Hei!
Pahoittelen, että sain kuvattua tämän videon hieman myöhemmin kuin mitä oli tarkoitus. Kaiken lisäksi tällä videolla ääni kuuluu hyvin hiljaisena. Toisin sanoen kännykkä oli kuvatessa liian kaukana. Näyttää siltä, että hankintalistalle on laitettava mikrofoni. No, toivottavasti tästä saa jotain tolkkua. Pärjäillään siis tällä siihen asti, että saan hankittua mikrofonin ja kuvattua uuden videon. Taitaa mennä kesäkuun puolelle.
Tervetuloa lukemaan blogiani! :) Blogini sai alkunsa tarpeestani löytää keinoja toipua työuupumuksesta, kilpirauhasen vajaatoiminnasta ja lisämunuaisten uupumukseta. Matkan varrella löysin useita toimivia keinoja kohentaa terveyttä. Toivottavasti oivalluksistani on apua juuri Sinulle! Toivuttuani olen löytänyt uuden suunnan, ja nyt blogin jutut keskittyvät kehon ja mielen hyvään oloon, iloon ja tasapainoon. Tällä hetkellä kutsumuksenani on yhdistää naurujooga ja työnorsujen auttaminen.
Happy Wheel
torstai 24. huhtikuuta 2014
maanantai 21. huhtikuuta 2014
Ilmainen naurujoogatunti Ruttopuistossa Maailman Naurupäivänä su 4.5.2014
Heipsansaa ja mainiota toista pääsiäispäivää! Ainakin täällä Etelä-Suomessa aurinko on hellinyt lämmöllään ja kevät on jo pitkällä. On suorastaan kesäinen sää ja olo on kuin uudestisyntynyt. Hyvää fiilistä ylläpitääkseni ja levittääkseni naurua myös ympärilleni osallistun kansainväliseen Maailman Naurupäivään. Se on aina toukokuun ensimmäinen sunnuntai, ja silloin naurujoogaohjaajat ympäri maailmaa järjestävät ilmaisia naurujoogatapahtumia. Tarkoitus on levittää hyvää mieltä ja saada mahdollisimman moni ihminen kokemaan vatsanpohjasta kumpuavan naurun hyväätekevän vaikutuksen keholle ja mielelle.
Ohjaan ilmaisen, kaikille avoimen naurujoogatunnin Ruttopuistossa eli Helsingin Vanhassa Kirkkopuistossa sunnuntaina 4.5. klo 15.00. Periaatteessa tunti kestää 60 min, mutta toisinaan innostumme porukalla niin, että tunti hieman venähtää. Mukaan kannattaa varata vesipullo, sillä nauru on yllättävän tehokasta liikuntaa ja siinä tulee kova jano. Samoin se laittaa kuona-aineet liikkeelle, ja niiden poistumista on hyvä tukea juomalla raikasta vettä. Kuitenkin naurujooga sopii kaikenikäisille, -kokoisille ja -kuntoisille. Nyrkkisääntö on, että jos pystyy kävelemään keskeytyksettä 30 minuuttia, pystyy osallistumaan naurujoogaan. Loppuharjoituksia varten kannattaa varata myös pyyhe, viltti, joogamatto yms., jonka päällä voi istua ja olla selinmakuulla. Muuta ei sitten tarvitakaan kuin utelias ja avoin mieli. :D
Täytetään Ruttopuisto naurulla! Tule siis ja tuo ystäväsikin! Hoh hoh hoo! :D
Entä miksi sitten kannattaa nauraa? Enää eivät naurun terveysvaikutukset ole pelkästään naurujoogaohjaajien tiedossa vaan aivotutkijatkin ovat havaineet sen edut. Tässä ote Raija Kivisen, Katja Keräsen ja Marja Ruutin vuonna 2010 julkaistusta kirjasta Parasta aivoillesi - ohjeita aivojen hyvinvointiin (s. 42-43).
"Nauraminen auttaa jaksamaan. Se on myös oiva stressilääke. Nauraessa stressihormoni kortisolin määrä veressä romahtaa. Samaan aikaan vereen virtaa aivojen kemiallista hyvänolon täsmäainetta, endorfiinia. Ei siis ihme, että olo tuntuu nauramisen jälkeen hyvältä ja huolettomalta. Verenpaine laskee, kivut vähenevät ja immuunipuolustus vahvistuu. Yhdessä nauraminen saa myös onnellisuushormoni oksitosiinin virtaamaan. Ja nauru tarttuu! Kun joku nauraa kippurassa, lähellä olevat alkavat vääjäämättä nauraa mukana.
Nauru vahvistaa palleaa sekä puhdistaa ja vahvistaa keuhkoja. Myös ruoansulatus vilkastuu. Vartin nauru on todellista kuntojumppaa, se vastaa energiankulutukseltaan 40 minuutin soutulaitteella soutamista.
Nauru on myös tärkeä työkalu aivoterveyden ylläpitoon. Naurulla voi päästellä ulos paineita, laukaista jännityksiä ja purkaa lukkiutuneita tilanteita.
Naurujoogan isä, intialainen lääkäri Madan Kataria sanoo, että tulevaisuuden työpaikoilla pitäisi olla tupakkahuoneiden tapaan nauruhuone, johon väki voi kokoontua päivän aikana kertomaan hauskoja tarinoita ja vitsejä sekä nauramaan yhdessä."
Edit: Pääsimme myös MTV3-kanavan Kymmenen Uutisten loppukevennykseen. :)
perjantai 18. huhtikuuta 2014
Fustra treenit #6 ja #7 - punainen lanka löytyy
Jesh! Viime viikon kriisi oli tuiki tarpeellinen. Tajusin, että fustrassa (ja liikunnassa tai laihduttamisessa ylipäätään) on kyse niin paljon muustakin kuin hikoilusta ja kehon muokkaamisesta tiiviimpään pakettiin. Kyse on ennen kaikkea henkisestä prosessista. En ole koskaan treenannut kovin tavoitteellisesti vaan kaikki on ollut säännöllisen epäsäännöllistä. Olen tehnyt treeniä silloin kuin on huvittanut ja hyppinyt lajista toiseen. Multa ovat aina puuttuneet niin selkeät tavoitteet kuin pitkäjänteisyyskin. Olen yleensä jättänyt homman kesken viimeistään siinä vaiheessa, kun ei ole enää huvittanut tai eteen on tullut ensimmäinen takaisku. Nytpä siis opettelen pitkäjänteisyyttä ja tavoitteellisuutta - sekä sitkeyttä jatkaa haasteiden jälkeen.
Viime viikonlopun kriisin aikana juttelin siskoni ja parhaan ystäväni kanssa. He saivat mut ymmärtämään, että juuri siksi olen palkannut personal trainerin, että oppisin pois omista totutuista tavoistani. Niinpä päätin kääntyä valmentajani puoleen ja pyytää apua. Heikkouden näyttäminen ja avun pyytäminen - siinäpä kaksi isoa haastettani. Kumpaakaan en ole tehnyt mielelläni. Mutta nyt tajusin, että oma tietämykseni ei riitä, tarvitsen valmentajan ammattitaitoa. Niin ruokavalion tarkistamisessa kuin liikkeiden tekniikassa. En ole koskaan ollut liikunnallisesti kovin lahjakas, eivätkä perinteiset sanalliset ohjeet ole avanneet mulle liikkeitä millään tavalla. Tarvitsen kielikuvia ja liikkeen liittämistä johonkin tuttuun.
