Pitkän kirjoitustauon jälkeen minulla on taas sanottavaa. Ja innostavaa sanottavaa onkin! Voin paremmin kuin vielä kertaakaan kilpirauhasen vajaatoimintaan sairastumisen jälkeen. Vuosia olin niin huonossa kunnossa ja väsynyt, että en oikeastaan elänyt vaan olin ainoastaan olemassa. Mutta nyt todellakin elän! Elän joka solullani. Teen asioita, joita rakastan. Monen vuoden sitkeän työn tuloksena olen saanut terveyteni niin hyväksi, että voin vihdoin kuntoilla tavoitteellisesti. Syy? Start with why. Minulle syy ovat norsut.
Olen siis rakastunut. En mieheen, vaikka ihana mieskin on toki tervetullut elämääni (niin, nyt jopa jaksaisin taas olla parisuhteessa). Olen rakastunut unelmaani.
Olen päättänyt, että tämän vuoden lokakuussa toteutan monivuotisen haaveeni ja lähden vapaaehtoistyöntekijäksi Elephant Nature Parkiin. Puisto sijaitsee Pohjois-Thaimaassa Chiang Main lähettyvillä. Rahat aion saada kasaan ohjaamalla naurujoogaa. Siispä iloa ja hyvinvointia ihmisille ja eläimille. :D
Olen päättänyt, että tämän vuoden lokakuussa toteutan monivuotisen haaveeni ja lähden vapaaehtoistyöntekijäksi Elephant Nature Parkiin. Puisto sijaitsee Pohjois-Thaimaassa Chiang Main lähettyvillä. Rahat aion saada kasaan ohjaamalla naurujoogaa. Siispä iloa ja hyvinvointia ihmisille ja eläimille. :D
Miksi Thaimaa ja norsut? Norsu on voimaeläimeni. Älykäs, oppivainen, huolehtivainen uljas eläin, joka on vaarassa kuolla sukupuuttoon. Ja työnorsuiksi vangittujen norsujen kohtelu on puistattavaa. Mielenkiintoinen yksityiskohta: työnorsut ovat useinmiten naaraita. Siispä naisten alistaminen ja naisiin kohdistuva väkivalta ulottuu myös norsuihin. Mutta Sangduen Chailertin eli Lekin perustama puisto on eräänlainen turvakoti huonosti kohdelluille norsuille, ja siellä on kaikenlaisista vaivoista kärsiviä norsuja. On äiti, joka on masentunut, kun sen poikanen on otettu siltä pois ja viety työskentelemään sirkukseen (missä poikanen pian kuoli jäätyään vaille emonsa hoivaa ja rakkautta). On norsuja, jotka ovat olleet liian vanhoja tai sairaita raskaaseen fyysiseen työhön, minkä vuoksi niitä on piesty päivittäin. On norsu, jonka silmät on puhkaistu keihäällä, kun se oli pellolla syömässä nälkäänsä, kun sen omistajalla ei ollut varaa ruokkia sitä. Ja joka tapauksessa jokainen työnorsu on käynyt läpi raa'an koulutuksen, jossa sen mieli on murrettu ja se on oppinut tottelemaan ihmistä pelosta välttääkseen hirveän kivun. Tähän Elephant Nature Park haluaa tehdä muutoksen kouluttamalla mahouteja eli norsunajajia siitä, miten norsuja on mahdollista kouluttaa positiivisesti palkitsemalla perinteisten raakojen menetelmien sijaan. Ja kolmanneksi puistossa tehdään äärimmäisen arvokasta työtä sen puolesta, että aasiannorsu säilyy luonnossa eikä kuole sukupuuttoon.
Miksi sitten norsut? Onhan Suomessakin paljon parannettavaa tuotantoeläimien kohtelussa. Se on aivan totta. Mutta minulla on tapana musertua eläinten kärsimyksen edessä. Etenkin, jos en tiedä, miten voin auttaa niitä. Silloin jään vain voimattomana itkemään. Masennun ja näen painajaisia päiviä, viikkoja tai jopa kuukausia. En tiedä vielä tarpeeksi eläinsuojelutyöstä voidakseni auttaa täällä Suomessa. Mutta Elephant Nature Parkissa voin tutustua siihen, miten eläinsuojelutyötä voi tehdä niin, että kaikki voittavat: ihmiset, eläimet, ympäristö, alkuperäiskansojen kulttuuriperintö. Ja vaikka norsujen tarinat ovat hirveitä ja vammat yhä näkyvissä, puistossa on saatu aikaan valtavasti hyvää. Se luo optimismia ja toivoa, että asioihin on mahdollista vaikuttaa. Sitä toivoa tarvitsen.
