Fustra-treenit #8 ja #9 - tästä matka vasta alkaa

Hei!

Jos joku ihmettelee, miksi en ole kirjoittanut pariin viikkoon mitään fustrasta, ei syytä huoleen. En ole luovuttanut, en ole lopettanut fustra-harjoittelua enkä edes kirjoittamista. Harjoittelussa on kuitenkin ollut parin viikon tauko, sillä valmentajani oli kipeänä. Mutta nyt taas mennään!

Eilen oli treeni nro #9. Aloitimme sen kehonkoostumusmittauksella. Se paljasti sekä hyviä, että huonoja uutisia. Kuten tiesinkin, paino ei ole tippunut kuin alle kilon. Tarkemmin sanottuna 800g. Se on toki hieman masentavaa. Toisaalta kilpparivajakin laihdutus ei suju yhtä helposti kuin sellaisen ihmisen, jonka aineenvaihdunta toimii normaalisti. Lisäksi tähän väliin on mahtunut pääsiäinen, vappu ja läksiäisjuhlani nykyisestä työpaikasta sekä yksi shamppanjailta ystävien kanssa, kun juhlimme ystäväni Kristiinan uutta työpaikkaa. Sitä paitsi huomasin mielenkiintoisen piirteen itsessäni: ruokapäivän pitäminen ei sovi minulle. Kalorilaskuri on todella hyvä ohjelma ja vieläpä edullinen. Mutta omalla kohdallani kalorit saavat liian suuren merkityksen. Jos olen liikkunut, ajattelen, että saan syödä niin ja niin paljon yli normin. Jos taas vaikkapa lounaan kaloripitoisuus yllättää, ahdistun ja koko loppupäivä on pilalla. Kun loppupäiväksi on käytettävissä vain pari sataa kaloria, ahdistun. Sen sijaan, että söisin normaalisti pieniä aterioita, ajattelen että aivan sama. Vedän sitten jäätelöä ja suklaata, kun tämä päivä on kuitenkin pilalla. Niinpä olen päättänyt luopua ruokapäiväkirjasta ja opettelen syömään nälkäni mukaan. Siinä tosin riittää haastetta ja opeteltavaa, sillä syön edelleen jättiannoksia ja toisinaan ateriavälit venyvät liian pitkiksi. Kuitenkin kuukauden aikana olen oppinut syömään säännöllisesti ja lisännyt proteiinin saantia huomattavasti.

No, onneksi kehonkoostumusmittaus paljasti positiivistakin: keskivartalosta on lähtenyt rasvaa, ja tilalle on tullut lihasta. Käsivarsien lihastilanne on pysynyt ennallaan, mutta sieltäkin on lähtenyt rasvaa. Sen sijaan jalkojen tilanne hämmästyttää: sinne on tullut lisää rasvaa! Tätä outoa ilmiötä ei osannut valmentajakaan selittää. Seurailemme tilannetta. Kokonaisterveyden kannalta positiivista on kuitenkin se, että kehon nestepitoisuus on kohonnut prosentilla! Jee! Yksi prosentti kiritty, enää viisi jäljellä! Nestepitoisuuden pitäisi siis olla ainakin 50%, mulla se oli alkumittauksessa 44%. Kun nestettä on enemmän, kaikki kiertää paremmin enkä ole pelkästään ruttuinen rusina. :)

No niin. Se mittauksista. Omat tuntemukset ovat kyllä varovaisen positiivisia. Kehoon on tullut voimaa. Jaksan kannatella itseäni hyvässä ryhdissä. Itse asiassa mieluummin istun ja seison ryhdikkäässä asennossa lapamatomaisen velttoilun sijaan. Polvi kipuilee silloin tällöin hieman, mutta ei ole enää kertaakaan tarvinnut levittää kipusalvaa. Notkoselkä on parantunut siinä määrin, että enää alaselkä ei tule työpäivän aikana kipeäksi. Mahtavaa! Kehonhahmotus ja voimat ovat kohentuneet niin, että nykyään pystyn tekemään  äänettömiä Running Man -hyppyjä kymmenen kappaletta. Ja siis äänettömiä, ei hirveitä tömähdysrysähdyksiä. Laitan tähän alle videolinkin, missä liike näkyy.



Summa summarum: ensimmäisen kuukauden aikana on otettu pieniä kehitysaskelia, ja vähän on tullut takapakkiakin. Mutta tästä se matka vasta alkaa. Pelkkä fustra ei riitä laihduttamaan, ei edes nostamaan kuntoa merkittävästi. Kaksi kertaa viikossa on kuitenkin aika pieni määrä. Niinpä olen ottanut rinnalle työmatkapyöräilyn. Matkani on 6 km suuntaansa. Sinänsä lyhyt matka, mutta se sisältää kolme yllättävän suurta mäkeä eli käy ihan treenistä. Ai niin. Ihan hukkaan kuukauden treeni ei ole mennyt: myös jalkoihin on tullut voimaa. Työmatkan mäet ovat tosiaan sen verran pitkiä ja jyrkkiä (viimeisin mäki 450 metriä tiukkaa nousua kierteellä), että viime keväänä mulla kului 3 VIIKKOA, kunnes jaksoin polkea mäet ylös. Nyt meni 3 päivää. Matka on vasta aluillaan, mutta tästä on hyvä jatkaa. :D

Fustra treenit #6 ja #7 - punainen lanka löytyy

Jesh! Viime viikon kriisi oli tuiki tarpeellinen. Tajusin, että fustrassa (ja liikunnassa tai laihduttamisessa ylipäätään) on kyse niin paljon muustakin kuin hikoilusta ja kehon muokkaamisesta tiiviimpään pakettiin. Kyse on ennen kaikkea henkisestä prosessista. En ole koskaan treenannut kovin tavoitteellisesti vaan kaikki on ollut säännöllisen epäsäännöllistä. Olen tehnyt treeniä silloin kuin on huvittanut ja hyppinyt lajista toiseen. Multa ovat aina puuttuneet niin selkeät tavoitteet kuin pitkäjänteisyyskin. Olen yleensä jättänyt homman kesken viimeistään siinä vaiheessa, kun ei ole enää huvittanut tai eteen on tullut ensimmäinen takaisku. Nytpä siis opettelen pitkäjänteisyyttä ja tavoitteellisuutta - sekä sitkeyttä jatkaa haasteiden jälkeen.

