Fustra #2 Treeni

No niin! Asiaa! Nyt siis päästiin asiaan eli varsinaisesti treenaamaan. Ensiksi sain ruokaohjelman. Olin jo etukäteen kertonut valmentajalleni, että lääkärin ohjeiden mukaan en voi rajoittaa radikaalisti hiilihydraatteja vaan minun tulee saada niitä 100-115 g/ vrk. Epäilin mahtaako näillä ehdoilla onnistua inhimillinen mutta silti laihduttava ruokavalio. Kyllä onnistuu! Tavoitteena on syödä päivittäin 1700 Kcal (ei siis mitään kitukuuria) jaettuna kuudelle aterialle ja jokaisella aterialla proteiinia. Ei mitään maatamullistavaa, mutta ensimmäistä kertaa ymmärsin, MIKSI pitää syödä tasaisin väliajoin. Ensinnäkin verensokeri pysyy tasaisena. Toisekseen aineenvaihduntaa voi valmentajani mukaan verrata nuotioon. Kun syö noin kolmen tunnin välein, ruoansulatuksen liekki pysyy tasaisena. Jos ruokailuvälit venyvät kovin pitkiksi (mulla helposti 5-6 h, usein enemmänkin), liekki on jo kituhiilloksella eikä se jaksa polttaa uusia polttopuita kunnolla. Wau. Johan selkisi! Joogaperinteessäkin puhutaan agnista eli ruoansulatuksen tulesta. Nyt siis vaan pitämään agnia yllä ja ruoansulatusta tasaisena.

Täytyy myöntää, että tuntuu aika hassulta puputtaa jotain parin tunnin välein. Olen tottunut syömään kolme kertaa päivässä - ja silloin mättöannoksia. Syön aamupalan noin klo 6, lounaan klo 11-12. Sitten töistä palatessani noin klo 17 onkin kiljuva nälkä ja lapan sapuskaa kaksin käsin sitä edes sen kummemmin maistamatta. No, se oli ennen. Nyt on uudet tuulet. Tai pikemminkin liekit. Vanhat keinot eivät selvästikään tepsi. Ne on päivittevä toimiviksi. Päätin, että panostan tähän ohjelmaan ja teen parhaani oppiakseni noudattamaan sitä.

Sovimme Johannan kanssa, että ensimmäisen viikon tehtävä on opetella syömään 5-6 kertaa päivässä. Toistaiseksi sisältö tai kalorimäärä on toisarvoista. Päätin kuitenkin alkaa pitää kirjaa syömisistä Kalorilaskurin avulla. Ainakin nyt alkuun, kunnes opin hahmottamaan kalori- ja proteiinimääriä sekä annoskokoja. Kuten sanottu, syön mättöannoksia. Mun täytyy opetella syömään kohtuullisia annoksia mutta usein. Tässä onkin työsarkaa! Mutta pienillä askelilla eteenpäin. Pieni muutos päivittäisissä tavoissa toteuttuna tunnollisesti saa aikaan suuria edistysaskelia!

Ruoka-asiat sikseen. Olen tehnyt oivalluksen kehon puolella. Vihdoin uskallan tunnustaa ääneen, että lukivaikeuden lisäksi mulla on hahmotushäiriö. Tai siis lukivaikeus ilmenee myös vaikeutena hahmottaa omaa kehoa. Esimerkiksi pystyn kyllä sujuvasti nimeämään anatomisesta piirroksesta lihakset. Mutta kun ne pitäisi löytää omasta kropasta, etenkin selkäpuolelta, meneekin sormi suuhun. Tiedän, mikä pakara on ja missä se sijaitsee. Mutta kun pitäisi aktivoida oikea/vasen pakara ja saada lantio ylös, olen aivan sekaisin. Teen suurimman osan työstä etureisillä. En myöskään hahmota, milloin selkä on neutraalissa asennossa. Kissan/ lehmänasennon ääriasennot on mulle helppoja, koska olen luonnostaan notkea ja selkärankani on liikkuva. Mutta kun pitäisi löytää selän neutraaliasento, se on mulle täysin arpapeliä. Samaten mun on vaikea hahmottaa, milloin lapaluut ovat yhdessä tai erillään. Saatan pyöristää selkää, kun pitäisi vetää lankuksi. Ja polven tukilihaksista mulla ei ole hajuakaan.

