Tassun alla - elämää karvaäijien kanssa

Trapsu ja Viiru ovat kovimmat äijät, jotka olen eläissäni tavannut. Olen täysin tassun alla. Tässä otteita heidän ylivallastaan eli elämästäni karvaisten äijien alaisuudessa. Kertojana Trapsu, kommentaattorina Viiru.

(Edit: Useimmat kuvat ovat Viirusta. Se johtuu ainoastaan siitä, että Trapsulla on ADHD ja hän on salamaakin nopeampi liikkeissään. Useinmiten hänestä tallentuu vain harmaa viiva.)

Saavutetuista eduista ei tingitä

Saavutettuja etuja on mm. aamun ensimmäinen ulkoilu viimeistään klo 06, arkena ja pyhänä. Jos ovi ei ole auennut siihen mennessä, seurauksena on meidän molempien hirvittävä huuto, pomppiminen sänkyyn ämmän päälle (nukkuuks täällä muka vielä joku, häh?) sekä meitsin vimmattu ovenkahvan rynkytys pomppimalla sitä vasten ja sen päälle. Sisäovet onnistunkin avaamaan helposti. Toisinaan aukeaa myös ulko-ovi, vaikka siinä on lapsilukko. Meitsi on pomppumestari, oon virolaista katuakrobaattien aatelia! Ryminä tosin on sellainen, että se hirvittää vähän itseänikin, joten ämmän on parempi suosiolla nousta avaamaan ovi ennen kuin se irtoaa saranoiltaan. On ihan sen oma ongelma, jos ei se  saa unta kerran herättyään. Me ollaan kuitenkin terveystietoisia ja himoulkoilijoita, ja se on pääasia. Ulkoilu on ihanaa!

Kaikki kuuluu kissoille

Todellakin, me kissat ollaan valtiaita. Ainakin tässä talossa. Kissoille kuuluu etenkin nojatuoli, joka ollaan valloitettu omaksi tähystyspaikaksemme ja raapimispuuksemme - siitä huolimatta, että meille on asennettu seinään raapimispaneeli ja pääkulkuväylällä on kynsimisteline. Kyllä me niitäkin muistetaan välillä raapia. Kaikkein mukavimmin kynnet uppoaa kuitenkin nojatuolin kankaaseen. Oi sitä nautintoa! Myös tietokone, lavuaari, villamatto ja futonpatja kuuluu itsestäänselvästi meille. Läppäri on ihanan lämmin ja hurisee kivasti mahan alla. Siitä saa hyvät vibat. Sen päällä onkin kiva istua ja makoilla. Sitä paitsi, miks toi ämmä kyttää jotain typerää ruutua eikä kiinnitä huomiotaan 100-prosenttisesti meihin? Sitä me ei voida hyväksyä vaan on tehtävä väliintulo, operaatio läppärinvaltaus. Ja kylppäriin on muuten turha ängetä hammaspesulle, jos me (etenkin Viiru) ollaan asetuttu nokosille lavuaariin. Ai niin, untuvatäkki on meidän suosikki! Kun ämmä palaa töistä kotiin (jonkunhan täällä täytyy leipä tienata), sängyssä on usein pari muuttujaa kaikki ketarat ojossa ja mahdollisimman leveinä. Untuvapeitto rules!

King Viiru valtaistuimellaan eli nojatuolissa

Sänky kuuluu meille!

Viiru osaa käyttää nojatuolia monin eri tavoin!