Viime viikonlopun kriisin aikana juttelin siskoni ja parhaan ystäväni kanssa. He saivat mut ymmärtämään, että juuri siksi olen palkannut personal trainerin, että oppisin pois omista totutuista tavoistani. Niinpä päätin kääntyä valmentajani puoleen ja pyytää apua. Heikkouden näyttäminen ja avun pyytäminen  - siinäpä kaksi isoa haastettani. Kumpaakaan en ole tehnyt mielelläni. Mutta nyt tajusin, että oma tietämykseni ei riitä, tarvitsen valmentajan ammattitaitoa. Niin ruokavalion tarkistamisessa kuin liikkeiden tekniikassa. En ole koskaan ollut liikunnallisesti kovin lahjakas, eivätkä perinteiset sanalliset ohjeet ole avanneet mulle liikkeitä millään tavalla. Tarvitsen kielikuvia ja liikkeen liittämistä johonkin tuttuun.

Johannan kanssa kävimme ensiksi läpi ruokavaliota ja laihtumista. Kaksi viikoittaista fustra-treeniä eivät ole riittävästi, jotta energiaa kuluisi ja rasva muuttuisi lihakseksi. Liikuntaa tarvitaan reilusti lisää. Niinpä tällä viikolla olen käynyt maanantaina ja tiistaina kävelemässä 4,5 km lenkin reipaaseen tahtiin. Pääsiäisen jälkeen aloitan varovasti työmatkapyöräilyn. Varovasti siksi, että matkalla on isoja mäkiä, ja mun täytyy kuunnella kehoani sen suhteen, miten se selviytyy uudesta rasituksesta. Joudun kuulostelemaan kehoni tuntemuksia todella tarkasti, jotta en rasita lisämunuaisiani. Aikaisemmin olen aina painanut verenmaku suussa enkä ole välittänyt kehoni viesteistä. Mutta kehon viestien ohittaminen juuri sai minut sairastumaan. Niinpä siis opettelen treenaamaan niin, että samalla kuuntelen kehoani. Pidän itsestäni huolta ja luon hyvinvointia. Vauhti ja kehittyminen voivat olla hitaampia, mutta tulokset ovat pysyviä.

Ja sitten se varsinainen treeni. Jee! Läpimurto! Vihdoin tajusin, mistä sammakkokyykyssä ja lantion nostossa on kyse ja miten ne on tarkoitus suorittaa. Kysyin Johannalta, onko sammakkokyykky periaatteessa niin kuin tanssin grand plie. Ja niinhän se on - paitsi että kannat eivät saa irrota maasta! Jesh, kyllä selkeni! Ja lantion nostossa jalkaterää saa vapaasti puskea palikkaa vasten. Mikä helpotus! Olin jostain syystä käsittänyt niin, että jalkaterän pitää olla rentona palikkaa vasten. Siten en saanut nostossa mitään tukea tai vastapainoa ja ihmettelin, että miten ihmeessä se on edes mahdollista suorittaa. Vaan nyt, kun tekniikka selkeni, liikkeen punainen lanka löytyi. Raskashan se on edelleen, mutta nyt sentään saan pakaran mukaan työskentelyyn eikä liike tapahdu pelkästään etureisillä. Voi tätä riemun tunnetta! :D

Tein myös pukuhuoneesta riemullisen löydön: suihkujen lisäksi käytössä on sauna. Oi nautintoa, kun treenin jälkeen väsymyksestä tutisevin lihaksin saa kammeta itsensä saunan lempeään löylyyn! Hikoillen huolet lähtee! Sitä paitsi saunan lämmössä on hyvä venytellä lihakset. Treenin ja saunan jälkeen onkin totaalisen kuitti olo. Väsynyt mutta onnellinen nainen. Bussimatkan aikana voimat kuitenkin elpyvät. Loppupäivän ajan on taas energinen ja onnellinen olo. Huikeaa huomata, miten paljon energiaa hyvä treeni antaa. Fustra on parasta, mitä olen antanut itselleni pitkään aikaan. :D

Fustra treenit #4 ja #5 - luovuttaminen on lähellä

Tavallaan en haluaisi kirjoittaa tätä juttua. Haluaisin vain hymyillä ja sanoa, että kaikki on hyvin. Mutta se ei olisi totuudenmukaista. Eräs syy painonnousun taustalla on juuri taipumukseni tukahduttaa ja sivuuttaa vaikeat tunteet ja ajatukset. Yleensä selviytymiskeinoni vaikeiden tunteiden kanssa on ollut seuraava: keitän kahvia, pelaan jotain tietsikkapeliä ja ahmin siinä samalla suklaata. Ahmin levyllisen sitä sen kummemmin maistelematta kunnes hämmästyksekseni huomaan: "Oho, mites se levy jo loppui? Söinkö muka tosiaan sen jo kokonaan?". Tai sitten syön jättiannoksen leipää tai jotain muuta. Jälleen sen kummemmin keskittymättä ja ajattelematta. Kirjaimellisesti "stuffing it down". Tänään olisi ollut täydellinen stuff it down -päivä, mutta päätin toimia toisin.