Johannan kanssa kävimme ensiksi läpi ruokavaliota ja laihtumista. Kaksi viikoittaista fustra-treeniä eivät ole riittävästi, jotta energiaa kuluisi ja rasva muuttuisi lihakseksi. Liikuntaa tarvitaan reilusti lisää. Niinpä tällä viikolla olen käynyt maanantaina ja tiistaina kävelemässä 4,5 km lenkin reipaaseen tahtiin. Pääsiäisen jälkeen aloitan varovasti työmatkapyöräilyn. Varovasti siksi, että matkalla on isoja mäkiä, ja mun täytyy kuunnella kehoani sen suhteen, miten se selviytyy uudesta rasituksesta. Joudun kuulostelemaan kehoni tuntemuksia todella tarkasti, jotta en rasita lisämunuaisiani. Aikaisemmin olen aina painanut verenmaku suussa enkä ole välittänyt kehoni viesteistä. Mutta kehon viestien ohittaminen juuri sai minut sairastumaan. Niinpä siis opettelen treenaamaan niin, että samalla kuuntelen kehoani. Pidän itsestäni huolta ja luon hyvinvointia. Vauhti ja kehittyminen voivat olla hitaampia, mutta tulokset ovat pysyviä.
Ja sitten se varsinainen treeni. Jee! Läpimurto! Vihdoin tajusin, mistä sammakkokyykyssä ja lantion nostossa on kyse ja miten ne on tarkoitus suorittaa. Kysyin Johannalta, onko sammakkokyykky periaatteessa niin kuin tanssin grand plie. Ja niinhän se on - paitsi että kannat eivät saa irrota maasta! Jesh, kyllä selkeni! Ja lantion nostossa jalkaterää saa vapaasti puskea palikkaa vasten. Mikä helpotus! Olin jostain syystä käsittänyt niin, että jalkaterän pitää olla rentona palikkaa vasten. Siten en saanut nostossa mitään tukea tai vastapainoa ja ihmettelin, että miten ihmeessä se on edes mahdollista suorittaa. Vaan nyt, kun tekniikka selkeni, liikkeen punainen lanka löytyi. Raskashan se on edelleen, mutta nyt sentään saan pakaran mukaan työskentelyyn eikä liike tapahdu pelkästään etureisillä. Voi tätä riemun tunnetta! :D
Tein myös pukuhuoneesta riemullisen löydön: suihkujen lisäksi käytössä on sauna. Oi nautintoa, kun treenin jälkeen väsymyksestä tutisevin lihaksin saa kammeta itsensä saunan lempeään löylyyn! Hikoillen huolet lähtee! Sitä paitsi saunan lämmössä on hyvä venytellä lihakset. Treenin ja saunan jälkeen onkin totaalisen kuitti olo. Väsynyt mutta onnellinen nainen. Bussimatkan aikana voimat kuitenkin elpyvät. Loppupäivän ajan on taas energinen ja onnellinen olo. Huikeaa huomata, miten paljon energiaa hyvä treeni antaa. Fustra on parasta, mitä olen antanut itselleni pitkään aikaan. :D

lauantai 12. huhtikuuta 2014
Fustra treenit #4 ja #5 - luovuttaminen on lähellä
Tavallaan en haluaisi kirjoittaa tätä juttua. Haluaisin vain hymyillä ja sanoa, että kaikki on hyvin. Mutta se ei olisi totuudenmukaista. Eräs syy painonnousun taustalla on juuri taipumukseni tukahduttaa ja sivuuttaa vaikeat tunteet ja ajatukset. Yleensä selviytymiskeinoni vaikeiden tunteiden kanssa on ollut seuraava: keitän kahvia, pelaan jotain tietsikkapeliä ja ahmin siinä samalla suklaata. Ahmin levyllisen sitä sen kummemmin maistelematta kunnes hämmästyksekseni huomaan: "Oho, mites se levy jo loppui? Söinkö muka tosiaan sen jo kokonaan?". Tai sitten syön jättiannoksen leipää tai jotain muuta. Jälleen sen kummemmin keskittymättä ja ajattelematta. Kirjaimellisesti "stuffing it down". Tänään olisi ollut täydellinen stuff it down -päivä, mutta päätin toimia toisin.
Oikeastaan tämän päivän onnettomuus alkoi jo eilen. Mun oli määrä palauttaa tänään eräs essee. Tein kuitenkin pitkän päivän töissä ja selvittelin naapurin kanssa erästä asiaa. Erityisherkkänä ihmisenä aina väsähdän välienselvittelyistä. Niinpä vihdoin kotiin päästyäni olin niin väsynyt, että pelkkä ajatus esseen kirjoittamisesta ja kirjojen lukemisesta tuntui ylivoimaiselta. Vaikka tiedän, että mun ei pitäisi juoda kahvia klo 14 jälkeen, kuitenkin keitin kahvia. Ei auttanut. Niinpä päätin ottaa nokoset. Niistäkään ei tullut mitään, vaan olin valveen ja unen välitilassa. Ja samassa tilassa olin sitten yön, nukuin koiran unta. Nukuin syvemmin vain hetken aamuyöstä.
Alla oli siis huonosti nukuttu yö ja herääminen myöhässä. Aamulla tuli kiire. Lopulliset katastrofin ainekset selvisivät vaa'alla. Paino ei ole tippunut kuin vajaat puoli kiloa. Siis puoli kiloa! Voi hemmetin hemmetti! Valmennuksen alussa laskeskeltiin, että sopiva laihtumistahti olisi noin 800 g viikossa, jotta 40-vuotissynttäreihin tultaessa paino alkaisi numerolla 7. Mutta nyt olen laihtunut kahdessa viikossa 500 g. En kestä. Maksan itseni kipeäksi fustra-valmennuksesta ja olen taloudellisesti todella tiukilla seuraavat puoli vuotta. Mulla ei ole varaa järjestää edes juhlia nelikymppisille. Lisäksi esimies päätti, että en saa osallistua todella mielenkiintoiseen problem based learning -koulutukseen muuta kuin palkattomana ja joudun vieläpä maksamaan takaisin palkan helmi- ja maaliskuun koulutuspäiviltä. Tuntuu, että taloudellisesti seinät kaatuvat päälle. Ja minkä vuoksi? Tästä kaikesta on tullut tulosta vain puolen kilon verran. Ei hyvä ollenkaan. Nimittäin suurin syy lähteä fustraan oli se, että en ole omin voimin onnistunut pudottamaan painoa. Mutta ei se tunnu tippuvan valmennuksellakaan. Missä vika?
Toimitin valmentajalle Kalorilaskurin kautta pitämäni ruokapäiväkirjasivut 1.4. alkaen. Hänen mielestään ne näyttivät oikein hyviltä: olen oppinut syömään 3 h välein ja ruokavalintani ovat järkeviä. No ihan hyvä, mutta jotain täytyy selvästi muuttaa. Mutta mitä? Vähentää rasvaa? Tiputtaa kaloreita? Lisätä liikuntaa? Mitä? Luojan tähden, mitä mun pitää tehdä, että paino tippuu?

