Happy Wheel

Happy Wheel

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Ilmaista naurujoogaa Maailman Naurupäivänä su 6.5.

Laughter Yoga Instructor

Toukokuun ensimmäisenä sunnuntaina vietetään kansainvälistä Maailman Naurupäivää. Tänä vuonna se on 6.5.2012. Naurujoogan kehittäjän, intialaisen lääkärin Madan Katarian, toiveena on edistää hyvää oloa ja maailmanrauhaa saamalla ihmiset nauramaan yhdessä. Niinpä Maailman Naurupäivänä naurujoogaohjaajat ympäri maapallon järjestävät ILMAISIA, KAIKILLE AVOIMIA naurujoogatapahtumia. 

Tänä vuonna osallistun itsekin naurun levittämiseen. Ohjaan noin tunnin pituisen naurujoogasession Helsingin Vanhassa Kirkkopuistossa eli "Ruttopuistossa" klo 16.15 alkaen. Tule mukaan ja tuo läheisesikin! Yhdessä nauraminen tekee hyvää sekä mielelle että keholle. Otetaan kevät vastaan naurun siivin. Mukaan tarvitset vain vesipullon, rennot vaatteet sekä pyyhkeen tai muun alustan. 

HUOM! LISÄYS!
Järjestämme naurujoogaohjaajakollegani Riitta Viljamaan kanssa toisen naurujoogasession jo aikaisemmin, klo 13.30-14.30, Kaivopuistossa! (tapaaminen Oikotien ja Ison puistotien risteyksessä)


Tässä muutama hyvä syy tulla nauramaan:


  • Muutaman minuutin pituinen vatsanpohjasta kumpuava nauru vastaa 15 min hölkkälenkkiä
  • Nauru lisää endorfiinin eli hyvän olon hormonin tuotantoa
  • Nauru laskee stressihormoni kortisolin tasoa
  • Naurujooga on hyväksi niille, joilla ei mielestään ole hyvä huumorintaju
  • Naurujooga on fyysinen, tietoinen keino aloittaa nauru
  • Nauru tekee jokaisesta kauniin
  • Nauru lisää luovuuttaa, alentaa stressiä ja auttaa ratkaisemaan ongelmia
  • Nauraminen on helppoa, ja jokainen voi päättää nauraa
  • Naurujoogassa opit uuden asenteen ja tekniikoita, joilla voit tuoda enemmän naurua ja iloa arkeen
  • Naurujooga sopii myös ujoille, ja se kehittää esiintymisvarmuutta
  • Naurujooga sopii esiintyjille ja laulajille, sillä se puhdistaa ja vahvistaa äänielimistöä
  • Nauru rentouttaa ja luo yhteenkuuluvuutta
  • Nauru on luonnollinen kipulääke
  • Nauraminen on hauskaa! =D 
  • Tietoisuuden värähtelytasoja tutkineen ja Power vs. Force -nimisen kirjan kirjoittaneen Dr. David Hawkinsin mukaan ilo, nauru ja parantuminen/parantaminen (healing) värähtelevät samalla, korkealla taajuudella.


Tervetuloa! Nauramisiin! =D

lauantai 7. huhtikuuta 2012

Aivojumppaa (rytmikoordinaatio)

Täältä löytyi oiva harjoitus. Nopea, yksinkertainen mutta silti yllättävän haastava. Ainakin mulle. Mulle kun raajojen yhteiskäyttö ja erirytmisyys on aina ollut haaste. Kehittäjänsä Kristiina Juntun mukaan "Käsi–jalkakoordinaatioharjoitukset parantavat olennaisesti kokonaismotoriikkaa sekä kehon hahmotusta. Ne myös edistävät rytmin hallintaa ja eriyttävät käsien toimintaa." Hauskaa oli huomata, että nyt pianonsoiton opettamiseen on siis lisätty tälläisiä kokonaisvaltaisia kehollisia harjoituksia. Aluksi harjoitus tuntui tosi vaikealta, sekoilin. Mutta sitten keksin kirjoittaa rytmin ja vaihdot ylös. Ja vähitellen harjoittelemalla harjoitus alkoi sujua, vaikkakin tahti on vielä hidas. Largo largo. Mutta voi sitä riemua, kun koko drilli meni ensimmäisen kerran oikein alusta loppuun! Koskaan ei ole liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus - tai opetella kehokoordinaatiota. =D