Oikeastaan tämän päivän onnettomuus alkoi jo eilen. Mun oli määrä palauttaa tänään eräs essee. Tein kuitenkin pitkän päivän töissä ja selvittelin naapurin kanssa erästä asiaa. Erityisherkkänä ihmisenä aina väsähdän välienselvittelyistä. Niinpä vihdoin kotiin päästyäni olin niin väsynyt, että pelkkä ajatus esseen kirjoittamisesta ja kirjojen lukemisesta tuntui ylivoimaiselta. Vaikka tiedän, että mun ei pitäisi juoda kahvia klo 14 jälkeen, kuitenkin keitin kahvia. Ei auttanut. Niinpä päätin ottaa nokoset. Niistäkään ei tullut mitään, vaan olin valveen ja unen välitilassa. Ja samassa tilassa olin sitten yön, nukuin koiran unta. Nukuin syvemmin vain hetken aamuyöstä.

Alla oli siis huonosti nukuttu yö ja herääminen myöhässä. Aamulla tuli kiire. Lopulliset katastrofin ainekset selvisivät vaa'alla. Paino ei ole tippunut kuin vajaat puoli kiloa. Siis puoli kiloa! Voi hemmetin hemmetti! Valmennuksen alussa laskeskeltiin, että sopiva laihtumistahti olisi noin 800 g viikossa, jotta 40-vuotissynttäreihin tultaessa paino alkaisi numerolla 7. Mutta nyt olen laihtunut kahdessa viikossa 500 g. En kestä. Maksan itseni kipeäksi fustra-valmennuksesta ja olen taloudellisesti todella tiukilla seuraavat puoli vuotta. Mulla ei ole varaa järjestää edes juhlia nelikymppisille. Lisäksi esimies päätti, että en saa osallistua todella mielenkiintoiseen problem based learning -koulutukseen muuta kuin palkattomana ja joudun vieläpä maksamaan takaisin palkan helmi- ja maaliskuun koulutuspäiviltä. Tuntuu, että taloudellisesti seinät kaatuvat päälle. Ja minkä vuoksi? Tästä kaikesta on tullut tulosta vain puolen kilon verran. Ei hyvä ollenkaan. Nimittäin suurin syy lähteä fustraan oli se, että en ole omin voimin onnistunut pudottamaan painoa. Mutta ei se tunnu tippuvan valmennuksellakaan. Missä vika?

Toimitin valmentajalle Kalorilaskurin kautta pitämäni ruokapäiväkirjasivut 1.4. alkaen. Hänen mielestään ne näyttivät oikein hyviltä: olen oppinut syömään 3 h välein ja ruokavalintani ovat järkeviä. No ihan hyvä, mutta jotain täytyy selvästi muuttaa. Mutta mitä? Vähentää rasvaa? Tiputtaa kaloreita? Lisätä liikuntaa? Mitä? Luojan tähden, mitä mun pitää tehdä, että paino tippuu?

Tänään treeneissä turhautuminen purkautui sitten itkuksi. Lantionnosto ei edelleenkään suju yhtään paremmin. Peppu ei nouse kuin muutaman sentin ja siitäkin työstä suurimman osan tekevät etureidet. En vain saa kohdistettua liikettä pakaraan. En sitten millään. Ja voimat loppuvat aivan totaalisesti. Liike on jotain todella hirveää. Kun valmentaja sanoi, että on vielä neljä nostoa jäljellä, se tuntui suunnilleen maailmanlopulta. Miten helvetissä niitä voi olla niin monta jäljellä? Ei tule onnistumaan. Silloin valmentaja napautti minulle tiukasti: "HILJAA! Menee, menee. Nyt nostat!" Se vain oli minulle viimeinen niitti. Ei valmentaja varsinaisesti huutanut, mutta siltä se tuntui. Turhautuminen, pettymys ja hämennys oman voimattomuuden edessä purkautuivat itkuksi. Ei se vain mennyt niin.

No, treeni meni huonosti eikä kehittymistä ole havaittavissa. Toisaalta nyt näen selvästi, miten suuri merkitys on kunnollisella unella. Kahvi illalla on mulle tosi myrkkyä. Lisäksi olin eilen unohtanut ottaa töihin eväät mukaan, joten ruokailun rytmityksetkin menivät pieleen. Ja se näemmä kostautuu mulla heti energiassa ja olossa. Kotiin päästyäni olisin voinut syödä hevosen, mutta mikään ruokamäärä ei tyydyttänyt himoa.

Tänään olen kyllä välipalat muistanut hoitaa kunnolla. Mutta pettymys ja turhautuminen olivat sellaisia mörköjä, jotka olisin mieluusti tukahduttanut ruoalla. Lisäksi töissä selvisi, että joku tai jotkut työkaverit ovat laittaneet liikkeelle juoruja, joita jouduin sitten selvittelemään esimiehen kanssa. Työkavereiden juoruilu selän takana satuttaa kyllä kovasti. Toisaalta onni on se, että en ole nykyisessä työpaikassa enää kuin 1,5 kuukautta.

Summa summarum. Olen noudattanut valmentajan ohjeita tarkasti ja jopa pitänyt ruokapäiväkirjaa. Olen syönyt ohjeiden mukaisesti 6 pientä ateriaa päivässä. Mutta silti paino ei putoa. Eikä treeni suju yhtään paremmin. Olen kriisissä: kannattaako tätä jatkaa ja laittaa itsensä liemeen taloudellisesti? Toistaiseksi ainoa hyöty on se, että polvi ei ole kipeä. Fustran aloittamisen jälkeen en ole joutunut käyttämään kipusalvaa kertaakaan. Jotainhan se on sekin, vaikka ei aivan sitä, mitä olin odottanut. Ja toisaalta, vaikka tänään oli monia erilaisia ikäviä tunteita, en sortunut ostamaan kaupasta suklaata. En, vaikka mieli teki. En tunkenut tunteita alas kurkusta. Tiedostin ne, mutta vielä on matkaa siihen, että opin aidosti kohtaamaan ja käsittelemään ne. Ja käsittelemään nopeasti pois mielestä. Tänään ne ovat olleet seurani koko päivän. No, tänään voimat eivät riittäneet tunteiden käsittelemiseen ja työstämiseen. Mutta ehkäpä jo seuraavalla kerralla.