Tänään treeneissä turhautuminen purkautui sitten itkuksi. Lantionnosto ei edelleenkään suju yhtään paremmin. Peppu ei nouse kuin muutaman sentin ja siitäkin työstä suurimman osan tekevät etureidet. En vain saa kohdistettua liikettä pakaraan. En sitten millään. Ja voimat loppuvat aivan totaalisesti. Liike on jotain todella hirveää. Kun valmentaja sanoi, että on vielä neljä nostoa jäljellä, se tuntui suunnilleen maailmanlopulta. Miten helvetissä niitä voi olla niin monta jäljellä? Ei tule onnistumaan. Silloin valmentaja napautti minulle tiukasti: "HILJAA! Menee, menee. Nyt nostat!" Se vain oli minulle viimeinen niitti. Ei valmentaja varsinaisesti huutanut, mutta siltä se tuntui. Turhautuminen, pettymys ja hämennys oman voimattomuuden edessä purkautuivat itkuksi. Ei se vain mennyt niin.
No, treeni meni huonosti eikä kehittymistä ole havaittavissa. Toisaalta nyt näen selvästi, miten suuri merkitys on kunnollisella unella. Kahvi illalla on mulle tosi myrkkyä. Lisäksi olin eilen unohtanut ottaa töihin eväät mukaan, joten ruokailun rytmityksetkin menivät pieleen. Ja se näemmä kostautuu mulla heti energiassa ja olossa. Kotiin päästyäni olisin voinut syödä hevosen, mutta mikään ruokamäärä ei tyydyttänyt himoa.
Tänään olen kyllä välipalat muistanut hoitaa kunnolla. Mutta pettymys ja turhautuminen olivat sellaisia mörköjä, jotka olisin mieluusti tukahduttanut ruoalla. Lisäksi töissä selvisi, että joku tai jotkut työkaverit ovat laittaneet liikkeelle juoruja, joita jouduin sitten selvittelemään esimiehen kanssa. Työkavereiden juoruilu selän takana satuttaa kyllä kovasti. Toisaalta onni on se, että en ole nykyisessä työpaikassa enää kuin 1,5 kuukautta.
Summa summarum. Olen noudattanut valmentajan ohjeita tarkasti ja jopa pitänyt ruokapäiväkirjaa. Olen syönyt ohjeiden mukaisesti 6 pientä ateriaa päivässä. Mutta silti paino ei putoa. Eikä treeni suju yhtään paremmin. Olen kriisissä: kannattaako tätä jatkaa ja laittaa itsensä liemeen taloudellisesti? Toistaiseksi ainoa hyöty on se, että polvi ei ole kipeä. Fustran aloittamisen jälkeen en ole joutunut käyttämään kipusalvaa kertaakaan. Jotainhan se on sekin, vaikka ei aivan sitä, mitä olin odottanut. Ja toisaalta, vaikka tänään oli monia erilaisia ikäviä tunteita, en sortunut ostamaan kaupasta suklaata. En, vaikka mieli teki. En tunkenut tunteita alas kurkusta. Tiedostin ne, mutta vielä on matkaa siihen, että opin aidosti kohtaamaan ja käsittelemään ne. Ja käsittelemään nopeasti pois mielestä. Tänään ne ovat olleet seurani koko päivän. No, tänään voimat eivät riittäneet tunteiden käsittelemiseen ja työstämiseen. Mutta ehkäpä jo seuraavalla kerralla.
torstai 10. huhtikuuta 2014
Vinkkejä unettomille
Kärsitkö
univaikeuksista? Itse kärsin niistä 24 vuotta, ja noiden pimeiden vuosien
aikana olen testannut lukemattomia eri asioita. Vihdoin olen saanut paletin
omalta osaltani kuntoon. Näillä ohjeilla olen nyt nukkunut kolmen viikon ajan
erinomaisesti. Kokeile, mitkä näistä toimivat sinulle. Tai oletko löytänyt
jotain muuta toimivaa? Laita ihmeessä kommenttia jutun alle!
Mieti, mikä stressaa sinua. Kirjoita asiat päiväkirjaan, pois
mielestäsi. Jos pyörittelet asioita vain mielessäsi, mantelitumakkeesi ja
alemmat aivoalueesi työstävät ahdistuksen tunnetta. Mutta kun
kirjoitat asiat paperille ja kielellistät ne, joudut käyttämään ylempiä aivorakenteita
kuten aivokuorta. Näin saat asioihin uutta näkökulmaa. Tämän jälkeen
muuta se, mikä on muutettavissa. Omalla kohdallani tämä on tarkoittanut työpaikan
vaihtamista ja omien rajojen asettamista. Opettelen myös käsittelemään
hankalilta tuntuvat asiat ihmisten kanssa mahdollisimman nopeasti, etteivät ne
jää vaivaamaan. Tässä on tosin vielä aika paljon parannettavaa.
Mindfulness: opettele hyväksymään asiat sellaisina kuin ne ovat ja
olemaan läsnä hetkessä. Luo yhteys mielen ja kehon välille kehomeditaation
avulla. Usein tehostan tätä vielä laittamalla selän alle piikkimaton, mistä
seuraa todella syvä rentous.
Syö ravinteikasta ruokaa (mielellään luomua, jos mahdollista).
Huolehdi siitä, että kehosi saa runsaasti ravinteita. Voit myös ottaa
monivitamiinitabletin. Itse suosin Two-Per-Day -kapseleita, joita saa Natura
Zonesta. Jotta ravintoaineet myös imeytyvät elimistöön, kannattaa ruoansulatusta tukea nauttimalla ruokailun yhteydessä suolahappotabletti tai ruoansulatusentsyymejä. Lisäksi kannattaa huolehtia maitohappobakteerien saannista.
Syökää klorellaa! Syökää klorellaa! Myrkkyjen poistumista kehosta voi
tehostaa nauttimalla klorellaa. Itse en pidä sen mausta, joten nautin klorellan
tablettimuodossa. Jos taas pidät klorellasta, voit lisätä sitä pelkään veteen
tai vaikka pirtelön joukkoon.
Huolehdi omega-3:n ja omega-6:n oikeasta suhteesta. Itselläni tämä oli
aivan pyllyllään. (Selvisi verikokeesta). Olen saanut omegojen välisen suhteen
kuntoon nauttimalla syyskuusta lähtien Zinzinon Balance Oilia, mutta muitakin
hyviä vaihtoehtoja varmasti on.
Harjoita lihaskuntoa. Kaisa Jaakkolan mukaan lihaskuntoharjoitus polttaa
elimistöstä ylimääräistä stressihormoni kortisolia ja toisaalta edistää
kasvuhormonin muodostumista. Tee niin raskasta treeniä kuin jaksat. Jos sinulla on lisämunuaispulmia, aerobinen harjoitus voi rasittaa niitä entisestään, mutta lyhyt lihaskuntotreeni sopii silloinkin. Tehokas lihaskuntoharjoitus on ollut itselleni aivan ratkaisevan tärkeässä asemassa. Aloitettuani fustran 3 viikkoa sitten olen nukkunut erinomaisesti, heräilemättä. Eli tehokas
lihaskuntotreeni oli itselläni se puuttuva palanen. Mutta ei kannata treenata
illalla vaan aamulla tai viimeistään iltapäivällä.
Selvitä ruokayliherkkyydet. Tee Food Detective - testi tai jokin muu
testi, millä saat yliherkkyydet selville.
Syö 3 h välein pieni ateria, jotta
verensokeri pysyy tasaisena ja huolehdi myös riittävän proteiinin saamisesta. Tässä toinen niksi, jolla on ollut itselleni huikea vaikutus. Aikaisemmin söin päivän mittaan 3 jättiateriaa.
