Maratonmunkit

Toisinaan meditaatiopolku tuntuu kiviseltä ja raskaalta. Mutta oma harjoitus ei ole mitään näihin maratonmunkkeihin verrattuna. Tyypit vetää tuplamaratonin (yli 80 km) joka yö. Siis joka yö vuoristo-olosuhteissa. Ja kuten muutenkin meditaatioharjoituksessa, välipäiviä ei ole vaan harjoitus tehdään joka päivä - tai tässä tapauksessa joka yö.

Marjainen lounaspirtelö

Aina ei pirtelön tarvitse olla vihreä. Se voi olla myös raikkaan marjainen. Välillä on ihanaa nauttia myös kauniista juomasta. Silti tästäkin saa huiman määrän antioksidantteja ja hyvää energiaa. This will make you pop! =D

Kaunis ja kaunistava manteli-marjapirtelö

• 0,5 dl pari tuntia liotettuja kokonaisia, kuorellisia luomumanteleita
• 3 liotettua luomutaatelia
• 5 liotettua saksanpähkinää
• vajaa kourallinen liotettuja inkamarjoja
• 1 rkl Acai acai
• 1 rkl Baobab
• 1 rkl Mesquite
• 1 rkl luomuhunaja
• 1 rkl tyrnimarjarouhe
• 1 rkl tehojauhesekoitusta (oma sekoitus Viherjauheesta, Puhdistusjauheesta ja Yoga Body Naturalsin riisiproteiinijauheesta)
• 8 rkl chia-siemenhyytelöä (siis purkissa valmiiksi chia-siemeniä ja vettä, sieltä voi kätevästi lusikoida valmista hyytelöä pirtelöön tai suuhun)
• 1 reilun kaupan banaani
• pakastemarjoja
• suodatettua vettä

R.I.P. Davy Jones

Tiedän, että monet pitävät Monkeesia kaupallisuuden ruumiillistumana. Ja on totta, että alun perin Davy Jones, Mickey Dolenz, Mike Nesmith ja Pete Tork pestattiin vain esittämään muusikoita, ja studiomuusikot hoitivat varsinaiset soittopuuhat. The Monkees oli siis ensimmäinen varta vasten markkinoita varten kasattu poikabändi. Mutta tyypit osasivat kuitenkin soittaa ja laulaa itsekin. He olivat kapinallisia, suorastaan vallankumouksellisia, ja alkoivat ottaa itse yhä enemmän valtaa biisien kirjoittamisesta ja jaksojen käsikirjoituksesta. Sarja olikin hurmaavan absurdi, eräänlainen nuoruuden ylistys. Ja aina hyväntahtoinen ja hyväntuulinen. Minulle The Monkees edustaa lapsuuden onnellisia muistoja. No, varhaisnuoruuden. Aloin nimittäin seurata sarjaa Sky Channelilta ollessani 7. luokalla. Samalla englannin kielen taitoni koheni kohisten, sillä saatavilla ei ollut mitään tekstityksiä.

The Monkees on minulle merkityksellinen bändi. Ja sarja. 7. luokan syksyllä koin paljon surua: vanhempani erosivat, äitini muutti Oulusta Espooseen eli hyvin kauaksi ja minua kiusattiin uudessa koulussa ja uudessa luokassa. Lisäksi kissamme Simo, jonka olimme ottaneet ollessani 3,5-vuotias, piti lopettaa. Simo kun oli ollut raikulipoika ja sairastunut kissojen AIDSiin. Menetin siis äitini, ala-asteen aikaiset ystäväni sekä rakkaan kissan. Minulla ei ollut muistoja ajasta ilman Simoa, ja joskus ihmettelin, miten osaisin jatkaa elämääni ilman sitä. Oli myös raskasta nähdä Simon sairastuvan ja kärsivän sekä tajuta sen väistämättömän lopun lähenevän. Mutta näistä surullisista asioista huolimatta minulla on 7. luokan syksystä ja talvesta onnellisia muistoja - The Monkeesin ansiosta. Olipa päiväni ollut millainen tahansa, ohjelma sai minut aina hyvälle tuulelle. Usein myös nauramaan. Ja purkkapopmusiikki oli juuri sopivaa 13-vuotiaalle. Voisin siis sanoa, että The Monkees auttoi minut vaikean elämänvaiheen yli. Kiitos onnellisista lapsuusmuistoista! =D

Oli surullista kuulla Davy Jonesin poismenosta. Samalla huomasin oman aikakäsitykseni muuttuneen. Tuntuu siltä, että 66-vuotias on kovin nuori kuolemaan. Oma isäni on vain kaksi vuotta vanhempi. Elämä on hauras. Ei olekaan taattua, että kaikki elävät 80-vuotiaiksi ja yli. Voi myös olla, että olen itsekin elänyt jo yli puolet elämästäni. Kysymys kuuluukin: miten haluan elää toisen puolikkaan.