Toisaalta syy lähteä norsujen luokse on puhtaasti tunteellinen. Olen lapsesta lähtien rakastanut norsuja. Esimerkiksi alle kouluikäisenä olin isäni kanssa sirkusnäytöksessä. Isäni lähti ostamaan meille syötävää juuri siihen aikaan, kun esiintymisvuorossa oli eläimiä. Olen rakastanut syntymästäni lähtien kaikkia eläimiä. Niinpä isäni ei edes yrittänyt ottaa minua mukaansa ruokakojulle vaan tiesi voivansa jättää minut paikalleni katsomaan haltioituneena eläimiä... Tai näin oli siihen asti, kunnes kehään tuli norsu. Tirehtööri kysyi, haluaisiko joku tulla ratsastamaan norsulla, ja minä kirmasin lavalle sen minkä pienistä jaloistani pääsin. Muistan, kuinka minut nostettiin valtavan norsun selkään. Tunsin sen selässä oloni turvalliseksi ja suurta kunnioitusta ja rakkautta tuota uljasta eläintä kohtaan. Siinä vaiheessa olimme jo aika lailla yhtä. Olin painanut pienen kehoni norsun selkää vasten ja hengitimme samaan tahtiin. Olin hetken yhtä norsun kanssa. Tuo hetki on painunut ikuisesti mieleeni. Mutta voin vain kuvitella isäni järkytyksen, kun ruokakojulta palatessaan penkkimme ammottivat tyhjinä, ja sitten hän näkee minut lavalla makaamassa norsun selässä. :)
No, tunneyhteys norsuihin on siis vahva. Ja kun olen Aasian-reissuillani nähnyt työnorsuja, joilla on päässään ja korvissaan verisiä haavoja ja joiden ohjastajat hakkaavat niitä norsukoukuilla, suruni on ollut pohjatonta. Norsut ovat nykyajan orjia, jotka kahlehditaankin samaan tapaan kuin menneinä aikoina afrikkalaisorjat. Ja kohtelu on aivan yhtä julmaa. Jos ei vielä julmempaa. (Huom! Myös sirkusnorsut ovat työnorsuja, joiden kohtelu ei ole yhtään parempaa. Valitettavasti myös se norsu, jonka lapsena kohtasin, on käynyt läpi raa'an koulutuksen ja fyysisen työn raskauden.)
No mutta. Olen tehnyt päätökseni. Lähden lokakuussa katsomaan näitä norsuja, jotka ovat vapautuneet orjuudesta sekä sitä, millaisia norsut ovat, kun ne saavat elää semi-vapaina. Ennen kaikkea ne ovat vapaita stressistä, kun niiden ei tarvitse pelätä jatkuvaa fyysistä kipua ja nälkää. Tämän vuoksi lähden Elephant Nature Parkiin.
Ja se muutos. No, olin tosiaan vuosia niin sairas kilpirauhasen vajaatoiminnan ja lisämunuaisten uupumuksen seurauksena, että en voinut harrastaa muuta liikuntaa kuin rauhallista kävelyä, pyöräilyä ja joogaa. Mutta nyt voin! En ole koskaan ollut mikään juoksija, mutta nyt olen alkanut käydä kolme kertaa viikossa lenkillä. Hölkkään vain pieniä pätkiä, mutta päivä päivältä matka pitenee ja 2,5 km lenkki sujuu yhä nopeammin. Kun syyni kuntoilla oli toive pudottaa painoa, en koskaan jaksanut innostua. Nyt painon pudottaminen on sivuseikka. Käyn lenkillä, jotta sitten lokakuussa jaksan työskennellä pellolla ja luoda norsunlantaa. Jokainen lenkki ja jokainen askel vie minua lähemmäs unelmaani, lähemmäs norsuja. Niinpä nykyään ponkaisen aamuisin ylös jo klo 6 ja lähden saman tien lenkille. Se on aivan paras tapa herätä uuteen päivään, kun saa hengitellä yhdessä heräävän luonnon ja nousevan auringon kanssa kullanhohtoisessa maastossa. Olen äärettömän kiitollinen kauniista maisemista ja raittiista ilmasta. Ja niin koko päivästä tulee onnistunut. Alla onkin Brendon Burchardin mainio video innostavien tavoitteiden asettamista.
Siispä: Start with why. And create some D.U.M.B. goals.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ihanaa, että jätät kommentin! Pidäthän kommenttisi sävyn rakentavana ja kaikkia kunnioittavana. Erilaiset mielipiteet ja rakentava kritiikkikin ovat tervetulleita, niistä voi aina oppia uutta. Toivon kuitenkin, että blogin sävy säilyy positiivisena. Kiitos! =D