista proteiinia (liha, kala, kana, kananmuna, jne.) sekä riittävästi puhdistamatonta merisuolaa. Pureskele ruokasi hyvin. Vältä liiallista kahvin juontia ja yleensäkin liiallista kofeiinin saantia. Alkoholi on myös erittäin haitallista lisämunuaisille. Pienikin määrä voi pahentaa lisämunuaisuupumusta entisestään.
Reframing – Uusi asenne: Asioita katsotaan uudella tavalla. Muutetaan ajatusmaailmaa positiivisempaan suuntaan. Lisämunuaisuupumuksesta kärsivillä on usein tapana ajatella asioita negatiiviselta kannalta. Nyt opetellaan uusi ajatusmalli ja haetaan kaikista asioista positiivisia puolia. Sitä saa mitä tilaa – on erittäin hyvä sanonta tähän tarkoitukseen. Yritä löytää joka päivästä jokin asia, josta olet kiitollinen.
Ihmissuhteet: Ahdistavat ja negatiiviset ihmissuhteet rasittavat lisämunuaisia voimakkaasti. Vältä mahdollisuuksien mukaan sellaisia ihmisiä, joiden kanssa et tule toimeen tai jotka saavat sinut tuntemaan olosi epämukavaksi. Jos henkilö on lähisukulainen, pidä yhteyttä vain mahdollisimman harvoin, ainakin siihen asti, kunnes toipumisesi on jo hyvässä mallissa.
Nauru: Ilo ja nauru ovat voimakkaita parantajia. Muista nauraa joka päivä. Katso hauskoja ohjelmia, lue vitsejä tai muita hauskoja juttuja, käy naurujoogassa tai tee mitä tahansa, mikä saa sinut nauramaan.
Adrenal Fatigue-kirjassa on tarina miehestä, jolla todettiin parantumaton sairaus, hän tulisi jäykistymään lähes liikkumattomaksi. Mies ei halunnut luovuttaa, vaan otti selvää sairaudesta ja mikä voisi vaikuttaa sen kehittymiseen. Hän sai selville, että lisämunuaisten erittämä kortisoli on avainasemassa ehkäisemään tätä tulehduksen aiheuttamaa sairautta. Hän löysi kaksi tärkeää tekijää, jotka auttaisivat lisämunuaisten toipumisessa, nauru ja C-vitamiini. Hän teki kaikkensa saadakseen itsensä nauramaan, katseli komedioita, luki hauskoja kirjoja ja vitsejä, jne. Hän nauroi niin paljon, että muut samassa huoneessa olevat potilaat tekivät hänestä valituksen ja hänet siirrettiin yksityishuoneeseen nauramaan ja nauttimaan C-vitamiinia isoja annoksia. Hänen nauruterapiansa toimi ja jonkin ajan kuluttua hänet todettiin täysin terveeksi.
Rentoutuminen: Fyysinen ja psyykkinen rentoutuminen on erittäin tärkeää toipumiselle. Työn vastapainona tulisi olla harrastus, joka vie ajatukset pois töistä ja kotihuolista. Lyhyet 15 - 30 min päiväunet tekevät myös hyvää lisämunuaisille.
Liikunta: Kevyt liikunta on myös tärkeää kuntoutumisen kannalta. Ei saa rasittaa itseään liikaa, mutta ei saa myöskään lopettaa liikkumista. Reipas kävely, uinti, kevyt lihasharjoittelu, jooga, jne. ovat hyviä liikuntamuotoja
lisämunuaisuupumuksesta kärsiville.
Lisäravinteet: Lisämunuaisuupumuksesta kärsivä kärsii myös ravintopuutoksista, joita pelkällä ruokavaliolla on mahdoton korjata. Vitamiinien tulisi olla aina luonnollisia, ei synteettisiä valmisteita. Kaikki ns. adaptogeeniset kasvit ovat hyväksi lisämunuaisille. Paras tapa on kartoittaa aina yksilöllisesti ravitsemustilanne ja ravintolisien sekä homeopaattisten valmisteiden tarve.


Toipuminen


Lisämunuaisuupumuksesta toipuminen tapahtuu portaittain. Aluksi tuloksia tuntuu tulevan nopeasti ja sitten tulee pysähtyminen, taas olo kohenee jonkin verran, kunnes voi tulla pieni takapakki. Olo nousee portaiden tavoin, joissa välissä on aina yksi pitempi tasainen askel tai jopa notkahdus. Kärsivällisyys on valttia, sillä toipumisnopeus on hyvin yksilöllistä. Jos uupumusta on kestänyt useita vuosia, voi toipuminen kestää jopa noin kaksi vuotta ja jos uupumus on kestänyt vain kuukausia tai vuoden, voi toipuminen tapahtua jo noin kolmessa kuukaudessa. Tärkeintä on keskittyä hoitamaan itseään hyvin ja loppuun asti. Toipumisen jälkeenkin on tärkeää jatkaa VHH-ruokavaliota ja määrättyjä lisäravinteita, kuten magnesium, sinkki, kalanmaksaöljy sekä luonnollinen monivitamiinivalmiste. Myös stressin hallinta on jatkossakin erittäin tärkeää.

Marjo Sukeva
Fytonomi, Hierontaterapeutti
Lähde: Adrenal Fatigue, James L. Wilson