No niin! Asiaa! Nyt siis päästiin asiaan eli varsinaisesti treenaamaan. Ensiksi sain ruokaohjelman. Olin jo etukäteen kertonut valmentajalleni, että lääkärin ohjeiden mukaan en voi rajoittaa radikaalisti hiilihydraatteja vaan minun tulee saada niitä 100-115 g/ vrk. Epäilin mahtaako näillä ehdoilla onnistua inhimillinen mutta silti laihduttava ruokavalio. Kyllä onnistuu! Tavoitteena on syödä päivittäin 1700 Kcal (ei siis mitään kitukuuria) jaettuna kuudelle aterialle ja jokaisella aterialla proteiinia. Ei mitään maatamullistavaa, mutta ensimmäistä kertaa ymmärsin, MIKSI pitää syödä tasaisin väliajoin. Ensinnäkin verensokeri pysyy tasaisena. Toisekseen aineenvaihduntaa voi valmentajani mukaan verrata nuotioon. Kun syö noin kolmen tunnin välein, ruoansulatuksen liekki pysyy tasaisena. Jos ruokailuvälit venyvät kovin pitkiksi (mulla helposti 5-6 h, usein enemmänkin), liekki on jo kituhiilloksella eikä se jaksa polttaa uusia polttopuita kunnolla. Wau. Johan selkisi! Joogaperinteessäkin puhutaan agnista eli ruoansulatuksen tulesta. Nyt siis vaan pitämään agnia yllä ja ruoansulatusta tasaisena.
Täytyy myöntää, että tuntuu aika hassulta puputtaa jotain parin tunnin välein. Olen tottunut syömään kolme kertaa päivässä - ja silloin mättöannoksia. Syön aamupalan noin klo 6, lounaan klo 11-12. Sitten töistä palatessani noin klo 17 onkin kiljuva nälkä ja lapan sapuskaa kaksin käsin sitä edes sen kummemmin maistamatta. No, se oli ennen. Nyt on uudet tuulet. Tai pikemminkin liekit. Vanhat keinot eivät selvästikään tepsi. Ne on päivittevä toimiviksi. Päätin, että panostan tähän ohjelmaan ja teen parhaani oppiakseni noudattamaan sitä.
Sovimme Johannan kanssa, että ensimmäisen viikon tehtävä on opetella syömään 5-6 kertaa päivässä. Toistaiseksi sisältö tai kalorimäärä on toisarvoista. Päätin kuitenkin alkaa pitää kirjaa syömisistä Kalorilaskurin avulla. Ainakin nyt alkuun, kunnes opin hahmottamaan kalori- ja proteiinimääriä sekä annoskokoja. Kuten sanottu, syön mättöannoksia. Mun täytyy opetella syömään kohtuullisia annoksia mutta usein. Tässä onkin työsarkaa! Mutta pienillä askelilla eteenpäin. Pieni muutos päivittäisissä tavoissa toteuttuna tunnollisesti saa aikaan suuria edistysaskelia!
Ruoka-asiat sikseen. Olen tehnyt oivalluksen kehon puolella. Vihdoin uskallan tunnustaa ääneen, että lukivaikeuden lisäksi mulla on hahmotushäiriö. Tai siis lukivaikeus ilmenee myös vaikeutena hahmottaa omaa kehoa. Esimerkiksi pystyn kyllä sujuvasti nimeämään anatomisesta piirroksesta lihakset. Mutta kun ne pitäisi löytää omasta kropasta, etenkin selkäpuolelta, meneekin sormi suuhun. Tiedän, mikä pakara on ja missä se sijaitsee. Mutta kun pitäisi aktivoida oikea/vasen pakara ja saada lantio ylös, olen aivan sekaisin. Teen suurimman osan työstä etureisillä. En myöskään hahmota, milloin selkä on neutraalissa asennossa. Kissan/ lehmänasennon ääriasennot on mulle helppoja, koska olen luonnostaan notkea ja selkärankani on liikkuva. Mutta kun pitäisi löytää selän neutraaliasento, se on mulle täysin arpapeliä. Samaten mun on vaikea hahmottaa, milloin lapaluut ovat yhdessä tai erillään. Saatan pyöristää selkää, kun pitäisi vetää lankuksi. Ja polven tukilihaksista mulla ei ole hajuakaan.
Ehdotin valmentajalleni, että voisimme ottaa kehonhahmottamisen yhdeksi isoksi teemaksi. Esimerkiksi lantionnostoliikkeessä hän voisi kopauttaa mua kankkuun niin tiedän, mitä lihasta on tarkoitus käyttää. Samaten hän voisi vetää mun lapaluut oikeaan asentoon. Katsotaan, mitä Johanna tuuma erikoisesta ideastani.
Ai niin. Tänään koin melkoisen läpimurron. En ole tehnyt joogan nostoja, koska ne ovat mulle täyttä hepreaa. Ei pelkästään siksi, että lihakset ovat heikot vaan myös siksi, että en vain tajua, miten liike on tarkoitus tehdä. Lähtien siitä, että en ole saanut kämmeniä lattiaan. Sormenpäiden varassa on vähän ikävä ponnistaa. Tänään sitten päätin huvin vuoksi kokeilla onko eroa, jos painan lapaluita aktiivisesti alaspäin. No jösses! Kyllä muuten on! Ensimmäistä kertaa elämässäni kämmenet koskettavat lattiaan, kun istun lattialla. Huikeeta! En edelleenkään ymmärrä, miten tästä on mahdollista ponnistaa käsivarsien varaan niin, että lapaluut pysyvät yhä alhaalla. Mutta nyt tiedän sentään sen, että kämmenet on mahdollista saada lattiaan. Kädet eivät siis ole liian lyhyet tai minä muilta anatomisilta ominaisuuksiltani sopimaton nostoihin. Nyt vain treeniä, treeniä, treeniä. Ehkäpä nostot vielä jonainan kauniina päivänä avautuvat mulle. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ihanaa, että jätät kommentin! Pidäthän kommenttisi sävyn rakentavana ja kaikkia kunnioittavana. Erilaiset mielipiteet ja rakentava kritiikkikin ovat tervetulleita, niistä voi aina oppia uutta. Toivon kuitenkin, että blogin sävy säilyy positiivisena. Kiitos! =D