Ehdotin valmentajalleni, että voisimme ottaa kehonhahmottamisen yhdeksi isoksi teemaksi. Esimerkiksi lantionnostoliikkeessä hän voisi kopauttaa mua kankkuun niin tiedän, mitä lihasta on tarkoitus käyttää. Samaten hän voisi vetää mun lapaluut oikeaan asentoon. Katsotaan, mitä Johanna tuuma erikoisesta ideastani.

Ai niin. Tänään koin melkoisen läpimurron. En ole tehnyt joogan nostoja, koska ne ovat mulle täyttä hepreaa. Ei pelkästään siksi, että lihakset ovat heikot vaan myös siksi, että en vain tajua, miten liike on tarkoitus tehdä. Lähtien siitä, että en ole saanut kämmeniä lattiaan. Sormenpäiden varassa on vähän ikävä ponnistaa. Tänään sitten päätin huvin vuoksi kokeilla onko eroa, jos painan lapaluita aktiivisesti alaspäin. No jösses! Kyllä muuten on! Ensimmäistä kertaa elämässäni kämmenet koskettavat lattiaan, kun istun lattialla. Huikeeta! En edelleenkään ymmärrä, miten tästä on mahdollista ponnistaa käsivarsien varaan niin, että lapaluut pysyvät yhä alhaalla. Mutta nyt tiedän sentään sen, että kämmenet on mahdollista saada lattiaan. Kädet eivät siis ole liian lyhyet tai minä muilta anatomisilta ominaisuuksiltani sopimaton nostoihin. Nyt vain treeniä, treeniä, treeniä. Ehkäpä nostot vielä jonainan kauniina päivänä avautuvat mulle. :)

Ekologisuus, eettisyys vai elämä?

Hello Helene -blogin Helene aloitti hyvän keskustelun ekologisuudesta ja eettisyydestä. Jatkan sitä täällä ja kyselen omilta lukijoiltani mielipiteitä ja vinkkejä. Miten toteutatte ekologisuutta ja eettisyyttä valinnoissanne? Miten nämä arvot näkyvät arjessanne? Oletukseni on, että jos olet lukemassa blogiani, nämä arvot ovat ainakin jossakin määrin tärkeitä.

Valitsetko luomua, reilun kaupan tuotteita vai lähiruokaa? Valitsetko kotimaisen normikasviksen vai ulkomaisen luomutuotteen? Mistä teet ostokseksi? Kuljetko omalla autolla vai julkisilla? Onko sinulla lemmikkieläimiä? Kiinnitätkö huomiota vaatteiden valmistusprosessin eettisyyteen ja ekologisuuteen? Kasvatatko ruokaasi itse? Käytätkö kosmetiikkaa - perinteistä vai luomua? Matkusteletko? Syötkö lihaa? Kalaa? Kananmunia? Käytätkö maitoa? Kierrätätkö?

Oma polkuni on sellainen, että minulla olisi varaa olla eettisempi ja ekologisempi. Toisaalta mietin joskus näitä asioita liikaakin ja saan itseni aivan umpikujaan. Esimerkiksi 18-vuotispäivänäni saavutettuani täysi-ikäisyyden ja oikeuden tehdä itse valintani aloin kasvissyöjäksi. Syksyyn mennessä tulin tulokseen, että en halua myöskään käyttää nahasta valmistettuja kenkiä. Asuin tuolloin vielä Oulussa, ja talvella tepsuttelu tennareissa vaati toisinaan melkoisesti sisua. Sitten sain siskoni ystävältä lahjoituksena nahkaiset buutsit, jotka hän olisi muuten heittänyt roskiin. Olin hetken kahden vaiheilla, mutta sitten päätin, että kengät oli joka tapauksessa jo valmistettu, niihin tarvittavan nahan omistanut eläin oli tapettu, ja nyt kengät olivat menossa roskiin. Ajattelin, että on parempi käyttää tuote loppuun...

Yllä oleva esimerkki kuvaa sitä, että nähdäkseni eettisyys ja ekologisuus ei ole mustavalkoista. En kannata itsekkyyttä, ajattelemattomuutta tai piittaamattomuutta, mutta en myöskään elämän tekemistä kohtuuttoman vaikeaksi.