Verensokerini heilahteli armottomasti: välillä se romahti ja ampaisi sitten taas pilviin. Hirveä rasitus elimistölle!
Lopeta kahvinjuonti viimeistään klo 14. Rakastan kahvia, niin en ole siitä
luopunut edes lisämunuaisten vuoksi. Mutta juon vain luomukahvia ja nykyään
bulletproof-versiona.
Juo iltapäivisin ja iltaisin reishiteetä, joka rauhoittaa
hermostoa. Helpointa on käyttää Four Sigma
Foodsin valmiita annospussukoita, jotka vain sekoitetaan kuuman
veden joukkoon.
Ota aamupäivällä B-vitamiinia, joka
myöskin hoitaa hermostoa. B-vitamiini piristää, joten sitä ei kannata ottaa
illalla. Ota ruokailun yhteydessä suolahappoa tai ruoansulatusentsyymiä,
joka auttaa ruoansulatusta.
Jos käytät Hydrocortisonia, jaa vuorokausiannos useampaan osaan. Itse otan viimeisen
annoksen noin klo 13-14, sillä muuten Hydrocortison tekee musta iltapörriäisen
eikä nukahtamisesta tule mitään. Tosin nykyään annokseni on vain 5 mg/vrk eli
2,5 mg aamulla ja 2,5 mg iltapäivällä. Huima pudotus, kun vielä puolitoista
vuotta sitten annokseni oli 30 mg/vrk eikä sekään tahtonut riittää.
Missä
asennossa nukut? Yritä välttää nukkumista vatsallasi tai vasemmalla
kyljelläsi. Silloin nimittäin nukut sisäelintesi päällä. Vatsa- ja
kylkiasento olivat omat tyypillisimmät asentoni. Kun olen opetellut tietoisesti
nukkumaan oikealla kyljelläni, eron olossa huomaa kyllä aamulla.
Ota illalla 400 mg magnesiumsitraattia. Se rentouttaa ja edistää unen
tulemista. Voit ottaa lisäksi melatoniinia tai valeriaanaa.
Pyri menemään nukkumaan sekä heräämään aina samaan aikaan, myös viikonloppuisin.
Näin sinulle syntyy sisäinen kello, joka helpottaa nukahtamista.
Himmennä valot paria tuntia ennen
nukkumaanmenoaikaa ja huolehdi unihygieniasta. On tärkeää
himmentää valot ja sammuttaa tietokoneen näyttö, jotta melatoniinintuotanto
käynnistyy. Yritä sammuttaa myös tablettitietokone ja kännykkä. (Tässä on
itselläni vielä tekemistä.) Suosittelen poistamaan makuuhuoneesta kaikki
sähkölaitteet lamppua lukuunottamatta. Lataa vempeleet muualla. Sammuta myös
langattoman netin modeemi yöksi, koska sen elektromagneettinen säteily voi
häiritä unta etenkin, jos olet herkkä sähkölle. Tuuleta makuuhuone ja
huolehdi siitä, että siellä on kunnollinen pimennys.
tiistai 8. huhtikuuta 2014
Hengitysvideoäänestys: kumpi on selkeämpi?
Kuvasin viime viikolla videon joogahengityksestä, mutta menin siinä hieman sekaisin sanoissani ja jossain vaiheessa väitän, että vatsa pullistuu uloshengityksellä. Näinhän ei tietenkään ole vaan vatsa laajenee eteenpäin SISÄÄNhengityksellä.
Viime viikon video löytyy täältä.
Nyt kuvasin samasta aiheesta uuden videon. Tällä videolla haasteeksi muodostuvat kissojen nappulapurkin repimisestä kuuluva ääni. Lisäksi videolla vierailee yltiöhuomionkipeä Trapsu-kissa (kaikki huomio kuuluu kissoille!). Yhdessä vaiheessa hän melkein puskee kameran kumoon. Uusi "Hengittää kissojen kanssa -video" löytyy täältä.
Kumpi video on sinun mielestäsi selkeämpi? Jätä kommenttisi joko tämän jutun kommentteihin tai käy kommentoimassa Youtuben videoita. Kiitos palautteestasi! :D

Bulletproof
This time Baby I'll beeee bullleeetproooof!
Tässäpä kerrassaan loistava aamucocktail: bulletproof-kahvia ja La Roux'n Bulletproof-biisi. Jösses, mennään vaikka kuuhun! En ole koskaan käyttänyt huumeita, mutta koukutun biiseihin. Voisin kuvitella, että niistä saamani high on lähellä huumeidenkäyttäjien kicksejä. Tuntuu kuin iskisi heroiinia suoraan suoneen. Viime vuonna oli MGMT:n Kids, kesälllä One Directionin One Way Or Another, jonkin aikaa sitten One Republicin Stop and Stare - ja nyt La Roux'n Bulletproof. :)
Ja sitten se kahvin osuus. Kahvirintamalla on nyt hottistakuumaa ns. Bulletproof-kahvi, missä maito korvataan voilla ja mct-öljyllä (katso alkuperäinen Bulletproof-video täältä). Äkkiseltään kuulostaa erikoiselta, mutta kun ainekset laittaa tehokkaaseen tehosekoittimeen, syntyy aivan latten näköistä kahvia, jossa on kaunis vaahtokin päällä. Lisäksi voi ja öljy auttavat aivoja toimimaan paremmin ja pitävät yllä kylläisyyden tunnetta. Ne myös auttavat kahvin mineraaleja imeytymään kehoon tehokkaammin. Tämän vuoksi kannattaakin käyttää ainoastaan luomukahvia tai reilun kaupan kahvia, jotta ei imeytä kehoonsa torjunta-aineita ja myrkkyjä.
Toinen huomion arvoinen seikka: MCT-öljyn raaka-aine on palmuöljy. Siis se sama, mitä käytetään monissa shampoissa ja joista on nyt suuria kampanjoita. Palmuöljy kun tulee Indonesian sademetsistä, ja palmuviljelmien tieltä tapetaan villieläimet häikäilemättömästi. Myös uhanalaiset orangit ja tiikerit. Siksi kannattaa ottaa asioista selvää ja hankkia ainoastaan sellaista MCT-öljyä, jonka tuottajalla on eettisen tuottajan sertifikaatti. Kaupassa voi kysyä myyjältä, miten kyseisen MCT-öljyn tuotannossa on varmistettu eettiset ja ekologiset periaatteet.
No niin. Palopuheen jälkeen asiaan. Unohdin ottaa kuvia, mutta laitan niitä myöhemmin. Olen fiksannut omaa Bulletproof-kahviani niin, että tässä on minimaalisesti rasvaa mutta paljon hyvää tekeviä ainesosia. Siispä, saanko esitellä:
Liisan Bulletproof-kahvi
Pakurijauhetta (CocoVi)
Kardemummaa (ayurvedan oppien mukaan vähentää kahvin happamuutta)
Luomuespressoa
Vettä
Keitetään kahviksi Chemex-kahvilaitteella tai muulla vapaavalintaisella keinolla.
Blendtecin kannuun:
Four Sigma Foodsin sieniuutetta, tänään meni Maitakea
Noin 3 g luomuvoita (siis alle teelusikallinen)
Noin 5 g Foodinin MCT-öljyä, siis teelusikallinen
Sitten vain hurlum hei, tehosekoitin laulamaan noin 10 sekunnin ajaksi ja voilá, Bulletproof-kahvi on valmista nautittavaksi. :D

torstai 3. huhtikuuta 2014
Rentouttava ja energisoiva syvähengitys, osa 1
Moikkista!