Fustra #3 Treeni

Kyllä voikin olla turhauttavaa! Lihakset, minne ne ovat kadonneet? Ei ole voimaa sitten yhtään. Masentaa, kun ajattelen, miten vahva ja hyvässä kunnossa olin ennen sairastumista. No, siitä on nyt seitsemän vuotta. Ja tuona aikana en kovin kummoista liikuntaa ole harrastanut. Eli tässä näkee hyvin sen, että lihaskunto ei pysy hyvänä ilmaiseksi. Kävin opiskeluaikana muutaman kerran huvikseni rasvaprosentin mittauksessa: painoin 58-60 kg,  rasvaprosentti oli 20-22% ja vastaavasti lihasmassaa oli huomattavan paljon. Olin mallin mitoissa, mutta painoin reilusti enemmän kuin mitä ulospäin olisi ikinä uskonut - lihas painaa. Niinpä sitten olin tuudittautunut siihen uskoon, että mulla on luonnostaan paljon lihasta ja voimaa ja tilanne pysyy sellaisena laittamatta tikkua ristiin. No, näinhän ei asia ole. Tosiasia on se, että ennen sairastumista kilpirauhasen vajaatoimintaan kuljin kaikkialle pyörällä tai jalan, tanssin, uin, kävin punttiksella, harrastin astangajoogaa, kuljin päivittäin portaat neljänteen kerrokseen moneen kertaan (käytin hissiä lähinnä vain roudatessani kissanhiekkaa)...Toisin sanoen käytin kroppaani aktiivisesti. Nyt on tilanne vallan toinen. Lähinnä työpäivän jälkeen levytän vaakatasossa. 

No, nyt siis on näin. Tiedostan, että kehosta täytyy pitää huolta. Lihaksia täytyy käyttää, jotta ne ovat käytettävissä. Edelleen inhoan sitä lantionnostoliikettä enkä tajua, miten liike pitäisi oikeasti tehdä. Peppu jää roikkumaan johonkin puolitankoon. No, eihän se kankku nouse, kun lihaksia ei ole mutta painoa taas on lähes tuplasti aiempaan verrattuna. Toisaalta tuo liike on ollut aina mun inhokki nro #1. Peppu ei sanottavasti noussut edes 30 kiloa kevyempänä ja vahvempana. Samoin sammakkokyykyssä liike on naurettavan pieni. Mutta isompaa en voi tehdä, kun muuten alkaa tuntua polvessa enkä saa pidettyä selän notkoa poissa. Hiivatin notkoselkä! Joudun tekemään aivan julmetusti hommia mokomissa mitättömissä liikkeeissä! Ja sitten on ne jalkojen rotaatiot. Voi hyvänen aika! Happi meinaa loppua ja olen aivan finaalissa - ja liikelaajuus on murto-osa aiemmasta. Mutta toisaalta: nyt teen sen OIKEIN ja niin, että selkä pysyy koko ajan lattiassa. Aiemmin olen saanut jalat kevyesti lattiaan, mutta selkä on ollut kaarella kuin mikäkin jousipyssy. Ja sitten: voi luoja, mitkä allit mulle on kehittynyt käsivarsiin. Melkoiset heltat. Mummollani oli vastaavat ja päätin, että mulle ei koskaan sellaisia tule. No mutta onpa vaan tullut. Ja mummo sentään oli 80-vuotias, mä en vielä edes neljääkymmentä. Hyvä Liisa, nice going. Ja käsivarret kun on aina olleet mun vahvin kohta, ylpeyden aihe. Eipä ole enää paljon ylvästeltävää näissä alleissa!

No mutta nyt toppia. On aika keskeyttää negatiivinen puhe ja itsensä soimaaminen. Pelot ja turhaumat saivat nyt äänensä kuuluville, mutta enempää pontta niille ei kannata antaa. Tilanne on nyt siis tämä. Nyt on näin. Tästä voi ponnistaa vain ylöspäin. Ja luojan kiitos heräsin tilanteeseen nyt enkä esim. vasta 10 vuoden päästä. Tilanne on vielä korjattavissa. Takaisin en voi mennä tai saada kakskymmpisen kroppaa. Toisaalta en sitä haluaisikaan, enkä kaksikymppisen mieltä epävarmuuksineen. Taakse en siis voi mennä. Mutta kuka ties, ehkäpä tulevaisuudessa tilanne on toisenlainen. Ehkä jopa parempi kuin kaksikymppisenä: osaan oikeasti käyttää kehoani, teen liikkeet turvallisesti, pystyn tekemään pitkiäkin vaelluksia selän kipeytymättä kun notko on saatu pois... Osaan aidosti arvostaa kehoani, kun tiedän, miten paljon se joutuu työskentelemään. Ja voin olla kiitollinen siitä, että olen saanut takaisin vahvan ja kestävän kehoni. Keho pitää minusta huolta, kun minä pidän siitä huolta. Enää en sitä hylkää. 