Niin, se oma polkuni. En ole enää kasvissyöjä. Syön toisinaan lihaa. Enemmissä määrin  kilpparivajauksen aiheutettua veriarvojeni romahtamisen. (Vasta myöhemmin tajusin, että parempi keino on syödä lehtivihreää ja spiruliinaa.) Mieluiten liha saa olla luomua tai riistaa. Mutta toisinaan menee jopa broileria. Tästä en ole lainkaan ylpeä, sillä broilerinkasvatus on alusta loppuun aivan hirvittävää eläinrääkkäystä. 15 vuotta pysyin "kaidalla eettisellä polulla", mutta nyt on ote lipsunut. Kananmunat ostan aina luomuna, vaikka se on ehkä ristiriidassa sen kanssa, että saatan sortua tehokanalassa rääkätyn emon syömiseen. ... Kalaakin syön. Lähinnä lohta ja siikaa, muusta kalasta en välitä. Lohi on suurta herkkuani, vaikka se on kaukana ekologisesta ja eettisestä. Tiedän kalankasvattamojen saastuttavan vesistöjä ja karanneiden lohenpoikasten heikentävän villilohien perimää niiden kanssa lisääntyessään. Villilohen kalastus taas uhkaa pienentyneitä lohikantoja. Tonnikalakannat ovat jo romahtaneet liikakalastuksen myötä. Samoin tonnikalapyydyksiin kuolee monia muita kaloja, delfiinejä ja merikilpikonnia. Itse en tonnikalaa osta, mutta en jaksa enää asiasta meuhkata. Jos menen kylään ja minua varten on leivottu tonnikalapiirasta, syön minulle tarjotun palan. Kaipaisin lisää tietoa siitä, mitkä kalakannat kestävät kalastuksen. Onko esim. ulkomailla parasta jättää kalat syömättä, ettei tule tukeneeksi liikakalastusta ja kantojen romahduttamista? Mitä kaloja voi syödä suht hyvällä omalla tunnolla?

Maidon ostan aina luomuna. Tässä on mukana myös terveysarvo: vatsani ei kestä homogenisoitua perusmaitoa, ja hyla-maito maistuu mielestäni pahalle. Luomumaitoa sen sijaan voin juoda suoraan lasista niin makunsa puolesta kuin vatsanikin puolesta. Toisinaan ostan tilamaitoa, mutta siitä vatsani menee kyllä sekaisin. Suosin ruokaostoksilla luomua ja reilun kaupan tuotteita. Mutta ostan välillä myös ihan perustuotteita.

Pesuaineissa ja kosmetiikassa olen jakautunut persoonallisuus. Suosin luomusampoita ja -hoitoaineita sekä luomudeodoranttia. Jostain syistä muina aikoina luomudödö toimii nykyään hyvin, mutta kuukautisten aikaan hiki haisee enemmän (???), ja silloin käytän muutaman päivän ajan perusdödöä. Kasvorasvana käytän yleensä kookosöljyä. Olen kokeillut astian- ja pyykinpesussa luomutuotteita, mutta mielestäni perusjytkyillä tulee puhtaampaa jälkeä... Ja kyllä varmaan sisältävätkin sellaisia jytkyjä, että oh my. Moneen vuoteen en juuri värjännyt hiuksiani. Joskus värjäsin kasviväreillä, myös ekokampaamossa. Mutta kun pohjavärini on melko tumma, kasviväreillä ei tunnu saavan aikaan kovin suurta efektiä. Sopivan sähäkkä kasviväri on siis hakusessa. Ripsivärissä on sama ongelma: luomuripsiväreissä ei riitä teho, tai en huomaa kummoista eroa siihen olenko laittanut ripsaria vai en. Sama on tosin monissa perusripsareissa. Minulla on usein täysin meikittömiä päiviä. Mutta kun meikkaan, käytän "supermegavolume"-tyylisiä ripsivärejä normimeikeistä. Hammastahna on välillä ekoa, välillä perus fluori-Pepsodentia.

Vaatteita ostan harvoin. En pidä shoppailusta. Mieluiten teen ostokset netistä. Käytän siis halpisvaatteita, tilaan vaatteita esim. Ellokselta. Toisinaan taas hankin vaatteita ihan livenä Indiskasta (saavutus!). En yleensä kiinnitä kauheasti huomiota vaatteiden ekologiseen kaareen. Mutta joskus ostan toki luomupuuvillaisia t-paitoja. Mielenkiintoinen yksityiskohta: kaikki joogavaatteeni ovat ekologisia, eettisiä ja kasvivärjättyjä. Niitä olen hankkinut esim. Thaimaan joogakaupasta, Tea's wearista ja Karma shopista.

