En ole kirjoittanut juurikaan kesäisestä Balin pranashamajoogaopettajakoulutuksesta. Syy on se, että kokemus oli todella tuskallinen niin henkisesti kuin fyysisesti, mutta ennen kaikkea hengellisesti. En oikein ymmärtänyt, mitä tapahtui, kunnes jonkin aikaa sitten törmäsin käsitteeseen "spiritual abuse" eli hengellinen väkivalta. Juuri siitä koulutuksessa oli kyse. Dashama oli riisunut joogasta pois hengellisyyden, joogafilosofian ja ayurvedan. Hän jopa suoraan kielsi minua puhumasta näistä minulle rakkaista ja läheisistä aiheista tai olisin joutunut keskeyttämään koulutuksen.
Joogaoppien tilalle Dashama oli tuonut fitness-ihanteen, pyrkimyksen saavuttaa täydellinen kroppa sekä kilpailun. Minun nähdäkseni hän toi mukanaan myös negatiivisuuden ja itsekeskeisyyden. Niinpä kadotin kuukauden aikana rakkauteni joogaa kohtaan. Tosin sittemmin olen ymmärtänyt, että kyseessä ei ollut jooga vaan jenkkiläinen fat camp fitnessperinteen mukaan, mukana oli vain jooga-asanoita muistuttavia liikkeitä. Kun joogasta riisutaan pois sen henkisyys ja pitkä joogafilosofia sekä pyrkimys lempeyteen ja palveluun, ei se ole enää joogaa. On surullista, miten hienosta asiasta tulee jotain todella tuskallista, kun sitä käytetään väärin. Tästä on erinomaisia esimerkkejä mm. Satu Rommin kirjoittamassa kirjassa Kahvia ja guruja. En olisi halunnut uskoa tarinoita todeksi. Mutta todellakin, myös joogalla on sen pimeä puoli. Kun harjoitellaan vain asanoita ilman henkisyyttä ja palvelua, jooga vain vahvistaa ihmisen egoa. Jooga vahvistaa ihmistä niin hyvässä kuin pahassa. Joogalla vahvistettu "pumppiego" on helvetti maan päällä. Tämä näkyi mm. siinä, miten alentuvasti, töykeästi ja epäkunnioittavasti Dashama suhtautui paikallisiin, jotka olivat hänen mukaansa "tietämättömiä eivätkä ymmärrä terveellistä ruokavaliota". Se näkyi myös siinä, miten halveksuvasti Dashama suhtautui minuun venäytettyäni nilkastani nivelsiteet. Kertaakaan hän ei kysynyt minulta miten voin, vaan hän suhtautui minuun jäätävän kylmästi. Hänen mukaansa oli osoitus heikkoudestani ja sieluni valinta, että satutin nilkkani, jotta minun ei tarvitsisi olla mukana harjoituksissa. Kuitenkin Dashama ilmoitti minulle, että mikäli pitäisin lääkärin määrämän viikon sairasloman, jälleen koulutukseni hylättäisiin. Niinpä siis jouduin pakottamaan itseni mukaan harjoituksiin jo parin päivän jälkeen, könkäten paikalle kyynärsauvan varassa, nilkka paketissa ja kovista kivuista kärsien.
Mitä sitten tapahtui? Meitä oli pieni porukka, vain 10 osallistujaa, joista kahdeksan suoritti joogaopettajakoulutuksen. Porukka oli todella kovatasoista: mukana oli mm. kamppailulaji hap kidon opettaja, entinen Euroopan mestari enduro-ajaja jne. Lisäksi mukana oli Reebokilla työskentelevä nainen, joka valmistautui 3 viikkoa koulutuksen jälkeen pidettäviin häihinsä ja halusi pudottaa mahdollisimman paljon painoa näyttääkseen hyvältä häissään. Näin sitten meillä oli päivittäin kolme intensiivistä ja haastavaa kahden tunnin pituista fyysistä harjoitusta. Ja kahdella tunnilla tarkoitan 120 minuuttia, en 90 minuuttia. Fyysiset harjoitukset lainasivat osittain joogaperinteestä, mutta muistuttivat enemmän aerobickiä tai fitnessiä. Dashaman mottona harjoituksen alussa ja sen aikana oli "shred it!". Pääpaino oli siis kiinteytymisessä sekä käsitasapainoasennoissa. Dashama on itse fyysisesti erittäin kovassa kunnossa ja etevä useilla eri osa-alueilla: hän on pieni, notkea, ketterä ja todella vahva. Hän esittelikin mielellään erilaisia haastavia käsitasapainoasentoja, joihin vain muutamat meistä kykenivät, ja hän halusi tulla aina kuvatuksi näissä asennoissa. Nämä kuvaussessiot vaan menivät menivät överiksi: Dashamaa piti kuvata eri asennoissa niin joogasalilla kuin rannalla, retkillä jne ja aina hehkuttaa "ooh, you're amazing!"