Fustra #2 Treeni

No niin! Asiaa! Nyt siis päästiin asiaan eli varsinaisesti treenaamaan. Ensiksi sain ruokaohjelman. Olin jo etukäteen kertonut valmentajalleni, että lääkärin ohjeiden mukaan en voi rajoittaa radikaalisti hiilihydraatteja vaan minun tulee saada niitä 100-115 g/ vrk. Epäilin mahtaako näillä ehdoilla onnistua inhimillinen mutta silti laihduttava ruokavalio. Kyllä onnistuu! Tavoitteena on syödä päivittäin 1700 Kcal (ei siis mitään kitukuuria) jaettuna kuudelle aterialle ja jokaisella aterialla proteiinia. Ei mitään maatamullistavaa, mutta ensimmäistä kertaa ymmärsin, MIKSI pitää syödä tasaisin väliajoin. Ensinnäkin verensokeri pysyy tasaisena. Toisekseen aineenvaihduntaa voi valmentajani mukaan verrata nuotioon. Kun syö noin kolmen tunnin välein, ruoansulatuksen liekki pysyy tasaisena. Jos ruokailuvälit venyvät kovin pitkiksi (mulla helposti 5-6 h, usein enemmänkin), liekki on jo kituhiilloksella eikä se jaksa polttaa uusia polttopuita kunnolla. Wau. Johan selkisi! Joogaperinteessäkin puhutaan agnista eli ruoansulatuksen tulesta. Nyt siis vaan pitämään agnia yllä ja ruoansulatusta tasaisena.

Täytyy myöntää, että tuntuu aika hassulta puputtaa jotain parin tunnin välein. Olen tottunut syömään kolme kertaa päivässä - ja silloin mättöannoksia. Syön aamupalan noin klo 6, lounaan klo 11-12. Sitten töistä palatessani noin klo 17 onkin kiljuva nälkä ja lapan sapuskaa kaksin käsin sitä edes sen kummemmin maistamatta. No, se oli ennen. Nyt on uudet tuulet. Tai pikemminkin liekit. Vanhat keinot eivät selvästikään tepsi. Ne on päivittevä toimiviksi. Päätin, että panostan tähän ohjelmaan ja teen parhaani oppiakseni noudattamaan sitä.

Sovimme Johannan kanssa, että ensimmäisen viikon tehtävä on opetella syömään 5-6 kertaa päivässä. Toistaiseksi sisältö tai kalorimäärä on toisarvoista. Päätin kuitenkin alkaa pitää kirjaa syömisistä Kalorilaskurin avulla. Ainakin nyt alkuun, kunnes opin hahmottamaan kalori- ja proteiinimääriä sekä annoskokoja. Kuten sanottu, syön mättöannoksia. Mun täytyy opetella syömään kohtuullisia annoksia mutta usein. Tässä onkin työsarkaa! Mutta pienillä askelilla eteenpäin. Pieni muutos päivittäisissä tavoissa toteuttuna tunnollisesti saa aikaan suuria edistysaskelia!

Ruoka-asiat sikseen. Olen tehnyt oivalluksen kehon puolella. Vihdoin uskallan tunnustaa ääneen, että lukivaikeuden lisäksi mulla on hahmotushäiriö. Tai siis lukivaikeus ilmenee myös vaikeutena hahmottaa omaa kehoa. Esimerkiksi pystyn kyllä sujuvasti nimeämään anatomisesta piirroksesta lihakset. Mutta kun ne pitäisi löytää omasta kropasta, etenkin selkäpuolelta, meneekin sormi suuhun. Tiedän, mikä pakara on ja missä se sijaitsee. Mutta kun pitäisi aktivoida oikea/vasen pakara ja saada lantio ylös, olen aivan sekaisin. Teen suurimman osan työstä etureisillä. En myöskään hahmota, milloin selkä on neutraalissa asennossa. Kissan/ lehmänasennon ääriasennot on mulle helppoja, koska olen luonnostaan notkea ja selkärankani on liikkuva. Mutta kun pitäisi löytää selän neutraaliasento, se on mulle täysin arpapeliä. Samaten mun on vaikea hahmottaa, milloin lapaluut ovat yhdessä tai erillään. Saatan pyöristää selkää, kun pitäisi vetää lankuksi. Ja polven tukilihaksista mulla ei ole hajuakaan.

Ehdotin valmentajalleni, että voisimme ottaa kehonhahmottamisen yhdeksi isoksi teemaksi. Esimerkiksi lantionnostoliikkeessä hän voisi kopauttaa mua kankkuun niin tiedän, mitä lihasta on tarkoitus käyttää. Samaten hän voisi vetää mun lapaluut oikeaan asentoon. Katsotaan, mitä Johanna tuuma erikoisesta ideastani.

Ai niin. Tänään koin melkoisen läpimurron. En ole tehnyt joogan nostoja, koska ne ovat mulle täyttä hepreaa. Ei pelkästään siksi, että lihakset ovat heikot vaan myös siksi, että en vain tajua, miten liike on tarkoitus tehdä. Lähtien siitä, että en ole saanut kämmeniä lattiaan. Sormenpäiden varassa on vähän ikävä ponnistaa. Tänään sitten päätin huvin vuoksi kokeilla onko eroa, jos painan lapaluita aktiivisesti alaspäin. No jösses! Kyllä muuten on! Ensimmäistä kertaa elämässäni kämmenet koskettavat lattiaan, kun istun lattialla. Huikeeta! En edelleenkään ymmärrä, miten tästä on mahdollista ponnistaa käsivarsien varaan niin, että lapaluut pysyvät yhä alhaalla. Mutta nyt tiedän sentään sen, että kämmenet on mahdollista saada lattiaan. Kädet eivät siis ole liian lyhyet tai minä muilta anatomisilta ominaisuuksiltani sopimaton nostoihin. Nyt vain treeniä, treeniä, treeniä. Ehkäpä nostot vielä jonainan kauniina päivänä avautuvat mulle. :)

