Happy Wheel

Happy Wheel

perjantai 11. helmikuuta 2011

Journey of a Lifetime



Tässäpä meidän esittelyvideo, jolla osallistumme kisaan. Jos voitamme, Balin reissusta kuvataan ohjelma Journey of a Lifetime.

Oli miten oli, oma matkani on jo alkanut. Ensinnäkin treenaan nykyään 6 kertaa viikossa ihanan Eevin ohjeilla. Olen myös muuttanut ruokavaliota hänen ohjeillaan entistäkin terveellisemmäksi. Ja kun paniikki iskee siitä, ehtiikö kunto kasvaa riittävästi, Eevi rauhoittelee mua ja tehdään erilaisia NLP-harjoituksia rajoittavien uskomusten poistamiseksi yms. Kiitos, Eevi! Olen todellakin matkalla löytämään omaa voimaani niin henkisesti kuin fyysisestikin. Olen matkalla kohti aitoa minää, pulppuavaa iloa sekä omien visioideni mukaista elämää. I say YES!

Tuo oma videoni on ihan huippu. Ei laadullisesti eikä muutenkaan vaan opettajana. Ensimmäinen koskaan tekemäni video, ja heti menee kansainväliseen levitykseen. Ei muuta kuin täysillä päin pelkoja -PUM! - ja epämukavuusalueelle kasvamaan. Videossa mulla ei ole meikin häivääkään, eli olen täysin luomu. Lisäksi olen kärsinyt pari viikkoa unettomuudesta, ja väsymys näkyy kasvoista. Lisähaasteen toi se, että meillä oli aikaa esittelyyn vain 30 sekuntia. Sönkkäämiseksihän tuo englanti sitten menikin, ja hurjat maneerit tulivat näkyviksi. Valaistuskin on mitä sattuu. Jne. Jne. Vikoja videosta löytää vaikka millä mitalla. Siinä olen aina ollut hyvä, itseni armottomassa ruoskimisessa ja vikojen näkemisessä.

Tällä kerralla toimin tietoisesti toisin. Ei ole väliä sillä, miltä videolla näytän. Pääasia on se, että sain sen tehtyä. Siis minä, aivan yksin! Sain sen jopa lähetettyä Dashamalle. Jo tähän olen supertyytyväinen. Puhumattakaan siitä, että mulla oli rohkeutta a) ilmoittautua mukaan koko reissuun ja b) antaa lupa videon käyttöön (mun lisäksi vain kaksi muuta lähettivät videon). Ja hei, tämä tulee siis kansainväliseen levitykseen! Aika rohkea ensimmäinen video, vai mitä! Olen myös superkiitollinen ja innoissani tästä mahdollisuudesta ja ylpeä siitä, että saan olla osa tätä mahtavaa projektia. I love Dashama! <3

Eipä tähän ole muuta sanottavaa, kuin että I'M HAVING THE BEST DAY EVER! ja kesällä on tulossa JOURNEY OF A LIFETIME! <3

1 kommentti:

Ihanaa, että jätät kommentin! Pidäthän kommenttisi sävyn rakentavana ja kaikkia kunnioittavana. Erilaiset mielipiteet ja rakentava kritiikkikin ovat tervetulleita, niistä voi aina oppia uutta. Toivon kuitenkin, että blogin sävy säilyy positiivisena. Kiitos! =D