Lavuaaria vallitsee ja hallitsee Viiru

Ruoan tulee olla priimaa

Mitään paskaahan me kuninkaalliset ei syödä. Ja samaa ruokaa toisen kanssa ei voi syödä, yksilöllisyys ja persoonallisuus kunniaan. Itse syön vain kuivanappuloita, Viiru taas märkäruokaa. Mutta KiteKat ei käy, ei myöskään Latz. Eläinkaupan terveysruoka se vasta pahaa olikin, phyi. Täällä mennään Whiskasilla! Mutta ei sitäkään jaksa samaa laatua liian pitkään, kyllästyyhän sitä. Vaihtelua kehiin, ämmä! No, Sheba kelpaa meille aina. Sitä soisi olevan useamminkin kuin vain juhlapyhinä. Ämmä pihtaa kyseistä herkkua aivan suotta. Toisinaan se tuo meille karjalanpaistia tai muita isoja lihapaloja. Kuulemma tarkoitus on, että meidän hampaat puhdistuis ja jouduttais näkemään vähän vaivaa sapuskamme eteen. Viirun mielestä moinen turhanpäiväinen pakkotyöskentely on todella ärsyttävää. Yleensä se jättää lihat syömättä ja paastoaa seuraavaan päivään. Ja sitten se muistaa näyttää ämmälle närkästynyttä naamaa sekä karjua kurkku suorana ruokakupin edessä vaatien parempaa ruokaa. Meitsi sen sijaan hukuttaa mokomat köntit ensin varmuuden vuoksi vesikuppiin. Liotuksen jälkeen ne on ihan syömäkelpoisia. Parasta kuitenkin on silloin, kun ämmä tuo tuoretta kalaa: silakoita tai muikkuja. Niistä me ollaan niin tohkeissaan, että syödään kunnes haljetaan. Ja fisuista me käydään kovaa kilpailua murisemalla toisillemme. Mut fisut on inhottavan liukkaita, niistä on vaikeeta saada pitävää otetta. Ollaankin keksitty hyvä kikka: fisut pitää kiikuttaa pitävälle alustalle, esim. keittiön matolle. Ihan paras pito on ämmän joogamatolla.

Viiru: "Haluan tuoda esiin, että olen ruokavalinnoissani yleisesti ottaen sangen avarakatseinen. Osaan arvostaa kulinaarisia nautintoja. Mutta hei, laadusta ei tingitä! Kurkkuaddikti erottaa kyllä laatukurkun sekundasta. Espanjalainen tuontikurkku ei ole mistään kotoisin. Kuka nyt vapaaehtoisesti myrkyttäisi itseään kaiken maailman torjunta-aineilla sun muilla myrkyillä? Kotimainen kasvihuonekurkku menettelee. Parasta on tietysti luomukurkku. Sitä toi ämmä kyllä pihtaa, raaskii leikata vain pari siivua. On muka olevinaan kallista. Pöh, kuninkaallisille kuuluukin tarjota arvoruokaa! No, silloin kun kurkku on loppu tai huonolaatuista, voin tyytyä myös juustoon. Sekin toki mieluiten luomuna. Minulle kelpaa vain paras! Äärimmäisessä hädässä käy myös paprika. Mutta vain punainen, ei missään nimessä keltainen tai oranssi eikä varsinkaan vihreä. Joskus ämmä on yrittänyt huijata ja tarjota kurkun sijasta kesäkurpitsaa. Huijaushan paljastui tietenkin välittömästi. Ja siitä järkytyin sekä loukkaannuin sydänjuuriani myöten. Opettele ämmä tunnistamaan vihannekset äläkä sekoile!"

Serenadi päivässä piristää päivää

Me ollaan Viirun kans tosi musikaalisia. Kumma homma, että toi ämmä ei yleensä arvosta sitä. Me lauletaan yhdessä ja erikseen. Useimmiten esitetään serenadit oven edessä. Tai jos illalla ulkona on ollut paremmat menot ja ämmä on ehtinyt mennä nukkumaan ennen kuin meitä on huvittanut tulla sisälle, esitämme serenadit kuistilla tai makuuhuoneen ikkunan alla. Eiks ookin romanttista? Toisinaan Viiru esittää pitkän konsertin sisälläkin aamuyöllä, etenkin jos sen tyttöystävänsä odottaa ulkopuolella. Viiru: "Joo, löysin seksuaalisuuteni vasta 5-vuotiaana. Sen jälkeen onkin ollut vilskettä. Viime syksynä seukkasin Aino-neidon kanssa, sitten bänksien tultua lumivalkean pienen kaunottaren kanssa. Nyt on kierrossa tumma nainen, pikimusta. Trapsukin kyllä haistaa tytöt ikkunasta, mutta minä korjaan potin muhkealla norskin kaulurilla ja pöksyilläni sekä pehmeänrunsaalla olemuksellani." 

Viiru jatkaa: "Olen musiikin lisäksi muutenkin hyvin taiteellinen. Toisinaan teen kantaaottavia taideteoksia. Esimerkiksi ämmän suihkukukan voi irrottaa kylpyammeen ripustuskoukusta ja asetella ruokakupin peitoksi. Näin voi luovasti ilmoittaa, että kuppi on tyhjä. Jos taas hiekkalaatikko on siivoton, siitä voi ilmoittaa kantamalla ämmän sukan boksiin. Kyllä se yleensä ymmärtää vihjeen."

