Rakkauden haava

Kävimme Elä, opi, rakasta -ryhmän kanssa viime viikolla Pekka Himasen upealla luennolla. Himanen puhui loistavasti ja mukaansatempaavasti rakkauden haavasta ja sen eheyttämisestä. Meissä jokaisessa on rakkauden haava, sillä ennemmin tai myöhemmin joudumme luopumaan alkuperäisestä symbioottisesta suhteesta äitiimme. Yleensä lapsi on elämänsä kaksi ensimmäistä vuotta täydellisesti äitinsä rakkauden ja huomion kohteena. Vähitellen tuo symbioosi ja kaikennielevä suhde kuitenkin hajoaa esim. sen seurauksena, että perheeseen syntyy uusi lapsi. Tai sitten lapsi vain kasvaa ja alkaa huomata, että hän ei olekaan äitinsä rakkauden ainoa kohde, vaan hän joutuu jakamaan äidin isän ja muiden ihmisten kanssa. Lapsi kokee tämän hylkäämiseksi, mistä syntyy rakkauden haava. Tästä seuraavia normaaleja ja luonnollisia tunteita ovat suru, viha, häpeä ja kauna. Lapsi on vihainen vanhemmilleen, mutta häpeää itseään. Hän tulkitsee tilanteen niin, että hänessä on jotain vikaa, kun hän ei enää riitäkään äidille. Jos vanhemmat hyväksyvät lapsen tunteet, antavat niille tilaa ja auttavat lasta ymmärtämään niitä, tämä kehitysvaihe menee ohi. Jos taas jostain syystä lapsen tunteille ei ole perheessä tilaa tai hän ei saa tunteilleen sanoja, tunteet koteloituvat ja kääntyvät sisäänpäin häntä itseään kohtaan. Näin esimerkiksi syvästä surusta ja kaipauksesta tulee tunnusomaisia piirteitä hänen luonteelleen.

Himasen luennolla oli valtavasti muutakin hyvää asiaa, mutta tuo rakkauden haava puhutteli mua. Olen toisaalta syvästi kaivannut, toisaalta pelännyt läheisiä ihmissuhteita. Olen kaivannut mutta pelännyt kiintymystä. Toisaalta olen pelännyt, että muhun takerrutaan, toisaalta olen takertunut kumppaniini kuin pieni lapsi äitiinsä. Ehkä sen vuoksi Chaplinin poika on aina tuntunut musta todella riipaisevalta. Tämä kohtaus saa mut edelleen kyyneliin.

Himasen luennon jälkeen ymmärsin, mistä on kysymys. Oma rakkauden haavani on ollut kovin syvä ja traumaattinen. Äitini nimittäin rakastui toiseen mieheen juuri ollessani kaksivuotias. Erinäisistä syistä johtuen hän ei kuitenkaan uskaltanut tehdä lopullista ratkaisua kuin vasta 10 vuotta myöhemmin. Sen sijaan vanhempani kipuilivat ja riitelivät suhteessaan, ja lasten tunteille ei jäänyt juurikaan tilaa. Niinpä siis tuolloisella lapsen käsityskyvyllä loin uskomuksen, että rakkaus on tuskallista, sen menettää aina ja että syy on minussa itsessäni. Ja niin olen sitten sekä etsinyt että kuollakseni pelännyt symbioottisia ja tarvitsevia suhteita.

Onneksi nyt on toisin! Olen aikuinen ja voin pitää itsestäni huolen. En vain ole koskaan tajunnut, että voin eheyttää rakkauden haavan. Himanen kuitenkin antoi siihen kolme keinoa:

1) Tekojen tie

• Uskalla heittäytyä ja tee asioita, jotka pelottavat sinua.
• Omalla kohdallani tämä voisi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että lähestyn mielenkiintoiselta vaikuttavaa miestä siitäkin huolimatta, että voin tulla torjutuksi. Jos en lähesty, tulen 100 % varmuudella torjutuksi. Jos taas lähestyn, saatan yllättyä iloisesti. 

2) Palauta itsesi elämän avainkohtiin

• Kirjoita itsellesi havaintoja itsestäsi: mitä olet omaksunut sisääsi elämäsi avainkohdista ja minkä olet antanut tulla itseäsi määrittäväksi totuudeksi?
• Koskaan ei ole liian myöhäistä hankkia onnellinen lapsuus: kyseenalaista nuo aiemmin tekemäsi tulkinnat ja "totuudet" nyt aikuisen viisaudella
• Kasaa myös oman elämäsi soundtrack 
• (Oma lisäys: elämäni soundtrack oli niin surullinen ja masentava, että olen lähtenyt tietoisesti muuttamaan sitä. Keräilen nyt innostavia, voimannuttavia ja hyväntuulisia biisejä. Tänne saa myös mielellään laittaa vinkkejä vahvoista biiseistä! =D )

3) Kirjoita ylös sisäistä dialogiasi

• Tunnista, kuka on äänessä: onko se pieni lapsi, uhmakas murrosikäinen, äiti, isä, opettaja vai joku muu?
• Poista köyhdyttävät äänet sisältäsi, älä anna niille valtaa
• Jos ääni alkaa "aina sä.... (mokaat/ nolaat itsesi/ järjestät itsesi vaikeuksiin/ myöhästyt)" -tyyppisellä moitesaarnalla, tiedät, ettei kyseessä ole aito minäsi vaan joku sisäistetty ääni. Kenen ääni se on? Kun tiedostat sen, voit jättää äänen omaan arvoonsa ja olla välittämättä siitä.

Olennaista rakkauden haavan eheyttämisessä on sisäistää hyvän äidin rakkaus omaksi sisäiseksi ominaisuudeksi. Lisäksi voi miettiä, mitä hyvää elämän menetyksistä on seurannut. Palkintona on se, että enää toinen ihminen ei voi määritellä onnettomuuttani tai onnellisuuttani vaan määrään itse omasta elämästäni. Minäni voi syntyä uudelleen, avautua ja voin luoda oman aidon identiteettini. Totuus on se, että minua rakastetaan siten kuin itse rakastan itseäni. Kun olen tehnyt sisäisen työn rakkauden haavani eheyttämiseksi ja teen itsestäni arvokkaan itselleni, myös muut kohtelevat minua arvostaen. Silloin olen valmis olemaan kaikkea sitä, mitä voin ja haluan olla, kohoamaan täyteen potentiaaliini. Silloin saan kauan kaipaamani perhosen tai keijun siivet ja nousen kevyesti ilmaan. =)

Kuva täältä