Eräs hyvä kysymys kuuluu: "If your life was a book and you were the author, how would you want the story to go?"

Arkipäiväinen meditaatio

Vaihtoehtoja leivälle?

Tunnustan: olen koukussa leipään. Päivittäin tulee mussutettua turhan monta palaa. Ja stressaantuneena vielä enemmän. Leipä on mun lohturuokaa. Mutta kuten kaikella, leivänmussuttamisellakin on seurauksensa. Ensinnäkin leipä päällysteineen tulee aika kalliiksi. Toiseksi, se alkaa helposti väsyttää. Kolmanneksi, se ei pidä nälkää loitolla kovin kauan vaan pian on jo taas uusi leivännälkä. Ja niinpä olen kierteessä, mikä näkyy ja tuntuu myös kehossani. Tämän vuoksi ajattelin haastaa itseni ja kokeilla maaliskuun ajan leivätöntä elämää. Mutta mitä syödä aamu- ja iltapalaksi? Tarkoituksenani ei ole ryhtyä karppaamaan vaan vieroittautua leivästä. Toistaiseksi siis muussa muodossa olevat viljaruoatkin käyvät. Tavoitteena on leivän korvaaminen jollakin terveellisemmällä. Äkkiseltään keksin seuraavia vaihtoehtoja:

• puuro voisilmällä/ marjoilla/ mehukeiton kera
• chia-puuro
• jugurtti tai viili (esim. luomu/partaäijä) marjojen /banaanin yms. muiden hedelmien/ siemenien  ja luomuhunajan kanssa
• smoothie
• munakas/ scrambled eggs + salaatti
• omena tai pari
• pellavansiemenrouhe, jugurtti/ rahka + marjasekoitus
• omatekoinen kuitupitoinen marja- ta suklaamuffinssi
• (mantelijauho)pannukakku marjojen/ hedelmien ja luomuhunajan kera
• uuniohrapuuro mehukeiton kera

Mitä muita ideoita teillä on? Mitä te syötte aamu- ja iltapalaksi?

You gotta move and use your body!

THE Fuzz Speach!





Joogan avulla on mahdollista venyttää sidekudosta (fascia) ja siten parantaa kehon toimintaa. Kun kehoa ei liikutella ja venytellä, lihasten ja muiden kudosten ympärillä oleva sidekudos paksuuntuu. Tällöin se voi alkaa painaa hermoja ja verisuonia. Lisäksi kehosta tulee jäykkä. Siispä kaikki joukolla venyttelemään ja joogaamaan. =D

Uusi päivä

Aika usein mulla on ollut viime aikoina sama fiilis kuin tässä Ismo Alangon biisissä. Olen kolunnut syntyjä syviä, kieriskellyt yksikseni murheen syövereissä. Niin on ollut enemmän tai vähemmän viimeiset kolme vuotta, kilpparivajauksen myötä. Ja voi tätä uhriasennetta!

"Mä liisteröidyn valheisiin." Voisiko sitä enää osuvammin sanoa? Kyseessä on ollut ajatusharha. Kaunis katala, valheen maja matala. On ollut helpompaa luovuttaa ja antaa periksi. Olen ollut hengissä ja elossa vain osittain. Olen antanut kuntoni romahtaa. Olen eristäytynyt kotiini, kun ei ole ollut energiaa matkustaa Helsinkiin ja takaisin. Espoosta ja useammasta kulkuvälineen vaihdosta nyt puhumattakaan. MUTTA, ja nyt tulee iso mutta. Olen ollut jumissa ja väsynyt, koska olen elämäni sellaiseksi ajatellut. Olen keskittänyt huomioni sairauteen ja kaikkeen siihen ikävään, mitä siitä on seurannut. 