Fustra #1 Treeni

No niin. Päätin sitten ottaa 20 kerran Fustra-paketin, vaikka jonkin aikaa asiaa piti sulatella. Kun päätös oli tehty, oli vain hyvä ja rauhallinen olo: näin on hyvä, menipä syteen tai saveen.  Päätin, että nyt jos koskaan on aika panostaa itseeni ja terveyteeni. Täytän kesällä 40 vuotta, joten minulla on hyvinkin todennäköisesti vielä saman verran elämää jäljellä kuin mitä sitä on takana. Mutta näin en voi jatkaa. Kilpparivajauksen myötä olen lihonut 25 kiloa ja liikunta on jäänyt tosi vähäiseksi. Kaiken lisäksi notkoselän vuoksi selkää kolottaa usein. Ja ylipaino on alkanut kuluttaa niveliä. Olen joutunut luopumaan joogasta, koska varpaat tulevat kipeäksi. Tanssista taas olen luopunut, koska oikea polvi on kipeytynyt. Mutta haloo! Haluan tanssia ja nauttia elämästä. Olen luonnostaan liikkuvainen, joskaan en nyt ole liikkunut vuosiin. Fyysinen passivisuus on saanut myös mieleni jähmettymään. Selvästikin tarvitsen liikettä voidakseni hyvin. To keep the juices flowing. Mutta kipeytyvien nivelien ja lihasten vuoksi liikuntaa on ollut vaikea aloittaa. Samaten olen yrittänyt pudottaa painoa ties millä konstein ilman sanottavaa menestystä. Selvästikin ne opit ja metodit, joita käytin nuorempana, eivät enää toimi. On aika päivittää ne. Niin sitten päätin ottaa itselleni etukäteislahjaksi lähestyviä nelikymppisiä ajatellen Fustra-valmennuspaketin. Ja maaliskuun kampanjaetuna sain kaksi kertaa ekstraa eli yhteensä 22 kertaa.

Tein toisenkin päätöksen: kirjoitan avoimesti prosessistani ja olen brutaalisen rehellinen. Vain siten näen, mihin suuntaan olen menossa ja kehittymiseni. Ja projektin julkisuus antaa potkua jatkaa. Vaikka alkutilanne hävettää, tästä on lähdettävä liikkeelle. Mindfulnessin oppien mukaan: nyt on näin. 

Valmennus alkoi siten, että ensimmäisellä kerralla tehtiin kehonkoostumusmittaus. Sitä varten piti olla kaksi tuntia syömättä ja juomatta, ei saanut juoda edes vettä. Kyllä teki muuten tiukkaa! Ei niinkään syömättömyys vaan se, että ei saanut juoda. Juon todella paljon vettä, varmaan 2-3 litraa päivässä. Mutta silti on koko ajan jano. Ja pulma on se, että vesi pirulainen tulee vain läpi eikä imeydy kroppaan vaan saan juosta alvariinsa pissalla.

Tässä kehonkoostumusmittauksen tulokset numeroina 27.3.2014:

Pituus: 168 cm
Paino: 87,8 kg
Painoindeksi: 31,1 (merkittävä ylipaino)
Kehon rasvaprosentti: 38,7 (normaalia korkeampi)
Kehon rasvan massa: 34,0 kg
Perusaineenvaihdunta: 1640 Kcal
Kehon kokonaisnestemassa: 39 kg
Kehon nesteprosentti: 44,0 (normaalia matalampi => olisi hyvä olla ainakin 50%)
Viskeraalisen rasvan arvo: 8 (matala riski => normaaliarvo 0-13 eli hyvä tilanne)
Oikea käsi - rasva%: 42,7
Oikea käsi - lihasmassa: 2,5 kg
Vasen käsi - rasva%: 43,0
Vasen käsi - lihasmassa: 2,6 kg
Vartalo - rasva%: 36,5
Vartalo - lihasmassa: 28,4 kg
Vasen jalka - rasva%: 40,7
Vasen jalka - lihasmassa: 8,7 kg
Oikea jalka - rasva%: 40,9
Oikea jalka - lihasmassa: 8,8 kg

Tulos on synkkä, mutta ei mitenkään yllättävä. Toisaalta on todella helpottavaa, että viskeraalista rasvaa eli sisäelinten ympärillä olevaa haitallista rasvaa ei ole normaalia enempää. Lisäksi kehon puolierot vasemman ja oikean välillä ovat pienet. Siinäpä ne hyvät uutiset sitten olivatkin. Korjattavaa löytyykin sitten yllin  kyllin. Painoa on rutkasti liikaa ja rasvaprosenttikin on sangen korkea. Rasvaa on kertynyt etenkin käsivarsiin ja jalkoihin. Sen olen kyllä itse huomannut jo silmämääräisesti, mutta mielenkiintoista, että kone analysoi saman tuloksen. Mielenkiintoista ja oikeastaan huolestuttavaa on tuo alhainen nesteprosentti. Vesi ei todellakaan imeydy. Saahan sitä kitata, mutta ei kun ei imeydy, niin eipä se paljoa auta. Mikä siis neuvoksi?

Kun kehonkoostumus oli valmis ja läpipuitu, siirryimme vielä hetkeksi varsinaisesti fustrailemaan. Valmentajani Johanna Joentausta on aivan huikea. Hän seuraa kehoni asentoa (polvi, jalkaterät, lantio, lapaluut, hartiat, vatsan ja selän työskentely) todella tarkasti. Meillä on todella hauskaa ja nauramme treenin aikana paljon. Kemiamme tuntuvat loksahtavan hyvin yhteen - enkä kyllä olisikaan ollut valmis maksamaan 1490€, jos valmentaja olisi tuntunut yhtään epämiellyttävältä. Mutta Johanna ei tunnu! Hän piiskaa minua jaksamaan, kun itse olisin jo valmis lopettamaan. Silti hän tekee sen todella kannustavasti. Ja hän valitsee juuri sellaisia liikkeitä, joilla voidaan pureutua ongelmakohtiini eli avaamaan jännittyneitä lonkankoukistajia ja vahvistamaan alaselän lihaksia sekä puristamaan selkärangan notko pois vatsalihaksilla. Voi hyvä luoja, että saa tehdä töitä, mutta se kannattaa!