Tässä tulee tämä pitkään lupaamani video joogahengityksestä. Tai no osa 1, ensi viikolla sitten jatkoa. :)
Pahoittelen, että menen jossain kohtaa sekaisin sanoissani ja sanon ohjeen juuri päinvastoin. Tarkoitus on siis kaiken aikaa hengittää koko ajan nenän kautta niin että:
- sisäänhengitys: vatsa, rintakehä ja kylkikaaret laajenevat. Vatsa laajenee pallomaisesti eteenpäin.
- uloshengitys: rintakehä tyhjenee, kylkikaaret palaavat takaisin kohti keskilinjaa ja vatsa litistyy.
Kehvana. Yritän jossain vaiheessa kuvata tämän videon uusiksi niin, että saan sanottua ohjeet selkeästi koko videon ajan. Pahoittelen sekaannusta. Lukihäröisen ihmisen on näemmä vaikea erottaa oikean ja vasemman lisäksi myös sisään- ja uloshengitys. ;)

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014
Fustra #3 Treeni
Kyllä voikin olla turhauttavaa! Lihakset, minne ne ovat kadonneet? Ei ole voimaa sitten yhtään. Masentaa, kun ajattelen, miten vahva ja hyvässä kunnossa olin ennen sairastumista. No, siitä on nyt seitsemän vuotta. Ja tuona aikana en kovin kummoista liikuntaa ole harrastanut. Eli tässä näkee hyvin sen, että lihaskunto ei pysy hyvänä ilmaiseksi. Kävin opiskeluaikana muutaman kerran huvikseni rasvaprosentin mittauksessa: painoin 58-60 kg, rasvaprosentti oli 20-22% ja vastaavasti lihasmassaa oli huomattavan paljon. Olin mallin mitoissa, mutta painoin reilusti enemmän kuin mitä ulospäin olisi ikinä uskonut - lihas painaa. Niinpä sitten olin tuudittautunut siihen uskoon, että mulla on luonnostaan paljon lihasta ja voimaa ja tilanne pysyy sellaisena laittamatta tikkua ristiin. No, näinhän ei asia ole. Tosiasia on se, että ennen sairastumista kilpirauhasen vajaatoimintaan kuljin kaikkialle pyörällä tai jalan, tanssin, uin, kävin punttiksella, harrastin astangajoogaa, kuljin päivittäin portaat neljänteen kerrokseen moneen kertaan (käytin hissiä lähinnä vain roudatessani kissanhiekkaa)...Toisin sanoen käytin kroppaani aktiivisesti. Nyt on tilanne vallan toinen. Lähinnä työpäivän jälkeen levytän vaakatasossa.
No, nyt siis on näin. Tiedostan, että kehosta täytyy pitää huolta. Lihaksia täytyy käyttää, jotta ne ovat käytettävissä. Edelleen inhoan sitä lantionnostoliikettä enkä tajua, miten liike pitäisi oikeasti tehdä. Peppu jää roikkumaan johonkin puolitankoon. No, eihän se kankku nouse, kun lihaksia ei ole mutta painoa taas on lähes tuplasti aiempaan verrattuna. Toisaalta tuo liike on ollut aina mun inhokki nro #1. Peppu ei sanottavasti noussut edes 30 kiloa kevyempänä ja vahvempana. Samoin sammakkokyykyssä liike on naurettavan pieni. Mutta isompaa en voi tehdä, kun muuten alkaa tuntua polvessa enkä saa pidettyä selän notkoa poissa. Hiivatin notkoselkä! Joudun tekemään aivan julmetusti hommia mokomissa mitättömissä liikkeeissä! Ja sitten on ne jalkojen rotaatiot. Voi hyvänen aika! Happi meinaa loppua ja olen aivan finaalissa - ja liikelaajuus on murto-osa aiemmasta. Mutta toisaalta: nyt teen sen OIKEIN ja niin, että selkä pysyy koko ajan lattiassa. Aiemmin olen saanut jalat kevyesti lattiaan, mutta selkä on ollut kaarella kuin mikäkin jousipyssy. Ja sitten: voi luoja, mitkä allit mulle on kehittynyt käsivarsiin. Melkoiset heltat. Mummollani oli vastaavat ja päätin, että mulle ei koskaan sellaisia tule. No mutta onpa vaan tullut. Ja mummo sentään oli 80-vuotias, mä en vielä edes neljääkymmentä. Hyvä Liisa, nice going. Ja käsivarret kun on aina olleet mun vahvin kohta, ylpeyden aihe. Eipä ole enää paljon ylvästeltävää näissä alleissa!
No mutta nyt toppia. On aika keskeyttää negatiivinen puhe ja itsensä soimaaminen. Pelot ja turhaumat saivat nyt äänensä kuuluville, mutta enempää pontta niille ei kannata antaa. Tilanne on nyt siis tämä. Nyt on näin. Tästä voi ponnistaa vain ylöspäin. Ja luojan kiitos heräsin tilanteeseen nyt enkä esim. vasta 10 vuoden päästä. Tilanne on vielä korjattavissa. Takaisin en voi mennä tai saada kakskymmpisen kroppaa. Toisaalta en sitä haluaisikaan, enkä kaksikymppisen mieltä epävarmuuksineen. Taakse en siis voi mennä. Mutta kuka ties, ehkäpä tulevaisuudessa tilanne on toisenlainen. Ehkä jopa parempi kuin kaksikymppisenä: osaan oikeasti käyttää kehoani, teen liikkeet turvallisesti, pystyn tekemään pitkiäkin vaelluksia selän kipeytymättä kun notko on saatu pois... Osaan aidosti arvostaa kehoani, kun tiedän, miten paljon se joutuu työskentelemään. Ja voin olla kiitollinen siitä, että olen saanut takaisin vahvan ja kestävän kehoni. Keho pitää minusta huolta, kun minä pidän siitä huolta. Enää en sitä hylkää.
tiistai 1. huhtikuuta 2014
Fustra #2 Treeni
No niin! Asiaa! Nyt siis päästiin asiaan eli varsinaisesti treenaamaan. Ensiksi sain ruokaohjelman. Olin jo etukäteen kertonut valmentajalleni, että lääkärin ohjeiden mukaan en voi rajoittaa radikaalisti hiilihydraatteja vaan minun tulee saada niitä 100-115 g/ vrk. Epäilin mahtaako näillä ehdoilla onnistua inhimillinen mutta silti laihduttava ruokavalio. Kyllä onnistuu! Tavoitteena on syödä päivittäin 1700 Kcal (ei siis mitään kitukuuria) jaettuna kuudelle aterialle ja jokaisella aterialla proteiinia. Ei mitään maatamullistavaa, mutta ensimmäistä kertaa ymmärsin, MIKSI pitää syödä tasaisin väliajoin. Ensinnäkin verensokeri pysyy tasaisena. Toisekseen aineenvaihduntaa voi valmentajani mukaan verrata nuotioon. Kun syö noin kolmen tunnin välein, ruoansulatuksen liekki pysyy tasaisena. Jos ruokailuvälit venyvät kovin pitkiksi (mulla helposti 5-6 h, usein enemmänkin), liekki on jo kituhiilloksella eikä se jaksa polttaa uusia polttopuita kunnolla. Wau. Johan selkisi! Joogaperinteessäkin puhutaan agnista eli ruoansulatuksen tulesta. Nyt siis vaan pitämään agnia yllä ja ruoansulatusta tasaisena.