Myös ruokavaliomme oli hyvin kontrolloitu. Tosin jälleen fitness-hengessä, ei joogan eettisten ohjeiden mukaan. Söimme mm. päivittäin kalaa/kanaa/lihaa. Eettisyydestä tai ekologisuudesta ei ollut tietoakaan, sillä söimme usein mm. tonnikalaa. Kotona en syö liikakalastuksen vuoksi uhanalaisvaaran alla olevaa tonnikalaa lainkaan, mutta on myönnettävä, että nälissäni minäkin söin osani tonnikalasta. Oleellinen osa ruokavaliota oli kuitenkin pyrkimys minimoida hiilihydraatin saanti, niinpä mm. aamupuuron syöntiä katsottiin kovasti alta kulmain (vain minä ja toinen eurooppalainen syyllistyimme tähän). Munakkaat valmistettiin meille pelkästään valkuaisista. Aamupala koostui siis hedelmistä, kookosvedestä ja valkuaismunakkaista, minulla myös puurosta. Lounaaksi nautimme viherpirtelön. Toisinaan pirtelöt olivat todella herkullisia (oma suosikkini oli raakakaakao - kookosvesi - spiruliina), toisinaan aivan hirveitä. Jopa niin hirveitä, että huutavasta nälästä huolimatta useimmat jättivät sen juomatta. Ideana oli siis rajoittaa kalorinsaantia ja toisaalta nauttia lounaaksi kevyt ja nopeasti sulava välipala, jotta voisimme jatkaa fyysistä harjoitusta. Illallisella meillä oli herkullista salaattia, sekä vaihtelevassa määrin grillattua kanaa, lihaa ja kalaa. Nämä annokset tosin olivat hyvin pieniä ja kiersivät pöydässä. Tässä vaiheessa jokaisella oli niin huutava nälkä, että yritimme taistella itsellemme mahdollisimman suuren proteiinipalan. Ja jos sattui myöhästymään illalliselta hiemankaan, sai kaapia vain jämiä salaattiastioiden pohjalta. Tätä ruoan pihtaamista en ymmärtänyt lainkaan. Olimme kuitenkin maksaneet koulutuksesta ja ylläpidosta 5000 dollaria. Luulisi, että sillä hinnalla saisi edes vatsansa täyteen.