Riemukseni kävely crossarilla sujui jo huomattavasti paremmin kuin kokeilutunnilla. Steppasin noin 10 minuuttia (aivan tarkkaa aikaa ei ole tiedossa, sillä jossain vaiheessa laite nollasi itsensä ja aloitimme ajastuksen uusiksi), mutta jälkeenpäin jalat eivät olleet sellaista spagettia kuin tutustumistunnin jälkeen. Niin, ja tänään olen kävellyt aivan normaalisti, vaikka kokeilutunnin jälkeen kävelin pari päivää kuin ankka, kun reidet olivat niin jumissa. Selkeästi alan oppia kävelemään, vaikka Johanna joutuukin huomauttamaan lantion ja jalkaterien asennosta. Näillä näkymin siis opin kävelemään 40-vuotispäivääni mennessä, waude. ;) Steppaamisen jälkeen teimme dynaamista hartiavenytystä kepillä, kylkivenytystä, pystypunnerrusta seinää vasten, leveää sammakkokyykkyä. Miten voikin olla niin vaikea puristaa selkä kiinni seinään? Hermo meinasi mennä, kun tunsin oikealle puolelle jäävän aukon, vaikka puristin lihakset äärimmilleni - ja vasen puoli pysyi kiinni seinässä ilman sen kummempaa puristamista. No, tästä voi tilanne mennä vain paremmaksi ja lihakset kehittyä. Teimme myös rotaatiota eli jalkojen laskemista puolelta toiselle selinmakuuasennossa. Tätäkin liikettä olen tehnyt vuosia, vaan en tällä intensiteetillä. Kun keskittyy pitämään selän koko ajan tiukasti kiinni lattiassa ja tekemään liikkeen pelkästään vatsalihaksilla jalat hieman etuviistossa, liikkeeseen tulee aivan uutta haastetta. Mutta viimeisessä liikkeessä eli pulloverissa ne selkä- ja vatsalihakset vasta koville joutuivatkin, tziizuz! En ole aikaisemmin tajunnut, että itse asiassa pullover on selkä- ja vatsalihasliike eikä niinkään hartialihasliike. Mutta fustran opeilla toteutettuna näin on!

Aivan tunnin lopuksi teimme venytyksiä, joissa valmentajani auttoi minua toimien vastapainona. Oli ihanaa saada venyttää takareidet, pohkeet ja pakarat toisen avustamana. Jee! Toki noita lihaksia on tullut venyteltyä paljon joogan myötäkin, mutta nyt en ole pitkään aikaan juurikaan venytellyt. Kerroin Johannalle, että suurin haasteeni on kireät lonkankoukistajat.Tähän Johanna suunnittelee minulle venytyksiä, joita voin tehdä itsekin kotioloissa. Voi nimittäin hyvinkin olla niin, että alaselkä- ja polvikivut johtuvat kireistä lonkankoukistajista, ja kinesteettisen ketjun kautta kuormitus välittyy eteenpäin seuraaviin niveliin.

Summa summarum: olen tehnyt oikean päätöksen - fustra on ihanaa! Tunnin jälkeen olin täynnä energiaa ja elämää, vaikka alla oli 8 h työpäivä. Hyvillä mielin jätin vaihtobussin väliin ja kävelin loput pari kilometriä kotiin laskevassa auringossa. Huikeaa! Kotona puuhastelin jonkin aikaa, kunnes koin ihmeen. Olen nukkunut viimeiset 25 vuotta huonosti, ja iltaisin nukahtaminen on ollut vaikeaa. Vaan eipä ollut Fustra-treenin jälkeen! Sammuin kuin saunalyhty ja olin valmista kauraa jo klo 20.30. Wau! Uskomatonta! Heräsin yön aikana kerran, mutta nukahdin uudestaan ja nukuin aamukuuteen. Pitkien yöunten jälkeen olinkin tänä aamuna niin täynnä energiaa, että ennen töihin lähtöä jumppasin, luutusin lattiat, ulkoilutin kissat kahteen kertaan, pesin pyykkiä, siivosin kylpyhuoneen kaapin ja viikkasin vuorellisen pyykkiä. Mikä voittajaolo! Tältäkö ihmisistä yleensä tuntuu?

Ps. Laitanpa tähän muistiin alkutilanteen lihasten osalta. Nämä ovat siis omien tuntemusteni pohjalta, ei analysoituja tai mitattuja.

Heikkoja:
- triceps eli olkavarren ojentajat
- hartiat eli deltoids ja trapeziuksen yläosa
- kyljet eli kaipa serratus anterior
- selkä kauttaaltaan
- pakarat
- takareidet
- polven tukilihakset, mitä ikinä ovatkaan nimeltään
- jalkaterän lihakset

Kireitä:
- poskilihakset (koska puren öisin hampaita vimmatusti yhteen)
- päänahka
- niska ja hartian yläosa
- alaselkä
- kyljet
- lonkankoukistajat ja psoas-lihas
- akillesjänteet

Fustra

Työpaikkani vieressä sijaitsee Vantaan Hiekkaharjun Forever-kuntokeskus. Niinpä päätin tarttua tilaisuuteen ja varasin itselleni 25 € hintaisen tutustumistunnin Fustraan.  Halusin kokeilla, mitä fustralla on annettavaa, sillä minulla on useita pulmia:

1. Huolimatta lukuisista yrityksistä eri keinoilla painoni ei ole pudonnut vaan painan tällä hetkellä 25 kiloa enemmän kuin ennen sairastumistani kilpirauhasen vajaatoimintaan vuonna 2008. 
2. Oikean jalan isovarpaan tyviniveleen on kehittynyt sitkeä kipu. Jos olen enemmän varpaiden varassa, niin kuin monessa joogaliikkeessä ollaan, seuraavana päivänä kipu tuntuu jopa kävellessä. 
3. Myös oikean jalan polvi on kipeä. Joka päivä. Särkylääkettä en siihen ota, mutta aika usein joudun levittämään polveen kipusalvaa. 
4. Alaselän notko on paha, ja alaselkä kipeytyy ja menee jäykäksi oikealta puolelta. 
5. Kun en ole seitsemään vuoteen juuri liikkunut, en tiedä, miten liikunnan aloittaisin nyt, kun joogakin on poissa peleistä varvasongelman vuoksi. 
6. Mulla on yliliikkuvat nivelet ranteissa, kyynärpäissä, polvissa ja nilkoissa. Nämä kaikki olen myös loukannut useampaan otteeseen. 

Näine ongelmineni siis menin kokeilutunnille. Sain ohjaajakseni ihanan Johannan, joka kirjasi tarkasti ylös vammani ja toiveeni. Sitten alkoikin treeni, joka oli rankempaa kuin olin osannut odottaa. 

Aivan aluksi aloitettiin lämmittelelmällä crosstrainerilla. Voi vitura, mähän en osaa edes kävellä! Lantio on ihan vinksin vonksin ties minne suuntaan ja varpaat pyrkivät väkisinkin sojottamaan ulospäin. Taaperran kuin mikäkin ankka kuivalla maalla. Johanna joutui korjaamaan asentoani, etenkin varpaita, kolmen askeleen välein. Miten turhauttavaa! Ja jösses, mikä polte tuli etureisiin, kun lantion ja varpaiden asennot olivat oikein. Huh. This girl was on fire - eikä millään miellyttävällä tavalla. 6 minuutin tehokävelyn jälkeen en meinannut pysyä enää pystyssä, kun sain vihdoin astua alas crossarilta. Huh. No mutta vaikka tuo crossari oli melkoinen piinapenkki ja joudun näemmä opettelemaan kävelemisen uusiksi, tein riemastuttavan huomion: kun jalkaterän ja lantion asento oli oikea, polveen ei sattunut lainkaan. Mieletöntä!

Seuraavaksi olivat vuorossa lihaskuntoharjoitteet jumppakepin kanssa. Lisäksi apuna käytettiin joogatiiltä (yoga block) muistuttavaa palikkaa jalkojen välissä. Jälleen paljastui sekä hyvää että huonoa. Alaselän notko on tosiaan melkoinen. Lisäksi selkälihakset ovat vasemmalla puolella selvästi vahvemmat kuin oikealla. Hartioiden yläosassa on jäykkyyttä kun taas reiden takaosat ja pakarat ovat kovin heikot. Reiden etupuolella lonkankoukistajat ovat kireät, ja ne vetävät lantiota kallelleen eteenpäin ja selkää entisestään notkolle. Positiivista on kuitenkin se, että vaikka työskentelen paljon koneella, ylävartaloni ryhti on hyvä. Lisäksi joogan ansiosta lapatuki on hyvä ja vatsalihakset ovat niin vahvat, että ne tukevat ja auttavat selkää. Lisäksi hahmotan kehoni hyvin ja osaan aktivoida pyydettäessä juuri oikeat lihakset. Hengitystekniikkani on täydellinen - joskin sisäisesti kävin kovaa kamppailua, kun se on juuri päinvastainen kuin joogassa. Toisin sanoen joogassa mennään yleensä uloshengityksellä alas ja se on ns. passiivinen tai lepovaihe - fustrassa taas mennään uloshengityksellä ylös ja sisäänhengityksellä alas eli uloshengitys on aktiivinen ja ponnistava vaihe.

Näytetunti oli todella mielenkiintoinen ja avartava. En olisi ikinä uskonut, että reidet voivat mennä niin hapoille pelkästä kävelemisestä. Itse asiassa ne ovat vieläkin kipeät. Sain myös tehdä todella paljon lihastyötä vatsa- ja selkälihaksilla, jotta sain notkon suoristettua - mutta se onnistui! Lisäksi oikealla askellustekniikalla ja jalkojen asennolla kipu polvessa lakkasi. Kauhukseni huomasin myös sen, miten voimaton persaukseni on. Ei ihme, että se on niin muhkea! Kaiken kaikkiaan tunti oli todella avartava ja yllätti positiivisesti. 

Nyt mietin, käyttäisinkö säästöni ja sijoittaisin itseeni. Toisin sanoen mietin, ottaisinko 20 kerran valmennuspaketin, jonka hinta on 1490€. Siihen tulee 22 ohjattua harjoituskertaa valmentajan kanssa, kahdesti viikossa. Lisäksi ravintosuositukset ja kehonkoostumusmittaukset 2-4 viikon välein. Hinta on kova. Mutta toisaalta, jos fustran avulla saan polveni ja selkäni kuntoon ilman leikkausta enkä enää tarvitse kipugeeliä, voi se pitkällä tähtäimellä olla hyvinkin viisasta. Haluan nimittäin liikkua ja olla aktiivinen vielä vuosikymmeniä! Alustavasti näyttäisi siltä, että fustraohjaaja auttaa näkemään ja korjaamaan ne virheasennot, joita on itse mahdotonta havaita. Jos ei olisi mitään vammoja, virheasentoja ja -liikkeitä tai lihasten epätasapainoa, varmasti kuntoilussa voisi mainiosti auttaa personal trainerkin. Mutta kun mulla on noita kaikkia, voisin hyötyä toisenlaisesta lähestymistavasta. Mietiskelen....

Onkos kenelläkään täällä kokemuksia Fustrasta?