Happy Wheel

Happy Wheel

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Tapojen siivousta

Olin eilen Moments-blogin Katjan ja Kaunis päivä tänään -blogin Jutan ihanassa Kevätsiivouspäivässä. Tietoa tuli paljon, ja porukalla kokkailemamme herkut olivat suussa sulavia. Erityisen hurmaavia olivat salaatille tehty appelsiinikastike, joka teki salaatista tosi ruokaisan ja nosti sen uudelle tasolle sekä jälkiruoaksi tehty avokadopohjainen minttusuklaamousse. Nam!

Kurssilta jäi mieleen kaksi tosi tärkeää juttua. Molemmat ovat sellaisia, jotka olen kuullut usein ennenkin, mutta vasta nyt ne kolahtivat. Ehkä tarvitsin riittävän monta toistoa, tai sitten Katja ja Jutta osasivat selittää asian niin, että se tuli helposti ymmärrettäväksi. 


  1. Bentoniittisavi. Siis kuravettä naamaan heti aamusta. 1 tl/ 5 dl vettä. Savi puhdistaa raskasmetalleja ja muita myrkkyjä, se toimii kuin sieni. Lisäksi se on todella mineraalipitoinen. Samoin se on yksi tehokkaimmista keinoista lisätä kehon alkaalisuutta. Liiasta happamuudesta taas johtuvat monet vaivat, kuten väsymys ja ylipaino. Kun maksa on ylirasittunut kaiken myrkky- ja happokuorman käsittelystä, se työntää ylijäämämoskat rasvasoluihin, mistä seuraa painon kertyminen.
  2. Säästä vilja, pähkinät, siemenet, juustot ja muu raskaampi iltapäivälle, nauti aamulla vain hedelmiä ja lehtivihreää. Kehon puhdistamisessa on tärkeää rauhoittaa aamu puhdistumiselle. Siksi kannattaa nauttia bentoniittisavijuoman lisäksi vain lehtivihreistä, marjoista ja hedelmistä valmistettu smoothie. Itsekin olen heittänyt pirtelön sekaan usein siemeniä, manteleita tai pähkinöitä. Mutta ne ovat raskaita ja hitaasti sulavia liotettuinakin ja tukkivat siten ruoansulatusta. Aamuisin kannattaa siis keep it simple.
Paljon muutakin kurssilla puhuttiin, mutta nämä kaksi kolahtivat minuun eniten.

Hmm. Enpä tiedä, tuossa totuttelussa voi mennä jonkin aikaa. Rakastan aamukahviani, tuunattua pakurilatteani. Ja ainakin näin kylmään vuodenaikaan kaipaan jotain lämmintä aamuun. Nyt kun olen karsinut leivän pois, se jokin lämmin on puuroa. Sen ymmärrän nyt yhdistelystä, että puuroa ei ole järkevää keittää maitoon. Vilja kuormittaa ruoansulatusta, samoin maito. Yhdessä ne ovat jo melkoinen tuke vatsassa. Mutta veteen keitetty uunipuuro tai miksei tavallinenkin puuro marjojen kera toimii itselleni ainakin tässä vaiheessa. Kesällä, lämpimään aikaan hedelmä- ja lehtivihreäpitoinen aamiainen ei ole mikään ongelma, silloin ei edes tee mieli lämmintä ruokaa. Mutta entäs sitten se kahvi? Olisiko sekin parempi siirtää iltapäivään? Mitä käy sitten yöunille? No, se jää nähtäväksi. 

No, eihän muutoksia tarvitse tehdä kerralla. Niitä voi kuulostella. Eikä liian montaa muutosta kerralla. Maaliskuun haasteena mulla on vieroittuminen leivästä sekä käsi- ja jalkavoimien vahvistaminen punnertamalla ja kyykkäämällä: joka toinen päivä punnerruksia, joka toinen askelkyykkyjä. Tavoitteena on vahvistua niin, että viimeistään kesän alussa olen valmis menemään mukaan akrojoogatunneille. Jee! Mutta tälle kuulle on tavoitteita jo kyllin. Jospa huhtikuun haasteeksi ottaisin bentoniittisaven juomisen sekä ruoka-aineiden fiksumman yhdistelyn: esim. kananmunia, juustoja jne. proteiinia vasta iltapäivällä, yhdessä vihreiden kasvisten kanssa. Ei maidon. Perunaa ja pastaa nyt käytän hyvin harvoin muutenkaan. Samoin pähkinät ja siemenet iltapäivään. Ja voinkin ehkä nauttia oman siemeniä sisältävän pirtelöni iltapäivällä. Tai nauttia iltapäivällä herkullisen salaatin. Kurssilla opin, että upean salaatin voi kasata iduista, versoista, retiisistä ja avokadosta ilman perinteisiä kurkkua, tomaattia, paprikaa jne. Suurimman osan aineksista voi kasvattaa itse, jolloin salaatti ei edes tule kovin kalliiksi. Kaiken kruunaa upea salaatinkastike!