Voinko suositella Dashaman pranashamajoogaa? Valitettavasti en. Tai tarkennan. Jos haluat saavuttaa hyvän kunnon, pudottaa painoa ja oppia raakaruokailusta, Dashaman kurssit ovat hyvä vaihtoehto. Mutta joogaa ne eivät ole. Jos olet kiinnostunut joogasta henkisenä harjoituksena ja joogasta alkuperäisessä kahdeksanosaisessa muodossaan (eettiset ja moraaliohjeet, asanat, pranayama eli hengitysharjoitukset, meditaatio, keskittyminen, joogafilosofia ja itsetutkiskelu), Dashaman kurssit ovat kaukana siitä. Suosittelen sen sijaan esimerkiksi kanadalaisen Stephen Thomasin tai taiwanilaisen Rachel Tsain kursseja. Parasta tietysti on saada heidät yhdessä, niin kuin onnekseni sain Thaimaan hatha vinyasa flow -joogaopettajakoulutuksessa. Itse asiassa Stephen järjestää lyhytkurssin Balilla helmikuussa 2012. Sitä voin suositella täydestä sydämestäni! <3
Siinä missä Dashaman kurssi oli yksi tuskallisimmista ja helvetillisimmistä kuukausista elämässäni, Stephenin ja Rachelin kurssi oli yksi kauneimmista, eheyttävimmistä ja avartavimmista. Ei heidänkään kurssi mitään löysäilyä ollut, harjoitukset olivat haasteellisia. Mutta aina oli mukana lempeys, kannustus ja oman itsen kuuntelu. Thaimaan kurssin tunnelma oli kevyt ja innostunut - lisäksi tuimme ja autoimme toisiamme. Ryhmästämme muodostui todellinen Kula, henkinen yhteisö. Ja kuten joogaperinteeseen kuuluu, asanat olivat tärkeä osa harjoitusta, mutta eivät ainoa. Aloitimme jokaisen aamun pranayamalla ja meditaatiolla, mistä jatkoimme asanaharjoitukseen ja luentoihin. Saatoimme tehdä aamuisin myös kriyoja eli erilaisia puhdistumisharjoituksia kuten vaikka nenän aukaisu tai vatsan suolavesihuuhtelu. Usein myös resitoimme mantroja tai lauloimme bhajaneita eli pyhiä lauluja. Opettelimme myös ääntämään sanskritinkielisiä mantroja oikein ja tutustuimme mantrojen merkitykseen ja filosofiaan niiden takana. Iltapäivän asanalaboratoriossa opettelimme pareittain asanoiden turvallista ja anatomisesti oikeaoppista linjausta ja sovelsimme luennoilla oppimiamme asentoja käytäntöön. Päiväohjelmamme oli siis seuraava: aamun meditaatio + pranayama + asanaharjoitus, aamupalabuffet, aamupäiväluento (esim. joogafilosofiaa, sanskritia, ayurvedaa, joogan historiaa, opettajan taitoja ja etiikkaa), lounasbuffet, iltapäiväluento, asanalaboratorio, toisinaan vielä kolmas harjoitus, illallisbuffet. Ruoka oli aivan erinomaista, terveellistä mutta ei tiukkapipoista. Eikä siitä tarvinnut koskaan tapella, kaikille riitti osansa. Illat päätimme yhteiseen meditaatioon tai leffailtaan - ja sen jälkeen vuorossa oli 12 tunnin hiljaisuus. Stephen oli myös suositellut meitä jättämään tietokoneet ja mahdollisesti jopa kännykät kotiin voidaksemme antautua täysin hiljentymiseen ja oppimiseen. Näin tein Dashaman koulutuksessakin - ja olin ainoa. Jopa Dashama oli jatkuvasti kiinni tietokoneessaan. Hän näpytteli konettaan jopa aamupalamme aikana.
Tiedostan hyvin, että tämä on katkera ja negatiivinen tilitys. Mutta sallin sen toistaiseksi itselleni. Yritin pitää kauan tunteeni ja ajatukseni salassa, osittain jopa itseltäni. Ajattelin, että joogan harrastajana olen negatiivisuuden yläpuolella. Vaan kun en ole! Kun yritin tukahduttaa tunteeni ja kätkeä ne jopa itseltäni, ne veivät hurjasti energiaa. Ja syyllistyin samaan vilpillisyyteen kuin Dashama. Dashama haluaa antaa itsestään kuvan ilon ja valon lähettiläänä, vaikka hän on täynnä käsittelemättömiä traumoja (hänen lapsuutensa ja nuoruutensa on ollut hyvin traumaattinen huumeita käyttävien vanhempien lapsena, joka on sijoitettu eri sijaiskoteihin), negatiivisuutta ja kovuutta. Minä taas olen yrittänyt esittää henkisempää ja ylevämpää kuin olenkaan. Bullshit! En ole sen ylevämpi tai henkisempi kuin olen. Mutta en myöskään pääse eteenpäin, jos kiellän negatiiviset tunteeni ja varjoni. Kun myönnän, että minäkin tunnen vihaa, kaunaa ja katkerutta, voin toivon mukaan vapauttaa nuo tunteet. Niin, ja miksi mun pitäisi olla jotain muuta kuin olen? Eikö sekin ole vilpillisyyttä ja lähtöisin egosta? Myös henkisyyttä voi suorittaa...