Täytyy myöntää, että tuntuu aika hassulta puputtaa jotain parin tunnin välein. Olen tottunut syömään kolme kertaa päivässä - ja silloin mättöannoksia. Syön aamupalan noin klo 6, lounaan klo 11-12. Sitten töistä palatessani noin klo 17 onkin kiljuva nälkä ja lapan sapuskaa kaksin käsin sitä edes sen kummemmin maistamatta. No, se oli ennen. Nyt on uudet tuulet. Tai pikemminkin liekit. Vanhat keinot eivät selvästikään tepsi. Ne on päivittevä toimiviksi. Päätin, että panostan tähän ohjelmaan ja teen parhaani oppiakseni noudattamaan sitä.
Sovimme Johannan kanssa, että ensimmäisen viikon tehtävä on opetella syömään 5-6 kertaa päivässä. Toistaiseksi sisältö tai kalorimäärä on toisarvoista. Päätin kuitenkin alkaa pitää kirjaa syömisistä Kalorilaskurin avulla. Ainakin nyt alkuun, kunnes opin hahmottamaan kalori- ja proteiinimääriä sekä annoskokoja. Kuten sanottu, syön mättöannoksia. Mun täytyy opetella syömään kohtuullisia annoksia mutta usein. Tässä onkin työsarkaa! Mutta pienillä askelilla eteenpäin. Pieni muutos päivittäisissä tavoissa toteuttuna tunnollisesti saa aikaan suuria edistysaskelia!
Ruoka-asiat sikseen. Olen tehnyt oivalluksen kehon puolella. Vihdoin uskallan tunnustaa ääneen, että lukivaikeuden lisäksi mulla on hahmotushäiriö. Tai siis lukivaikeus ilmenee myös vaikeutena hahmottaa omaa kehoa. Esimerkiksi pystyn kyllä sujuvasti nimeämään anatomisesta piirroksesta lihakset. Mutta kun ne pitäisi löytää omasta kropasta, etenkin selkäpuolelta, meneekin sormi suuhun. Tiedän, mikä pakara on ja missä se sijaitsee. Mutta kun pitäisi aktivoida oikea/vasen pakara ja saada lantio ylös, olen aivan sekaisin. Teen suurimman osan työstä etureisillä. En myöskään hahmota, milloin selkä on neutraalissa asennossa. Kissan/ lehmänasennon ääriasennot on mulle helppoja, koska olen luonnostaan notkea ja selkärankani on liikkuva. Mutta kun pitäisi löytää selän neutraaliasento, se on mulle täysin arpapeliä. Samaten mun on vaikea hahmottaa, milloin lapaluut ovat yhdessä tai erillään. Saatan pyöristää selkää, kun pitäisi vetää lankuksi. Ja polven tukilihaksista mulla ei ole hajuakaan.
Ehdotin valmentajalleni, että voisimme ottaa kehonhahmottamisen yhdeksi isoksi teemaksi. Esimerkiksi lantionnostoliikkeessä hän voisi kopauttaa mua kankkuun niin tiedän, mitä lihasta on tarkoitus käyttää. Samaten hän voisi vetää mun lapaluut oikeaan asentoon. Katsotaan, mitä Johanna tuuma erikoisesta ideastani.
Ai niin. Tänään koin melkoisen läpimurron. En ole tehnyt joogan nostoja, koska ne ovat mulle täyttä hepreaa. Ei pelkästään siksi, että lihakset ovat heikot vaan myös siksi, että en vain tajua, miten liike on tarkoitus tehdä. Lähtien siitä, että en ole saanut kämmeniä lattiaan. Sormenpäiden varassa on vähän ikävä ponnistaa. Tänään sitten päätin huvin vuoksi kokeilla onko eroa, jos painan lapaluita aktiivisesti alaspäin. No jösses! Kyllä muuten on! Ensimmäistä kertaa elämässäni kämmenet koskettavat lattiaan, kun istun lattialla. Huikeeta! En edelleenkään ymmärrä, miten tästä on mahdollista ponnistaa käsivarsien varaan niin, että lapaluut pysyvät yhä alhaalla. Mutta nyt tiedän sentään sen, että kämmenet on mahdollista saada lattiaan. Kädet eivät siis ole liian lyhyet tai minä muilta anatomisilta ominaisuuksiltani sopimaton nostoihin. Nyt vain treeniä, treeniä, treeniä. Ehkäpä nostot vielä jonainan kauniina päivänä avautuvat mulle. :)

Toivepostaus: Kilpirauhasen ja lisämunuaisten toiminnan tukeminen kotikonstein
Tämä aihe oli äänestyksessä viikonloppuna kärkisijalla, joten tässä tämä nyt tulee. Loppumetreillä ohi kiiti Mindfulness, joten sivuan hieman sitäkin ja kirjoitan siitä myöhemmin kunnon jutun. Stay tuned for more. :) Haluan korostaa heti, että näille kilpparivinkille ei ole tieteellistä perustaa vaan ne ovat keinoja, jotka olen havainnut omalla kohdallani toimiviksi. Kannattaa siis keskustella oman lääkärinsä kanssa ja pyytää häneltä neuvoja. Seuraavaa lääkäriaikaa odotellessa näistä voi kuitenkin olla apua. Kannattaa myös huomata, että keinot eivät ole tärkeysjärjestyksessä vaan siinä järjestyksessä kuin ne tulivat mieleeni. Toivottavasti näistä vinkeistä on teille lukijoille iloa ja hyötyä! :)
- Panosta nukkumiseen. Univaje kuormittaa koko elimistöä sekä mieltä. Se sekoittaa koko hormonitoiminnan ja vaikeuttaa toipumista. Pyri nukkumaan 8 tuntia yössä tai sen verran kuit tarpeelliseksi voidaksesi hyvin. Tässä muutamia hyväksi kokemiani vinkkejä unenlaadun parantamiseen: Reishi-tee iltapäivällä ja illalla sekä magnesium-lisä illalla, rentoutuminen piikkimatolla, tehokas mutta ei liian raskas lihaskuntoharjoittelu, kahvinjuonnin lopettaminen viimeistään klo 14, melatoniini sekä valojen himmentäminen paria tuntia ennen nukkumaanmenoa, sähkölaitteiden poistaminen makuuhuoneesta lamppuja lukuunottamatta (kannattaa suorittaa siis jopa kännykän lataaminen muualla!), langattoman internetyhteyden modeemin sammuttaminen yöksi, tietokoneen ja muiden elektronisten laitteiden sulkeminen viimeistään tuntia ennen nukkumaanmenoaikaa, panostaminen kunnolliseen tyynyyn, makuuhuoneen kunnollinen tuuletus. Lisävinkki karvaisten ystävien omistajille: lattian pyyhkiminen nihkeällä useita kertoja viikossa sekä petivaatteiden kunnollinen imurointi parin viikon välein. Karvan ja hilseen määrä on uskomaton! Jos nenässäsi on paljon limaa tai kuivunutta karstaa (minulle ilmaantui karstaongelma kilpparivajauksen myötä sekä siksi, että työpaikallani on hometta), huuhtele nenä puhtaaksi neti-kannulla ennen nukkumaanmenoa. Näin hengitystiet pysyvät yön ajan auki ja ehkäiset/ vähennät kuorsaamista. Uusin lisä nukkumisvinkkeihin on se, että ei saa nukkua sydämen päällä. Toisin sanoen vältä nukkumista vatsallasi tai vasemmalla kyljellä. Itselläni tässä on ollut opettelemista, sillä edellämainitut ovat olleet nimenomaan tyypillisimmät nukkuma-asentoni. En edelleenkään osaa nukkua selälläni, mutta olen opetellut nukkumaan oikealla kyljelläni. Ja eron voinnissa todellakin huomaa! :D
- Vähennä stressiä. Listaa asiat, jotka aiheuttavat sinulle stressiä ja väsymystä. Mieti, miten voit vähentää niiden vaikutusta. Voitko esimerkiksi delegoida työtehtäviä tai sopia työaikoihin lisää joustoa? Olen kärsinyt jo monta vuotta homeisesta työpaikasta, missä ei ole ollut esimiesten tukea. Nyt sain vihdoin hankittua uuden työpaikan. Jee! Vaikka toistaiseksi olen vielä entisessä työpaikassani jo tieto siitä, että syksyllä aloitan uudessa paikassa, on piristänyt aivan kummasti. Kotiasioissa itseäni ovat kuormittaneet esimerkiksi laskunmaksu ja kissojen hiekan roudaaminen, kun en periaatesyistä ole halunnut hankkia itselleni autoa. Niinpä olen tehnyt verkkopankissa sopimuksen laskujen automaattisesta maksamisesta mahdollisimman monen laskuttajan kanssa. Kissanhiekkaongelmaan taas olen keksinyt mainion ratkaisun: iki-ihana Kauppahalli24.fi-palvelu! Ystävällinen herra kantaa ruokaostokset ja kissanhiekat sisälle asti. Ja kun toimituksen ottaa ruuhka-aikojen ulkopuolelle, kotiinkuljetus maksaa vain muutaman euron. Aivan mahtavaa palvelua!