Todellinen lamauttajani ei ole kilpirauhasen vajaatoiminta vaan omat ajatukseni. Kerron itselleni päivittäin hirveitä asioita. "Senkin pullero! Turha ostaa mitään uusia vaatteita, kun ei mikään voi näyttää hyvältä TUON ruhon päällä. Miten VOI ihminen vanhentua muutamassa vuodessa NOIN paljon? Turha vaiva lähteä minnekään, tuskin siellä kuitenkaan on hauskaa. En jaksa lähteä, menee niin paljon aikaa ja alkaa väsyttää. Älä mene julkisille joogatunneille, teet vain itsesi naurunalaiseksi. Eihän tuolla elopainolla VOI tehdä kunnon joogaharjoitusta. En VOI JAKSAA nostaa tai kannatella itseäni. Älä edes haaveile haastavammista asanoista. Olet yksi iso pelle! Ja hei, tähän mennessä sun OLISI JO PITÄNYT oivaltaa edes jotain henkisellä polullasi." Huh huh. Jos joku opettajakollega puhuisi jostain oppilaasta noin, raportoisin epäammatimaisesta ja epäeettisestä toiminnasta. Miten voi sitten olla hyväksyttävää puhua itselleen noin?

No niin. Ajatukseni ovat toimineet tehokkaammin kuin yksikään sähkötainnutin: ovat lamauttaneet mut tyystin. I've been stuck in a moment that I couldn't get out of. Mutta ajatukset ovat vain ajatuksia. Ja ne voi muuttaa. Tästä lähtien otan tavaksi sanoa päivittäin edes yhden kauniin asian itselleni. Kymmenen olisi parempi, mutta jostain on lähdettävä liikkeelle. Samoin tein päätöksen, että viimeistään kesäkuun alussa menen mukaan akrojoogatunneille. Se on sen verran innostava tavoite, että jaksan alkaa kehittää huvenneita lihasvoimiani. Ennen sairastumistani olin fyysisesti hyvin aktiivinen ja vahva. Sairastumisen myötä olen ottanut melkoisesti takapakkia. Ja samalla luopunut elämästä. Mutta ei ole koskaan liian myöhäistä saada vahva keho takaisin. Kokemuksesta tiedän, että olen onnellisimmillani, kun liikun runsaasti. Vaikka tällä hetkellä kuntoni on pohjalukemissa, mulla on tässä koko kevät aikaa treenata. I choose to get unstuck. =D

Ja se henkinen polku. Polku itsessään on tavoite, ei päämäärä. Päivittäiset meditaatiot ovat nostaneet pintaan monia asioita ja sellaisia puolia itsessäni, jotka haluaisin kätkeä. Mutta tukahduttaminen ja piilottaminen pimeään ei ole ratkaisu vaan tuominen valoon ja tarkastelu rehellisesti ja avoimesti, hyväksyen. Tälläinen minä olen TÄLLÄ HETKELLÄ. Kaikkineni, hyvine ja huonoine piirteineni. Silti ainutlaatuinen, silti arvokas. Paras minä. Ja omalta osaltani arvokas osanen universumin palapeliä.

Heh. Karen Lo'n kirjassa "Blessed to Serve - Lessons learned and stories shared from torch-bearers of modern yoga" on muuten mainio lainaus tiibetiläiseltä opettajalta Chöyam Trungpa Rinpochelta: "In fact, if you haven't started the spiritual path, best not to begin! It's difficult, it's terrible, and you will have to face all kinds of things that you won't like." Toisaalta, sain meditaatiokurssikaverilta loistavan vinkin lukea Eckhart Tollen kirjan Uusi maa. Siinä kuulemma kerrotaan kipukehosta ja raskaista ajatuksista. Laitoinkin kirjan varaukseen kirjastoon ja odottelen sen saapumista. =D

Ja kuitenkin, kaikkitenkin. TÄNÄÄN ON UUSI PÄIVÄ. Joka päivä on tilaisuus aloittaa alusta. I choose, my choice. I'm getting unstuck. Tänään VALITSEN olla onnellinen. Tänään VALITSEN jatkaa meditaatioharjoituksia ja olla juuri siinä missä olen. Tänään VALITSEN vahvistaa lihaksiani (yhdistin aamun aurinkotervehdyssarjaan askelkyykkyjä). Ja tänään VALITSEN kertoa itselleni positiivisia asioita. Tässä ensimmäinen, jonka kirjoitin erivärisillä tusseilla ja kuvitin päiväkirjaani: DARLING, Look at YOU. YOU ARE BEAUTIFUL !