No niin. Siivottavaa riittää. Kehossa, tavoissa ja kotona. Pienin askelin eteenpäin. Erilaisista kursseista ja tapaamisista on hyvä käydä hakemassa innostusta ja tarkistamassa tietojaan. Esim. oman pirtelöni pohjan olin ottanut Erica Palmcrantzin Raw-kirjan palautusjuomasta. Ja se sisälsi siemeniä. Vasta nyt ymmärsin, että Erika tekee fyysisen harjoituksensa iltapäivällä. Aamupäivään siemenet eivät ole fiksu ratkaisu. Tämän väärinkäsitykseni sain oikaistua eilisellä kurssilla. Ja nyt ymmärrän ruoka-aineiden yhdistelyn logiikan ja tärkeyden. Hedelmät ovat kuin urheiluautoja, ne pilkkoutuvat vatsassa noin puolessa tunnissa. Liha on kuin hidas ja pitkä rekka, se kulkee ruoansulatuskanavan läpi todella hitaasti. Muut aineet ovat sitten kuin pakettiautoja ja henkilöautoja. Jos ruoansulatuksen on tukkinut jollain hitaasti sulavalla, mikään muukaan ei pääse läpi vaan joutuu matelemaan hitaammin sulavan takana. Näin ruoka-aines alkaa käydä ja jopa mädäntyä. Järkeenkäypää siis, mutta vaatii vielä vähän henkistä sulattelua. Mutta kesää kohti, yhä kevyemmin. =D

3 kommenttia:

  1. Hej på dej!

    Kertoivatko tytöt muuten sitä, että otetaanko savea jatkuvasti vai pidetäänkö sen käytössä välillä paussia? Siitä tuntuu olevan vaihtelevia mielipiteitä.

    Tuo aamun keveys synkkaa hyvin sen kanssa, että elimistö puhdistaa itseään puoliinpäiviin saakka. Toisaalta jotkut sanovat, että raskaimmat ruuat pitäisi syödä aamupäivällä, koska ruuansulatus toimii silloin parhaiten. Mene ja tiedä!

    Katsoin tänään Areenalta Akuutin, jossa Jutta puhui. (Viimeviikkoinen.) Olipa hän symppiksenoloinen!

    VastaaPoista
  2. Hoo Moilanen, Katja ja Jutta olivat molemmat todella sympaattisia ja asioihin hyvin perehtyneitä. =D He suosittelivat saven käyttöä säännöllisesti.

    Mulla ei ole savi vielä aktiivikäytössä. Syitä on kaksi. Olen testaillut antioksidanttivalmistetta. Jos kehon antioksidanttisuoja ei parane 3 kk käytöllä, saa rahat takaisin. Antioksidanttisuoja skannataan käden ihosta. Nyt on siis tämä testaus menossa, enkä halua sotkea sitä hyvin mineraalipitoisella savella. Toinen syy on se, että tällä hetkellä en voi venyttää aamua niin pitkäksi, että ehtisin nauttia savea. Savi kun pitäisi nauttia tyhjään vatsaan, mutta vastaavasti se voi häiritä kilpirauhaslääkkeen imeytymistä. Hyvä varoaika on varmaan pari tuntia. Kilpirauhaslääkkeet taas on hyvä nauttia aterian yhteydessä. Jotta ehtisin nauttia saven ja kilpirauhaslääkkeet ja joutuisin vielä kouluunkin, mun pitäisi herätä reiluisti ennen viittä.... Siihen en nyt kykene. Joten kokeilen savea sitten kesälomalla, kun antioksidanttitaso on tarkistettu. =D Ja raportoin toki kokeilun tulokset täällä.

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa mielenkiintoiselta. Menen nyt juomaan kupin kahvia (bad girl)ja sitten teen jonkun smoothien ja menen tekemään päivän ainoan shiatsun! :) Saven juominen voi toimia..mutten nyt jaksa lisätä uusia juttuja liikaa..mun pitää totutella myös. Ashwagandha? yrttijuomaan, meditaatioon ja uusiin työasioihin/suunnitelmiin. Mutta se smoothien aamukevennys kuulostaa jrkevältä ja nyt alko tekeen mieli avokadoa..damned! :)

    VastaaPoista

Ihanaa, että jätät kommentin! Pidäthän kommenttisi sävyn rakentavana ja kaikkia kunnioittavana. Erilaiset mielipiteet ja rakentava kritiikkikin ovat tervetulleita, niistä voi aina oppia uutta. Toivon kuitenkin, että blogin sävy säilyy positiivisena. Kiitos! =D