- Panosta suoliston terveyteen. Suolisto on tärkeä osa hyvinvointia ja kilpparivajakin salainen ase nro 1. Suoliston hyvinvointiin voi panostaa esimerkiksi nauttimalla päivittäin maitohappobakteereita. Kapselit ovat ok, mutta niiden mukana tulee turhia säilöntäaineita ja kapselikuoren selluloosaa. Siksi maitohappobakteerit kannatta syödä tai juoda, ja sellaisessa muodossa elimistön on ne myös helpompi hyödyntää. Suosittelen siis nauttimaan esimerkiksi hapankaalia tai Boris-maitohappobakteerijuomaa. Suosittelen myös tekemään Food Detective -yliherkkyystestin ja selvittämään, mille ruoka-aineille elimistö on herkistynyt ja sitten välttämään niitä. Yleisimmät yliherkkyyttä tuottavat ruoka-aineet ovat vehnä, gluteeni, lehmänmaito, maissi ja soija. Myös kananmuna saattaa aiheuttaa oireita.
- Poista myrkyt elämästäsi! Korvaa meikit, deodorantit, kosteusvoiteet, puhdistusaineet, shampoot, pyykinpesuaineet, tiskiaineet ja kodin muut kemikaalit luonnonmukaisilla tuotteilla. Vältä varsinkin parabeeneja ja silikoneja ja pitkiä INCI-listoja. Kaikki, mitä laitat ihollesi, imeytyy myös verenkiertoon ja siten kudoksiisi. Kodinpuhdistuksessa pääsee pitkälle jo pelkästään suolalla, ruokasoodalla, etikalla ja puhtaalla vedellä. Myös ihmekivi on mahtava, myrkytön apuväline. Huoneilman puhtaudesta kannattaa huolehtia esimerkiksi ilmanpuhdistimen ja huonekasvien avulla. Itse käytän Rainbow-monitoimilaitetta, joka toimii imurin ja sängyn sekä mattojen tampparin lisäksi maanmainiona ilmanpuhdistajana. Veteen imeytyy ilmasta järkyttävä määrä kissojen karvoja, omia hiuksiani sekä meidän kaikkien hilsettä ja ties mitä muuta töhnää. Järkyttävää katseltavaa, mutta tuleepahan hyvä mieli ja olo, kun moskat on putsattu pois hengitysilmasta. Suosittelen myös hankkimaan vedensuodattimen, joka suodattaa suihkuvedestä pois kloorin ja raskasmetallit. Itse hankin Ilon ja Valon Markkinoilta Aroma Sense -suihkupään, joka sekä suodattaa myrkyt että muodostaa negatiivisia ioneja. Olo on kuin vesiputouksen alla. Olo piristyy hetkessä eikä tarvitse pelätä hengittelevänsä kloorikaasuja. Tämän hankinnan myötä esim. hiukseni ovat paljon vahvemmat. Kun Aroma Sense -suihkupäästä vielä erittyy veteen C-vitamiinia ja raikasta sitruunantuoksua, aamun täydellinen luksushetki on valmis. Suorastaan odotan aamua, että pääsen suihkun alle. Usein kyllä menen suihkuun myös työpäivän jälkeen hakemaan piristystä ja virtaa kotiaikaan. Suosittelen myös nauttimaan chlorellaa (sinivihreä merilevä, jota saa luontaistuotekaupoista, Ruohonjuuresta, Ekolosta ja netistä), sillä se poistaa elimistöstä raskasmetalleja ja muita myrkkyjä. Jos vain rahatilanne sallii, kannattaa suosia luomuruokaa ja lähialueen pientuottajien tuotteita. Ja vielä yksi myrkynpoistovinkki. Onko elämässäsi myrkyllisiä ihmissuhteita tai sellaisia ihmisiä, jotka ovat aina negatiivisia ja imevät energiaasi? Minimoi heidän kanssaan viettämäsi aika ja etsi ympärillesi positiivisia, kannustavia ja elämästä innostuneita ihmisiä. Seura tekee kaltaisekseen.
- Naura ja ilotse! Stressaantuneena ja kiireen keskellä nauru helposti unohtuu. Mutta tarvitsemme naurua, se on eliksiiriä sielulle. Nauraminen vahvistaa immuunipuolustusta ja hyvällä mielellä asiat sujuvat helpommin. Lisäksi hyvä mieli vapauttaa elimistön omat parantamiskeinot. Tarvitsemme vatsanpohjasta kumpuavaa naurua vähintään 10 minuuttia päivässä. Mikä tahansa keino, joka saa sinut nauramaan, on hyvä (en tosin suosittelee vahingoniloa, ilkeys ei auta ketään). Voit nauraa lasten kanssa, soittaa ystävälle ja kertoa hauskoja kommelluksia, lukea vitsejä. Ehkäpä voitte sopia työkavereiden kanssa ilottelukahveista, joiden aikana kerrotaan vain hauskoja ja positiivisia juttuja. Tietysti voit myös laittaa ajastimen päälle ja nauraa tietoisesti 10 minuuttia, vaikka alkuun tekonaurua. Oma suosikkini on etsiä Youtubesta hauskoja pätkiä ja nauraa niille. Laitan tähän alle kolme suosikkiani. Jos nauraminen kotioloissa tai työpaikalla tuntuu vaikealta, naurujooga on takuuvarma keino nauraa. Ja siinä nauretaankin sitten 45 minuuttia tai 60 minuuttia putkeen, mikä on jo varsinainen terveyspaukku !