Läheisyys on hyväksi, mutta liika on liikaa

Me ollaan tosi seurallisia ja läheisyydenkipeitä. Meitsi haluaa osallistua aktiivisesti kaikkeen: ämmän ruokailuun, vessakäynteihin, netin selailuun, laskujen maksamiseen. Jos ämmä lukee kirjaa, meitsikin yleensä osallistuu siihen käymällä pötköttämään kirjan päälle. Viirun aktiivisuus ja hellyydenpuuskat ajoittuvat yleensä öiseen aikaan. Silloin se menee puskemaan ämmää mahtipontisesti, tamppaa sitä kaikilla neljällä tassulla ja kurnuttaa kuin sepelkyyhky konsanaan. Jostain syystä ämmä ei kauheesti tykkää tosta Viirun tamppaamisesta, vaikka kaverihan vaan ystävällisesti hieroo sitä. Samalla siinä tulee hoidettua akupisteiden neulaus, kun Viiru upottaa kynnet ämmän nahkaan. Olis vaan tyytyväinen! Päiväsaikaan Viiru ei niin läheisyydestä perusta vaan viihtyy enempi omissa oloissan. Viiru: "Joo, ämmä kyllä yrittää usein tulla lepertelemään ja pussailemaan, mikä on aika ärsyttävää. Osoitan sille paikkansa tylysti käpäläefektillä: laitan tassun jäykäksi sen naamaa vasten ja otan tympeän ilmeen kasvoille. Älä ämmä lääpi! Yleensä viesti menee perille. Jos ei mene, vaihdan paikkaa ja menen jatkamaan uniani kaapin perälle. Sinne ei ämmä onneksi yllä!"

Jooga

Me ollaan mestarijoogeja. Venytellään jatkuvasti. Meitsin suosikki on Alaspäin Katsova Kissa, Viirun mielestä Ylöspäin Katsova Kissa on rockimpi. Ja siis hurtathan ei tähän kuulu millään tavalla, me ei tehdä mitään koira-asentoja! Ämmäkin yrittää jotain joogailla, mut se on ihan kankea ja amatööri. Me yritetään opettaa sitä, mutta ei se osaa tehdä edes joulukinkkuasentoa. No, sentään ämmä ymmärtää jotain joogamatoista, niiden suhteen sillä on hyvä maku. Me tykätään joogamatoista kovasti! Viirun mielestä myös kynttilät ja suitsukkeet on ihania. Niin ihania, että välillä sen täytyy tökätä kuono niihin kiinni niin, että vähän polttaa ja pitää aivastella. Tai sit sen täytyy työntää häntänsä tai kylkensä kynttilään. Kauhee haju! Sillain muuten tulee ämmäänkin liikettä. On aika hauskaa katsoa, kun se on jossain venytysasennossa ja Viirun kylkikarvat ottaa kynttilästä tulta. Kyllä muuten tulee ämmään liikettä! Me ollaankin sen personal trainerit. Pysyy ämmällä hoksottimet kunnossa ja liikkuvuus sekä voimat hyvinä, kun se joutuu sekunnin murto-osassa ponnistamaan matolta asennosta X sammuttamaan tulipaloa Viirun turkissa. Meitsi osaa kyllä kiertää lieskat kaukaa, oon sentään syntynyt villinä. 

Meitsi osaa arvostaa joogamattoa - piikkimatosta en niin välitä

Kukkaset

Me tykätään tosi paljon kaikista kukista. Onneksi ämmä ostaakin usein leikkokukkia, niitä on kiva mutustaa. Mun suosikkeja on ruusut, mums mums mums. Kuivuneet lehdet kahisee ihanasti, ja terälehdet on tosi herkullisia! Leikkokukkien lisäksi ollaan syöty mm. orkidea, miniruusupensas, traakkipuu, jalohortensia (oksenneltiin muuten sen jälkeen violetteja kasoja, tais olla jotain sopimatonta meille - sen jälkeen ei ämmä oo uskaltanut hortensioita hankkia), krookus sekä yrtintaimet. Ämmä kyllästyi tähän ja ryhtyi kieroksi: se hankki tympeän idätyslaitteen, missä se nykyään viljelee ituja ja keväisin esikasvattaa taimet. Viiru ei tosin hevillä anna periksi. Keväisin sen tapaakin usein istumasta tai makoilemasta idätyslaitteen kannen päältä. Mut parin kuukauden päästä tulee taas omenapuuhun kukat. Ihanaa,  ne on mun suosikkeja!

Meitsi ihailemassa omenankukkia