Harjoituksen idea:
Jalat naputtavat koko ajan samaa rytmiä: vasen, oikea, vasen, oikea
Kädet taputtavat polviin ja vaihtelevat taputusta tauon kautta: vasen, oikea, vasen, tauko - oikea, vasen, oikea, tauko


Tässä vielä omat "nuottini". Mua helpottaa värikooditus, siksi vasen ja oikea on omalla värillään.

Jalat:
Vasen  Oikea  Vasen  Oikea  Vasen  Oikea  Vasen  Oikea  Vasen  Oikea  Vasen  Oikea  Vasen  Oikea  Vasen  Oikea  Vasen  Oikea  Vasen  Oikea  Vasen  Oikea

Kädet:
Vasen  Oikea  Vasen    -         Oikea  Vasen  Oikea    -       Vasen  Oikea  Vasen    -  Oikea  Vasen  Oikea    -        Vasen  Oikea  Vasen    -       Oikea  Vasen  Oikea    -

perjantai 6. huhtikuuta 2012

PARABEENIGALLUP

Minun on tunnustettava: en ole perehtynyt kovin huolella kosmetiikkatuotteiden raaka-aineisiin. INCI-tietämykseni on olematonta. Tähän asti olen suosinut luonnonkosmetiikkaa vain mututuntumalla, koska se tuntuu hyvältä ja haluan minimoida kemikaalikuorman. Eilen käytyäni mielenkiintoisessa jalkahoidossa (Metropolian jalkahoitajat tekevät ilmaisia asiakastöitä) sain suosituksen käyttää halkeileviin jalkapohjiini kookosöljyn sijaan apteekin perusvoidetta eli Apobase 60% -voidetta. Ostin pienen tuubin mukaani 3 euron hintaan. Alkuinnostukseni hyytyi, kun luettuani tarkemmin tuoteselosteen huomasin rasvan sisältävän viittä erilaista parabeeniä. Muistelin, että luonnonkosmetiikassa ne ovat kiellettyjä. Olen usein nähnyt imoituksen "ei sisällä alumiinisuoloja eikä parabeenejä". Tämän perusteella tulee mielikuva, että parabeenit eivät ehkä ole ihmisen parhaita ystäviä.

Tänä aamuna olen hieman selvitellyt asiaa. Parabeenejä käyteään yleisesti kosmetiikkatuotteissa säilöntäaineina. Joidenkin tutkimusten mukaan niillä ei ole vaikutusta terveyteen. Toisten tutkimusten mukaan taas ne voivat aiheuttaa allergioita ja häiritä hormonitoimintaa. 

GALLUP: Mitä mieltä olet parabeeneistä? Ovatko ne vaarattomia ja hyviä säilöntäaineita vai kuuluvatko vältettävien aineiden listalle?

Oma mielipiteeni on seuraava: pyrin minimoimaan kemikaalikuorman kaikessa. Koska iholle laitettavat tuotteet imeytyvät elimistöön, pyrin löytämään sellaisia kosmetiikkatuotteita, joiden raaka-aineluettelo on mahdollisimman lyhyt ja tuotteen voisi periaatteessa vaikka syödä (suosin siis luontaiskosmetiikkaa). Etenkin kaikki sellaiset raaka-aineet, joiden edes epäillään häiritsevän hormonitoimintaa, kuuluvat omalle vältettävien listalleni. Parabeenejä sisältäviä tuotteita ei voi suositella ainakaan kilpirauhasen vajaatoimintaa tai muuta hormonitoiminnan häiriötä sairastavien beauty boxiin. Omaani ne eivät tule kuulumaan.