- Opettele rentoutumaan ja hallitsemaan stressiä. Olen havainnut mainioksi stressinhallintakeinoksi to do -listan tekemisen: mitä haluan saada aikaan työpäivän tai -viikon aikana ja mitä pitää tehdä kotona. On upea fiilis, kun saa vetää suoritetun tehtävän yli ja kun koko lista tulee valmiiksi! Toinen vinkki: hermostoa kannattaa helliä huolehtimalla siitä, että saa riittävästi Omega-3-rasvahappoja sekä B12-vitamiinia. Oivallisia rentouttajia ovat lisäksi mindfulnessin kehomeditaatio, joogaperinteen syvärentoutus yoga nidra, syvä ja rauhallinen hengitys, makoilu piikkimatolla, intialainen päähieronta sekä ohjatut rentoutus- ja mielikuvaharjoitukset. Rentoutuskasetteja ja -cditä löytyy paljon kirjastostakin, joten rentoutuminen ei ole kiinni rahasta. Myös saunominen on oivallinen tapa rentoutua sekä puhdistaa niin keho kuin mielikin. Jos kilpparivajauksen vuoksi lämmönsäätelysi on sekaisin ja sinulle tulee saunassa huono olo, kokeile hyvin lempeitä löylyjä, istumista alempana tai vaikka oven avaamista välillä.
- Ilmaise luovuuttasi ja haasta aivosi uudella. Laula, soita, piirrä, maalaa, tanssi, tee ristisanatehtäviä, hoida puutarhaa, kokeile uusia ruokareseptejä, remontoi tai tee käsitöitä. Kaikki, missä saat käyttää käsiäsi ja kehoasi sekä hyödyntää aivojasi monipuolisesti, tekee hyvää. Se pitää aivot terveinä ja nuorina sekä kohentaa mielialaa. Omia suosikkejani ovat ristisanojen ratkaiseminen, virkkaaminen värikkäillä langoilla, kissojen kanssa puuhastelu sekä bhajaneiden laulaminen. Tykkään myös ostaa värikkäitä kukkia ja asetella ne kauniisti. Lisäksi pyrin haastamaan itseni ja tekemään asiat uudella tavalla: olen opetellut kirjoittamaan vasemmalla kädellä; toisinaan valitsen uuden reitin, jota en ole ennen kulkenut; menen kahville kahvilaan jossa en ole ennen käynyt; asioin kahvilassa ruotsiksi jne.
- Liikuta kehoasi ja havainnoi sen tuntemuksia. Aluksi liikkumisen aloittaminen voi tuntua vaikealta, mutta voit aloittaa vaikkapa 20 minuutin rauhallisella kävelylenkillä ja nostaa tehoa ja määrää hiljalleen. Tärkeintä on nauttia liikunnasta ja tehdä sitä, mikä tuntuu hyvältä. Itse tykkään olla ulkona, jo luonnon aistiminen tekee hyvää. Etsi kuitenkin sellainen laji, josta juuri sinulle tulee hyvä olo: punttis, aerobick, zumba, tanssi, kahvakuula, uinti, rauhallinen työmatkapyöräily, sienestys, marjastus, kävely ulkona, puutarhanhoito, jooga (jonka sisällä on varsinainen runsaudensarvi eri lajeja), lasten kanssa leikkiminen. Kannattaa aloittaa varovasti ja kuulostella kehon tuntemuksia. Kilpirauhasen vajaatoiminnan seurauksena monilla lihasvoima heikentyy ja väsymys yllättää tavallista helpommin. Jos kärsii lisämunuaisten uupumuksesta, liikunnan aloittaminen kannattaa tehdä todella varovasti ja pienin askelin, sillä liian raskas liikunta voi rasittaa lisämunuaisia entisestään. Kannattaa myös varautua siihen, että liikunta, joka ennen oli aivan normaalia, voi nyt tuntua raskaalta ja kuormittavalta. Kuuntele siis kehosi tuntemuksia ja muista levätä sekä venytellä. Hiljaa hyvää tulee!
- Keskity hyvään ja pidä Kiitollisuuden Päiväkirjaa. Se, mihin keskität huomiosi, lisääntyy. Siksi kannattaa keskittää huomionsa asioihin, jotka ovat hyvin ja olla niistä kiitollinen. Hanki itsellesi kaunis kirjanen, johon kirjaat päivittäin kolme asiaa, joista olet kiitollinen. Jos haluat haastaa itsesi, voit kirjata jopa 5 - 10 kiitollisuudentunteen herättävää asiaa. Ja kun olet tehnyt harjoitusta jonkin aikaa, mielesi oppii automaattisesti etsimään hyvää ja onkin vaikea valita vain ne 10 asiaa. Damn, kun haluaisi kirjoittaa vähintään 20 huippujuttua! On todettu, että kiitollinen mieli on tärkeä seikka hyvinvoinnissa ja paranemisessa. Parasta kiitollisuudessa on se, että se on täysin ilmaista - ja se lisääntyy, mitä enemmän sitä käyttää!
- Etsi ympärillesi yhteisö ja luotettava tukiverkosto. Sosiaalinen tuki on tärkeää. Etsi ympärillesi ihmisiä, joiden seurassa voit olla aidosti oma itsesi ja joille voit kertoa avoimesti, jos väsähdät. Etsi ihmisiä, jotka tukevat ja kannustavat sinua ja luovat positiivisen ilmapiirin. Vältä negatiivisia valittajia, he imevät viimeisetkin voimavarasi. Ole omalta puoleltasi hyvä ja luotettava ystävä. Kokeilkaa yhdessä uusia asioita ja hullutelkaa. Jakakaa hyväksi kokemanne vinkit toisillenne ja pitäkää toisistanne huolta. Panosta omaan henkiseen kasvuusi ja itsesi kehittämiseen ja etsi ympärillesi ihmisiä, jotka panostavat omaan kehittymiseensä. Sanotaan, että ihminen on keskiarvo kuudesta läheisimmästä ihmisestään. Valitse siis seurasi huolella - ja ole itse paras versio itsestäsi.
- Tärkeät lisäravinteet. Olen huomannut, että kilpparivajakille tärkeitä lisäravinteita on paljon. Niihin kuluu toki rahaa, mutta toisaalta hyöty kohentuneena olona on mittaamaton. Tässäpä oma päivittäinen listani: omega-3-öljy (ZinZinon Balance Oil), seleeni (voi ottaa joko tablettina tai nauttia kolme parapähkinää päivässä), kupari, D-vitamiini, B-vitamiini, jodi, viherlevä eli spiruliina tai klorella, magnesium, Boris-maitohappobakteerijuoma, ubikinoli, Two-Per-Day -monivitamiinitabletti tai jokin muu laadukas tabu. Lisäksi kuuriluontoisesti nestemäistä rautaa.
- Hemmottele itseäsi. Tämä ei nyt tarkoita ruoalla hemmottelua, sillä kilpparivajakkina kiloja kertyy helposti lisää. Mieti sen sijaan muita keinoja hemmotella itseäsi: mene kumppanin tai ystävien kanssa leffaan, varaa itsellesi kampaaja-aika, käy hierojalla tai kosmetologilla, varaa itsellesi aikaa olla yksin ja hiljaa, käy saunassa kynttilänvalossa, käy lämpimässä kylvyssä. Tai jos kotityöt tuntuvat raskaalta mieti, voisitko tilata kotiisi siivoajan. You are worth it!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)