Happy Wheel

Happy Wheel

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Hyvät ja huonot uutiset

Tervehdys!

Katkaisen pitkän hiljaiselon. Syy siihen, miksi olen päivittänyt blogia hyvin laiskanlaisesti on se, että tämä mäkkini alkoi reistailla. Lisäksi myös kotini nettiyhteys pätki pahasti. Päivitysten tekeminen oli todella hidasta ja työlästä, sillä lyhytkin juttu tallentui todella hitaasti ja saattoi jäädä tallentumatta tyystin. Myös tekstin kirjoittaminen oli työlästä, sillä teksti takkuili ja pätki hirvittävästi. No, lopulta päätin viedä mäkkini huoltoon ja sain sen tänään.

Periaatteessa siis asioiden pitäisi olla nyt hyvin. Sain kuitenkin enemmän kuin tilasin eli puhtaan pöydän. Kävi nimittäin niin onnettomasti, että tässä oli mukana Murphyn laki koko voimallaan. Mäkki oli minulla mukana Tampereella, kun kävin ihanan oululaisystäväni Päivin kanssa meidän perinteeksi muodostuneella nautintareissulla Tampereella. Koneessa oli todella vanha käyttöjärjestelmä, enkä ollut voinut päivittää sitä, kun koneelta oli mystisesti kadonnut Apple Store. Tampereen toimipisteessä epäiltiin virusta (vaikka ne mäkeillä harvinaisia ovatkin) ja tehtiin työpyyntö Helsinkiin. Tampereella sovittiin niin, että otan koneesta varmuuskopion ja vien sen sitten huoltoon.

Pahaksi onneksi kävi kuitenkin niin, että kone ei enää tunnistanut ulkoista kovalevyäni. Niinpä vein koneen huoltoon ja kerroin, että alkuperäiseen suunnitelmaan on tullut muutos. Varmuuskopion tekeminen ei onnistunut, joten se pitäisi tehdä liikkeessä. Näine hyvineni jätin koneen huoltoon uuden käyttöjärjestelmän asentamista varten. Kun sitten tänään hain koneen, järkytys oli suuri: toissapäivänä sopimiani asioita ei oltu kirjattu järjestelmään tai ne eivät olleet sinne kirjautuneet, joten varmuuskopiota ei oltu tehty. Sinne menivät kuvat, musiikit (eihän tässä ollut ollut käytössä iCloud) ja tekstit. Opetusmateriaali, gradu... Ja tulossa oleva kirja.

Niin. Surkeiden sattumusten päivän toinen puoli on se, että nyt mulla on aivan puhdas kone. Kun en valitettavasti ole kovin järjestelmällinen, kuvat ja tiedostot, e-kirjat yms. olivat sikin sokin kaaoksessa. Mutta nyt tiedän, mitä koneelle suunnilleen tulee, niin voin laatia selkeän tiedostopuun. Ja saan aloittaa alusta. En ollut sitä tilannut, mutta kai vanhan puhdistus oli sitten tarpeen, kun se nyt näin vahvasti tuli.

Ja sitten se hyvä uutinen. Olen kirjoittamassa e-kirjaa. En ole aivan varma, milloin se valmistuu ja mitä kautta sen julkaisen. Nimittäin en halua ryhtyä yrittäjäksi päivätyön ohella. Täytyy siis löytää yritys, joka haluaisi ottaa kirjani myyntiin. Ja nyt on lisäksi vähän näitä teknisiä ongelmiakin matkalla, heh.

Eniveis, kirjan teema liittyy kyllä tähänkin tilanteeseen. Kirjan nimi on nimittäin 10 Minuutin Buddha. Jaan helppoja ja nopeita vinkkejä lievittää stressiä ja lisätä iloa. Mukana on joogaa, ajatusten muokkaamista, naurujoogaa sekä mindfulnessia/ meditaatiota. Joten kun tehtyä ei saa tekemättömäksi, on parasta vain suunnata ajatukset eteenpäin. Ja nytpä kyllä itse tarvitsen kirjani menetelmiä. Joten ehkäpä tämä kaikki vielä kääntyy parhaaksi. 

4 kommenttia:

  1. Voi ei! Voin vain kuvitella minkälaiset pultit olisin itse vetänyt, jos blogini tai graduni tms olisi kadotettu? Olen tosi pahoillani sun puoleasta ja harmittaa myös sun ihanien blogitekstien häviäminen.

    Menikö paljon gradutekstiä hukkaan, oliko se alussa vai melkein valmis? Voisitkohan saada jotain korvauksia...itse varmaan yrittäisin saada.

    Tsemppiä ja halit!

    M.T.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onhan tämä tosi harmillinen juttu, mutta tehtyä ei saa enää tekemättömäksi. Opinpahan ikimuistoisesti sen, että pitää muistaa tehdä säännöllisesti varmuuskopioita.

      Gradu on valmistunut jo vuonna 2004. Se käsittelee aggressiivisuuden syitä Asperger-oppilailla sekä keinoja ennaltaehkäistä aggressiivisia purkauksia.

      Poista
    2. Vautsi!Tuo aihe kiinnostaa kovasti, koska mulla on Asperger-lapsi! Mikä sattuma! Voisitko kirjoittaa aiheesta tiivistelmäbloggauksen ja laittaa varsinkin niitä keinoja vinkiksi? Muistat varmaan pääkohdat.Varmasti moni muukin hyötyisi!

      M.T.

      Poista
  2. Kiitos! Pidän asian mielessä. Täytyy laittaa itselle muistutus, että teen syksyllä tämän tiivistelmän. Työkoneellani on Word-ohjelma, niin saan kaivettua gradun eräälle kolleegalle lähettämästäni sähköpostista. Tässä 11 vuoden aikana on tullut tutkailtua ja kirjoitettua niin paljon muutakin, että muistan gradun enää vain suunnilleen. Mutta sekä syyt että esittämänl keinot perustuivat tutkimustuloksiin. Graduni on siis meta-analyysi, jota varten kävin läpi ison määrän muiden tekemiä tutkimuksia. Sen verran mussa on tieteilijää, että haluan pitää faktat puhtaina. ;) Sen vuoksi en halua muistella näitä asioita sinne päin. Mutta palaan siis asiaan saatuani gradun pelastettua. :)

    VastaaPoista

Ihanaa, että jätät kommentin! Pidäthän kommenttisi sävyn rakentavana ja kaikkia kunnioittavana. Erilaiset mielipiteet ja rakentava kritiikkikin ovat tervetulleita, niistä voi aina oppia uutta. Toivon kuitenkin, että blogin sävy säilyy positiivisena. Kiitos! =D