Nyt kun asun kaukana keskustasta, voisin kasvattaa osan ruoastani itse. Tänä kesänä aion niin tehdäkin. Mutta yhdelle ihmiselle näin iso asunto on kerskakulutusta. Olkoonkin, että kaksi supereläväistä kissaani suurine egoineen tarvitsevat tilaa. Ja ulkoilumahdollisuuden. Niin, kissojen pitäminen ei kyllä ole mitään ekologista hommaa. Ruokapurkkeja ja -pusseja kuluu, samoin kissanhiekkaa. Kissoillekaan en pysty ostamaan tonnikalaa. Mutta eivät nuo kissanruoat mitään eettisyyden ja ekologisuuden kulmakiviä ole... Sen verran kuitenkin huolehdin, että kissat ulkoilevat vain valjaissa omalla pihalla. Olisi kiva päästää ne vapaiksi, mutta taloyhtiön säännöt kieltävät sen. Jos pitäisin kissoja vapaina, laittaisin niille ehdottomasti kulkusen kaulaan. Mielestäni kotikissan ei tarvitse metsästää ja vaikuttaa negatiivisesti luonnon kiertokulkuun. Kissa ei kuulu Suomen luontoon. Kotikissa saa tyydytettyä metsästysviettiään leikkimällä leluilla ja pyydystämällä + kanniskelemalla lankahiiriä. Kissa on niin tehokas peto, että se kyllä voi vaikuttaa lintukantoihin. Ja kissa saa pihalta saalikseen jopa jäniksenpoikasia. Näin ei mielestäni tarvitse olla.

Entäs sitten matkustelu. Se on tällä hetkellä suurin syntini. Noin 10 vuoden ajan en suostunut matkustamaan lentokoneella. Matkustelin vain kotimaassa ja naapurimaissa junalla, bussilla tai laivalla. Mutta viime vuosina olen tehnyt pitkiä Aasian-matkoja lentäen. Hiilijalanjälkeni on siis melkoinen. Mutta rakastan matkailua, ja olen oppinut matkoiltani paljon.... Esim. joogaopettajakoulutukseni sain Thaimaassa. En myöskään aio luopua matkustelusta. Todennäköisesti lähden ensi kesänä siskoni perheen kanssa Portugaliin. Ja Thaimaahan haluan palata uudelleen, työskentelemään Elephant Sanctuary Parkiin. Ja minulla on monia muitakin matkatoiveita.

No niin. Ekologisuudessa ja eettisyydessä minulla on paljon parannettavaa. Teen pieniä arjen valintoja, esim. yleensä otan kauppareissulle mukaan oman kangaskassin, en suosi tavaroiden laittamista "pieneen pussiin", suosin luomua, reilua ja mahdollisuuksien mukaan lähiruokaa. Pyrin kierrättämään. Liikun julkisilla.  Olen vähentänyt henkilökohtaista kemikaalikuormaani. Mutta näiden vastapainoksi teen monia ököjuttuja kuten syön broileria ja lohta, asun isossa asunnossa, minulla on kaksi kissaa, matkustelen ja olen alkanut harkita auton hankkimista. Asuessani Oulussa ja Jyväskylässä kuljin kaikkialle kävellen tai pyöräillen. Ja asuessani Töölössä pääsin nopeasti minne tahansa ratikalla, bussilla, metrolla - ja hyvin usein kävellen. Mutta nyt täällä Itä-Vantaan perukoilla tuskastun välillä siihen, että bussi menee muutaman kerran tunnissa ja matkaan Helsinkiin pitää varata vähintään 40 min, usein yli tunti. Ja siskon luokse Espooseen matkaan pitää varata aikaa jo lähes 1,5 tuntia. Harrastaminen jää aika vähiin, kun matkoihin menee enemmän aikaa kuin itse harrastukseen. Olen ehkä laiska ja mukavuudenhaluinen. Mutta mökkihöperyyskään ei ole kivaa.

Miten ekologisuus, eettisyys ja muut arvot näkyvät teidän elämässänne?